Eväät elämään

Tämä Fidan, (International) jokavuotinen, perinteisesti keväällä järjestetty lipaskeräys siirtyi Korona pandemian vuoksi syksyyn. Tämän vuoden keräyksellä  autamme Burundissa elävää Batwa heimoa  selviytymään heidän ahdingossaan.
Nyt 17-30 päivä kuluvaa kuuta on meillä mahdollisuus jälleen osallistua lipaskeräykseen. 
 Osoitteessa "eväät elämään.fi" on tietoa millä muulla tavalla voi keräykseen osallistua.

Meidän lahjamme heille voi tuntua vain "pisaralta meressä", mutta tosiasiassa se on antamassa toivoa toivottomalle ihmiselle. Jo  pieneltäkin tuntuvalla avullamme on suuri merkitys Burundissa.

Burundin Batvat kärsivät vuosikymmeniä jatkuneesta etnisestä syrjinnästä. Suurin osa heistä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja nälkä on monelle batvalle jokapäiväinen vieras.

Kampanjan suojelijana toimii Elisabeth Rehn. Hän pitää vähemmistökansojen oikeuksia parantavia toimenpiteitä tärkeinä.

"Useissa maissa vähemmistöryhmät taistelevat olemassaolostaan niin fyysisesti kuin muillakin tavoin. On äärimmäisen tärkeää tukea työtä, joka antaa äänen näiden vähemmistöjen oikeuksille." Rehn muistuttaa.

Fida tekee työtä 51 maassa yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa. Tavoitteenaan saada aikaan pysyvä muutos heikommassa asemassa olevien ihmisten kohdalla. 

 Jeesus sanoo mm. Matteuksen evankeliumin 16:nnen luvun 14 jakeessa, että "Antakaa te heille syödä." 
Ja Jumala tahtoo edelleenkin, että teemme hyvää. Hän vaikuttaa meissä "sekä tahtomisen että tekemisen niin, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."

 Palautetaan jälleen tämä Jeesuksen kertoma vertaus "viisi leipää ja kaksi kalaa" mieleemme ja tehdään hyvää niin kauan kuin se on meille mahdollista. Sillä niinkuin Jumala siunasi  tämän pienen pojan eväät ja lesken rovon, niin aivan samoin hän siunaa meidänkin "ropomme", siis euromme.

Lukijalta

Omat säännöt

Mielipiteet Julkaistu Sydän-Hämeen Lehdessä 12.7.2020 08:28

”Minulla on omat säännöt.” Muistan pienen tyttösen tomeran lausahduksen papan ohjeistukseen. Meillä aikuisillakin on samanlainen halu ja tarve luoda sääntöjä, jotka muuttuvat ja vaihtuvat aina tilanteen mukaan.
Jumalan valtakunnan säännöt ovat pysyviä ja muuttumattomia. Ne ovat Raamatun lehdiltä luettavissa kaikille sukupolville.
Jeesus sanoo: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” Jumalan sanaa kannattaa lukea ja myöskin noudattaa. Se on meille elämäksi, ei kuolemaksi.
Asta Metsomäki

Tarinoita

L
Kansan suussa kiertää paljon erilaisia tarinoita. Tosia ja vähemmän tosia joiden kaikkien alkuperää ei edes tunneta tai muisteta.  Monesti nämä sanonnat ja tarinat pitävät jonkin viisauden sisällään ja ovat sen tähden jääneet elämään.
Mieleeni tuli kauan sitten kuulemani tarina pienestä tytöstä ja hänen opettajan kanssa käymästään keskustelusta. Liekkö silloin ollut uskontotunti menossa.
    Tyttö kertoi kissanpojistaan joiden hän sanoi olevan ateisteja.
Opettajaa asia jäi kiinnostamaan joten hän palasi myöhemmin asiaan ja kysäisi tytöltä, että vieläkö ne sinun kissanpoikasi ovat ateisteja. Tytön vastaus oli hämmentävä.  "Ei ne enää ole,  niiden silmät on  auenneet."
 Tämä on hyvä vertaus meidän hengelliseen näkökykyymme liittyen. Kun Jumala saa  avata meidän sydämemme silmät pääsemme näkemään taivaallisia ulottuvuuksia.

Apostoli Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeen ensimmäisen luvun 17 ja 18  jakeissa:
17:  "Minä rukoilen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan."
 18: "Ja valaisisi teidän sydämenne silmät, jotta tietäisitte mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, miten suuri on hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään."

Pyhä Henki on se voima joka aivankuin poistaa peitteen meidän sydämemme silmien päältä.
Hän synnyttää myös tämän Korona ajankin keskellä uskon, toivon ja rakkauden meidän sisimpäämme. 

Elämän eväät

16:sta päivä kesäkuuta vuonna 1997, eli 23-vuotta takaperin  olen kirjoittanut ihka ensimmäisen hartauskirjoitukseni Sydän-Hämeen Lehteen. Löysin tämän lehtileikkeen arkistoistani nyt kirjoittaessani muistojen kirjaa lapsen lapsieni elämään liittyen.
                                          Elämän eväät.
Raamattu sanoo: Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei siitä vanhanakaan poikkea."
Hilkka Kailanpään kirjoitus pienestä paimenpojasta Sydän-Hämeen Lehdessä 30.5. herätti mielessäni paljon ajatuksia.
-Kertomuksen edesmennyt äiti oli jättänyt pojalleen juuri ne parhaat eväät.  Kirkkotie oli tullut hänelle tutuksi. Hän tiesi myös, että Jumalan voi kohdata paitsi kirkossa, myös keskellä metsää kiven päällä istuen. Jumala kun ei ole paikkaan eikä aikaan sidottu. Eikä hänellä ole erikoisia vastaanottoaikoja. Jeesuksen ansion tähden Hän kuulee meitä ja vastaa meille, jos me rukoilemme häntä ja puhumme hänelle totisella sydämellä.
Siteeraan tähän erään nuoren miehen kirjettä äidillensä. Hän kirjoitti Vietnamin sodasta äidilleen Amerikkaan tähän tapaan.
"Rakas äiti. Sinä huolehdit kaikesta ulkonaisesta hyvinvoinnistani ja muodin mukaisesta pukeutumisestani sekä tanssitunneistani, mutta et puhu minulle koskaan Jumalasta ja Jeesuksesta. Et kertonut minulle taivaasta ja helvetistä. Minua pelottaa. Minä kuolen ehkä kohta täällä sodassa."
On suurta Jumalan armoa jos lapsemme ja nuoremme valitsevat taivastien. - Olemmeko itse sillä tiellä? - Lapsiamme emme voi siihen pakottaa, mutta totuttaa voimme.
                                                                                                            ASTA METSOMÄKI
                                                                                                             Luopioinen
                                                                                                          Kuhmalahden
                                                                                                      Helluntaiseurakunta









                         

Elämän oppimäärä

Kirjoitukseni Sydän-Hämeen lehdessä. Julkaistu 20.5. -19.

Pieni sana anteeksi, saa paljon aikaan. Tekee ihmeitä ihmisen elämässä.

Helposti odotamme aloitteen tekoa toiselta, mutta entäpäs jos tehtäis itse se aloite ja pyydetään ja annetaan anteeksi. Elämämme muuttuu kummasti paljon paremmaksi ja helpommaksi elää. 

Pelastuu paljon päiviä, kuukausia jopa vuosiakin elämässämme. Ei anneta katkeruudelle sijaa. Sillä anteeksi antamattomuus synnyttää katkeruutta menneistä asioista. Siitä kasvaa helposti suuri vuori mitä lopulta on kovin vaikeata ylittää. Tai meistä ainakin tuntuu siltä.

Pieni sana anteeksi sovittaa ehkä jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten olleet ja menneet asiat jotka nyky perspektiivistä katsoen voivat tuntua jo aivan turhanpäiväisiltäkin asioilta.

Sana sanoo: "Vihastukaa mutta älkää tehkö syntiä. Älköön aurinko laskeko vihanne yli;"  Ja "olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja hyväsydämisiä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa antanut teille anteeksi." (Ef. 4:26, 32.)

Asta Metsomäki

Ystävät ovat kuin tähdet

"Ystävät ovat niin kuin tähdet, ne eivät aina näy, mutta sen tietää, että ne ovat silti olemassa." Olen kuullut tällaisen sanonnan, joka  pitää hyvin paikkansa.
Huhtikuun lopulla menetin kuoleman kautta ystäväni ja viimeksi kuluneina päivinä olen muistoissani palannut yhteisiin hetkiimme kuluneina vuosikymmeninä.  Tutustuimmehan me ja myöskin ystävystyimme hänen kanssaan jo nuoruutemme päivinä. Matkasimme molemmat samana syksynä Mustialan karjanhoitokouluun. Haaveena valmistua hyväksi karjanhoitajaksi, tietenkin. Elimme molemmat silloin sitä "kultaista nuoruutta".  Nyt olemme eläneet jo tätä "harmaannuttavaa vanhuutta" jos tähän näin voisi jatkoksi runoilla.
Tähän väliin on mahtunut meidän kummankin kohdalla paljon nähtyä ja koettua elämää. Me molemmat saimme elää pienen maalaistalon emännän roolissa. Kumpaakin meistä siunattiin 8:lla lapsella, tytöillä, ja pojilla. Ja me molemmat saimme myöskin hoitaa karjaa.
Alkuun yhteydenpitomme  oli tiiviimpää. Saimme jakaa toinen toisemme kanssa merkittävimmät hetkemme elämässä. Kaikki lasten syntymiset, sairaudet, lehmien poikimiset ym. elämäämme kuuluvat asiat, ilot ja surut, onnistumiset ja pettymykset. Saimme kokea senkin sanonnan todeksi, että toiselle kerrottu ilo kaksinkertaistuu ja suru sen sijaan puolittuu.
Ajan myötä lasten kasvaessa ja aikuistuessa tuli heidän myötään elämäämme niin paljon uusia asioita ja  sisältöä, että ystävä tuli aina harvemmin mieleen. Yhteys oli silti aina olemassa. Olen onnellinen, että viime kesänä pääsin käymään hänen luonaan. Matkaa, kun oli välillämme.
Tänään on se päivä, kun hänet siunataan maan poveen.
"Mielessäni on se Raamatun sana, että "nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti." 1Kor.13:12.
Ystäväni usko Jeesukseen on nyt saanut muuttua näkemiseen.

Seppä Filemo

Kai tunnet sä Seppä Filemon? Kylän laidalla pajansa vielä on.

Hän valoi vaskea, takoi rautaa. Ja veisti hirttä ja höyläsi lautaa

Kaikki kylällä sanoivat: ”Filemo,  hyvä mies, hyvä seppä on.”

Joka aamu, se kuului asiaan, seppä Filemo silmäili Bibliaa.

Hän piirsi karttoja Danielista,  pedon sarvista, merkeistä punaisista.

Ihan tarkkaan hän laski kynällään, milloin saapuvi aikojen pää.

Ja niin hän kirjasta selväks`sai: lopun päivä on muuan perjantai.

Se on viidestoista ja toukokuussa, kun hiirenkorvalla lehti on puussa.

Oli varma ja vakaa tästä mies, sillä kyllä hän merkit ties.

Seppä Filemo kalkutti pajassaan, hoiti paljetta, raudoitti anturaa.

Otti kesken työnkin hän joskus tovin,  ja innostuksesta palavin povin

hän selvitti laskuja, karttojaan,  sekä loppua tulevaa.

Liekö uskonut kukaan, mut hymyillen,  moni katseli merkkejä piirrosten.

Joku kieltäjä tyrmäs ja sinkos torut:  ”Hyvä mies, puhut hulluja, heitä lorut.”

Mut ei järkkynyt Filemo. Kannastaan,   hän ei väistynyt tuumaakaan.

Niin saapui kevät ja leudot säät.   Oli tulleet jo linnut ja menneet jäät.

Oli huomenna päivä se toukokuun,  kun pasuuna raikuisi enkelin suun,

ja se hetki, suuri ja viimeinen,  päässä kaikkien päivien.

Oli ”aattona” puoleen päivään vaa,n  seppä Filemo toimessa pajassaan.

Haki säilöstä parhaan hän verkanutun   ja sitten biblialäksynsä tutun

hän mielin vakain ja juhlavin,  alkoi kirjasta Danielin.

Joku tapasi tullessa illansuun    seppä Filemon luota veräjäpuun.

Kuin lapsi hän juhlaa varten eli  ja kädestä pitäen hyvästeli,

kun virkahti”huomenna, muistathan,  soivat pasuunat taivahan?”

tuli sitten se aamu, mut`ennallaan   maa tuntui kiertävän radallaan.

Joku lie ollut mielin aroin,  joku pilkkasuin tai hellävaroin

näin lausahti”Tänään juuri, kai, sepän kuulu on perjantai!”

Mut mökillä harmaalla Filemon   ihan hiljaista suurena päivänä on.

Ovi avoinna on, sen huomaa kyllä, mut savu ei kiertele kattoin yllä,

ja turhaanpa tuttua kulkijaa    pajapolulle varrotaan.

Kun päivä on puolessa kuullahan:  seppä Filemo ääreltä Biblian

on läydetty kuoleman satuttamana, mut Danielista on auki Sana

Sydän viime lyöntinsä yllättäin    on lyönyt ja väsynyt näin.

Näki kaikesta hetkensä viimeisen     oli ollut hän ääressä karttojen.

Sepän kätensä karhea, hiukan musta,   piti vieläkin kiinni ennustusta

kuin ainutta, parasta aarrettaan, minkä omisti päällä maan.

 

Oli viidestoista ja toukokuu.  Kovin kauniisti hymyili lähtijän suu.

Ihan niinkuin sen, joka päässyt on voittoon,   joka herätä sai sen pasuunan soittoon

jota vartos hän, jota odotti hän   kuin tuloa ystävän.

                           

Kovin hiljeni joukkio vähäinen,  jonkun lausuissa tämmöisen totuuden:

”Oli viisaampi meitä hän, nyt sen näen.  Lyönyt kuolema häntä ei yllättäen

kuin monia, joilla enemmän on,  kuin talentti Filemon.”