perjantai 28. marraskuuta 2014

Tänään voi olla se päivä!

Kuunneltuani edellisen kirjoitukseni yhteyteen liitetyn Jippii kuorolaisten laulun, aukeni siihen edelleen muutama lauluklippi You Tubesta.. Kuuntelin siitä sen Gospel Powerin kappaleen, "Tänään voi olla se päivä". Mieleeni nousi  muistoja 80-luvulta, jolloin tietyistä syistä jouduin läheltä seuraamaan tätä sen aikaista nuorten musiikkia. Se tuntui silloin olevan aika "rajua" , mutta opin siitä jopa tykkäämään. Se oli usein myöskin hyvin kantaa ottavaa ja nostatti tunteita puolesta ja vastaan, niin kuin noista  levyraatilaisten kommenteista voi hyvin päätellä. Tämä uskon asia onkin sellainen asia, joka jakaa ihmisiä ehkä enemmän kuin mikään muu asia täällä maailmassa.  Nyt elämme armon aikaa ja meillä on vielä tilaisuus "vaihtaa kaistaa", liikenne termein sanottuna.
Tuli mieleeni Jeesuksen sanat : Matt. 25:33-34. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelle ja vuohet vasemmalle.
Silloin kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville, tulkaa minun isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta. joka on teille ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kansainvälinen Raamattupäivä

"Mä kauniin tiedän kukkasen, se mulle ilon antaa"
ja edelleen:
"Tää kaunis kallis kukkanen on Herran pyhä Sana"
Aloitan tämän Kansainvälisen Raamattupäivän kirjoitukseni näillä 1938 vuoden virsikirjasta löytyvän virren 164 sanoilla.Ne kuvaavat kauniisti Jumalan Pyhää sanaa, joka avautuessaan näyttää meille ihmeellisen kauneuden maailman. Opimme tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme, jossa Gal.2:3:n mukaan ovat kaikki maailman aarteet kätkettyinä". "Olemme  siinä onnellisessa asemassa, että saamme lukea Raamattua omalla kielellämme. Tämä mahdollisuus puuttuu vielä monilta kansoilta ja kansanryhmiltä.
Evankeliumin ilosanoma, on tarkoitettu kaikille ihmisille kaikkialla ja vielä kaikkina aikakausina.
Mieleeni on jäänyt joskus kansakoulu ajoilta sellainen asia, että Mikael Agrikola Suomessa ja Olaus Petri Ruotsissa toimivat uskonpuhdistajina. Mikael Agrikola on Suomen kirjakielen isä ja hän myöskin käänsi Pyhän Raamatun suomen kielelle. Tosin en ole aivan varma ,ehtikö hän saattaa vanhan testamentin käännöstyötä aivan loppuun asti. Hänhän kuoli suht. nuorena. Raamatun suomennustyöllään Agricola loi pohjan suomen kirjakielelle.  Näin pääsi tavallinen (meikäläinen) kansa perehtymään Jumalan sanaan. Perustelunaan käännöstyölle Agricola käytti kuuluisaa lausettaan: "Kyllä se tuntee suomen kielen, joka, ymmärtää kaikkien mielen.
Raamattu kokonaisuudessaan on suuri kirjasto. Se sisältää myyttejä eli kertomuksia siitä miten maailmankaikkeus, ihmiset, eläimet ja luonnonilmiöt ovat syntyneet.
Historiaa: Esim. Aikakirjat,ja Kuningasten kirjat kuvaavat Israelin kansan historiaa.
Lakeja: Esim.10 käskyä.
Runoja ja lauluja löytyy runo- ja mietekirjojen ryhmästä esim. psalmit, aforismeja esim. sananlaskut.
Julistusta: VT:n profeetat, Jeesus ja Paavali.
Novelleja, esim.Ruutin kirja.
Ennustuksia:Danielin kirja ja Johanneksen ilmestys.
Kirjeitä, esim. Paavalin kirjeet.
Jumalan sana on vahva kalliopohja valkojemme alla. Sen varaan voimme rakentaa niin ajallisen kuin myöskin iankaikkisen tulevaisuutemme.
Ps. 119:105, Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.   2 Piet. 1:19.Niin on nyt meille profeetallinen sana entistäkin lujempi, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti syttyy teidän sydämissänne.
Mikael Agrikcolan elämäntyön tapahtui 1500-luvulla, jolloin Jumalan uudisstuksen tuulet puhaltelivat kirkollisessa elämässä.Tänä päivänä evankeliumi valloittaa maailmaa paljolti nuorten ja lasten kautta. Me vanhemmat uskovaiset olemme aivankuin jämähtäneet paikoillemme ja unohtaneet  tärkeimmän tehtävämme, ilosanoman kertomisen oman aikakautemme ihmisille. Siltä vain tuntuu nyky suomalaista elämää katsellessa. Ei meidän silti pidä voivotella pimeyttä, vaan sytyttää se kuuluisa kynttilä. Ja kun näitä pieniä kynttilöitä syttyy useita, niin johan "valo loistaa" niinkuin Jippii lapset mm. laulavat. Liitin nimittäin tuohon alkuun videon pätkän Jippii kuoron laulusta.Jeesus muuten laittoi lapset meille aikuisillekin esikuvaksi näissä uskon  asoissa. Matt. 18:3. Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
 Muuten näitä Jippii kuoroja on suomessa toiminnassa jo yli 100 lapsikuoroa eri kirkkokunnissa ja kristillisissä kouluissa. Suomeksi on julkaistu 8:n äänitettä ja DVD:itä noin 10:n.
Sittemmin laulujen käännöstyössä on ollut jo 86 eri kieltä ja valmiita äänitteitä on 32. Myös ammattimuusikoita on lähtenyt kuorojen toimintaan säveltäjä Lasse Heikkilän innostamana. Lapset ovat vierailleet ulkomaillakin huoltajiensa saattelemina ja myöskin suomessa on vieraillut ulkomaisia Jippii kuoroja.
Jippii lauluissa kaikuu iloinen evankeliumin sanoma  lasten laulamana.

torstai 13. marraskuuta 2014

KONSTA JYLHÄN muistokonsertti

Meillä oli seurakunnassamme Konsta Jylhän muistokonsertti. Hänen kuolemastaan on tullut kuluneeksi 30-vuotta. Seurakunnassamme vaikuttaa musiikin saralla hänen tyttärensä, Ulla Haili.Ulla kertoili meille muistoja lapsuudestaan lähtien isästään ja hänen elämästään. Konsta Jylhä sävelsi elämänsä aikana yhteensä noin 130 sävellystä joista noin puolet oli kansanmusiikkia. Koettuaan voimakkaan hengellisen murroksen ja sen seurauksena uskoon tulemisen, hän alkoi säveltää hengellistä musiikkia. Saimme seurata hänen elämänsä tarinaa tyttärensä kertomana lauluin ja sävelin. Sävellystyö alkoi vakavan tapaturman jälkeen -60 luvun alussa. Käänteentekevä vaihe hänen elämässään oli uskoon tuleminen vuonna v. 1975.  Laulujen aiheet muuttuivat, kun Konsta sai Jumalalta uuden virren sieluunsa. Hän sai ammentaa pelastusksen lähteestä säveliä Korkeimman kiitokseksi. Näihin säveliin Pyhä Henki antoi sanat siten, että Rebekka vaimo puhui kielillä ja raamattupiirin jäsenistä kaksi henkilöä tulkitsivat nuo kielet laulujen sanoiksi. Myöskin Ulla tytär sai Pyhältä Hengeltä sanoja isänsä sävelmiin.Ne ovat sanoja suoraan Taivaallisen Isän rakastavalta sydämeltä uskon kilvoittelijan taipaleelle.
Etsikkoajan mietteet, kiitollisuus, luonto, Jumalan rakkaus ja taivaskaipuu kumpuavat laulujen sanoista. Niinkuin syntyaikoinaan, niin myös tänäkin päivänä johdattavat kuulijaansa askeleen eteenpäin elämän tiellä.
Liitän tähän Konsta Jylhän sävellyksen, "Kiitos Isä nimellesi".

tiistai 4. marraskuuta 2014

Pyhäin miesten päivä ja naistenkin.


Löysin seuraavan hyvin opettavaisen runon ja kirjoitan sen tähän vielä näin  Pyhäinpäivää muistellen. Runon kirjoittajan nimi vain ei ole jäänyt "aikakirjoihin". Nousi mieleeni tässä sellainenkin ajatus, että missähän vaiheessa tämä uskossa Jeesukseen kuolleiden muistopäivä on muutettu yleiseksi, kaikkia vainajia koskevaksi muistopäiväksi. Ei niin, etteikö sellaistakin saisi viettää, mutta tässä vain alkuperäinen, siis Raamatullinen ajatus hämärtyy. Eihän ihminen kuollessaan automaattisesti muutu pyhäksi. Jos ei ihmiselle kelpaa Jumalan armo vastaanotettavaksi tämän elämän aikana, niin ei tilanne muutu enään kuoleman jälkeen. Tosin joku voi kokea vielä viime hetkillään ns. "ryövärin armon". Sanonta tulee siitä, että toinen Jeesuksen kanssa yhtä aikaa ristillä riippuneista  ryöväreistä kääntyi vielä ennen kuolemaansa Jeesuksen puoleen ja pyysi : "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi". Jeesus lupasi, että "tänä päivänä sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa"!
Kuitenkin vain Jumala yksin tietää hmisen sydämen tilan, ei välttämättä edes lähimmät ihmisetkään pääse sitä tietämään. Sillä "ihminen näkee ulkokuoren, Jumala näkee sydämen".  Edelleen on voimassa Raamatun sana, että "Maan päällä Ihmisen pojalla, (siis Jeesuksella) on valta antaa syntejä anteeksi".Tästä kerrotaan mm. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Matt. 9:6, Mark.2:10, Luuk.5:24. Edelleen vielä Ef.1:7:n kertoo Jeesuksesta, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.
Sitten se runo. 
"Afrikkalainen runo"
Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi,
ole hyvä ja näytä se hänelle.
Jos haluat antaa kukkasen,
älä odota, että hän kuolee.
Lähetä se tänään rakkaudella.
Jos haluat, sanot: rakastan sinua,
kotiväelle tai ystävälle,
lähellä tai kaukana.
Elämässä, veljeni, elämässä.
Älä odota kunnes ihmiset kuolevat,
rakasta heitä juuri nyt ja näytä,
että välität.
Tulet itsekin onnelliseksi
ja opit antamaan onnea muille.
Älä käy hautausmailla
peittämässä hautoja kukkasilla.
Peitä jo nyt sydämet rakkaudella.
Elämässä, veljeni, elämässä.