Sählyä

Eilisen jälkeen olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi. Olin lähipiirini keralla seuraamassa ja  kannustamassa tyttären poikaani, 7-vuotiasta Petteriä sählypelissä Luopioisten Rego- hallissa. Petteri osallistui peliin kotikaupunkinsa Valkeakosken joukkueessa. Kysymyksessä oli turnaus, missä pelattiin eri joukkueita vastaan.
Oli ilo seurata lasten intoa pelata. Siinä pienet jalat saivat vipeltää monta askelta ja sählymailat heilua moneen suuntaan ja moneen kertaan.Väsymyksen merkkejä en lapsissa havainnut vielä iltapäivänkään kuluessa. No, näitä pelejä oli tietenkin edeltänyt monen monta harjoitus kertaa. Kentän laidalla raikui väliin pikku siskon ja serkkujen kannustus huudot Petterille. "Petteri, Petteri, Petteri, Petteriiiii !!!!!!!.......
Petteri sai joukkueensa mukana kokea niin voittajan iloa, kuin maistaa häviön "katkeraa kalkkiakin". Yksi ottelu päättyi tasapeliin.
Voittajan puolella on tiettävästi helppo hymyillä, mutta häviäminen vaatii opettelua ja harjoitusta.
Toivon lasten osaavan ottaa nämä pelit, niin kuin kaikki muutkin kilpailut leikkinä. Ajattelen tämän olevan oppia elämää varten, sillä eihän kukaan voi aina olla parempi kuin muut. Tämän tästähän me kohtaamme ihmisiä, jotka ovat itseämme parempia, kauniimpia tai muuten vain fiksumpia.
Vanha sananlasku, "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin", sisältää varteen otettavan neuvon.
On oikein hyvä, että meillä on hyviä harrastuksia. Niiden myötä saamme myöskin kavereita ja ystäviä.  Vielä lapsista puheen ollen, niin monasti koulukin menee hyvin juuri näillä harrastuksia omaavilla lapsilla.  Tiedän, että Petterikin voi sen todistaa.
Siis, tsemppiä ja hyviä harrastuksia vain etsimään, keneltä niitä vielä puuttuu.

Perhekerho

Aika tulee näyttämään olenko saanut uuden harrastuksen. Olen nyt kaksi kertaa käynyt pienen lapsen lapseni kanssa perhe kerhossa. Sinne ovat kaikki perheen jäsenet tervetulleita. Olin siellä nyt jo toisen kerran pienen, kohta puolitoista vuotiaan Konstan kanssa.
Tällä kertaa kerhon ohjelman teemana olivat enkelit, koska ensi sunnuntai on Mikkelin päivä ja silloin kirkossakin puhutaan enkeleistä. Heti alkuun meillä olikin pieni hartaus tilaisuus. Kerho täti soitti triangelilla kerho kirkon alkaneeksi, minkä jälkeen hän kertoi lapsille enkeleistä. Jeesuksen sanat lapsista ja enkeleistä loytyvät Matteuksen evankeliumin luvusta 18, jae 10: "Katsokaa ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä. Sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa katselevat aina minun taivaallisen Isäni kasvoja".
Lapset painavat yllättävän tarkastikin mieleensä heille opetettuja asioita. Muistan kuinka 6-vuotias pikku tyttömme (lapsen lapseni) katseli meillä erään kerran Janne Veston kokoamaa  kirjasta seurakunnan menneen vuoden tapahtumista. Siinä eräs kerhossa kuvattu tilanne toi hänelle mieleen myöskin asian, mistä silloin oli puhuttu. Siinä kuvassa oli kerhotäti kertomassa lasten ystävästä Jeesuksesta ja lapset istuivat piirissä hänen ympärillään. Näin olin muistiin merkinnyt pikku tytön kertomuksen: "Aikuiset keskustelivat yhdessä ja sitten heille tuli riita. Siitä, kuka menee ennemmin Jeesuksen luo temppeliin. Ja sitten tuli Jeesus ja sanoi. Kukaan ei ole tärkeempi kuin lapset. Niitä pitää hoivata ja rakastaa". Ajattelin silloin, "että hyvin oli tyttö kuunnellut"
Hartaus hetki oli sopivan lyhyt ja mielenkiintoinen,niin että lapset malttoivat sen ajan istua paikoillaan ja seurata mukana.
Sen jälkeen olikin leikin aika ja siihen oli varattu riittävästi aikaa. Välillä söimme maittavan lounaan. Ohjelmassa oli myöskin askartelua jonka aiheena oli tietenkin enkeli.
Vielä oli jäljellä hieman aikaa leikille ja lopuksi keräsimme yhdessä lelut niille kuuluviin paikkoihin.
Pari tuntinen oli vierähtänyt nopeasti ja erosimme toisistamme monia virikkeitä saaneina. Ei kun tapaamisiin jälleen viikon kuluttua.

