Hyvää ystävänpäivää

Hetkien kalleus!
"Hetki on käsitteenä pieni asia, mutta sillä voi olla hyvin suuri merkitys elämässämme.  Tänään on kulunut noin viikko ysäväni kuolemasta. Tämän menneen viikon aikana olen ajatellut tätä meidän elämämme lyhyyttä ja sitä miten me emme voi tietää, mitä seuraava hetki tuo tullessaan.Viimeisen kerran tavatessamme ystäväni kanssa hän oli iloinen ja nauravainen niinkuin aina ennenkin. En mitenkään olisi osannut kuvitella, että tämä tapaamisemme saattaisi olla viimeinen. Niin vain sitten oli. Erotessamme lupasin tulla pian katsomaan häntä uudelleen, mutta sitä kertaa ei sitten enää tullutkaan."
Tuon edellisen kirjoitin noin vuosi sitten kuultuani ystäväni kuolemasta. Silloin mielessäni alkoi pyöriä ajatus hetkien kalleudesta. Muistelin ystävääni, yhteisiä hetkiämme ja ihmissuhteidemme tärkeyttä yleensä.  
   Joulun aikaan kirjoitin lapsenlapsemme meille isovanhemmilleen tekemästä joulukalenterista, joka jäi keskeneräiseksi. Olen jälleen löytänyt muutaman siihen tarkoitetun, viisaita ajatuksia sisältävän paperilappusen, jotka sopivat myöskin hyvin tähän ystävänpäivään. Liitän ne tähän loppuun. Eli "Kutsu ystävät viettämään aikaa. Tehkää jotain kivaa!"  Kutsuin heti silloin joulun jälkeen tämän lapsenlapsemme äidin lapsuudenystävän äidin meille kylään. Yhteyden pitomme oli jäänyt vuosikymmenien kuluessa vähäiseksi syystä, että hän on asunut paljon ulkomailla. Se kivan tekeminen oli meillä muistojen herättämistä henkiini rupatellessamme rattoisasti kahvikupin äärellä..
Ja sitten se toinen kehoitus. Sitäkin toteutin nyt ystävänpäivän merkeissä lähettämällä muutaman kortin ystävilleni. Siis näin:  "Kirjoita kortteja läheisille. Ei nyt ole niin kiire! " Joten näiden ajatusten myötä toivotan HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ blogini lukijoille.
                        
    

Kirkas tähti

Luin perinteestä, kuinka Luopiaisen joulutähti syttyy, kun joulurauha on julistettu.
Tässä lainaus "Sydiksen" sivulta SHL 20.12-2017: "Jouluaattona joulurauhan julistuksen jälkeen Luopioisten kirkonkylällä osataan kääntää katseet Rihanselän vastarannalle Niemikunnan suuntaan. Siellä puunlatvojen yllä on viitisenkymmentä vuotta sitten syttynyt joulutähti.
Jouluperinne sai alkunsa 1960 luvulla. Sen esikuvana toimi vanha myrskylyhty, joka aikanaan sytytettiin Hevossalmelle kuusen latvaan ohjaamaan rekineen joulukirkkoon jäitä pitkin saapuvia kuohijokelaisia".
Aivan samoin kirkas tähti aikoinaan ohjasi itämaan tietäjiä Jeesus lapsen luo Beetlehemiin.
Itäisen maan tietäjät samoin kuin myös kuningas Herodes olivat tutkineet vanhan testamentin  kirjoituksia ja tulleet aivan oikein käsittämään, että Betlehemissä oli syntynyt kuningas.
Jo edeltäpäin profeetat olivat puhuneet juutalaisille syntyvästä kuninkaasta. He tutkivat mihin ajan kohtaan Jumalan henki viittasi.
Ja Raamattu kertoo mm. Ef.;4:4 että "kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala poikansa....." Siis Jumalan aika täyttyy, toisin kuin meidän aikamme kuluu.
Niinpä itämaan tietäjät lähtivät silloin kumartamaan kuningasta, Jeesus lasta, ja tuomaan hänelle hänen arvonsa mukaisia kuninkaallisia lahjoja. Kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Tämän tapahtumasarjan muistona me vietämme Loppiaista.
Silloin tosin juutalaiset eivät tunnistaneet kuningastaan, koska he odottivat maallista kuningasta vapauttamaan heidät Rooman vallan alaisuudesta.
Kuitenkin Jeesus on vielä suurempi kuningas sillä hän on Jumalan valtakunnan kuningas, joka vapauttaa synnin ja kuoleman kahleista. Hän on todellinen Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas.
Mutta kuinka on tänä päivänä, tunnistammeko me häntä ja ennenkaikkea otammeko me hänet vastaan sydämemme Herraksi. Nimittäin, "Kaikille, jotka ottavat hänet vastaan, hän antaa voiman/ oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä." Näin vapaasti ulkomuistista Raamattua siteeraten. (Joh. 1:12 mukaaan.)

Siunausta uuteen vuoteen 2019

Näin vuoden vaihtuessa meidän on hyvä aika miettiä, että mikä on tärkeintä elämässäni.
Elämä on hyvin johdonmukaista sillä yksi tekemämme ratkaisu johtaa toiseen, tai samoin se myös saattaa  liittyä toiseen kohtaan myöhemmin elämässämme. Aivankuin palapelin osat ne liittyvät toinen toisiinsa.
Jumalalla on suunnitelma meidän jokaisen elämässä ja meidän on hyvä kysyä sitä häneltä koska hän on tämän elämän meille antanut.
Sain ystävältäni Juha Vähäsarjan kirjan; Siunauksen ja virvoituksen sanoja. Kirjoitan siitä tähän yhden aforismin eli mietelauseen.
                 "Jumalan valtakunnassa oleellista
                     ei ole se, mitä ihminen tekee
                  tai ehtii tai saavuttaa, vaan se,
                     että Jumala armahtaa."

Hyvää ja siunausrikasta uutta vuotta 2019 kaikille blogin lukijoille.

Joulun sanoma

Muistetaan Joulun sanomaa.

Löysin pienen paperilapun muutaman vuoden takaa. Siihen on kirjoitettu juuri hiljattain kirjoittamaan oppineen lapsen käsialalla seuraava teksti.

Rentoudu ja lue Joulu evankeliumi.

Joulurauhaa! Kääntöpuolelle oli piirretty Joulutähti.

Ajattelin, että olkoon tämä minun "mottoni" tänä Jouluna.

Tämä pieni paperilappunen viestii minulle keskeneräisyydestä. Muistan pienen tytön rakkaudella tekemän ja keskeneräiseksi jääneen mummulle ja papalle tarkoitetun Joulukalenterin. Näitä viisaita ajatuksia, kehoituksia ja piirustuksia oli monta valmiina, kuten myöskin ison kokoinen tausta kartonki oli valmiina.

Tämä löytämäni teksti oli mitä ilmeisemmin tarkoitettu 24:nen päivän kohdalle.

 Me touhuamme, siivoamme ja valmistamme tulevaa Joulua ja kannamme paineita saadaksemme kaiken valmiiksi. Myöskin läheisten, sukulaisten ja ystävien Joulutervehdyksistä, ym. ym. kannamme huolta.

Mutta kun ne eivät olekkaan Joulussa se pääasia. Vaan se, että me kelpaamme Jumalalle juuri sellaisina kuin olemme.  Keskeneräisinäkin Jumala hyväksyy meidät.

Saamme tänä Jouluna kiittää häntä, kaikkivaltiasta Jumalaa suurimmasta ja kallisarvoisimmasta lahjasta, mitä maa päällään kantaa. Jeesuksesta ja hänen kauttaan syntien anteeksi antamuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Siis rentoudu ja lue Jouluevankeliumi. Joulurauhaa.

Asta Metsomäki

Kuhmalahden helluntaiseurakunta.

Julkaistu Sydän- Hämeen Lehdessä 19. 12 2018.

