lauantai 5. tammikuuta 2019
Kirkas tähti
Luin perinteestä, kuinka Luopiaisen joulutähti syttyy, kun joulurauha on julistettu.
Tässä lainaus "Sydiksen" sivulta SHL 20.12-2017: "Jouluaattona joulurauhan julistuksen jälkeen Luopioisten kirkonkylällä osataan kääntää katseet Rihanselän vastarannalle Niemikunnan suuntaan. Siellä puunlatvojen yllä on viitisenkymmentä vuotta sitten syttynyt joulutähti.
Jouluperinne sai alkunsa 1960 luvulla. Sen esikuvana toimi vanha myrskylyhty, joka aikanaan sytytettiin Hevossalmelle kuusen latvaan ohjaamaan rekineen joulukirkkoon jäitä pitkin saapuvia kuohijokelaisia".
Aivan samoin kirkas tähti aikoinaan ohjasi itämaan tietäjiä Jeesus lapsen luo Beetlehemiin.
Itäisen maan tietäjät samoin kuin myös kuningas Herodes olivat tutkineet vanhan testamentin kirjoituksia ja tulleet aivan oikein käsittämään, että Betlehemissä oli syntynyt kuningas.
Jo edeltäpäin profeetat olivat puhuneet juutalaisille syntyvästä kuninkaasta. He tutkivat mihin ajan kohtaan Jumalan henki viittasi.
Ja Raamattu kertoo mm. Ef.;4:4 että "kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala poikansa....." Siis Jumalan aika täyttyy, toisin kuin meidän aikamme kuluu.
Niinpä itämaan tietäjät lähtivät silloin kumartamaan kuningasta, Jeesus lasta, ja tuomaan hänelle hänen arvonsa mukaisia kuninkaallisia lahjoja. Kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Tämän tapahtumasarjan muistona me vietämme Loppiaista.
Silloin tosin juutalaiset eivät tunnistaneet kuningastaan, koska he odottivat maallista kuningasta vapauttamaan heidät Rooman vallan alaisuudesta.
Kuitenkin Jeesus on vielä suurempi kuningas sillä hän on Jumalan valtakunnan kuningas, joka vapauttaa synnin ja kuoleman kahleista. Hän on todellinen Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas.
Mutta kuinka on tänä päivänä, tunnistammeko me häntä ja ennenkaikkea otammeko me hänet vastaan sydämemme Herraksi. Nimittäin, "Kaikille, jotka ottavat hänet vastaan, hän antaa voiman/ oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä." Näin vapaasti ulkomuistista Raamattua siteeraten. (Joh. 1:12 mukaaan.)
tiistai 1. tammikuuta 2019
Siunausta uuteen vuoteen 2019
Näin vuoden vaihtuessa meidän on hyvä aika miettiä, että mikä on tärkeintä elämässäni.
Elämä on hyvin johdonmukaista sillä yksi tekemämme ratkaisu johtaa toiseen, tai samoin se myös saattaa liittyä toiseen kohtaan myöhemmin elämässämme. Aivankuin palapelin osat ne liittyvät toinen toisiinsa.
Jumalalla on suunnitelma meidän jokaisen elämässä ja meidän on hyvä kysyä sitä häneltä koska hän on tämän elämän meille antanut.
Sain ystävältäni Juha Vähäsarjan kirjan; Siunauksen ja virvoituksen sanoja. Kirjoitan siitä tähän yhden aforismin eli mietelauseen.
"Jumalan valtakunnassa oleellista
ei ole se, mitä ihminen tekee
tai ehtii tai saavuttaa, vaan se,
että Jumala armahtaa."
Hyvää ja siunausrikasta uutta vuotta 2019 kaikille blogin lukijoille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)