keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Jerusalem päivä

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/b8/74/f4/b874f448a16dcaf1363db4e73b09f3de.jpghttps://t1.ftcdn.net/jpg/00/80/39/88/240_F_80398873_Gqh9cfXRZExMEx559UAKKEdS1h19fjFm.jpg
Israelin valtio syntyi vuonna 1948. Kuuden päivän sota, jolloin Jerusalem vapautettiin, käytiin 5-6 kesäkuuta v. 1967.
Liitän tähän mielenkiintoista tekstiä Sirkku Saban mukaan.
"Suomalaisittain on merkittävää, että Israelin kaduilla liehui koko kuuden päivän sodan ajan Suomen ja Israelin sinivalkoiset liput. Mielestäni tällä on profeetallinen sanoma. Silloisen ulkoministerin Rafael Paasion vierailu Israelissa oli juuri ollut ennen sodan syttymistä eikä kukaan ehtinyt ottaa lippuja alas.

Papit puettiin muinoin Israelissa kokovalkoiseen ja kasukka oli sininen. Sininen ja valkoinen ovat Jumalan papin värit. Kun katselet alkuperäistä rukousviittaa, sekin on väriltään valkoinen ja sininen.
Kun Suomi alkoi valmistella omaa lippuaan, niin siihen valittiin lopulta valkoisella pohjalla sininen risti, johon keskelle upotettiin keltainen leijona. Uskon tässä olleen Jumalan johdatus. Suomella oli lippu vuosikymmeniä ennen kuin syntyi valtio nimeltä Israel.
Israelin lipussa on kaksi sinistä linjaa ylhäällä ja alhaalla. Ylempi tarkoittaa pohjoista Israelia ja alempi eteläistä Juudaa, niiden keskellä on Daavidin kilpi."


Kun yhdistetään nämä kaksi lippua; Suomen ja Israelin, pistämällä ne päällekkäin, sinulla on Jumalan papin värit, Israelin kuningaskunta ja Juuda, jotka yhdistyvät ristillä ja Daavidin kilven keskellä on Juudan jalopeura. Siinä on koko raamattu.
Suomen lippu oli Messiaan symbolina, kun Israel voitti vihollisensa ja vapautti pyhän kaupungin, Jerusalemin".        


Kesäkuussa 5.6.-16 juhlitttiin Jerusalemin vapautuksen muistopäivää. Tuon yllä olevan tekstin olen näissä tunnelmissa kopioinut Sirkku Saban tekstistä ja liittänyt tähän blogini sivulle. Aiheesta kirjoittamiseni on kuitenkin jäänyt niin sanotusti "vaiheeseen". 
Siksiköhän ei ole päässyt syntymään uusiakaan tekstejä, kun muutama on jäänyt luonnoksen asteelle ikäänkuin tulpaksi,
Jerusalem on Israelin ikuinen pääkaupunki ja se on myöskin Suuren Kuninkaan kaupunki.
Kun Jeesus palaa maan päälle, niin hän palaa Öljymäelle Jerusalemissa.
Jumala sanassaan kehoittaa meitä rukoilemaan rauhaa Jerusalemille. Käsi sydämelle; olemmeko tulleet noudattaneeksi tätä kehoitusta?







 

4 kommenttia:

  1. Shalom, Asta! Jerusalem on todellakin Israelin IKUINEN PÄÄKAUPUNKI, vaikkakaan kansakunnat sitä eivät myönnä. Kirkkoraamattu -33 kääntää asiaa koskevan paikan näin Ps.122:
    1. Matkalaulu; Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen."
    2. Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem;
    3. sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen,
    4. jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.

    mutta UKJV näin:
    1. I was glad when they said unto me, Let us go into the house of the LORD.
    2. Our feet shall stand within your gates, O Jerusalem.
    3. Jerusalem is built as a city that is compact together:
    4. Where the tribes go up, the tribes of the LORD, unto the testimony of Israel, to give thanks unto the name of the LORD.

    eli:
    1. Olin iloinen kun he sanoivat minulle: Menkäämme Herran huoneeseen!
    2. Jalkamme tulevat seisomaan porteillasi Jerusalem.
    3. Jerusalem on rakennettu kaupungiksi, joka kuuluu TIUKASTI YHTEEN:
    4. sinne heimot kokoontuvat,Herran heimot, Israelin todistukseksi, antamaan kiitokset Herran nimelle.

    Valitettavasti nuo Raamattujen käännökset ovat monet vääristäneet asiaa tässäkin. Pitäisi huomata, että se kaupunki on Herran sanan mukaan JAKAMATON: KUULUU TIEUKASTI YHTEEN! Kun olemme Tuulan kanssa siellä olleet muutaman kerran, olen ottanut tavallisesti kivipaadesta kuvan, missä se teksti on hepreaksi, mutta myös englanniksi juuri kuten tässä siteerasin. - Nythän kaikki sitä kaupunkia haluavat jakaa, myös Suomi muiden mukana... Tietää pahaa kansallemme!

    VastaaPoista
  2. Shalom. Minäkin olen tiennyt tuon, että Jumalan sanan mukaan Jerusalem on Israelin "JAKAMATON" pääkaupunki,ja että se kuuluu "TIUKASTI YHTEEN".
    Jo vanhan liiton aikana Jumala ilmoitti asuvansa Jerusalemin temppelissä.
    Mm. 2 Aikakirja 7:15,16: "Silmäni ovat avoinna ja korvani kuuntelevat tarkoin rukouksia tässä paikassa.
    Minä olen nyt valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin, että minun nimeni olisi siinä iäti. Minun silmäni ja sydämeni tulevat olemaan siinä kaikkina päivinä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shalom jälleen, Asta!
      Huomasin Sinun lukeneen tämän edellisen. Tuo Sinun sanasi siitä, kuinka Jumala tarkkaa ja kuulee rukouksia, on todella tullut esiin siinä, että Israel on jälleenrakennettu. Kun olemme muutaman kerran käyneet Jerusalemin Vanhan kaupungin ns. ITKUMUURILLA, on ollut näkyvissä se harras juutalaisten odotus Messiaasta. Sekä miesten että naisten puolella ovat juutalaiset ja myös turistit (siis mekin)rukouksessa muurin edessä, kasvot sitä kohti. Kenellä on mitäkin rukousaiheita, on ollut meilläkin ja laitoimme pienet lappuset muurin rakoon monien muiden tavoin. Ne otetaan sieltä sitten esirukoiltaviksi aikanaan,rabbit ne niiden puolesta rukoilevat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa. Me olemme saaneet vastaukset, minkä oikeastaan tässä ja nyt, kirjoituksesi johdosta huomaan, KIITOS! Niistä käännöksistä vielä vähäsen... Itse olen tehnyt pikku vihkosen (48-siv.), jossa tarkastelen aiemmin Teillä puhumiani asioita. Olen sitä muutamille jo jakanut ja FB:ssa kirjoitellut myös sen tekstejä. On tekeillä laajempikin analyysi jo pitkän asioiden seuraamiseni pohjalta: TAKAISIN APOSTOLISILLE JUURILLE! Siinä tulee analysoitavaksi asioita, joissa kirkot ja kirkkoisät ovat vääristäneet paljon Raamatun asioita, välineinä ollut useassa asiassa juuri väännetyt ja tarkoitushakuiset käännökset. Asia on liian laaja tässä selvitettäväksi, mutta kun tuo teksti aikanaan toivottavasti valmistuu, siinä on niistä melko paljon. Siunausta Sinulle ja Perheellesi, terv. myös Tuulalta!

      Poista