2 Kor. 11.2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella. Minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen."
Nämä Paavalin sanat Korinttin seurakunnalle tulivat mieleeni, pujottaessani kultaisia sormuksia jälleen, monien vuosien jälkeen sormeeni.
Olin tehnyt elämäni löydön. Löysin kuin vahingossa, erästä muuta asiaa etsiessäni, kihla- ja muistosormukseni. Sikäli, kuin ne nyt olivat hukassa olleetkaan. Hyvässä tallessa tosin.
Jossain elämäni vaiheessa sormukseni olivat käyneet niin väljiksi, että yksi niistä, vihkisormus, oli päässyt luiskahtamaan pois sormestani ja hukkunut tietysti saman tien. Sen seurauksena jäljelle jääneet sormukseni joutuivat jäähylle. Käytin sormuksiani kuitenkin vielä senkin jälkeen, mutta sitten muistan niiden käyneen vuorostaan liian tiukoiksi. Ratkaisu tilanteeseen oli silloin se, että laitoin sormukseni hyvään talteen. Olin jopa kuvitellut, etten tulisi niitä enää koskaan käyttämään.
Tässä tämä historia.
Nyt, pujottaessani sormuksia sormeeni, huomasin niiden sopivan siihen yhtä hyvin, kuin silloin yli 40-vuotta sitten. Iloni oli suuri. Tunsin olevani jälleen kuin 19-vuotias.
Palaan jälleen tuohon alussa kirjoittamaani raamatun paikkaan. Kuinka paljoa arvokkaampi asia onkaan se, että minut on kihlattu Jeesukselle Kristukselle. Hän on ostanut minut tästä maailmasta oman verensä hinnalla. Saan kuulua siihen morsiusseurakuntaan, jonka ylkä kerran noutaa taivaalliseen hääjuhlaan.
Kuinkahan suuri ilo siellä taivaassa silloin vallitseekaan,kun raamattu sanoo siellä olevan suuren ilon jo siitä, kun täällä alhaalla maan päällä yksikin syntinen tekee parannuksen. Mitä onkaan sitten kun kaikki armahdetut syntiset, Jumalan lapset, kansoittavat taivaan.
Se on uskovalle ihana asia kun saa kuulua Jeesukselle ja saamme olla Jumalan armosta Hänen omiaan.
VastaaPoistaTaivaassa on suuri ilo kun maan päällä yksikin syntinen tekee parannuksen.
Niin sitä ei voi sanoin kuvata millaista se on kun armahdetut syntiset,Jumalan lapset kansoittavat taivaan, Se on varmasti ihanaa.