Ajatuksia Helatorstaina.

Olen aina pitänyt Helatorstaita tärkeänä pyhäpäivänä. Muistan etten yhtään tykännyt siitä, kun se aikanaan siirrettiin pois paikaltaan ja nimettiin Helalauantaiksi. Se aivankuin menetti merkitystään nimen vaihdon vuoksi. Nyt en malta olla kirjaamatta näitä ajatuksiani aiheesta tähän blogini sivuille.
Ajatukseni lähtivät liikkeelle kaikesta sekasortoisuudesta ja turvattomuudesta, mikä tämän päivän maailmassa vallitsee. Tuli mieleeni Jeesuksen kuninkuus ja hänen sanansa siitä, ettei "hänen kuninkuutensa ole tästä maailmasta". Mutta mistä sitten?

Mehän kristikansana vietämme helatorstaita Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi.
Tällöin enkelit ilmoittivat hänen myöskin palaavan samalla tavalla takaisin ja tämä hänen paluunsa aika ei voi olla enää kaukana.
Mielessäni ovat pyörineet sanat Leevi Ahopellon uudelta hebrealaisten laulujen cd:ltä jotenkin tähän tapaan:
"Askeleiden saapuvan jo kuulen; saapuvan jo kuulen kuninkaan."
Tuntuu, että kaikilla ihmisillä on nykyisin kiire tehdä eri asioita, on kiire sinne ja tänne. Ajattelen mielessäni tähän verrannollisesti sellaista kolmiulotteista kuvaa. Samaan tapaan meilläkin on tarve olla kolmessa eri paikassa samaan aikaan  ja tehdä myöskin kolmea eri asiaa samoin yhtä aikaa. Siis elää elämäämme kolmiulötteisena. Kun pitäisi niin paljon saada valmistakin.
 Ja kuitenkin:  Keskenhän meiltä kaikki täällä kerran jää joka tapauksessa.
Niinpä meidän on nyt vain syytä olla kiitollisia tästä yhdestä ainoasta elämästämme, jossa itse koko ajan saamme olla "estraadilla".
Saamme myöskin rukoilla Jumalalta johdatusta päiviimme niin kunkin päivän asiat kyllä aivankuin "loksahtavat" kohdalleen. Sen huomaamme viimeistään sitten matkan päästä, jäljestä päin, että "näinhän se asia viisaammasti on mennytkin".  Siis elämämme asiat kannattaa todellakin laittaa tärkeysjärjestykseen, niinkuin Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumissa meitä kehoittavat.
Matt.6.33. "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan." Siis nämä kaikki oman elämämme asiat.

Tärkeysjärjestys elämässämme.

Mieleeni jäi elämään seuraavat sanat: "Pidetään asiat tärkeysjärjestyksessä". Katselin tv 7:n ohjelma arkistosta "Koputus" ohjelmaa ja siinä  haastattelu tilanteeessa keskusteltiin Ville Pitkäsen kanssa Jumalan kutsusta ihmisen elämässä. Tämä kutsu toistuu 2-3-4- tai jopa viisikin kertaa elämämme  aikana.
Vietimme juuri Pitkäperjantaita, Jeesuksen ristinkuoleman muistopäivää. 
Luemme Raamatustamme  Matt. 27:50,51.Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Silloin temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti. Maa järisi ja kalliot halkesivat."
Matt. 27: 54. Mutta kun sadanpäällikkö ja ne, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunnattomasti ja sanoivat: Tämä oli todellakin Jumalan poika".
Tämä temppelin esiripun repeäminen kuvaa sitä, että Jeesus kuolemallaan poisti Jumalan ja meidän väliltämme eroittavan väliseinän. Tie on auki Jumalan luo. Jeesus sovitti kuolemallaan meidän syntimme ja sairautemme..
Tuli mieleeni omasta elämästäni aika muutama vuosi sen jälkeen, kun lapsuuden uskoni oli kulunut hiutaleiksi. Olin nuorena vajaan vuoden ajan töissä Anna Tapion koululla mm. keittiöllä, leipomossa ja kesän aikana puutarhalla. Tutustuin siellä olleisiin uskovaisiin koulun tyttöihin. Näin jälkeenpäin, kun muistelen niin minulla oli silloin Jumalan kutsu päällä. Siis etsikkoaika joka on sellainen aika, että silloin Jumala errikoisen voimakkaasti vetää meitä Jeesuksen luokse.
 Juuri tämä asia  laittoi minut hakeutumaan, näiden mainitsemieni tyttöjen seuraan.
Heitä oli muistaakseni neljä tyttöä, ja kävin asuntolassa kylässä heidän luonaan. Muistan eräänkin kerran noustessani asuntolan portaita, että  kuulin kaunista hengellistä laulua kitaran soiton säestyksellä. Osasin sitten suunnata kulkuni sinne päin, mistä ääni kuului.
Kevään koittaessa järjestettiin entisessä  Kettisen talossa myös hengellinen kokoussarja, minne tytöt veivät minutkin mukanaan.
Nyt ajatellen olisin silloin  ollut "valmista kauraa" antamaan elämäni Jumalalle. Esteeksi minulle tuli silloin oma arkuuteni, kun  en tohtinut kysellä näistä asioista. Pintapuolisesti vain keskustelimme, sillä tiesinhän minä paljonkin näistä asioista. evätkä tytötkään  rohkeasti kysyneet  minulta, että; "oletko uskossa tai haluaisitko tulla uskoon."  Lähdin sitten sieltä koululta pois ja Jumalan kutsu vaimeni kohdallani. Meni muutamia vuosia kunnes Jumala armossaan antoi minulle uuden etsikkoajan ja sain löytää Jeesuksen pelastajanani,
Niinkuin yön jälkeen seuraa aamu niin Pitkäperjantaita seuraa Pääsiäinen.
Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden ja ylösnousi meidän vanhurskauttamisemme tähden. Ja sana vanhurskaushan merkitsee syyttömäksi julistamista.
Hyvää Pääsiäista! 




















 "Sydämin , suin ja kätten töin" saamme olla tässä Jumalan valtakunnan työssä mukana.

Hillitse kielesi

Heräsin aamuyöstä ja mieleeni palautui niin voimakkaana edellispäivän kohtaamiseni ns."kristityn" ystäväni kanssa, että oli aivan pakko nousta tähän koneen ääreen naputtelemaan ajatuksiani blogini sivuille.  Muistiini piirtyi hänen puheensa keskeltä sanonta, mitä nykykielellä sanotaan "siunailemiseksi". "Herran Jestas" hän sanoi huomaamatta edes itse, mitä tuli sanoneeksi. Siis sanoneeksi Herran nimen aivan turhaan.Toinen käsky Jumalan kymmenestä käskystä sanoo selkeästi: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu."
Muistan lapsuuudenkotini naapurin emännän reagoinnin telkkarin mainokseen joskus 60- luvun vaihteessa. Kysymyksessä oli Vesta-sillin mainos ja sen teksti kuului."Vesta, Jestas,kun se on hyvää". Hän paheksui kyseistä mainosta. Nykyään tällaista ei enää edes ihmetellä, sillä se on niin tavanomaista ja arkikieleen kuuluvaa.
Toinen tähän edelliseen verrattava asia on kiroileminen.  Kun olin lapsi, niin äitini opetti minua olemaan kiroilematta, vaikka kaverit niin tekisivätkin. Hän teki tämän Jumalan sanan avulla ja silläköhän se on niin mieleeni ja muistiini piirtynyt, että myöskin nuoruuteni harharetkillä,  luopumuksen teillä ollessani se esti minulta kirosanojen käytön.
Äitini käyttämä Raamatun paikka oli tämä; kielellä me kiitämme Herraa ja Isää ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja. Samasta suusta lähtee kiitos ja kirous, näin ei saa olla veljeni" ja siskoni myöskin. Jaak. 3:9,10.
 Meidän puheellamme on suuri vaikutus ei vain itsemme suhteen vaan myöskin lähimmäistemme suhteen.

Siunatkaamme Israelia

Siunatkaamme Israelia, siunatkaaamme juutalaisia, toivottakaamme rauhaa Jerusalemille.
Vainojen uhrien muistopäivä oli 27. tammikuuta; Auschwitzin keskitysleiri vapautettiin tuona päivänä v. 1945. Muistopäivä sisältää paitsi holokaustin, (Natsi-Saksan suorittama 6 milj, juutalaisen ja myös miljoonien muiden; slaavien, romanien, homojen ja kehitysvammaisten kansanmurha toisen maailmansodan aikana) myös arviolta jopa miljoonan armenialaisen kansanmurhan Osmanien valtakunnassa, nykyisessä turkissa v. 1915 ja suuren terrorin Neuvostoliitossa 1930- luvulla.

TÄSSÄ YKSI TAPA SEISOA ISRAELIN RINNALLA.
 Sunnuntaina 11.2. on mahdollisuus osallistua Israel-ystävyystoimikunnan järjestämään
ISRAEL-JERUSALEM TUKIMARSSIIN Helsingissä. Osallistujia toivotaan kaikkialta Suomesta. Se on kannanotto, joka tullaan huomioimaan myös Israelissa:

Kokoontuminen Senaatintorilla klo 13.30
Marssi klo 14-16
Marssireitti Senaatintori - Pohjoisesplanadi - Mannerheimintie - Eduskuntatalo

Eduskuntatalon edessä yhteinen tilaisuus, jossa mm. eri edustajien puheenvuoroja.

Marssin jälkeen Israel.tilaisuus Helsingin Vanhassa kirkossa klo 16.30  Lönrotinkatu 6.

Jeesus keskellämme

"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttansa", jne. näinhän me luemme Raamatustamme ja näin on asia vielä edelleenkin. Jeesus on meidän keskellämme ja hän tulee vastaamme erilaisten ihmisten hahmossa.
Pari päivää takaperin sain kohdata hänet lohduttajana pienen pojanpoikani hahmossa.
Asia on niin naurettava, että taidanpa jättää jotakin siitä kertomatta. Oikeastaan en ole tiennyt itkisinkö vai nauraisin, kun olen tämän tarinan jollekin kertonut.
Edellisessä postauksessani kerroin, että en tänä vuonna ota paineita Joulusta, enkä mielestäni ole ottanutkaan. Minulle vain usein sattuu sillä tavalla, että en onnistu pysymään kellon näyttämässä ajassa mukana. Päivänä, jona tämä tapahtui, tuntuivat kaikki tekemiseni venyvän aivan liian pitkälle. Iltapäiväkahvinikin oli vielä juomatta, kun kello jo näytti Konstan päiväkoti ajan päättymisen lähenevän kello neljän aikaan. Sinne toki ehdin ajoissa ja niinpä sitten ajelimme yhdessä Konstan kanssa pojan omaan kotiin.  Siellä minua odotti se suuri vai olisiko sittenkin ollut vain pieni pettymys, joka nyt vain tuntui suurelta kaikkien muiden tapahtuneiden asioiden plus orastavan päänsäryn lisänä. Niissä vaiheissa sitten tapahtui se kuuluisa "hanhen selän katkeaminen viimeiseksi pudonneen höyhenen painosta". En voinut vastustaa, vaan itku tuli siinä tilanteessa.
Oikeastaan kyky itkeä on Jumalan lahja meille ihmisille. Sillä tavalla voimme purkaa erilaisia paineita, johtuivatpa ne sitten ilosta, surusta tai mistä muusta asiasta tahansa. Myöskin Jeesus itki eri tilanteissa elämänsä aikana. Eräässä tosi vaikeassa tilanteessa Raamattu kertoo, että hänen kyyneleensä olivat kuin veripisarat. Kyyneleet myöskin puhdistaa ja siten hoitaa silmiä.
Mutta palataanpas asiaan, mikä se oli se lohdutus minulle sillä kertaa. Olin mennyt olohuoneen puolelle ja hetken kuluttua tämä pieni poika tulee perässäni suuri appelssiini kädessään. "Älä mummo itke, syö tämä" hän sanoo ojentaessaan minulle suurta appelssiinia.
Pienen pojan osaa ottavaa ääntä kuunnellessani tulin hetkessä sydänjuuriani myöten lohdutetuksi. Otin lahjan vastaan ja söin appelssiinin kyselemättä olisiko äidillä ollut sille muuta parempaa käyttöä.  Ihmettelin sitäkin mistä Konsta oli sen appelssiinin saanut käteensä, kun en ollut nähnyt   kuin ainoastaan pienia mandariineja keittiön pöydällä..
Näin minun sieluni tuli hoidetuksi eikä mennyt kauan siihenkään, kun myöskin sen kertaisen pettymykseni varsinainen aihekin korjaantui.
Toivotan Joulurauhaa ja tämän hyvän Jumalan Siunausta kaikille blogini lukijoille.

Kaikki on täytetty

On enää viikko aikaa Jouluun. Ajelin eilen Pälkäneellä ja asioin monessa eri paikassa ihmetellen kuinka paljon oli väkeä liikkeellä. Ajattelin ensi viikon ruuhkia mm.kaupoissa ja liikenteessä ja sitten sitä, että aikaa täytyy varata myöskin jonottamiseen. Tämä Jouluun valmistautuminen käytännön tasolla on paisunut kuin pullataikina. Helposti tämä ylenmääräinen kiire koettelee myös keskinäistä sopuakin, ja silloin on joulumieli kaukana.
Minusta tuntuu, että meillä monella on sellainen pakonomainen tarve saada kaikki valmiiksi ennen ns. h-hetkeä. Mitä nämä  asiat sitten meille itse kullekin merkitsevätkin ja mitä ne pitävät sisällään.
 Itse olen ajatellut vapauttaa itseni tästä tällaisesta ulkoisesta  paineesta Joulun suhteen.
Ihan jo olosuhteiden pakosta, kun on sen verran näitä "mummon virkatehtäviäkin" yms. niin teen vain sen, mitä kerkiän ja loppu sitten jää ja elämä jatkuu Joulun jälkeenkin.
Tykkään kyllä, että Jouluna on koti siivottu ja Jouluruuat laitettu ja, että tuoksuu Joululle. Ja myös haluan muistaa ystäviäni ja omaisiani pienillä lahjoilla, mutta rajansa kaikella.
Meillä on itsellämme helposti tämä täydellisyyden tavoittelu" ja kaiken valmiiksi saattaminen niin tärkeätä, että emme ehdi huomata Joulun varsinaista sanomaa kaiken kiireemme keskellä.
Eli sen, että "kaikki on jo täytetty" meitä varten ja meidän puolestamme. 
 Jumala antoi meille elämämme suurimman lahjan. Hän antoi meille oman poikansa, Jeesuksen ja hänessä syntiemme anteeksi antamuksen ja iankaikkisen elämän. Pysähdytään edes hetkeksi, että ehdimme tämän oman lahjamme vastaanottamaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää

 "Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs".

Liitän tähän onnitteluna Suomen 100-vuotispäivän kunniaksi  Lasse Heikkilän Sumalaisesta messusta jo tutuksi tulleen laulun; Laulu Suomelle. Tämä video on  Vapaaseurakunnan kesäjuhlilta.