Maailman suurin ihme

Kuulin, että jossakin vaiheessa on listattu uudelleen maailman seitsemän suurinta ihmettä. Siihen mukaan oli päässyt myöskin 38 metriä korkea ja 700 tonnia painava Kristus patsas, joka sijaitsee Rio de Janeirossa Brasiliassa.
Jumalan syntyminen ihmiseksi on kuitenkin vielä suurempi ihme kuin mikään näistä seitsemästä.
   Jeesus vapaaehtoisesti jätti taakseen taivaan loiston ja syntyi seimen lapsena tänne maailmaan suorittaakseen meistä lunastusmaksun. Niinkuin Hebrealaiskirjeessä sanotaan, "että, ilman veren vuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta" (Hebr. 9:22) ja pienois evankeliumissa sanotaan:  "ettei kukaan hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".
 " Oi jos meillä ois Joulu ainainen".!
Liitän tähän kantelistin, siis kanteleen soittajan Ida Elinan esityksen, "Ensimmäinen Joulu".

Joulun odotus

Ennustus tulevasta Messiaasta. Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhan ruhtinas.
Gal.4:4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti Poikansa, naisesta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan vapaiksi lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

Olen "tykästynyt" tähän Konsta Jylhän  tekemään kauniiseen Joululauluun.  Siinä kauniisti kuvataan  hänen vaimoansa pienenä tyttönä viemässä kynttilää äitinsä haudalle. Siinä surullisena seisoessaan tyttö saa kokea kuinka Jeesus lohduttaa häntä suuren surunsa keskellä.
Tänäkin Jouluna Jeesus haluaa syntyä meidän sydämiimme. Ja olosuhteista riippumatta hän on  kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti. Lupauksensa mukaan.

 SIUNATTUA JOULUJUHLAA!

Mietteitä näin Joulun alla.

Leivon tänään pullaa ja laitoin samalla netistä kuulumaan Joululauluja. Tänään on päällimmäisenä ajatuksenani sanoutua irti siitä kuulusta "Joulustressistä", mitä se sitten sisällään pitääkin ja mikä niin helposti meidät voi yllättää.
En tiedä vielä tuleeko meille Jouluvieraita aattona, vai menemmekö kenties papan kanssa jonkun lapsemme luokse aatoksi. Oli kuinka hyvänsä, niin uskon kaikkien Jouluvalmistelujen "tähän ikään" jo sujuvan rutiinilla. Tuli mieleeni tässä sekin äitini arkinen, mutta hyvä ja rohkaiseva tokaisu joskus takavuosilta, joka sopii hyvin nyky hetkeenkin, että "tehet sen, minkä kerkiät ja loppu jää sitten tekemättä". Se oli silloin, kun oli lapset ympärillä ja karja hoidettavana, ja joskus tuntui siltä, että työt niin sanotusti "kaatuvat päälle.
 Kuuntelin juuri Joel Hallikaisen laulua, Joulurauhaa. Siitä tarttuivat mieleeni sanat; "rauhaa, Joulurauhaa, muista Joulusi pyhittää. Kun rauhaa, Joulurauhaa, hänen kuulin toivottavan, niin silloin, vasta silloin,  tunsin Jouluni alkavan".
  Palaan vielä noihin alun mietteisiini. Toisinaan, kun herää joskus ajatus, että osasinko jakaa aikani oikein vai laiminlöinkö jotakin tärkeätä asiaa. Esim. teetinkö lapsilla liikaa kotitöitä, mikä maatilalla käsitti vähän kaikkea mahdollista. Eipä ole tullut otetuksi koskaan sitä asiaa aikuisten lasten kanssa puheeksi.
Ja eipähän se ole vielä nytkään myöhäisiä, tämänkaltaiset muistelut, vaikka tänä tulevana Jouluna ottaa puheeksi. Jouluhan oikeastikin on anteeksi pyytämisen, anteeksi antamisen ja -anteeksi saamisen juhlaa.  
Sopivasti edellisiin mietteisiini sopii netistä kuuluva Kari Tapion seuraava laulu: "Tahdoin kuulla Joulun tarinaa, kun syntyi poika neitsyt Marian. Näin Jeesus-lapsen seimessä, loisti tähti tallin hämärään ja silloin tunsin Joulun saapuvan".