Kuunneltuani edellisen kirjoitukseni yhteyteen liitetyn Jippii kuorolaisten laulun, aukeni siihen edelleen muutama lauluklippi You Tubesta.. Kuuntelin siitä sen Gospel Powerin kappaleen, "Tänään voi olla se päivä". Mieleeni nousi muistoja 80-luvulta, jolloin tietyistä syistä jouduin läheltä seuraamaan tätä sen aikaista nuorten musiikkia. Se tuntui silloin olevan aika "rajua" , mutta opin siitä jopa tykkäämään. Se oli usein myöskin hyvin kantaa ottavaa ja nostatti tunteita puolesta ja vastaan, niin kuin noista levyraatilaisten kommenteista voi hyvin päätellä. Tämä uskon asia onkin sellainen asia, joka jakaa ihmisiä ehkä enemmän kuin mikään muu asia täällä maailmassa. Nyt elämme armon aikaa ja meillä on vielä tilaisuus "vaihtaa kaistaa", liikenne termein sanottuna.
Tuli mieleeni Jeesuksen sanat : Matt. 25:33-34. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelle ja vuohet vasemmalle.
Silloin kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville, tulkaa minun isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta. joka on teille ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti.
Hei kiva blogi sulla! Olen itse myöskin uskossa! :) Käy myös kurkkaamassa mun blogia http://elsanblogitus.blogspot.fi/
VastaaPoistaElsa