Emme saata täysin ymmärtää kuinka arvokasta onkaan meille annettu aika. Meillä on pitkälti vapaus ja oikeuskin itse vaikuttaa siihen, miten aikaamme käytämme. Emmekä tule useinkaan ajatelleeksi sitä, että olemme siitä myöskin vastuussa Jumalamme edessä.Aikamme on myöskin rajallista. Raamatun kuvauksin sanottuna."Niinkuin hiekka on valunut tiimalasissa, tai niinkuin kankuri, saatuaan kankaan valmiiksi, leikkaa sen irti loimen tutkaimista". Aivan samoin elämämme loimet kerran katkaistaan. Tällaiset ajatukset ovat hallinneet mieltäni menneiden päivien aikana. Ja lähinnä nyt juuri oma ajankäyttöni. Kulunut kesä on perheessämme ollut hyvin tapahtumarikasta aikaa. En paljoakaan ole ennättänyt istahtaa tähän netin äärelle. Mutta sehän on kyllä yleisesti tiedostettu asia, että eläkkeelle jäätyä ne kiireet sitten vasta alkavat ja tämän "totuuden" voin aivan hyvin allekirjoittaa kohdallani. Olen kuitenkin oppinut rukoilemaan Jumalan johdatusta ajankäyttööni ja päiviini. Olen oppinut myöskin ajattelemaan niin, että aikani ei enään ole "kortilla." Olen sen monasti sanonut ääneenkin, ja sen, että minulle annetaan sitä koko ajan lisää. Sitten, kun se kerran loppuu, niin sitten se vain loppuu tykkänään. Saan siirtyä uuteen ja parempaan olotilaan. Niinkuin Paavali sanoo, että "elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto".
En tiedä, se taitaa olla yleinen ajatus malli, että näitä iankaikkisuus asioita olisi aikaa ajatella sitten muka vanhana tai vasta vakavasti sairaana. Emmehän me voi tietää, annetaanko meille huomista päivää. Tuleeko meille vanhuutta tai vakavaa sairautta, ensinkään, jolloin olisi sitten aikaa iankaikkisuuteen valmistautua. Vakavasti sairaana ei sitäpaitsi jaksakaan pohtia elämän tärkeitä kysymyksiä. Eräässä vanhassa laulussa sanotaan hyvin osuvasti että: "Älä sano: Sitten vanhana, taikka vasta sairasvuoteella. Elämäni annan Herralle, riennän ristin juurelle,jne."
"Katso, nyt on otollinen aika, katso nyt on pelastuksen päivä".2 kor. 6:2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti