Kirpputorilöytö

Kirpputorilta ei yleensä löydetä sitä, mitä olemme lähteneet etsimään, vaan sieltä tehdään niitä varsinaisia "löytöjä".
Edellisen postaukseni myötä muistoistani heräsi eloon käyntini erään seurakunnan lähetyskirpputorilla ja se asia, miten tämä kertomani kadonnut ja löytynyt,kultainen pieni risti ketjuineen  päätyi omistukseeni, se on aivan oma tarinansa..
Olin silloin erään vanhemman ystäväni kanssa liikkeellä ja katselin siinä aikani kuluksi koruvalikoimaa. Kysyin myyjältä, että löytyiskö sieltä ristiä. Hän vastasi ettei varmaankaan löydy, mutta  hänellä on kotona itsellään kaksi joista pienempää hän ei käytä juuri ollenkaan j, ettäa hän voisi antaa sen minulle.
Seuraavan kerran tapasin tämän samaisen kirpputorimyyjän aivan yllättäin. Olin jälleen tämän samaisen vanhuksen kanssa eräässä liikkeessä hänen asioillaan. Tervehdittyämme hän kaivoi kassistaan käteeni pienen mytyn sanoen, että "katso tätä kotona, mitä mieltä tästä olet ja nähdään sitten kirppiksellä". Hänen mentyään katsoin kädessäni olevaa pientä kukkaroa ja sen sisältä löytyvää pientä ristiä. Olin  iloinen yllättävästä kohtaamisestamme ja ennenkaikkea olin iloinen tästä pienestä rististä, jonka tällä tavalla sain omakseni aivan kuin lahjaksi.  
"Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa".  Tämä myyjä  toteutti tässä asiassa tätä Jumalan sanaa kirjaimellisesti.
Sillä ristin sanomahan on juuri siinä, että ristin kuolemansa kautta Jeesus sovitti meidän syntimme ja ylösnousemuksensa kautta  hän  antaa meille iankaikkisen elämän. Tämän elämän saamme ottaa lahjana vastaan. Tyhjä risti kaulassani puhuu minulle siitä, että Jeesus ei jäänyt ristille. Hän elää ja hänessä minäkin saan elää.

Yllätyksiä.

Elämässä tapahtuu hyviäkin yllätyksiä.
Kerronpa tässä pari itselleni viimeksi tapahtunutta asiaa. Aloittaisinko eilisestä päivästä, "sillä järjestys se olla pitää, vaikka huonompikin".
Tai oikeastaan se oli jo toissapäivän ilta kun yllätyin nukkumaan mennessäni, mutta mikä sitten kirkasti koko eilisen päivän antaen hyvän mielen aamusta alkaen.
Ja mitä sitten olikaan tapahtunut? Pienellä yö pöydälläni oli mummua odottamassa kaunis kukkakimppu ja vieressä pieni keko puutarhasta itse poimittuja marjoja.
Pienet lapsen lapseni olivat olleet iltasella meillä kylässä ja huomaamattani vieneet yläkertaan sänkyni viereen yöpöydälle tämän omintakeisen tervehdyksen. Tuntui, että se oli sellaista sydämen rakkauden kieltä, joka puhui minulle enemmän kuin tuhat ääneen lausuttua sanaa.
Niinpä sitten eilen ajatuksissani muistin myöskin Siunata näiden tyttösten tämän syksyn ensimmäistä koulupäivää.

Sitten se tämän päivän aivan erilainen yllätys:
Minulla oli aika terveysaseman laboratorioon ja sinne mennessäni heti ovella tämä labrahoitaja huomasi kaulaketjuni olevan putoamaisillaan. Otin sen käteeni ja huomasin, että siinä roikkuva pieni kultainen risti oli jo päässyt putoamaan. Tutkin vaatteeni ja pois lähtiessäni sitä etsittiin useammankin henkilön voimin. Ei vain löytynyt. Henkilökuntakin lupasi liikkua avoimin silmin, jos se risti sattuisi vastaisuudessa osua jonkun silmiin.
Hiljaa mielessäni kerkisin lähettää avunpyynnön myöskin Taivaan Jumalalle.
Meillä ihmisillä on sellainen syvällä oleva käsitys siitä, ettei Jumalaa voi häiritä pienillä asioilla.
Ja isoissakin asioissa Jumalan apuun turvaudutaan vasta kaikkein viimeisimpänä, jos silloinkaan.
Kokemuksesta tiedän, että Jumala haluaa auttaa meitä pienissäkin asioissa, sillä hän on myös arkipäivän Jumala.
No niin, tämä tarina ei päättynytkään tähän, vaan onnellinen jatko-osa seurasi heti kotiin päästyäni.
Sain otettua takin päältäni, niin kirkas risti aivan säteili siinä lattiamatolla silmieni edessä. Se oli pudonnut siihen jo kotoa lähtiessäni.
Edellä kertomani tapaukset ovat näitä arkipäivän ihmeitä, ja näitä sattuu varmasti meidän jokaisen kohdalle.
Virren sanoin: Laske siunaukset yksittäin, huomaa Herran hyvyys päivittäin, jne.......