"Nyt hetki"

Elämme "nyt hetkessä" ja joudumme tekemään koko ajan erilaisia valintoja, joko oikeita tai sitten, ikävä kyllä, teemme myöskin vääriä valintoja. "Nyt hetki" on myöskin se ohi menevä, ns. "hyvä tilaisuus", jolla on niin sanotusti vain otsatukka. Jos ei siitä otsatukasta käy kiinni silloin, kun se on kohdalla, niin siitä on myöhäistä tarttua enää kiinni, kun se on ohi mennyt, sillä takatukkaa ei ole.
Toivottavasti en tee aivan väärää valintaa, kun päätin kirjoittaa kokemuksiani lasten nukuttamiseen ym. liittyen. joka aihe on tämän päivän ajan pyörinyt mielessäni.
Luin aamulla erään pienen tytön äidin blogi kirjoitusta lapsen nukkumis vaikeuksista ja omasta väsymisestään. Myöskin kun asia on omassa perhekunnassammekin ajankohtainen, niin uskallan kirjoittaa omia kokemuksiani näistä asioista. Minun kokemukseni ovat jo neljännes vuosisadan takaa. ja katselen asioita nykyisin mummon vinkkelistä. Huomioidaan se, että olosuhteet ovat meillä kaikilla erilaiset ja lapset samoin kuin myös me itsekin olemme erilaisia. Minun kohdallani vielä sekin, että "aika kultaa muistot". Vertailua toinen toisiimme kuin myöskin lasten vertailua keskenään pitää yrittää välttää. Asioita voi myöskin tehdä monella tapaa oikein.
Itselleni eräs vanhempi (lapseton) henkilö antoi jossain vaiheessa sellaisen ohjeen, että illalla kannattaa koko perheen mennä  samaan aikaan nukkumaan. Silloin pieni lapsi tuntee itsensä turvalliseksi.
 Siinä vaiheessa meillä muistini mukaan oli neljä lasta. Mehän saimme sitten neljän välivuoden jälkeen vielä  uuden samanlaisen "katraan".
Heidän kohdallaan yritin pitää kiinni tästä ohjeesta, että kaikki yhtä aikaa nukkumaan. Ainakin minä itse yritin tehdä niin, mennä lasten kanssa yhdessä "yöpuulle. Meillä se oli siinä mielessä helppoa, kun karjan takia oli aamulla aikainen ylös nousu, niin eipä sitä juuri tehnyt mieli valvoakaan. Tokihan isommat lapset saivat silti vaikka lueskella pidempään, kunhan eivät häirinneet pienempien nukkumista. Nukkuivat eri huoneissakin.
Muistan sellaisenkin vaiheen, kun eräs pojistamme oli alun toisella kymmenellä ja perheessämme oli samaan aikaan myöskin pieni vauva. Huomasin, että poika halusi jutella haaveistaan ja harrastuksistaan kanssani kaikessa rauhassa.
Järjestin niin, että kun vauva vieressäni oli unessa, hiippailin alakertaan keittiöön, jonne tämä poikamme oli jo laittanut meille kahdelle tipan kahveeta. Siinä oli hyvä sitten keskustella pojan kanssa. Muistan vielä aiheenkin. "Voi jos olis auto, vaikka kuinka huono, että sais laitella".
Vielä vuosien jälkeenkin muisto noistä hetkistä on säilynyt mielessäni ja olen siitäkin muistosta jopa kiitollinen. Kiitollinen siksi että ymmärsin sillä kertaa paneutua tämän lapsen asiaan.   Muuten, kyllä pojan toive sitten pian pääsi toteutumaankin.
Näissä asioissa tein vuosien mittaan varmasti paljon virheitäkin ja vääriä valintoja. Onneksi meillä on armahtava Jumala, jolla on paljon anteeksi antamusta meitä kohtaan. Kumpa meillä itsellämmekin olisi sitä toinen toisiamme kohtaan ja itseämmekin kohtaan myöskin.

Valtakunnassa kaikki hyvin?

