tiistai 26. kesäkuuta 2018

Vivamo



 Nykyisin halutaan kokea elämyksiä ja tehdään myös ns.elämysmatkoja. Minäkin sain keväällä tehdä sellaisen matkan.
Kysymyksessä oli Luopioisten kappeliseurakunnan olopäiväläisten jo perinteeksi muodostunut  keväinen retkipäivä, joka tälllä kertaa suuntautui Vivamoon. Alunperin en ollut sille matkalle lähtemässä ollenkaan, mutta eräs hyvä ystäväni yllätti minut sanomalla, että "hän on varannut sinulle sinne paikan, sille matkalle".
Olin todellakin yllättynyt ja iloinen ja vielä iloisempi tietysti olin matkan ja kaiken siellä kokemani jälkeen.
Saimme viettää kauniin ja aurinkoisen päivän Vivamossa.  Osallistua siellä" KOKO KANSAN YHTEISEEN KEVÄTJUHLAAN"
Saimme nauttia oopperalaulaja Tiina Sinkkosen kauniista laulunlahjasta. Hän lauloi näitä Negro spirituaaleja. Saimme kuunnella Jumalan sanaa eri puhujien huulilta. Mm. pyysin Ensio Klemiltä hänen sp:-osoitteensa saadakseni sitä kautta hänen lausumansa sanat vielä kotiinkin pureskeltavaksi ja märehdittäväksi".
Näimme hienosti toteutetun teatteriesityksen, joka kertasi paikan historiaa aivan alkujuurilta asti. Meille valkeni jotain Jumalan suuruudesta ja kaikkivoipaisuudesta, kun hän vie erilaisia asioita meidän ihmisten myötävaikutuksella eteenpäin ja hyvään päätökseen asti. Me ihmisinä emme aina pääse näkemään lopputulosta, mutta saamme uskossa katsella monia hänen vaikuttamiaan asioita, joilla on Siunaus pitkälle tulevaisuuteen.
Sain kohdata siellä monia ystäviä, joita en todellakaan odottanut siellä kohtaavani. Sain jutella myöskin ennestään tuntemattomien ystävien kanssa. Sain  kulkea kappaleen matkaa ystävien "matkaseurueessa" ja tuntea hyvän Jumalan läsnäoloa.

Jaakobin kirje 1: 17:"Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä valojen Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoakaan vaihtelusta".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti