Siunauksen salaisuus

Siunauksen salaisuus!

Seurakuntamme pastori puhui meille  hyvin tärkeästä asiasta. Nimittäin  Jumalan  siunauksen salaisuudesta.  Vastoin yleistä käsitystä, me voimme siihen ihan itse vaikuttaa. Meillä on hyvä Jumala.  Heti raamatun alussa kerrotaan kuinka Jumala antoi ihmiselle parhaan paikan asua. Eedenin paratiisin.  Josta kuitenkin ihmisen oli lähdettävä syntiin lankeemuksen seurauksena.  Edelleen hyvä Jumala antoi oman poikansa  meidän syntiemme  sovittajaksi,  välimieheksi  meidän ja itsensä välille.  Kaikki meidän elämässämme on  lahjaa Jumalalta. Kaiken saamme hänen armostaan.    Nyt herää kysymys, mitä me voimme antaa Jumalalle. Toki on olemassa paljonkin asioita ja mahdollisuuksia. Yksi meitä jokaista  koskettava  asia on ajan käyttömme. Sillä aikamme  on Jumalan meille antamaa ja itse paljolti vastaamme siitä, kuinka aikamme käytämme. Muistan lapsena, kuinka eräs leikkimielinen vanhempi sukulais tätimme tuli käymään kodissani. Vanhempani tietysti kyselivät kuulumisia ja tekemisiä sitten viime näkemän.  Johon vastaksena tämä  uskovainen täti lausui "mahtipontisesti" erään tutun virren sanoja lainaten. "Jok´ainut hyödytön hetkistäs on turhaan tuhlattu leiviskäs" ja jatkoi sitten siihen, "että hänestä tuntuu siltä, että hänellä näitä hukkaan tuhlattuja leivisköitä on todella paljon."Ja sitten hän nauroi makeat naurut päälle. Mieleeni nousee toinenkin muisto. Perheellämme oli  vuosikymmeniä kestänyt  ystävyys suhde erään yksinäisen, vanhemman tädin kanssa. Joskus lähtiessäni hänen luotaan, täti ruukasi  sanoa. "Kiitos, kun annoit aikaasi."  Sitä en silloin nuorena  ymmärtänyt, mitä kiittämistä siinä nyt sitten oli, niinkuin  nyt sen ymmärrän.  Eli,  meidän tulisi antaa aikaamme ensinnäkin oman perhekuntamme  jäsenille, mutta mahdollisuuksien mukaan myöskin yksinäisille, sairaille  ja vanhuksille. Käydä heitä katsomassa ym. Pastorimme kertoi meille erään  hyvin puhuttelevan  tarinan  eräästä jossakin Pohjois Amerikassa sijainneesta seurakunnasta, jonka jäsenet olivat pääosin köyhiä ihmisiä. Tämä  tapahtui hyvin kauan sitten. Joskus orjuuden lopettamisen jälkeen.  Siellä pastori opetti heille Jumalalle uhraamisesta. Hän antoi heille kolme ohjetta. Ensimmäiseksi, että jokaisen piti antaa. Toiseksi, kukin antoi oman kykynsä ja varojensa mukaan. Ja kolmanneksi,kukin antakoon iloiten, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.  Jos nämä kolme kriteeriä eivät täyttyneet, lahjaa ei otettu vastaan. Köyhästä Makedonian seurakunnasta kerrotaan raamatussa  2 kor,8:1-5, mitä Jumalan armo oli saanut heissä aikaan."Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnassa. Että vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.  Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin he antoivat omasta halustansa. Paljolla pyytämisellä anoen meiltä sitä suosiota, että pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen. Eivätkä he vain tehneet, niinkuin me olimme toivoneet, vaan  antoivat itsensäkin, ennen kaikkea  Herralle ja sitten meille, Jumalan tahdosta."  Näin meidänkin tulisi tehdä,  antaa ensin itsemme"elävänä uhrina Jumalalle."Sen jälkeen muukin uhraaminen tuntuu luonnolliselta.  Vanhan liiton aikana oli säädetty, että kaikesta annettiin kymmenykset Jumalalle. Kukin antoi hänelle satonsa parhaimmasta. Ensin Jumalalle. Esimerkkinä muistamme Jumalan profeetan, Elian, leskivaimon luona Sarpatissa. Siellä oli sellainen tilanne, että kuivuuden tähden maassa oli kova nälänhätä ja tällä  vaimolla oli enään vain vähän jauhoja jäljellä vakkasessa ja vähän öljyä astiassa. Silti Elia sanoi hänelle, "leivo minulle  ensin". Vaimo  totteli ja  sen seurauksena  hänellä riitti jauhoja  ja  öljyä  siihen asti, kunnes Jumala antoi sateen ja saatiin jälleen uutta viljaa.  Näin Jumala siunasi köyhän leskivaimon uhrin, sillä hän ei jää kenellekään mitään velkaa.   Malakian kirjassa Jumala sanoo näin: Malakia 3:10," Tuokaa täydet kymmenykset  varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti."  Yksi elämän lainalaisuuksista on se, että "Joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää, ja joka niukasti kylvää, se myöskin  niukasti niittää". Mm. maanviljelijät sen hyvin tietävät. Olkoon kuitenkin uhraamisessamme  oikeanlainen mieli  ja asenne. Antamisestamme seuraa  siunausta  myöskin  sillä  tavalla, että se poistaa meistä ahneuden hengen.  Hebr. 13:15  sanoo näin. Uhratkaamme  siis hänen kauttaan aina Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään.

Jumalan aika

Olin tänään naisten raamattu piirissä. Syvennyimme siellä Luukkaan evankliumin  luvun 19:sta. jakeisiin 41-44.  Siinä kerrotaan kuinka Jeesus itkee, kun hän hengessään näkee, kuinka Jerusalemille ja sen asukkaille tulee tapahtumaan sen tähden, että he eivät etsikkoaikaansa tunteneet. Jumala antaa ihmisen elämään erikoisia aikoja, jolloin hän kutsuu ja vetää ihmistä luoksensa.Tätä aikaa nimitetään etsikkoajaksi.  Jerusalemin asukkaille se aika, minkä Jeesus vaelsi heidän keskuudessaan, oli  etsikon aikaa.  Meidän on nyt oikeastaan  helpompi tulla Jeesuksen luokse, koska Jeesus on pyhän henkensä kautta läsnä joka paikassa. Silloin hän luonnollisesti oli kulloinkin  vain yhdessä paikassa ja ihmisten täytyi vaeltaa pitkiäkin matkoja, voidakseen päästä Jeesuksen luokse.
Ihmisen elämä on Jumalan iankaikkisuus näkökulmasta hyvin lyhyt aika.  Raamattu sanoo, että se on niinkuin "savu, joka haihtuu"ja tuntuu ,että me "niinkuin  lentäisimme pois."
Usein Jumala kutsuu meitä jo lapsena ja  nuorena, Jeesuksen aikana äidit veivät lapsiaan Jeesuksen luokse, että hän siunaisi heitä. Ympärillä olevat ihmiset eivät tätä aina ymmärtäneet, vaan estelivät heitä.  Jeesus nuhteli opetuslapsiaan. "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Itsekin sain olla jo lapsena "lapsen uskossa"Jeesukseen,  mutta sitten nuoruudessa omien valintojeni kautta jouduin elämän harhapoluille.  Kunnes Jumala suuressa armossaan uudisti kutsunsa ollessani 23-24 vuotias. Ilm. 3:20 sanotaan näin: "Katso minä seison ovella ja kolkutan jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani."
Minäkin kuulin Jumalan kolkuttavan sydämeni ovella. Minun omatuntoni todisti, että olen syntinen Jumalan edessä. Tiesin, että menneisyyteni tuomia tahroja ei voinut  puhdistaa mikään muu kuin Jeesuksen ristillä vuotanut pyhä veri. Jumala oli antanut minulle uuden etsikkoajan ja hänen armoaan on, että sain avata sydämeni oven uudelleen  Jeesukselle.
Lapsena ollessani lauloimme paljon seuraavaa laulua.
Kun nuoruuden aika on ruusuinen ja riemuinen sen joka puoli,
Ota tiestäsi vaari ja suunnasta sen, älä kaikista ruusuista huoli.
Ota tiestäsi vaari, kun muuten se vie,syvyyksihin joissa voi kuolla.
Ah,vaaroja täynnä on maailman tie, ja kuiluja sen joka puolla.
Ilo maailmass`on lyhyt pettävi tuo, pois kohta sen viehätys vaihtuu.
Kuin ruusu, min lehtiset henkäys luo, kuin kupla min hohti ja haihtuu.
Ilo Herrassa on iankaikkinen vaan, se ruusu ei lehtiä poista.
Jo nuorena riennä se saavuttamaan, ei vertaista ruusua toista.