maanantai 25. tammikuuta 2021

Kristittyjen yhteys

 


 

Tämän viikon ajan olemme viettäneet kansainvälistä  kristittyjen ykseyden ekumeenistä rukousviikkoa. Eri seurakunnat ovat järjestäneet yhteisiä rukousiltoja eri puolilla Suomea. Täällä Pälkäneelläkin on jo muodostunut perinteeksi kokoontuminen yhdessä rukoilemaan. Keskiviikon tilaisuus helluntaiseurakunnan katukappelilta lähetettiin striimattuna ja sitä voi katsella/kuunnella Katukappelin youtubekanavalta. Tänä vuonna aiheena on Jumalan meissä  synnyttämöt hengen hedelmät.  Hengen hedelmien luettelo löytyy     Gal. 5: 22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen. Jeesus sanoo Joh. 15: luvussa näin: "Pysykää minun rakkaudessani niin te tuotatte paljon hedelmää." Jari Kemppainen puhui tästä Jumalan kaikkivoittavasta rakkaudesta.

 Leena Eerola puolestaan kertoi, kuinka hän oli aamusta ennen töihin menoaan lueskellut Raamattua Matteuksen evankeliumista ja ihan tähän tähän rukousviikkoon sopivasti tuli hänelle tämä sanan kohta: "Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. "Ja etsikää ensin Jumalan vanhurskautta ja hänen valtakuntaansa mikä on hyvin tärkeää"; kehotti Leena Raamatun sanoilla.                                                

Seppo  Aapan aiheen teemana oli toivo.  Jeesus antaa meille lupauksensa mukaan "tulevaisuuden ja toivon."  Jeremia 29.11.

Hän sanoi, että "lapset ja nuoret ovat meidän tulevasuus ja toivo." ja miettineensä sellaista asiaa, että kuka tai mitkä asiat kasvattaa meidän lapsiamme tässä Suomen maassa. Mitä arvoja meidän lapset saavat ja minkämoista eettistä ohjeistusta ja kasvatusta meidän tulevat sukupolvemme tässä maassa saavat. Hän toivoo, etä nämä ohjeet perustuisivat Jumalan pyhään sanaan.                                             "Meillä on olemassa Jumala joka näkee, Jumala joka kuulee ja välittää meistä."