torstai 11. elokuuta 2016

Yllätyksiä.

Elämässä tapahtuu hyviäkin yllätyksiä.
Kerronpa tässä pari itselleni viimeksi tapahtunutta asiaa. Aloittaisinko eilisestä päivästä, "sillä järjestys se olla pitää, vaikka huonompikin".
Tai oikeastaan se oli jo toissapäivän ilta kun yllätyin nukkumaan mennessäni, mutta mikä sitten kirkasti koko eilisen päivän antaen hyvän mielen aamusta alkaen.
Ja mitä sitten olikaan tapahtunut? Pienellä yö pöydälläni oli mummua odottamassa kaunis kukkakimppu ja vieressä pieni keko puutarhasta itse poimittuja marjoja.
Pienet lapsen lapseni olivat olleet iltasella meillä kylässä ja huomaamattani vieneet yläkertaan sänkyni viereen yöpöydälle tämän omintakeisen tervehdyksen. Tuntui, että se oli sellaista sydämen rakkauden kieltä, joka puhui minulle enemmän kuin tuhat ääneen lausuttua sanaa.
Niinpä sitten eilen ajatuksissani muistin myöskin Siunata näiden tyttösten tämän syksyn ensimmäistä koulupäivää.

Sitten se tämän päivän aivan erilainen yllätys:
Minulla oli aika terveysaseman laboratorioon ja sinne mennessäni heti ovella tämä labrahoitaja huomasi kaulaketjuni olevan putoamaisillaan. Otin sen käteeni ja huomasin, että siinä roikkuva pieni kultainen risti oli jo päässyt putoamaan. Tutkin vaatteeni ja pois lähtiessäni sitä etsittiin useammankin henkilön voimin. Ei vain löytynyt. Henkilökuntakin lupasi liikkua avoimin silmin, jos se risti sattuisi vastaisuudessa osua jonkun silmiin.
Hiljaa mielessäni kerkisin lähettää avunpyynnön myöskin Taivaan Jumalalle.
Meillä ihmisillä on sellainen syvällä oleva käsitys siitä, ettei Jumalaa voi häiritä pienillä asioilla.
Ja isoissakin asioissa Jumalan apuun turvaudutaan vasta kaikkein viimeisimpänä, jos silloinkaan.
Kokemuksesta tiedän, että Jumala haluaa auttaa meitä pienissäkin asioissa, sillä hän on myös arkipäivän Jumala.
No niin, tämä tarina ei päättynytkään tähän, vaan onnellinen jatko-osa seurasi heti kotiin päästyäni.
Sain otettua takin päältäni, niin kirkas risti aivan säteili siinä lattiamatolla silmieni edessä. Se oli pudonnut siihen jo kotoa lähtiessäni.
Edellä kertomani tapaukset ovat näitä arkipäivän ihmeitä, ja näitä sattuu varmasti meidän jokaisen kohdalle.
Virren sanoin: Laske siunaukset yksittäin, huomaa Herran hyvyys päivittäin, jne.......






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti