Meidän ihmisten perustehtäviimmehän täällä maailmassa kuuluukin olla lähimmäinen lähimmäiselle, ihminen ihmiselle.
Tämä vapaaehtoistyömme lähti liikkeelle vierailuina vuorotellen Kukkia kodon, siis entisen vanhainkodin kaikilla osastoilla ja sen lisäksi myös näissä mielenterveyden hoitokotiyksiköissä, Mikkolakodilla ja Haaparinteessä. Ollen alkuun enimmäkseen yhdessä laulamista sekä asukkaiden, että myöskin meidän omia mielilaulujamme. Kahvin juonti päätteeksi oli tietysti tärkeä ohjelmanumero sekin.
Itse jouduin kuitenkin jäämään suhteellisen pian sivuun ajan puutteen vuoksi, koska silloin minulla oli vielä karjanhoito vastuuta, mutta heti eläkkeelle jäätyäni menin uudelleen mukaan. Tämä porukkamme otti minut hienosti vastaan. Muistan miten joku tervehtiessään muistutti minun olevan perustajajäseniä ja se tuntui minusta erittäin hyvältä ja rohkaisevalta.
Tämä porukkamme vapaaehtoistyö on näinä vuosina laajentunut hyvin paljon ja vain Jumala tietää näiden asioiden merkityksen. Joukossamme kukaan ei tietääkseni pidä kirjaa tehtävistämme. Kuvaannollisesti sanoen oksamme leviävät monelle taholle ja hyvin perustellusti voi sanoa, että juuremme löytyvät jo Raamatusta, sillä alkuseurakunnan tärkeä työmuoto oli juuri diakonia.
Kukin suoritamme tätä tehtävää oman persoonallisuutemme kautta. Varustettuna niillä lahjoilla, jotka olemme Luojaltamme lahjaksi saaneet. Enempää emme "työvälineiksemme" tarvitsekaan.
Mottonamme voisi olla; "lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa",
Ajan antaminenkin yksinäiselle on hyvin tärkeä asia. Mieleeni on jäänyt nuoruus vuosiltani erään nyt jo edesmenneen ystävän sanat hyvästellessämme toisiamme; "kiitos, kun annoit aikaasi".
Kun teemme tätä "vierelläkulkijan" työtä sydämestämme niinkuin Jumalalle, kannamme Raamatun termein "hengellistä hedelmää".
Liitän tähän Maija ystäväni taidetta samasta aiheesta: SITÄ KUKKII JA KANTAA HEDELMÄÄ YHTÄ AIKAA.
