Mutta miten on sen keskinäisen "hyvän tahdon" laita. Tuntuu siltä, että ihmisille oma etu on se kaikkein tärkein asia ja meitähän kannustetaankin pyörimään vain oman itsemme ja oman hyvinvointimme ympärillä. Itsekkyys kukoistaa.
Unohdamme, tahallamme vissiin, että Jumala on meidän Luojamme ja hän loi meidät ihmiset iankaikkisuus olennoiksi. Meissä on henki, sielu ja ruumis, joista muodostuu tämä ihmisen kokonaisuus. Jumala puhalsi meihin elämän hengen, joka on se kaikista tärkein osa meitä. Eläinkin voi tuntea iloa ja ikävää ym. samoin kuin ihminenkin ja samoin kummankin ruumis kuoltuansa maatuu maaksi jälleen. Mutta vain ihmisessä on henki, joka meissä kaipaa Jumalan yhteyteen vaikka emme aina osaa sitä tiedostaa.
Nyt on suomalaisessa yhteiskunnassa nähtävissä se ilmiö, mikä tapahtuu, kun on hiljakseen unohdettu Jumala ja hänen sanansa . Asiat alkavat olla sekasortoisessa tilassa ja tämä on nähtävissä valtakunnan joka tasolla. Olemme menettämässä Jumalan siunauksen kansakuntamme yltä.
Mieleeni on jäänyt Jumalan sana, joka muinoin tuli Israelin kansalle profeetta Hesekielin kautta. Jumala oli etsinyt Israelin kansasta miestä, joka "korjaisi muurin ja seisoisi muurin aukossa", mutta ei ollut löytänyt.
Isrelin kansan kohdalla olivat ensin luopuneet papit, joiden tehtävänä oli tuoda Jumalan tahto tiettäväksi ruhtinaille. Siis sen ajan valtiollisille päättäjille. He joutuivat harhaan, kun eivät tienneet Jumalan laeista ja säädöksistä. Edelleen sitten "maan kansa" toimi omassa elämässään omien mieltymystensä mukaisesti. Raamatussa israelin tavallista kansaa nimitetään "maan kansaksi".
Sama järjestys toimii edelleen myöskin meidän yhteiskunnassamme. Ensiksikin "Jumalan pappien" tulee olla "totuuden torvina", Ja ilmoittaa selvästi, mikä on Jumalan tahto missäkin asiassa.
Nyt kun tämä ei ole toiminut niin toiseksi sitten päättäjät ovat laatineet lakeja, jotka ovat selvästikin vastoin Jumalan sanaa. Kolmas vaihe tässä ketjussa on se, että kansa seuraa johtajiensa esimerkkiä, kun ei enää tiedetä, mikä on oikein ja mikä on väärin. On syntynyt yleinen mielipide, joka korostaa suvaitsevaisuutta melkein joka asiassa. Tästä esimerkkinä on se, että kaikkia Jumalan kymmentä käskyä vastaan rikotaan yleisesti. On muodostunut tällainen "ajan henki", josta Pekka Simojoen vanha laulu seuraavalla videolla hyvin selkeästi kertoo..
Onko ihminen, benAdam (ihmisen poika) iankaikkisuusolento; mitä Raamattu sanoo asiasta?
VastaaPoista[KR38: 1. Moos. 3:21-23] 21. Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä. 22. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" 23. Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
-- Syntiinlankeemuksen vuoksi ihminen ei saanut pitää oikeutta syödä elämänpuusta ja siis elää enää iankaikkisesti. Se oikeus on vain heillä, jotka ovat Jeshuan lunastustyön ja syntien sovituksen vastaanottaneet. Ilmestyskirjassa se mainitaan.
-- Ajatuksenakin iankaikkinen ei täsmää muihin kuin Jumalaan, joka loi ihmisen vasta maan luomisen jälkeen - maan tomusta. Termi 'IANKAIKKINEN' tarkoittaa sitä, että on ollut, on nyt ja on tuleva aina olemaan; VAIN JUMALA ON SELLAINEN, ja ne jotka Häneltä sen iankaikkisen elämän lahjan saavat! Kun kaikki paha hävitetään, ei jää enää syntiä, kuolemaa eikä mitään pahantekijöitä. Iankaikkisuudessa tulevat olemaan vain PYHÄT RAAMATUN MUKAAN! (SM)