Valot

Kävin aaamulla koiran (hoitokoira) kanssa lenkillä ja katselin ympärilläni loistavia valoja. Niitä oli hyvin erilaisia ja eri värisiäkin ripustettuina erilaisiin paikkoihin asumuksien ympärillä. Ajatukseni kulkivat siinä monenlaisia ratoja pitkin. Tuli mieleeni syksyinen yrittäjien järjestämä kampanjakin. Se kulki Onkkaalassa nimellä "pimmeen kaupan ilta", ja kun täällä Luopioisissa pistetään aina vähän paremmaksi, niin täällä se samainen tapahtuma oli sitten "pimmeemmän kaupan ilta".
Olen syksystä lähtien ajatellut tätä ihmisen mieltymystä pimeään. Ymmärrän näiden tapahtumien leikkimielisyyden, mutta se on syksyn mittaan kuitenkin ajatteluttanut minua hyvinkin paljon. Sillä täällä maailmassa on olemassa kahdenlaista pimeyttä. On olemassa hengellistä pimeyttä ja tätä luonnossa tänä ajankohtana vallitsevaa syksyn  pimeyttä.Valo kuitenkin voittaa pimeyden näillä molemmilla sektoreilla. 
Jesaja kirjoittaa ennustuksen tulevasta ja todellisesta valosta Jeesuksesta: "Kansa joka pimeydesssä vaeltaa, näkee suuren valon, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus."(Jesaja 9:1)
Jeesus sanookin itsestään, että "minä olen maailman valo" ja jatkaa, että "joka minua seuraa, ei pimeässä vaella."
Nyt ajattelin kävellesäni ja katsellessani näitä erilaisia Jouluvaloja, että ne ovat kuin tekokukkia, verrattuna eläviin kukkasiin. Ne ovat kyllä kauniita, mutta kun ajattelin asiaa, niin löysin asioihin syvällisempiäkin merkityksiä. Esim. kuun valo on kylmää, verrattuna auringon lämpimään valoon. Samoin Jeesuksesta loistava rakkauden valo lämmittää ihmistä sydänjuuria myöten ja se lämmittää naapureitakin, kun annamme sen loistaa uloskin päin. Eli omin sanoin Raamattua siteeraten; "ei piiloteta lamppuamme pöydän alle niin se loistaa muillekkin huoneessa olijoille.
Olin juuri lukenut netistä koulu kiusaamisesta ja siitä mitä se pahimmillaan saa aikaan.
Niinpä "sokerina pohjalla" kerron mitä muutama hyvä sana puolestaan vaikuttaa.
Tutustuin loppu kesällä erääseen henkilöön, jota oli myöskin koulussa kiusattu.
Kuultuaan  nimeni, hän kertoi muistavansa erään tapauksen ollessaan 5:llä - tai 6:lla  luokalla.  Tällaiseen kiusaamis tapaukseen liittyen alakoulussa oleva tyttäreni oli sanonut hänelle, että "Jumala rakastaa sinua" . Hän sanoi silloin ihmetelleensä, kuinka niin pieni tyttö osasi sillä tavalla hänelle sanoa. Tästä tapauksesta on kulunut jo 40-vuotta aikaa ja edelleen ne sanat häntä kantaa ja rohkaisee hänen  elämänsä arjessa.

Lisää muistoja.

Sanotaan, että" ihminen alkaa tulla vanhaksi, kun hänellä on muistoja enemmän kuin haaveita." Se pitänee jotensakkin paikkansa.
 Tuo kirjoitukseni Miettisen Virpistä nosti kuitenkin muistoistani pintaan  edellisen kesän tapaamiseni Katri-Helenan kanssa kuin myöskin siitä kirjoitetun lehtijutun SHL:ssä.
Virpi Miettinenhän ei ollut nuoruuden idolini niinkuin Katri-Helena. Hän vain liittyi nuoruuteni muistoihin sillä, että oli silloin ensimmäisiä viihde alan ns. tähtiä, joista tulin yleensä tietoiseksi, kun aloin seurata näitä asioita.
Muistan elävästi, kun silloin toissakeväänä näin "Sydiksessä" ilmoituksen, että Katri-Helena tulee Aitooseen kirkastusjuhlille. Minulle oli heti päivän selvää, että nyt järjestyy sen kyseisen vihkoni luovutus Katri-Helenalle ja se, että sillä oli salattu tarkoitus, että yleensä olin säilyttänyt sitä vihkoa vuosien ajan. Koska minulle sillä ei enää ollut merkitystä.
Otin silloin yhteyttä tähän Jarmo Saloseen ja pyysin häntä antamaan tämän vihon Katri-Helenalle.
Yllätys seurasi toistaan, kun hän lupasi minulle ilmaisen pääsylipun kirkkareille, että itse antaisn sen vihon. Ja hän vielä ehdotti perään, että tehtäisiin tästä tapaamisesta lehtijuttu.
Jarmo kirjoitti siihen juttuun alku osion ja tämä jatko seurasi näillä ajatuksilla, mitä Pyhä Henki sisimmästäni nosti pintaan sitä mukaa,kun kirjoitin.

  Aitoon "kirkastussunnuntai" iltana tapasin Katri-Helenan. Ihmettelen sitä, miten jokin määrätty asia toteutuu silloin, kun sen vain on aika toteutua. Viisas Salomo sanoo Saarnaajan kirjassa, että "aikansa on jokaisella asialla taivaan alla". Aika oli minunkin leikellä Katri-Helenan kuvia ja liimata niitä vihkooni, oli aika säilyttää sitä vihkoa jonkin kaapin pohjalla katseilta piilossa yli 40 vuotta. ja nyt tuli aika luovuttaa tämä monia tärkeitä muistoja sisältävä vihko Katri-Helenalle itselleen.
Mutta palatkaamme tämän tarinan alkuun.
 Elettiin 60-luvun alkua ja olin siihen asti ollut onnellisesti lapsen uskossa Jumalaan ja Jeesukseen. Kunnes sitten kansakoulun ylimmillä luokilla kaverien mukana aloin kiinnostua iskelmien maailmasta. Ja se maailma veikin minut sitten mennessään.
Lapsuuteni rakkaimmat laulut; mm. "Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi" ja "Olin pyörteissä maisten huvien, vaihtuivat "puhelinlankoihin"  ym. iskelmiin. Katri-Helenasta oli tullut suuri idolini.

Sakset piti löytää aina, kun jossakin lehdessä näin hänen kuvansa. Voisi sanoa, että hänestä ja iskelmistä tuli minulle epäjumalaan verrattavia, sillä mielen maailmani täyttyi  iskelmillä ja tanssimusiikin kuuntelemisella. Unohdin ensimmäisen Jumalan kymmenestä käskystä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia". Nyt olin oikeasti eksynyt niihin "maisten huvien pyörteisiin", joista lapsena olin kuullut laulettavan.

Näissä merkeissä kului kymmenisen vuotta kunnes sitten tuli Jumalan aika kutsua minua uudelleen yhteyteensä. Kutsu oli hyvin voimakas ja silloin jouduin valinnan paikalle. Valinta oli tehtävä Jeesuksen ja tämän iskelmä maailman välillä.

Pyhä Henki alkoi nostaa lapsuuden ajalta mieleeni  muistoja.  Muistin Raamatun lupauksen siitä, että "Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan".  Näihin jakeisiin vetosin rukoillessani ja niin sain löytää uudelleen lapsuuteni Jeesuksen syntieni sovittajana. Silloin tein myöskin järjen päätöksen lähteä Jeesusta seuraamaan.
Tästä oli seurauksena se, että Jumala alkoi muuttamaan minua sisältäpäin niin, että asenteeni ja arvonmaailmani alkoivat muuttumaan. Moni asia, mikä ennen oli tuntunut tärkeältä, oli menettänyt arvonsa ja samoin myös päinvastoin. Nyt sydämessäni soi jälleen päällimmäisenä laulu; "vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi.

  Tämä on elettyä elämääni ja nyt jo historiaa.

Huomattuani Sydiksestä Katri-Helenan tulevan kirkastusjuhlille ajattelin, että tämä leikevihkoni on nyt saatava hänelle toimitetuksi tavalla tai toisella. Sillä sitä vartenhan olin sen säilyttänyt, vaikka se ajatus oli joskus utopistiselta tuntunutkin. En koskaan ollut saanut "aijjaalliseksi" edes yrittää etsiä Katri-Helenan yhteystietoja.
Kiitos Jarmolle, olin todellakin yllättynyt ja iloinen, kun kuulin, että minulle voisi järjestyä jopa tilaisuus Katri-Helenan tapaamiseen.
Tapaamisemme ei ollut pitkä, mutta sitäkin sydämellisempi. "Tämän asian johdosta pitää nyt halata" sanoi Katri-Helena, kun oli kurkistanut vihkooni. Ja niin sitten teimmekin.

Sain kertoa hänelle tämän tarinani. Myöskin sen, että Jeesus on meille ovi, jonka kautta pääsemme Taivaallisen Isän luo. Katri-Helena oli utelias kuulemaan, mikä on taustaseurakuntani, vaikken itse ollut ajatellut sitä hänelle kertoa.  Sanoin olevani helluntalainen. Katri-Helena puolestaan kertoi hänellä olevan helluntaiseurakuntaan kuuluvia serkkuja Tampereella. Tätinsä, äidin siskon mies oli ollut myös saarnaaja.

Lupasin Katri-Helenalle muistaa häntä rukouksin.

Kirkkoja

Erään vanhan postikortin myötä palasin muistoissani nuoruudessani käymääni leirimuotoiseen rippikouluun Rautalammin pitäjässä. Kortin oli lähettänyt Anni-tätini, isäni serkku. Hän oli kirjannut tarkasti korttiin silloin kirkossa lauletut virret ja saarnan aiheet ym.
 Lupasin taannoin tällä palstalla palata tämän kortin mielessäni herättämiin muistoihin.muistellessani sillä kertaa mummoani (Muistojen aarrearkku 7.2.2016.)
Lunastan tämän lupaukseni tällä SHL:ssä lukijan palstalla julkaistulla kommentillani  Jukka Pekka Lämsän muisteluihin oman elämänsä kirkoista, joista tämä Rautalammin kirkko oli lapsuuden kotikirkkonsa. 

                               Kirkkoja
 "Jussi-Pekka Lämsä muisteli kolumnissaan elämäänsä sivunneita kirkkoja  SHL.15.3.-17. Mieltäni sykähdytti hänen mainintansa kotikirkostaan, Rautalammin kirkosta. Olin nimittäin käynyt leirimuotoisen rippikoulun kesällä 1965 juuri Rautalammilla. Tähän tapahtumaan johti erikoinen syy-yhteys, mitä en varmaan silloin kenellekkään ilmaissut. Olin joutunut koulussa viimeisenä vuotena parin tytön taholta koulukiusatuksi ja minua pelotti ajatella syksyllä alkavaa rippikoulua. Kuinkas ollakkaan, eräs sukulais tätini ehdotteli silloin minulle tätä leirikoulu asiaa, joka oli siihen aikaan vielä aika uusi asia. Hän jopa lupautui saattamaan minut sinne. Harkitsin asiaa pitkään, sillä tiesin kokevani siellä koti-ikävää. Kiusattuna oleminen tuntui kuitenkin pahemmalta vaihtoehdolta ja niin sinne sitten matkustimme linja-autolla, Savon sydämeen.Sitten joku sana näistä kirkoista. Vanhan testamentin aikaan Jumala johti omaisuus kansaansa Israelia ensin erämää vaelluksen aikana Ilmestysmajasta käsin. Sitä ennen jo Israelin pyhät rakensivat Jumalalle alttarin, Jumalan kohtaamispaikan, missä vain he liikkuivatkin. Luvattuun maahan päästyä rakennettiin sitten kiinteä rakennus, temppeli Jumalan asuinpaikaksi, missä papit suorittivat erilaisia uhritoimituksia kansan edestä. 
 Nyt elämme Uuden liiton aikaa. Jumala teki Jeesuksen kautta Uuden liiton meidän kassamme. Raamattu sanoo näin: "Hän meni, ei pukkien eikä mullikoiden veren vaan oman verensä kautta kertakaikkisesti kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen" Hebr. 9:12.
  Kirkkorakennuksella itsessään ei ole enää sellaista asemaa kuin sillä oli Vanhan testamentin aikana.  Alkuseurakunnan uskovat kokoontuivat yhteen kodeissa. Kun seurakunta kasvoi, tuli tarpeelliseksi rakentaa tähän tarkoitukseen isompia rakennuksia. Kirkot ja eri rukoushuoneet palvelevat tässä tehtävässä.
Jumalaa me voimme kohdata milloin ja missä tahansa sillä hän ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan, sillä Pyhän Henkensä kautta hän on läsnä kaikkialla.
Jeesus sanoo, Ilm. 3.20; "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani". Huomion arvoista on se, että sydämemme oven avain on vain sisäpuolella.
Onnellisia olemme silloin, kun Jeesus asuu sydämessämme ja saamme olla Jumalan temppeleinä tässä ajassa. Niinkuin Paavali kirjoittaa kirjeessään Korinttin seurakunnan uskoville; 1 Kor.3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä."