Ilon siemeniä!

Huomasin juuri itsessäni piileskelevän pienen filosofin. Siis sellaisia filosofisia ajatuksia tai filosofisuutta tai halua filosofoida. miten sen asian ilmaisisin? Tämä on niin hieno sana ettei  siihen tahdo löytää edes oikeata sana muotoa. Ajatukseni lähtivät liikkeelle tulevasta äitienpäivästä. Nämä ajatukset synnyttivät halun siivota ja ylipäänsä järjestää sillä tavalla juhlan tuntua. Tehdä ainakin täytekakku. Se tulisi meillä kyllä syödysi vaikka ei tulisi vieraitakaan, sillä meidän isäntä tykkää makeasta. Hän sanookin "tykkäävänsä makeasta elämästä."  Tiedän kyllä, että meille vieraitakin tulee sillä joku lapsista on jo ilmoittanutkin tulostansa. Se asia taas synnytti ajatuksissani kiitollisuutta. Jatkoin filosofointiani edelleen.  Mielikuvitukseni ei edes riitä kartoittamaan kuinka paljon minulla on on aihetta kiitokseen ja meillä  suomalaisilla yleensäkkin on.         Ajatukseni kulki siihen suuntaan, että miten minä voisin tuottaa iloa toisille.   Tuli mieleeni, että täällä Pälkäneellä on järjestetty seurakunnan taholta sellainen "Kukan päivän tempaus." Sellainen muistaminen yksinäisyydestä kärsiville lähimmäisillemme.  Seurakuntaan sai ilmoittaa tuntemiansa tällaisia henkilöitä näiden tervehdyksen vastaanottajien listalle. Toinen osallistumis tapa oli, että sai ilmoittaa itsensä näiden tervehdysten viejiksi näille henkilöille.   Kukan päivän aamuna porukka kokoontuu leipomaan tuoreita pullia  ja taitaa siihen tervehdykseen jotain muutakin tulla mukaan.   Tästä tervehdysten perille saattamisesta jääväsin itseni, sillä en tohtinut pyrkiä siihen mukaan siksi kun kuulun eri seurakuntaan. Mieleni teki kuitenkin. Tätä ajatellessani ja miettiessäni huomasin voivani yksityisesti muistaa joitakin mieleeni tulleita tällaisia ystäviä.    Idea on hyvä toteutettavaksi arkielämässämme "matalalla kynnyksellä" sillä tällaisia tilanteita kohtaamme kyllä jatkuvasti. Eli sitä, että meillä on mahdollisuus tuottaa iloa lähimmäisillemme. Sehän on oikeastaan yksi elämämme mahdollisuuksista ja myöskin tarkoitus. Tämä on Jumalan tahto; että me hyviä tekoja tekisimme. Näin olemme myöskin "maailman parantajia", vaikka vain yhden ihmisen maailmaa kerrallaan, mutta sitä kautta se sitten  "siunavuntuu." edelleen.       Hyvää tulevaa äitienpäivää!

                                                                                                                                                  

Äitienpäivänä

On ilo kirjoittaa ajatuksiani tähän blogini sivuille, kun aurinko paistaa näin aamuvarhaisesta alkaen.
On kaunis äitienpäivän aamu.
Minulla on tänäänkin näitä "mummon virkatehtäviä" ja olen tiedottanut mahdollisille tämän päivän vierailleni, että sen vuoksi olen tavattavissa vasta iltapäivällä.
Tämä työ, jos tätä nyt työksi voi sanoa, on hyvin palkitsevaa. Eräänkin kerran  tämä pieni noin 3-vuotias miehen alku leikin tiimellyksessä huikkasi minulle, että "äiti" ja hämmentyi siitä itsekkin. Minä kysyin, että jaa olenko minä "äiti-mummo?" Poika nyökkäsi tomerana: "juu`u!
Luin hiljan jostakin lehdestä kehotuksen; "nauti elämästä!" Me saamme nauttia tästä elämästä, jonka Jumala on meille antanut. Muistetaan myöskin kiittää elämän antajaa. Esim. Psalmeissa meitä kehoitetaan tähän kiitokseen. Ps. 103:2 "Ylistä minun sieluni Herraa, äläkä unohda, mitä hyvää hän on tehnyt."  Ja Ps. 16: 7. "Minä ylistän Herraa, joka on minua neuvonut. Yölläkin sisimpäni siihen kehoittaa." Tuon minä koin hiljattain todeksi, kun yöllä herätessäni muutamankin kerran, sisimpäni oli täynnä Jumalan kiitosta ja muistin samalla tuon kehoituksen, että yölläkin Jumala siihen kehoittaa.
Tiedän, että elämässä tulee pimeitäkin päiviä, mutta niinkuin Jobin kirjassa sanotaan; Job. 2:10 " Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan myös pahaa".
Tänään haluan iloita ja toivotan blogiystävillenikin oikein HYVÄÄ JA AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!!

Äitien päivä

Äitien päivä on tätä kirjoittaessani jo takanapäin. Monella tavalla on muistettu ja muisteltu äitejä. Itseänikin muistettiin,josta asiasta osaan olla kiitollinen. On tunne, etten ole sitä ansainnut. Lapselle taas voi syntyä toive, että voisi joskus palkita äitiä. Tosiasiassa äidin työ on itsessään jo niin palkitsevaa ettei siitä normaalisti tule mieleen palkkaa odottaakaan.
Sain tyttäreltäni runon, ÄIDILLE,jonka haluan tähän siteerata . Kirjoittajaa tässä ei mainita. "Äiti on vahvin turvani mun, koko matkani lapsesta suureksi kasvaessain. Siitä voimasta rakkauden sua äiti kiitän ja teoillani toivon voivani palkita sen".  Kunpa me tämän äidin arvon lapselle oivaltaisimme koko kansakuntana. Äitiä ei voi isä korvata. Ei, vaikka niitä olisi kaksittain. Isällä taas on perheessä oma paikkansa, jonka äiti voi vain huonosti korvata
Oma äitini on jo siirtynyt tästä elämästä iankaikkisuuteen. Iän myötä lisääntyy mielessäni arvostus omaa äitiäni kohtaan. Aina määrätyissä tilanteissa nousee mieleeni valmis vastaus, mitä äiti sanoisi juuri tässä tilanteessa. Minulle onkin tullut tavaksi viljellä perheeni keskellä äitini sanontoja ja sanoa siihen heti perään, että "sanois meilän äiti". Sillä tavalla koen saavani sellaisen toiselle ehkä negatiivisenkin sanomani ikäänkuin hellävaraisemmin sanottua.
Huomaan, että kylläpä ne äidin ohjeet ja neuvot ovat mieleen painuneet, vaikka äidistä aikanaan varmasti joskus tuntui siltä, ettei asiat mene millään perille. Niinkuin itsestänikin joskus tuntui. Niitä sait toistaa joskus väsymiseen asti.  Tämä lohdutuksena ja kannustimena tämän päivän pienten lasten äideille  Onneksi me joskus epäonnistuneiksikin itsemme tuntevat, niin äidit kuin lapsetkin saamme tulla Jeesuksen luo."Sillä hänellä on paljon armoa ja anteeksi antamusta".
                                                                                                        

Kun Lauri kirjoitti äidillensä laskun.

Näin äitienpäivään sopii seuraava pieni kertomus: Kun Lauri kirjoitti äidillensä laskun. Lasku: Äiti velkaa Laurille. Kantanut puita 6 kertaa, 0:smk.60 penniä. Tuonut öljyä useita kertoja 0:60: smk. Käynyt asioilla 2 kertaa, 0:40 smk.. Koska olen ollut hyvä poika, 0:80 smk. Yhteensä 2:40 smk.
Äiti otti laskun mitään sanomatta. Seuraavana päivänä oli Laurin pöydällä Smk. 2:40 ja vieressä lasku, joka oli näin kuuluva.
Lasku: Lauri velkaa äidille. Laurin onnellisesta kodista 10:n vuoden aikana:  Ei mitään. Kaikesta hänen ruoastansa:  Ei mitään. Kaikesta hoidosta hänen sairautensa aikana: Ei mitään. Hänen vaatteittensa ompelemisesta: Ei mitään. Koska äiti on ollut hyvä häntä kohtaan: Ei mitään. Yhteensä: Ei mitään.   Lauri oli jo pannut rahat taskuunsa, mutta luettuaan äitinsä laskun punastui hän ja kyyneleet tulivat hänen silmiinsä. Hän antoi rahat takaisin, syleili äitiänsä ja pyysi häneltä anteeksi.
Anteeksiantamuskaan ei maksanut mitään.
Löysin tämän kertomuksen äitini lapsuuden aikaisesta koulukirjasta. Vahinko vain, että kirjoittajasta  ei ole mainintaa.