lauantai 21. marraskuuta 2015

Iloitkaa aina Herrassa

Jumalan sana, Raamattu on täynnä meille annettuja hyviä ja tarpeellisia kehoituksen sanoja ja ohjeita. Taannoin kirjoitin aiheesta, kurinalaisuus ja minun piti vielä myöhemmin palata pariin muuhun asiaan. Nyt annan itse käytännön esimerkin siitä, mitä seuraa, kun ei tottele seuraavia kehoituksia, joista minun piti silloin vielä kirjoittaa.: "Älkää olko harrastuksessanne veltot" ja "älkää olko leväperäisiä". En osaa enää palata tuohon aiheeseen.
Nyt on mielessäni uusi kehoitus Raamatusta. Fil. 4:4 "Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon, iloitkaa". Luin aamulla päivän tunnussana kirjastani mm. näin: "Jokaiseen päivään mahtuu jotakin sellaista, mistä sinulla on oikeus olla kiitollinen ja iloinen.
Eilen ilahduin valokuvista, jotka posti toi lapsuuteni ajan naapurin tytöltä. Kuvat toivat mieleeni keväisen retkemme hänen sisarensa luona Kotkassa. Seurassamme oli myöskin tyttöjen ikäinen serkkuni, joka meillä kesää viettäessään tutustui myöskin naapurimme lapsiin. Siihen Kotkassa vietettyyn päivään sisältyi paljon muistoja, kun yhdessä palasimme lapsuutemme "kultaisiin päiviin". Sain päivän elää muistoissani lapsuuteni kodissa Haavistossa, jota sitä nimeä enää harvemmin kuulee käytettävän. Monia naapureita vielä puhutaan yleisesti paikan nimellä.
Ajattelen ja muistelen kiitollisena noita päiviä. Minä, joka en omistanut nuorempia sisaruksia, sain tähän puutteeseeni korvausta naapurin 5-päisestä sisarus katraasta. Minä, jolta puuttui kokemus pienempien hoivaamisesta, sain tätä kokemusta automaattisesti arki elämässä leikkiessäni ja yhdessä  ollessani näiden pienten sisaruksien, kahden pienen tytön ja kolmen vielä pienemmän pojan kanssa.
Monesti ehkä myöskin pelon sekaisin tuntein kohtasin heidän kanssaan eri tilanteita. Tulin huomaamaan, kuinka lapset suhtautuvat kuitenkin kaikkeen hyvin luonnollisesti ja hyväksyvät toisen ihmisen, kokemattomankin, antaman avun jokaisessa eteen tulevassa tilanteessa.
Nyt melkein kuusikymppisiä sisaruksia kuunnellessani ja katsellessani ja heidän eleitään seuratesani sain muistella myöskin heidän vanhempiansa. Isää, joka oli humoristinen, jäyhä hämäläinen maanviljelijä ja äitiänsä, joka oli iloinen ja ystävällinen karjalainen.
Olen kiitollinen koko heidän perheensä kuulumisesta lapsuuteni ja nuoruuteni vuosiin.
Mutta nyt muistoista jälleen tähän päivään. Psalmin kirjoittaja sanoo: Ps. 118:24, "Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä"!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti