Nykyisin olen viettänyt aikaa puutarhassamme marjapensaiden kimpussa. Samalla kuulen koulun kellon kutsuvan aina määrätyin väliajoin lapsia välitunnille ja taas takaisin tunnille koulutyöhön.
Tänäänkin meidän kauttamme sinne suunnisti kaksi pientä koululaista. Saan mielikuvissani myötä elää heidän arkeaan.
Tänään kumaji myös toisenlaisen kellon ääni. Se ääni kuului kirkon kellotapulista ja ilmoitti siitä, että joku henkilö on siirtynyt ajasta iankaikkisuuteen. Tämän kellon ääni aina pysäyttää kesken arkisen kiireen. Muistuttaa meitä kiireisiä ihmisiä siitä, että kerran nämä "kiireemme" keskeytyvät lopullisesti.
Jumalallakin on oma "kellonsa". Raamatussa kerrotaan useassakin kohtaa Jumalan pasuunoista. Mm. uskovien ylöstempauksen ja Jeesuksen toisen tulemuksen yhteydessä.
Mutta kyllä Jumalalla on toisenlaisiakin, pienempiä "pasuunoita". Jokaisen Jumalan lapsen tulisi olla tällainen oman aikansa pasuuna, sillä Sanassa sanotaan, että "sana on sinua lähellä; se on sinun suussasi ja sydämessäsi"
Ja myöskin; "kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka Hyvää sanomaa julistavat". Kaikista meistä ei ole julistajiksi, eikä kaikilla ole lauluääntäkään tai muuta vastaavaa, mutta kaikki me Jeesukseen uskovat olemme hänen todistajiaan. Kukin oman armoituksensa mukaan.
Meidän sukupolvessamme on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia sillä tavalla, että voisivat vastaanottaa ja uskoa sen. Tämän johdosta voisi sanoa, että nykypäivän lähetyskenttä aukeaa jo kotioveltamme.
Siksi vähän mukaeltuna; "Suomi, kuule Herran sana."
