maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitien päivä

Äitien päivä on tätä kirjoittaessani jo takanapäin. Monella tavalla on muistettu ja muisteltu äitejä. Itseänikin muistettiin,josta asiasta osaan olla kiitollinen. On tunne, etten ole sitä ansainnut. Lapselle taas voi syntyä toive, että voisi joskus palkita äitiä. Tosiasiassa äidin työ on itsessään jo niin palkitsevaa ettei siitä normaalisti tule mieleen palkkaa odottaakaan.
Sain tyttäreltäni runon, ÄIDILLE,jonka haluan tähän siteerata . Kirjoittajaa tässä ei mainita. "Äiti on vahvin turvani mun, koko matkani lapsesta suureksi kasvaessain. Siitä voimasta rakkauden sua äiti kiitän ja teoillani toivon voivani palkita sen".  Kunpa me tämän äidin arvon lapselle oivaltaisimme koko kansakuntana. Äitiä ei voi isä korvata. Ei, vaikka niitä olisi kaksittain. Isällä taas on perheessä oma paikkansa, jonka äiti voi vain huonosti korvata
Oma äitini on jo siirtynyt tästä elämästä iankaikkisuuteen. Iän myötä lisääntyy mielessäni arvostus omaa äitiäni kohtaan. Aina määrätyissä tilanteissa nousee mieleeni valmis vastaus, mitä äiti sanoisi juuri tässä tilanteessa. Minulle onkin tullut tavaksi viljellä perheeni keskellä äitini sanontoja ja sanoa siihen heti perään, että "sanois meilän äiti". Sillä tavalla koen saavani sellaisen toiselle ehkä negatiivisenkin sanomani ikäänkuin hellävaraisemmin sanottua.
Huomaan, että kylläpä ne äidin ohjeet ja neuvot ovat mieleen painuneet, vaikka äidistä aikanaan varmasti joskus tuntui siltä, ettei asiat mene millään perille. Niinkuin itsestänikin joskus tuntui. Niitä sait toistaa joskus väsymiseen asti.  Tämä lohdutuksena ja kannustimena tämän päivän pienten lasten äideille  Onneksi me joskus epäonnistuneiksikin itsemme tuntevat, niin äidit kuin lapsetkin saamme tulla Jeesuksen luo."Sillä hänellä on paljon armoa ja anteeksi antamusta".
                                                                                                        

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

"eväät elämään"

Olen nyt saanut muutaman päivän olla mukana keräämässä "eväitä elämään" Nepalilaisille lapsille, joilta puuttuu käytännöllisesti katsoen kaikki normaaliin lapsuuteen ja elämään yleensäkin kuuluvat asiat. Kysymyksessä on Helluntaiherätyksen valtakunnallinen keräys Nepalissa asuvien "kastittomien" lasten ja nuorten kouluun pääsemisen mahdollistamiseksi. Nepalissa tällainen kastiton lapsi on yhteiskunnan silmissä arvoton ja näkymätön. Järjestelmällinen syrjintä sysää kastittomat yhteiskunnan ulkopuolelle. Moni lapsi saa tämän keräyksen nimen mukaisesti eväitä elämään.
Täällä korkean koulutus tason maassa olemme tottuneet pitämään koulutusta  meille kuuluvana "itsestään selvyytenä". Olemme lahjaksi saaneet syntyä tähän hyvään maahan. Raamattu sanoo näin, että "lahjaksi  olette saaneet, niin myöskin lahjaksi antakaa". Tässä meillä on nyt hyvä tilaisuus osallistua tähän antamiseen. Meille suhteellisen pienellä rahalla saadaan siellä jo paljon aikaan.  Yhdessä voimme enemmän.
Ottaen huomioon senkin, että Jeesuksen siunaamana lahjamme aina vain enenee. Niinkuin tapahtui sen pienen pojan eväille, joilla Jeesuksen siunaamana ruokittiin 5000 miestä plus naiset ja lapset.
Myöskin meidän antamamme lahja, ystäväni sanoja lainaten, "siunavuntuu" samalla tavalla. Sillä nämä koulutetut lapset ja nuoret tulevat laittamaan hyvän kiertämään omalla asuin alueellaan.
Sitten vähän tietoa Fidasta. Fida International ry on vuonna 1927 perustettu helluntai seurakuntien yhteinen lähetys-ja kehitys yhteistyö järjestö. Sen noin 250 lähetys työn tekijää toimivat n. 55:ssä eri  maassa. Lisäksi satoja nuoria ja aikuisia on vuosittain liikkeellä lyhyt aikaisissa tehtävissä. Fida työllistää 500 paikallista ihmistä. Fida tekee työtään kumppanuudessa pääosin helluntai kirkkojen ja kansalais yhteiskunnan toimijoiden kanssa, jotka tuntevat paikallisen kulttuurin ja olosuhteet. Järjestön periaatteena on vahvistaa kumppaneita toimimaan omien yhteisöjensä parhaaksi. Lisää tietoa Fidan toiminnasta löytyy Googlettamalla netistä.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Jumala puhuu

Hiljattain eräs ystäväni sanoi minulle, että yleensä olemme hyvin arkoja sanomaan näin, että "Jumala puhui minulle" Se on totta. Ja senpä tähden nyt rohkeasti kirjoitan yöllisen kokemukseni tästä aiheesta. Näkee sitten sen, että onko minulla vielä rohkeutta myöskin julkaista, mitä olen kirjoittanut. Yleensä nukun yöni  hyvin, enkä turhaan valvo ja mieti + murehdi asioita. Viime yönä todellakaan aamuyöstä uni ei tullut silmääni. Ajatuksiini johdatettiin viime aikojen asioita, joita olen ollut tekemässä, mutta aika ei ole yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen siihen, mitä haluaisin tehdä. Asiat ovat niin sanotusti  pysyneet "vaiheessa". Ymmärsin siinä yöllisessä tilanteessa, että minun olisi vain luovutettava. Toisin sanoen luovuttava itselleni mieluisista asioista. Koin tämän asian Jumalan puheena minulle, kuulin sen sydämeni korvilla. Parhaan takia on hyvästäkin joskus luovuttava.Nämähän ovat tuttuja asioita, mutta kertaus kursseja näämmä aina tarvitaan. Olin kauan hereillä ja sain katsella näitä asioita jotenkin ulkopuolisen silmin.Tähän päälle näin vielä hyvin humoristisen unen. Siinä oli sekoitettuna viisaasti vanhaa ja uutta, Sitä mitä  ennen kuului elämääni ja myöskin tätä nyky hetken elämää. Tunnistin siinä unessa ensimmäiset lapsemme pieninä alle koulu ikäisinä. Olimme vanhassa kotonamme ja siinä unessa meillä oli aika kaoottinen tilanne. Tuvassamme oli nimittäin sekaisin maatalouskoneita, pinten lasten vuoteita, joissa petivaatteet mullin mallin sekaisin. Lisäksi oli paljon likaisia pyykkejä lattialla. Onneksi oli myöskin kolme pyykkikonetta, joihin minä sitten tungin niitä vaatteita. Kiirekin oli, koska olin jo myöhässä tulla tänne liikuntahalliin salille, Lapset pyörivät saman aikaisesti siinä jaloissani. Loppuviimeksi, kun sain meidät lähtövalmiiksi, niin se juuri käynnistämäni pyykkikone kaatui. Tämä uni ei ollut ollenkaan surkea, vaan jotenkin hullunkurinen ja tietysti opettavainen. Myöskin hyvin mieleen painuva. Uni aivankuin täydensi niitä ajatuksia, mitä olin aiemmin oivaltanut käydessäni läpi elämääni kuuluvia eri asioita. Muistin unen aivan hyvin vielä aamullakin. Jumala voi puhua meille monin eri tavoin. Yleensähän me kyseen alaistamme Jumalan puheen. Tämä tulee ilmi jo Raamatun alkulehdiltä. "Onko Jumala todella sanonut niin"?  Eikä ihminen ole tästä mihinkään muuttunut. Onneksi myöskin Jumala on muuttumaton, sillä hän on sama eilen tänään ja iankakkisesti..


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Valo voittaa.


Keltainen väri on pääsiäisen väri, niin on myöskin  minun mielivärini.  Keltaiset narsissit ja pienet keltaiset pikku tiput ja pääsiäismunat kuuluvat pääsiäiseen. Kenties myöskin keltainen aurinko, joka täydeltä terältä paistaa. Nämä asiat puhuvat meille ilosta. Pääsiäinen on valon juhla. Silloin Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Raamattu sanoo, "että niinkuin ei ollut edes mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää elämää vallassaan",
Minä muistan lapsuudestani "Anni tädiltä" saamani  hengellisiä lasten lauluja sisältävän kirjasen. Siinä jokaisella aukeamalla oli jokin laulu ja toisella sivulla on tähän lauluun liittyvä kuvitus. Erityisesti "Käy yrttitarhasta polku", on jäänyt muistoissani elämään. Pieni Jeesus lapsi siinä vaeltaa kirjan sivun alareunasta alkavaa kiemurtelevaa tietä pitkin eteenpäin ja ylöspäin. Hiljalleen tie alkaa peittyä varjoihin ja lopulta se pimenee kokonaan. Pimeyden keskellä häämöittää Golgatan kummulla kolme ristiä.
Minulla oli tapana laulun sanoja lukiessani, [opin nimittäin lukemaan jo ennen kouluun menoa], kuljettaa sormeani Jeesus lapsen mukana sitä mukaa kuin hänen matkansa eteni. Eteenpäin ja yhä eteenpäin, kunnes lapsi saapuu Golgatalle missä odottaa häntä varten pystytetty risti. Sillä sitä vartenhan Jeesus oli maailmaan tullut.
Matka ei päättynyt kuitenkaan Golgatalle. Pääsiäis aamu koitti ja nyt kirjan kuvassa Jeesuksen matka jatkuu valoisana eteenpäin. Tietä, "joka kirkastuu kirkastumistaan"   Ylhäällä poutapilvien takaa siintää loistossaan taivaallinen kultakaupunki. Sieltä Jeesus tuli tänne alas maan päälle meidän tähtemme ja sinne hän myöskin palasi takaisin Isän luokse.                                  
Hyvää Pääsiäistä!









































 saanut muuttua näkemiseen.



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkäperjantain sanoma



Kiitos Jumalalle Jeesuksesta, joka isän tahtoa noudattaakseen astui alas taivaasta. Hän jätti taaksensa taivaan kultakadut ja enkelkuorot, syntyi Betlehemin seimeen ja kuoli Golgatan ristillä meidän puolestamme, rakkaudesta meihin.
Nyt meillä on mahdollisuus tulla ristin juurelle ja katsoa "Jumalan karitsaa", syntiemme sovittajaa. Eikä vain meidän, vaan koko maailman syntien. HALLELUJA!!!!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

"Meidän ajatuksemme ja Jumalan ajatukset.

Eilen illalla meillä poikkesi yllätysvieras. Tuttu vuosien, tai jo vuosikymmenien takaa. Suuren perheen isä. Lastemme pieninä ollessa,  ruukasimme käydä toistemme luona useammin kylässä, mutta vuosien kuluessa tapaamisemme ovat harventuneet. Elämä on mennyt eteenpäin  meidän kummankin perheen kohdalla ja lapsemme ovat näiden vuosien aikana aikuistuneet.
Illalla kävimme muiden kuulumisten ohessa lävitse viime aikaisia tapahtumia, Ystävä perhettämme on kohdannut raskas suru nuorimman poikansa kuoleman johdosta.
Nuori mies oli palaamassa toiselta armeija lomaltaan palvelus paikkaansa. Ajokeli oli petollisen huono. Sellainen ns. jääkallokeli. Liukkaan jään päälle oli satanut hieman uutta lunta, joka esti pyörän nastojen pitoa tiehen. Auto oli lähtenyt luisuun ja korjausyrityksen jälkeen kääntynyt poikittain tielle. Siihen sitten osui vastakkaisesta suunnasta tulemaan toinen auto, niin yhteentörmäystä ei voinut välttää. Nuori elämä päättyi näihin tilanteisiin. Kysymyksiä on noussut monien mielessa. Miksi, miksi, miksi.
Miksi juuri hänen elämänsä päättyi näin lyhyeen. Auton vauhtikin oli ollut onnettomuuden sattuessa keliin nähden kohtuullinen ja ajotapa oli ollut tasaista kaikin puolin. Näin oli todistanut onnettömuus auton perässä ajaneen auton kuski poliiseille.
Isä kertasi muistoissaan pojan elämää. Kertoi hänen olleen rauhallinen ja harkitseva asioissaan muutenkin. Ei sellainen, joka puhuu liikaa, mutta puhui kuitenkin tarpeeksi. Toisin sanoen asiallinen. Sellainen hänen mielensä mukainen poika.
Vanhemmat ja heidän kerallaan myöskin sisarukset ovat tehneet surutyötä. Ystävät ovat rukoilleet heille Jumalalta lohdutusta ja voimia surunsa keskellä. Myöskin isä kertoi rukoilleensa irti pääsyä kehästä, kun omat ajatukset kiersivät vain samaa ympyrää. Hän kertoi myöskin saamastaan ihmeellisestä rukous vastauksesta asian tiimoilta.Nyt ovat hautajaiset jo takanapäin ja ajatukset selkiintyneet.
Keskustelimme illalla siitä, että lapset on annettu meille vain lainaksi. Emme voi heitä omistaa.  Ajan tullen heistä on luovuttava.
Tämä sureva isä veti "solmun keskusteluumme" sanomalla Jobin sanoin. "Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi".

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Muistoja

Otin aikaa ja aloin järjestämään ja puhtaaksi kirjoittamaan kirjoituspöydän laatikkoon kerääntyneitä kirjoitelmiani.  Työ, mikä olisi pitänyt suorittaa jo aika päiviä sitten. Mutta se asia, mikä minut laittoi tästä blogiini kirjoittamaan, on muistot. Kuinka paljon muistoja liittyykään noihin moniin, osa oikein vihkoon, mutta suuri osa kuitenkin pienille paperi  lappusille kirjoitettuihin kirjoitelmiin. Silti vain pieni kappale elämän matkaa.
Samaan asiaan törmäsin tyhjentäessäni ja pakatessani Ojamäessä reilun 40;nen vuoden aikana kerääntyneitä tavaroitamme. Joihinkin tavaroihin liittyi kiinteästi monia henkilöitä. Muistot ovat nostaneet elävästi mieleeni vuosien takaa.ystäviä, sukulaisia, naapureita, koulukavereita. Muistoja heidän kanssaan vietetystä ajasta.
Tämä tavaroidensa ynnä paperiensa läpi käyminen on ollut sellaista muistoissa elämistä ja jotenkin terapeuttista. Huomaan, että niitä muistoja on kertynyt tosi paljon. Ja vain murto osahan niistä kuitenkin on mihinkään valokuviin tai paperille tai vaikka edes muistiimme tallentunut. Ja koko ajan armollinen aika niitä sieltä muististakin vähentää pois.
Eräältä vanhemmalta ystävältä, nyt jo ajan rajan taakse siirtyneelta, jäi minulle muistoksi mietelmä: 
"Jälkeenpäin ajatellessa parhaita hetkiä elämässä ovat olleet ystävien kanssa vietetyt hetket".