Jumalan sana, Raamattu on täynnä meille annettuja hyviä ja tarpeellisia kehoituksen sanoja ja ohjeita. Taannoin kirjoitin aiheesta, kurinalaisuus ja minun piti vielä myöhemmin palata pariin muuhun asiaan. Nyt annan itse käytännön esimerkin siitä, mitä seuraa, kun ei tottele seuraavia kehoituksia, joista minun piti silloin vielä kirjoittaa.: "Älkää olko harrastuksessanne veltot" ja "älkää olko leväperäisiä". En osaa enää palata tuohon aiheeseen.
Nyt on mielessäni uusi kehoitus Raamatusta. Fil. 4:4 "Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon, iloitkaa". Luin aamulla päivän tunnussana kirjastani mm. näin: "Jokaiseen päivään mahtuu jotakin sellaista, mistä sinulla on oikeus olla kiitollinen ja iloinen.
Eilen ilahduin valokuvista, jotka posti toi lapsuuteni ajan naapurin tytöltä. Kuvat toivat mieleeni keväisen retkemme hänen sisarensa luona Kotkassa. Seurassamme oli myöskin tyttöjen ikäinen serkkuni, joka meillä kesää viettäessään tutustui myöskin naapurimme lapsiin. Siihen Kotkassa vietettyyn päivään sisältyi paljon muistoja, kun yhdessä palasimme lapsuutemme "kultaisiin päiviin". Sain päivän elää muistoissani lapsuuteni kodissa Haavistossa, jota sitä nimeä enää harvemmin kuulee käytettävän. Monia naapureita vielä puhutaan yleisesti paikan nimellä.
Ajattelen ja muistelen kiitollisena noita päiviä. Minä, joka en omistanut nuorempia sisaruksia, sain tähän puutteeseeni korvausta naapurin 5-päisestä sisarus katraasta. Minä, jolta puuttui kokemus pienempien hoivaamisesta, sain tätä kokemusta automaattisesti arki elämässä leikkiessäni ja yhdessä ollessani näiden pienten sisaruksien, kahden pienen tytön ja kolmen vielä pienemmän pojan kanssa.
Monesti ehkä myöskin pelon sekaisin tuntein kohtasin heidän kanssaan eri tilanteita. Tulin huomaamaan, kuinka lapset suhtautuvat kuitenkin kaikkeen hyvin luonnollisesti ja hyväksyvät toisen ihmisen, kokemattomankin, antaman avun jokaisessa eteen tulevassa tilanteessa.
Nyt melkein kuusikymppisiä sisaruksia kuunnellessani ja katsellessani ja heidän eleitään seuratesani sain muistella myöskin heidän vanhempiansa. Isää, joka oli humoristinen, jäyhä hämäläinen maanviljelijä ja äitiänsä, joka oli iloinen ja ystävällinen karjalainen.
Olen kiitollinen koko heidän perheensä kuulumisesta lapsuuteni ja nuoruuteni vuosiin.
Mutta nyt muistoista jälleen tähän päivään. Psalmin kirjoittaja sanoo: Ps. 118:24, "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä"!
lauantai 21. marraskuuta 2015
maanantai 16. marraskuuta 2015
Israel
Olen jo pidemmän aikaa ajatellut kirjoittaa Israelista ja juutalaisesta kansasta. Yleensä seuraan hyvin vähän uutisia mistään lähteestä, mutta pienelläkin seuraamisella teen silti huomioita tämän päivän tilanteesta meillä ja muualla. Yksi asia, mikä kiinnittää erityisesti huomiota on Israelin tilanne. Meidän olisi hyvä koko ajan nyt tiedostaa se, että Israel on Jumalan valittu kansa, jonka Jumala valitsi omaksi kansakseen. Raamattu sanoo, että Israel on Jumalan silmäterä. Sitä, joka Israelia siunaa, sitä Jumalakin on luvannut siunata ja joka Israelia kiroaa, niin sitä samoin Jumalakin on kiroava.
Meidän tehtävämme on siunata Israelia ja rukoilla sen puolesta. Ajan merkkinä on huomion arvoista se, että Jumala kokoaa omaisuus kansaansa jälleen omaan maahansa.
Olemme meillä juuri lukeneet isännän kanssa Mooseksen kirjasta näistä Israelin kansan syntyvaiheista vaiheista. 1. Moos. 12:1-3 kerrotaan kuinka Jumala kutsui Aabrahamin. "Herra sanoi Abramille. "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinua ja teen nimesi suureksi, ja sinä tulet olemaan siunauksena.
Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuksi kaikki maan sukukunnat".
Ja edelleen: 1 Moos. 13:14-15. "Herra sanoi Abramille sen jälkeen, kun Loot oli eronnut hänestä: "Nosta silmäsi ja katsele siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. Sillä kaiken maan, jonka sinä näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi".
Tuli mieleeni muutaman vuoden takainen video Jumalan omaisuuskansan vaiheista Ulla Ingman -Ronkaisen kirjan pohjalta. Se kestää n.1,5 tuntia, ja on sellainen tieto isku Israelin kansan vaiheista, että kannattaa tämä aika varata ja katsoa ja kuunnella tämä video. Yleensä media antaa kovin yksipuolisen kuvan lähi-idän tilanteesta Israelin vahingoksi. Niinkuin Peter Ronkainen tällä videolla sanookin, niin Israel kuvataan usein pikemmin sortoa harjoittavana miehittäjänä, kuin olemassa oloaan puolustavana kansana.Videon ensi esitys on ollut vuonna 2012, joten juutalaisen kansan lukumäärät Israelissa ja muualla ovat tämän kolmen vuoden aikana muutttuneet.
Tämä video löytyy, kun laittaa haku tekstiksi. Tv 7 arkisto, Valittu vainottu kansa, Ulla Ingman- Ronkainen ja Peter Ronkainen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Hyvää isänpäivää!
Tänään on isän päivä. Haluamme muistaa ja ilahduttaa isiämme. Muistelemme myöskin heitä, jotka aikain saatossa ovat jo edesmenneet. Tämä on aivan oikein.
Haluan tähän heittää ajatuksen siitä, että muistaisimme myöskin Taivaallista isäämme.
Muistin virkistämiseksi kirjoitan tähän Jeesuksen opettaman Isä meidän rukouksen sanat, kun opetuslapset pyysivät : "opeta meitä rukoilemaan".
Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Olen kiitollinen Koskenvesan Marjatalle siitä, että olen oppinut tämän rukouksen sanasta sanaan ulkoa, sillä hänen vetämässään Raamattupiirissä vapaan rukouksen ohella, luemme joka ainut kerta tämän Herran rukouksen. Sinälläänhän sillä ei ole mitään merkitystä, jos sana järjestys tai sanojen muoto vaihtelee, tärkeintä on sydämestä lähtevä rukous.
HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ.

maanantai 2. marraskuuta 2015
Vielä harrastuksesta
Mielessäni oli muutamia Raamatussa esiintyviä painavia sanoja ja kehoituksia meille elämän ohjeeksi. Tällaisia kuin: "Älkää olko harrastuksissanne veltot"," älkää olko "leväperäisiä" ja vielä kolmantena kehoitus "kurinalaisuuteen".
Tulin "perumapäälle" ja aikomukseni oli jättää aiheesta kirjoittamatta. Yllätyin, kun en saanut luonnosta poistettua voidakseni kirjoittaa muuta siihen tilalle. Syykin selvisi. Olin sen huomaamattani jo julkaissut.
Siis takaisin asiaan. Nämä kehoitukset koskevat niin hengellistä kuin myöskin luonnollista elämäämme. Jumala on luonut koko ihmisen, johon kuuluu sielu, henki ja ruumis ja jokainen osa alue meissä on Hänelle tärkeä. Ruumiimme on luotu tätä aikaa varten ja sen hyvin vointi on tärkeätä, voidaksemme nauttia liikunnasta, tehdä työtä ja elää yleensäkin normaalia elämää. Samoin meidän on huolehdittava myöskin lapsistamme sairaistamme ja vanhuksistamme, jotka meidän apuamme tarvitsevat. Tämä kaikki vaatii meiltä kurin alaisuutta, ettemme laimin lyö näitä asioita.
Mutta ruumis on luotu vain tätä aikaa varten, joka on suhteellisen lyhyt aika verrattuna iankaikkisuuteen. Se osa, mikä meissä on ikuista, on meidän henkemme, se halajaa Jumalan yhteyteen. Vain Hänessä henkemme tulee tyydytetyksi.
Minulla on tässä auki Jesajan kirja. Kirjoitan siitä luvun 39: jakeet 28-31, ja palaan myöhemmin noihin toisiin mainitsemiini Raamatun kehoituksiin.
"Etkö tiedä, etkö ole kuullut:Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimatttomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat.
Mutta ne jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat, eivätkä näänny, he vaeltavat, eivätkä väsy".

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)