Ajan käyttömme.

Emme saata täysin ymmärtää kuinka arvokasta onkaan meille annettu aika. Meillä on pitkälti vapaus ja oikeuskin itse vaikuttaa siihen, miten aikaamme käytämme. Emmekä tule useinkaan ajatelleeksi sitä, että olemme siitä myöskin vastuussa Jumalamme edessä.Aikamme on myöskin rajallista. Raamatun kuvauksin sanottuna."Niinkuin hiekka on valunut tiimalasissa, tai niinkuin kankuri, saatuaan kankaan valmiiksi, leikkaa sen irti loimen tutkaimista". Aivan samoin  elämämme loimet kerran katkaistaan. Tällaiset ajatukset ovat hallinneet mieltäni menneiden päivien aikana. Ja lähinnä nyt juuri oma ajankäyttöni. Kulunut kesä on perheessämme ollut hyvin tapahtumarikasta aikaa. En paljoakaan  ole ennättänyt istahtaa tähän netin äärelle. Mutta sehän on kyllä yleisesti tiedostettu asia, että eläkkeelle jäätyä ne kiireet sitten vasta alkavat ja tämän "totuuden" voin aivan hyvin allekirjoittaa kohdallani. Olen kuitenkin oppinut rukoilemaan Jumalan johdatusta ajankäyttööni ja päiviini. Olen oppinut myöskin ajattelemaan niin, että aikani ei enään ole "kortilla." Olen sen monasti sanonut ääneenkin, ja sen, että minulle annetaan sitä koko ajan lisää. Sitten, kun se kerran loppuu, niin sitten se vain loppuu tykkänään. Saan siirtyä uuteen ja parempaan olotilaan. Niinkuin Paavali sanoo, että "elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto". 
En tiedä,  se taitaa olla yleinen ajatus malli, että näitä iankaikkisuus asioita olisi aikaa ajatella sitten muka vanhana tai vasta vakavasti sairaana. Emmehän me voi tietää, annetaanko meille huomista päivää. Tuleeko meille vanhuutta tai vakavaa sairautta, ensinkään, jolloin olisi sitten aikaa iankaikkisuuteen valmistautua. Vakavasti sairaana ei sitäpaitsi jaksakaan pohtia elämän tärkeitä kysymyksiä. Eräässä vanhassa laulussa sanotaan hyvin osuvasti että: "Älä sano: Sitten vanhana, taikka vasta sairasvuoteella. Elämäni annan Herralle, riennän ristin juurelle,jne."
 "Katso, nyt on otollinen aika, katso nyt on pelastuksen päivä".2 kor. 6:2.

Surujuhla

Aurinko oi, pilveen mennä voi, ja harmaat värit luonnon usein peittää. Yllä pilvien, on taivas sininen ja yläpuolla kaiken sen, on kotimaani kirkkauden.
:,:Taivaan isä pitää huolta lapsistaan, ja voimaa antaa päivään uuteen.:,: jne......(Erik Haapalo).
Olin mukana surujuhlassa, joka oli minullekin hyvin koskettava tilaisuus. Vainaja oli lapsuuskotini lähinaapurin emäntä ja lapsuuteni ajan sellainen ystävä, joka jätti paljon pysyviä muistoja elämääni. Hän oli sellainen voimavara, mitä on vaikea selittää. Kääntäen. Jos ajattelen hänen puuttumistaan elämästäni, tilalla olisi ollut valtava tyhjiö.Eikä vain minun, vaan myöskin perheeni kohdalla. Tuntui hyvältä yhdessä surevien perhekuntalaisten kanssa käydä vainajaan liittyviä muistoja läpi ja jakaa niitä yhdessä heidän kanssaan.
Näitä muistoja alkoi tulvia mieleeni siitä lähtien, kun sain viestin hänen kuolemastaan.
Kirkon penkissä istuessani ja nostaessani katseeni ylöspäin, silmiini osui jälleen kerran suurella kirjoitettu, lohduttava lause. "MINÄ ANNAN SINULLE ELÄMÄN KRUUNUN".
Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, hän elää, eikä kukaan, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole". Joh.11:25,26. Tämän sanan mukaan usko Jeesukseen kantaa meidät ajan rajan yli. Sillä vaikka tämä savimajamme  peitetään multaan, niin usko Jeesukseen nostaa meidän iankaikkisen henkemme Jumalan luo."Iankaikkisuus alkaa jo täällä, maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa", sanotaan eräässä laulussa.
Jeesuksessa on meidän turvamme tässä  niin monella tapaa turvattomassa ja yhä epävarmemmaksi käyvässä maailmassa. Tulkaamme hänen tykönsä kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin hän (Jeesus) antaa meille levon.
Alussa siteeraamani laulun viimeinen säkeistö kuuluu näin :  Mä riemuitsen, vaik`vähäinen on kaikessa, mitt`eloon, tähän tulee.
Vaan tiedän tään ja uskossa jo nään, kun synti lakkaa kerran, onnellinen, olen luona Herran.
:,:Taivaan isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen.:,: