Surujuhla

Aurinko oi, pilveen mennä voi, ja harmaat värit luonnon usein peittää. Yllä pilvien, on taivas sininen ja yläpuolla kaiken sen, on kotimaani kirkkauden.
:,:Taivaan isä pitää huolta lapsistaan, ja voimaa antaa päivään uuteen.:,: jne......(Erik Haapalo).
Olin mukana surujuhlassa, joka oli minullekin hyvin koskettava tilaisuus. Vainaja oli lapsuuskotini lähinaapurin emäntä ja lapsuuteni ajan sellainen ystävä, joka jätti paljon pysyviä muistoja elämääni. Hän oli sellainen voimavara, mitä on vaikea selittää. Kääntäen. Jos ajattelen hänen puuttumistaan elämästäni, tilalla olisi ollut valtava tyhjiö.Eikä vain minun, vaan myöskin perheeni kohdalla. Tuntui hyvältä yhdessä surevien perhekuntalaisten kanssa käydä vainajaan liittyviä muistoja läpi ja jakaa niitä yhdessä heidän kanssaan.
Näitä muistoja alkoi tulvia mieleeni siitä lähtien, kun sain viestin hänen kuolemastaan.
Kirkon penkissä istuessani ja nostaessani katseeni ylöspäin, silmiini osui jälleen kerran suurella kirjoitettu, lohduttava lause. "MINÄ ANNAN SINULLE ELÄMÄN KRUUNUN".
Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, hän elää, eikä kukaan, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole". Joh.11:25,26. Tämän sanan mukaan usko Jeesukseen kantaa meidät ajan rajan yli. Sillä vaikka tämä savimajamme  peitetään multaan, niin usko Jeesukseen nostaa meidän iankaikkisen henkemme Jumalan luo."Iankaikkisuus alkaa jo täällä, maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa", sanotaan eräässä laulussa.
Jeesuksessa on meidän turvamme tässä  niin monella tapaa turvattomassa ja yhä epävarmemmaksi käyvässä maailmassa. Tulkaamme hänen tykönsä kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin hän (Jeesus) antaa meille levon.
Alussa siteeraamani laulun viimeinen säkeistö kuuluu näin :  Mä riemuitsen, vaik`vähäinen on kaikessa, mitt`eloon, tähän tulee.
Vaan tiedän tään ja uskossa jo nään, kun synti lakkaa kerran, onnellinen, olen luona Herran.
:,:Taivaan isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen.:,:

Koti

"Teillä on täällä aina niin kodikasta", lausahdus yllätti minut täysin, mutta tuntui kieltämättä hyvältä.Eihän, kiitos, vastasin yllättyneenä.  Tämä tunnustus tuli meillä yö kylässä olevalta poikani kaverilta.
"On koti, jonne myrskyt maan, ei saavu konsanaan". Tämän laulun sanat alkoivat soida mielessäni.  Laulu löytyy Hengellisestä laulukirjasta n:o 633.  Tässä elämässä vuoroin paistaa päivä, vuoroin myrskyää.  Nämä maalliset kodit saattavat näissä myrskyissä jopa hajotakin. "Onneksi on Jeesus",lausahti eräs  mies henkilö. Jeesus pystyy hiljentämään myrskynkin meidän elämässämme. Ja on hyvä muistaa, että hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän sanoi menevänsä "valmistamaan meille sijaa". Joh 14:1-3. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa,tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

Kihlasormus

2 Kor. 11.2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella. Minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen."
Nämä Paavalin sanat Korinttin seurakunnalle tulivat mieleeni, pujottaessani kultaisia sormuksia jälleen, monien vuosien jälkeen sormeeni.
Olin tehnyt elämäni löydön. Löysin kuin vahingossa, erästä muuta asiaa etsiessäni, kihla- ja muistosormukseni. Sikäli, kuin ne nyt olivat hukassa olleetkaan. Hyvässä tallessa tosin.
Jossain elämäni vaiheessa sormukseni olivat käyneet niin väljiksi, että yksi niistä, vihkisormus, oli päässyt luiskahtamaan pois sormestani  ja hukkunut tietysti saman tien. Sen seurauksena jäljelle jääneet sormukseni joutuivat jäähylle.  Käytin sormuksiani kuitenkin vielä senkin jälkeen, mutta sitten muistan niiden käyneen vuorostaan liian tiukoiksi. Ratkaisu tilanteeseen oli silloin se, että laitoin sormukseni hyvään talteen. Olin jopa kuvitellut, etten tulisi niitä enää koskaan käyttämään.
Tässä tämä historia.
Nyt, pujottaessani sormuksia sormeeni, huomasin niiden sopivan siihen yhtä hyvin, kuin silloin yli 40-vuotta sitten. Iloni oli suuri. Tunsin olevani jälleen kuin 19-vuotias.
Palaan jälleen tuohon alussa kirjoittamaani raamatun paikkaan. Kuinka paljoa arvokkaampi asia onkaan se, että minut on kihlattu Jeesukselle Kristukselle. Hän on ostanut minut tästä maailmasta oman verensä hinnalla. Saan kuulua siihen morsiusseurakuntaan, jonka ylkä kerran noutaa taivaalliseen hääjuhlaan.
Kuinkahan suuri ilo siellä taivaassa silloin vallitseekaan,kun raamattu sanoo siellä olevan suuren ilon jo siitä, kun täällä alhaalla maan päällä yksikin syntinen tekee parannuksen. Mitä onkaan sitten kun kaikki armahdetut syntiset, Jumalan lapset, kansoittavat  taivaan.