Olin viime sunnuntaina Raamattupiiriläistemme mukana Luopioisten kirkossa toteuttamassa yhdessä suunnittelemaamme Jumalan palvelusta kesäkauden päättäjäisiksi. R:piiri kyllä jatkuu edelleen, vetäjä vain vaihtuu talvikaudeksi.
Tämän sunnuntain teksti käsitteli Jeesuksen parantamis ihmeitä. Uudessa testamentissa Matteuksen evankeliumin 9:stä jakeesta eteenpäin kerrotaan siitä, kun Jeesus parantaa sokeana syntyneen miehen. Toisesta parantamis tapauksesta luimme Ap.t. 3:sta luvusta, jossa kerrotaan ns. Kauniin portin ihmeestä. Tämän portin luokse kannettiin joka päivä rampana syntynyt mies kerjäämään almuja ohikulkijoilta. Pietari ja Johannes saapuivat paikalle ja katsoivat häneen kiinteästi ja Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele".  Tarina jatkuu, huomioi, että tämä on tositarina. Jakeet 7:n ja 8:n kertovat seuraavaa."Hän tarttui miehen oikeaan käteen ja nosti hänet ylös. Heti miehen jalat ja nilkat vahvistuivat. Hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli, ja hän meni heidän kanssaan temppeliin kävellen ja hypellen ja ylistäen Jumalaa".
Vanhan testamentin puolella toisessa Kuningasten kirjassa kerrotaan Naeman Syyrialaisen parantuminen pitali taudista. 2 Kun. 5:1-14.
Naeman oli mahtava sotapäällikkö, mutta hän sairasti pitalia. Hänen puolisollaan oli Israelista aiemmilla ryöstöretkillä mukana tuotu pieni tyttö palveluksessaan. Tämä tyttö palveli uskollisesti  Taivaan Jumalaa, joka oli myös hänen oman kansansa Jumala. Pieni tyttö neuvoi, että Israelissa on tämän Jumalan profeetta, joka kyllä voisi parantaa hänet.
Tämä mahtava mies alentui noudattamaan pienen tytön neuvoa, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Tauti olisi ajan myötä vienyt hänet eristyksiin terveistä ihmisistä ja lopuksi johtanut kuolemaan.  Monien eri vaiheiden ja tottelevaisuuden kautta profeetan välittämälle Jumalan sanalle, hän sai terveytensä takaisin.
Itselläni on tosi mielenkiintoinen ja aikuisiakin kiinnostava lasten kirja tästä samasta aiheesta. Nimittäin  "Orjatyttö Israelin maalta".
Mennäkseni vielä tähän meidän Jumalanpalvelus tilaisuuteemme, niin siinä Janne Vesto otti omassa puheessaan kantaa näihin ajankohtaisiin järkyttäviin uutisiin, joita päivittäin kuulemme ja näemme eri medioiden kautta maailmalta ja myöskin omasta maastamme. Näitä ilmiselviä pimeyden tekoja . Ahdistus ja epätoivo kasvaa maailmassa. Raamatussa  sanotaan tästä ajasta, että ihmiset jopa menehtyvät peljätessään ja odottaessaan,sitä mikä maan piiriä kohtaa. Median välittämät uutiset ovat pääsääntöisesti "huonoja uutisia". Siksi tuo otsikon kysymys on erittäin ajankohtainen. Onko valtakunnassa  ja maailmalla kaikki hyvin? Tähän sopii tämä Pekka Simojoen laulu ja siinä esitetty haaste, löytyykö valtakunnan vartijoita, esirukoilijoita kansamme puolesta. Onko se valo, mikä meissä on, Jumalan sytyttämää valoa? Entä onko suolamme käyttökelpoista, vai onko se käynyt mauttomaksi. Silloin se ei Jeesuksen sanojen mukaan "kelpaa muuhun, kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi".
 Toki maailmassa tapahtuu koko ajan näitä hyviäkin asioita, mistä tässä alussa oli puhetta. Jostain kumman syystä niistä vain ei medioissa kerrota. Hengellistä mediaa lukuun ottamatta. Tarkoitan hengellisiä lehtiä, Radio Deitä ja tv 7:ää.  Nytkin on koko ajan menossa monia hyviä kampanjoita, sekä valtakunnallisia, maakunnallisia että myöskin pienempiä. Mm. "Suomi kuuluu Jeesukselle" ja "Suomi rukoilee",  nämä nyt tulee ensimmäiseksi mieleeni ja paljon muita. Jeesus "tekee yhäti työtä" täällä maailmassa. Hän pelastaa ja parantaa sairaita ja täyttää Pyhällä hengellä. Meillä ja muualla tapahtuu näitä Jumalan vaikuttamia suuria asioita. Ja kun saamme näitä kokea, niin näistä tulee myöskin kertoa ja antaa siitä kiitos ja kunnia Jumalalle.

"Kiven kovuus"

  "Anna minulle veden tyyneys ja kiven lujuus, mutta kiven kovuudelta varjele minua, Jumala". Nämä säkeet luin Anni Korpelan ja Onni Terävän runo-ja kuvateoksesta: Jos ihmisestä laulun tekisin. Runon otsikkona on: Kiven kovuus.
Olen joskus elämässäni pysähtynyt miettimään, mitä tarkoittaa Raamatun sana:"Laupeutta minä tahdon, enkä uhria". Ja silloin "joskus" kun näitä asioita mietiskelin, myöskin oivalsin tämän lauseen merkityksen. Se avasi minulle aivan uusia näköaloja. Nyt tämä lukemani runo puhuu justiinsa aivan samasta asiasta.
Siis siitä kuinka me suhtaudumme lähimmäisiimme elämän eri tilanteissa. Raamatussa tästä on hyvänä esimerkkinä  Jeesuksen kertoma vertaus laupiaasta samarialaisesta. Myöskin ihan vain hyvä sana ja ymmärtävä katse "tässä ja nyt"lähimmäistämme kohtaan vaikuttaa paljon, niin meidän omaan kuin lähimmäisemmekin elämän laatuun.
Emme me voi tekemällä ja suorittamalla palvella Jumalaa. Sillä Raamattu sanoo, että kaikki meidän parhaimmatkin tekomme ovat hänen edessään niinkuin "saastainen vaate". Samoin meidän "muka uhrimme" ovat usein vain uhrautumista omien itsekkäiden pyyteittemme ja tarkoitusperiemme saavuttamiseksi. Jumala ei odota meiltä uhria, ja  mitä me voisimmekaan antaa Jumalalle siinä mielessä. kun päin vastoin hän itse on uhrannut oman itsensäkin meidän puolestamme.
"Siinä on rakkaus- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi". 1 Joh. 4:10.

Tuhannet haaveet

Havahdun entistä useammin sen todellisuuden eteen,että pystyn toteuttamaan vain murto osan niistä kaikista ajatuksista, haaveista ja ideoista joihin helposti sytyn.
Tulin ajatelleeksi että samankaltainen asia toistuu myöskin luonnossa. Siellä mm. metsä kylvää runsaasti, mutta vain murto-osa siemenistä kasvaa täysi kasvuisiksi puiksi. Tämä huomio lohduttaa minua suuresti. Esimerkiksi saan ajatuksia ja ideoita aiheista, mistä kirjoittaisin tähän blogiini, mutta moni hyvä ajatus jää kuitenkin vain ajatukseksi.
Tänä aamuna osui tästä netin sivuilta silmiini tämä Tapani Suonnon laulu tuhansista haaveista. Sen sanat alkoivat minua puhuttelemaan juuri asia yhteyden vuoksi näistä haaveista puheen ollen. "Voimme itse kukin kysyä itseltämme tätä samaa asiaa, kun tuhannet haaveeni haudataan lopullisesti multaan, olenko minä perillä siellä, missä kadut on kultaa?

Kultaomenia hopeamaljoissa

 Pastorimme Seppo Virtanen käsitteli eräässä pyhän saarnassaan puhumista, lähtökohtanaan 3Moos. 20:6. Tässä kohdassa Mooseksen piti puhua kalliolle saadakseen siitä vettä janoiselle Israelin kansalle erämaa vaelluksen aikana. Tämä kallio kenelle Mooseksen käskettiin puhua, oli Kristus, joka heitä kaiken aikaa seurasi. Hän on myös se sama Kallio, jonka varaan meitäkin kehoitetaan rakentamaan elämämme. Sillä muuten me rakentaisimme hiekalle ja hiekalle rakennettu talo, kuin myöskin vertaus kuvallisesti hiekalle rakennettu elämä, tulee ennen pitkää sortumaan. Siis, meidän tulee puhua asioitamme Jeesukselle, ei vain rukoilla, vaan puhua hänelle aivan normaalisti. Mutta myöskin perheen keskellä meidän tulee  puhua asioita, sillä monet väärin käsitykset syntyvät juuri siksi, kun ei puhuta ja keskustella tarpeeksi.  Sanotaan, että "suomalainen mies ei puhu, eikä pussaa". Varmaan tässä on parannuksen teon paikka myöskin meillä naisilla. Sana sanoo, että: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" ja "Älkää antako auringon laskea vihanne yli". On paljon helpompaa selvittää asiat puhumalla heti selviksi, kuin että pääsee kertymään aina vain lisää ja lisää uutta selvittämistä vaativaa  asiaa vanhan päälle. Juuri puhumallahan asiat selviävät myöskin perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.
Kohta tämän edellä kertomani jälkeen meillä poikkesi eräs ammattimies tekemässä pienen korjaus homman ja jäimme keskustelemaan hänen kanssaan teekupin ääressä. Kesken kaiken mies muisti soittaa vaimolleen ja kertoa mihin aikaan hän on tulossa kotiin. "Hei rakkaani", hän aloitti puheensa, aivan kuin se olisi kuulunut hänen jokapäiväiseen arkikielen käyttöönsä. Ja uskon hyvin kuuluvankin, sillä yleisemminkin on tiedostettu tämän jo vanhemman pariskunnan sujuva yhteiselo.
Nämä kaksi asiaa nivoutuivat mielessäni yhteen, aivan kuin toinen toisensa jatkumona, siksi sijoitin ne saman otsikon alle.
 "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat". Sananl. 20:11.