Veteraanijuhla

Keväällä juhlimme viime sotiemme vielä elossa olevia veteraaneja ja muistelimme  heidän uhrautuvaisuuttaan yhteisen isänmaamme puolesta. Ympäri Suomea järjestettiin näitä juhlia, missä heille luovutettiin tasavaltamme presidentin, Sauli Niinistön, myöntämä  Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali. Osuin keväällä paikalle erääseen tällaiseen juhlaan, mennessäni katsomaan setääni Pälkäneen Kostia kotiin. Hänelle oli siellä järjestetty aivan oma juhlatilaisuutensa kakkukahvien kera. Olemme täällä Suomessa saaneet viettää jo niin monia rauhan vuosia, että harva kansastamme enää muistaa sodan aikaa tai on kuullut kerrottavan siitä omakohtaisia kokemuksia. Pidämme valtiollista itsenäisyyttämme jo "itsestään selvyytenä". Näistä "itsestään selvyyksistä" meidän tulisi kuitenkin muistaa kiittää Jumalaa, niin kuin kaikesta muustakin elämäämme kuuluvasta asiasta. Tiedän, että uskovat Suomen kirkoissa ja seurakunnissa ovat paljon rukoilleet ja edelleenkin rukoilevat koko Suomen kansan ja rajojemme puolesta. Raamattu kehoittaakin meitä näin tekemään.  Osallistuessani tuohon mainitsemaani sedälleni järjestettyyn juhlaan, mielessäni alkoi soida virren "Soi kunniaksi Luojan" sävelet. Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen. Tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen! Hän Isä rakkahasti ain vaalii luotujaan. Ja kaiken taitavati Hän ohjaa tuolta taivaastaan. jne.