KONSTA JYLHÄN muistokonsertti

Meillä oli seurakunnassamme Konsta Jylhän muistokonsertti. Hänen kuolemastaan on tullut kuluneeksi 30-vuotta. Seurakunnassamme vaikuttaa musiikin saralla hänen tyttärensä, Ulla Haili.Ulla kertoili meille muistoja lapsuudestaan lähtien isästään ja hänen elämästään. Konsta Jylhä sävelsi elämänsä aikana yhteensä noin 130 sävellystä joista noin puolet oli kansanmusiikkia. Koettuaan voimakkaan hengellisen murroksen ja sen seurauksena uskoon tulemisen, hän alkoi säveltää hengellistä musiikkia. Saimme seurata hänen elämänsä tarinaa tyttärensä kertomana lauluin ja sävelin. Sävellystyö alkoi vakavan tapaturman jälkeen -60 luvun alussa. Käänteentekevä vaihe hänen elämässään oli uskoon tuleminen vuonna v. 1975.  Laulujen aiheet muuttuivat, kun Konsta sai Jumalalta uuden virren sieluunsa. Hän sai ammentaa pelastusksen lähteestä säveliä Korkeimman kiitokseksi. Näihin säveliin Pyhä Henki antoi sanat siten, että Rebekka vaimo puhui kielillä ja raamattupiirin jäsenistä kaksi henkilöä tulkitsivat nuo kielet laulujen sanoiksi. Myöskin Ulla tytär sai Pyhältä Hengeltä sanoja isänsä sävelmiin.Ne ovat sanoja suoraan Taivaallisen Isän rakastavalta sydämeltä uskon kilvoittelijan taipaleelle.
Etsikkoajan mietteet, kiitollisuus, luonto, Jumalan rakkaus ja taivaskaipuu kumpuavat laulujen sanoista. Niinkuin syntyaikoinaan, niin myös tänäkin päivänä johdattavat kuulijaansa askeleen eteenpäin elämän tiellä.
Liitän tähän Konsta Jylhän sävellyksen, "Kiitos Isä nimellesi".

Pyhäin miesten päivä ja naistenkin.

Löysin seuraavan hyvin opettavaisen runon ja kirjoitan sen tähän vielä näin  Pyhäinpäivää muistellen. Runon kirjoittajan nimi vain ei ole jäänyt "aikakirjoihin". Nousi mieleeni tässä sellainenkin ajatus, että missähän vaiheessa tämä uskossa Jeesukseen kuolleiden muistopäivä on muutettu yleiseksi, kaikkia vainajia koskevaksi muistopäiväksi. Ei niin, etteikö sellaistakin saisi viettää, mutta tässä vain alkuperäinen, siis Raamatullinen ajatus hämärtyy. Eihän ihminen kuollessaan automaattisesti muutu pyhäksi. Jos ei ihmiselle kelpaa Jumalan armo vastaanotettavaksi tämän elämän aikana, niin ei tilanne muutu enään kuoleman jälkeen. Tosin joku voi kokea vielä viime hetkillään ns. "ryövärin armon". Sanonta tulee siitä, että toinen Jeesuksen kanssa yhtä aikaa ristillä riippuneista  ryöväreistä kääntyi vielä ennen kuolemaansa Jeesuksen puoleen ja pyysi : "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi". Jeesus lupasi, että "tänä päivänä sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa"!
Kuitenkin vain Jumala yksin tietää hmisen sydämen tilan, ei välttämättä edes lähimmät ihmisetkään pääse sitä tietämään. Sillä "ihminen näkee ulkokuoren, Jumala näkee sydämen".  Edelleen on voimassa Raamatun sana, että "Maan päällä Ihmisen pojalla, (siis Jeesuksella) on valta antaa syntejä anteeksi".Tästä kerrotaan mm. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Matt. 9:6, Mark.2:10, Luuk.5:24. Edelleen vielä Ef.1:7:n kertoo Jeesuksesta, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.
Sitten se runo. 

"Afrikkalainen runo"

Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi,
ole hyvä ja näytä se hänelle.
Jos haluat antaa kukkasen,
älä odota, että hän kuolee.
Lähetä se tänään rakkaudella.
Jos haluat, sanot: rakastan sinua,
kotiväelle tai ystävälle,
lähellä tai kaukana.
Elämässä, veljeni, elämässä.

Älä odota kunnes ihmiset kuolevat,
rakasta heitä juuri nyt ja näytä,
että välität.
Tulet itsekin onnelliseksi
ja opit antamaan onnea muille.
Älä käy hautausmailla
peittämässä hautoja kukkasilla.
Peitä jo nyt sydämet rakkaudella.
Elämässä, veljeni, elämässä.

Ruoka

Mielessäni heräsi voimakas protestimieli lukiessani Maaseudun tulevaisuudesta artikkelia ruuan pakkausmerkinnöistä. Valtavia summia maksava uudistus pitäisi toteuttaa lähitulevaisuudessa. Lukemani perusteella on kyseessä miljoonia maksava muutos. Onko Suomen kansalla oikeasti varaa tällaiseen asiaan. "Tuntuu siltä, että tässä kärpäsestä tehdään härkänen". Puhutaan "piilosuolaisesta" ym ruuasta. Kuinkahan moni meistä edes näitä tietoja on seurannut ruokaa ostaessaan. Onhan meillä jokaisellla makuaistikin olemassa. Ja jos tämä on EU:sta lähtöisin oleva idea, niin luulisi sielläkin olevan suurempiakin murheita. Ajatellaan nyt sitä taustaa vasten, että liian monella ihmisellä ei ole hengen pitimiksi ruokaa ollenkaan tai hyvin niukasti.  Mutta pysyäksemme täällä lähi ympyröissä, niin aina kaupassa käydessään sitä joutuu toteamaan, kuinka yltäkylläisyyden keskellä me täällä koti Suomessa sentään elämme. Vainnan varaa on, mielestäni liiankin paljon. Usein joutuu miettimään ja jopa kysymään neuvoakin sellaisen tuotteen kohdalla, mitä harvemmin tulee ostaneeksi. Kun ei tiedä, eikä osaa valita. Tämän liika tarjonnan seurauksena sitten ruokaa joutuu paljon hukkaan, kun niin monenlaista pitää olla tarjolla. Hukkaan joutuvan ruuan arvo siirtyy tietysti hintoihin, joiden kalleutta sitten edelleen valitamme. Näin ympyrä sulkeutuu.
Tulee mieleeni sananlaskut 27:7. Kylläinen polkee hunajaakin, nälkäiselle kaikki karvaskin on makeaa.
Rukoilen ja toivon päättävässä asemassa oleville viisautta ja suhteellisuuden tajua näissä asioissa.

Maailman valot

Tuo otsikko ja  laulun sanat palauttivat hyvin voimakkaasti mieleeni lapsuuteni ja varhais nuoruuteni vaiheet. Muistan omistaneeni lapsen uskon Jeesukseen. Vielä varhais nuoruutenikin ajalta muistan kuinka eräänkin kerran koulusta kotiin pyöräillessäni iloitsin ja kiitin Jumalaa Jeesuksen pelastustyöstä. Taivaallinen ilo täytti silloin sydämeni. Viimeisillä luokilla koulussa aloin kuitenkin kuunnella ja katsella kaverien myötä näitä "tämän maailman valoja" ja houkutuksia. Iskelmien tenho tepsi sieluuni. Ajatukseni alkoivat niiden myötä liidellä yhä kauemmaksi ja kauemmaksi elävästä Jumalasta. Taivaalliset asiat loittonivat hiljalleen kaukaisemmiksi, kunnes sitten unohtuivat kokonaan. Jumalan Pyhä Henki on hienovarainen, ei Jumala väkisin meitä luonansa pitele. Hän on antanut ihmiselle vapaan tahdon. Jeesuskin ruukasi kysyä maan päällä vaeltaesaan ihmisiltä, että "mitä tahdot, että minä sinulle tekisin".
En minä varmaankaan silloin aivan tietoisesti sanonut lopullisia hyvästejä Jeesukselle. Muistan, kuinka alettuamme mieheni kanssa seurustella halusin varmistua siitä, ettei hän olisi aivan kielteinen uskon asioita kohtaan. Siltä varalta tietenkin, jos minä sitten "vanhana" palaisin Jeesuksen luokse. Erään kerran sitten kysyinkin, "rukoiletko sinä koskaan", Ja saatuani myönteisen vastauksen, olin tietenkin hyvin helpottunut asiasta.
Naimisiin mentyämme kävimme yhdessä myöskin tansseissa. Elämä jatkui erään hengellisen laulun sanoja myötäillen niin, että "vältin ristin miestä". 
Kunnes, koitti Jumalan aika uudistaa kutsunsa kohdallani. Hän alkoi puhua sisäiseen  maailmaani. Se oli hyvin todellista, ei mitään mielikuvituksen tuotetta. Mieleni oli rauhaton ja omatunto soimasi. Tajusin, että olin suuresti rikkonut Jumalaa ja ihmisiäkin vastaan. Sieluni silmillä näin kuin kaksi vaakakuppia. Toisessa näin iskelmät ja tanssin ja toisessa vaakakupissa oli Jeesus. Koin hyvin vahvasti, jälleen laulun sanoja lainaten, että "ilman Jeesusta elämä tyhjää, kuni erämaa, kuivaa se on", . Miten tulisin jatkamaan tästä eteenpäi?. Halusin muutosta elämääni ja valinta näiden kahden asian välillä oli  tehtävä. Jumala kutsui minua parannukseen. Parannus tarkoittaa mielenmuutosta.  En voi mennä sanomaan, että iskelmät ja tanssi sinällään olisivat syntiä, mutta minulle ne olivat siksi tulleet koska ne olivat elämässäni niin tärkeällä sijalla ja olivat syrjäyttäneet Jeesuksen. Tässä tilanteessa koin, että valinnan oli tapahduttava puoleen tai toiseen. Ja mistä sitäkään voisin tietää, kutsuuko Jumala minua tämän jälkeen enää koskaan uudelleen. Jos tämä olisikin kohdallani viimeinen kutsunsa. Olin tuolloin 24-vuotias.
Mieleeni nousi lapsuuden ajan muistoista siinä tilanteessa tosi tärkeiltä tuntuvat Raamatun jakeet.  "Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Matt.7: 7,8.  Näiden jakeiden lupauksiin sain vedota näissä tilanteissa. Ihmeellistä oli myöskin huomata, että Jumala kuulee rukoukset ja myöskin vastaa niihin. Niinkuin sen bublikaanin, joka yksinkertaisesti rukoili,että Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Ja Jumala oli armollinen minullekin. Hiljalleen sisimpääni kasvoi varmuus siitä, että saan olla Jumalan lapsi ja saan olla myöskin perillinen. Sillä:" Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia".  Voisinko tähän sanoa muuta, kuin "Amen."

"Himmenee valot tän maan"

"Kahvipöytäparlamentit" ovat monesti hyviä ideoiden tuottajia.  Seurakunnassamme vaikuttava isäntämies ja perheen isä kertoi ideasta, josta olivat vaimonsa kanssa keskustelleet aamukahvipöydässä. Nimittäin sellaisesta, että me jokainen voitais seurakunnan tilaisuuksissa rohkeasti "rikkoa" totuttuja rajoja. Ei tietenkään mitään pahaa tai luvatonta. Johdannoksi hän luki Raamatusta 5 Moos.31:6. "Olkaat lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; Hän ei jätä, eikä hylkää sinua".
No, hän sanoi itse sitten näyttävänsä tässä asiassa esimerkkiä. Hän ajatteli laulaa meille kitaran soiton säestyksellä, mutta ei tosin kuitenkaan yksin. Niinpä hän rohkeasti sitten lauloikin yhdessä vaimonsa kanssa duettona. Vaimonsa laulamista olemme kyllä tottuneet ennenkin kuulemaan.
Laulun loputtua suosion osoituksia riitti, joten rohkeus kyllä kannatti. Itseäni "kosketti" heidän valitsemansa laulun sanat hyvinkin paljon, sillä se liippasi omaa elämän historiaani hyvin läheltä. Olen kokenut laulun sanojen todellisuuden henkilökohtaisessa elämässäni. Seuraavassa postauksessani sitten kerron tähän lauluun liittyvää elämän tarinaani.
                                    Valoja maailman

Valoja maailman mä nään, loistavat niin ne väreissään.
Jokainen niistä mulle kai lupauksen tuo, jos käyn vain niiden luo.

Himmenee valot tään maan, kun katselen rakkauttaan,
niin paljon mä Herralta saanut oon.
En päivääkään vaihtaisi pois, ei Jeesusta korvata vois,
tää maailma parhaimmillaan vaik´ ois.

Valoja maailman mä näin, katsomaan niitä kerran jäin.
huomata sain; Se kaikki on valhetta vain,
ja haihtuu matkallain.

Valoja maailman mä nään, katsomaan en nyt enää jää.
Golgatan luona valo on ihmeellinen,
risti Jeesuksen.

Kiitollisuudesta

Jumala puhuu. Hän puhuu meille arkisisten asioiden yhteydessä.  Nyt juuri ymmärrän Jumalan puhuvan minulle kiitollisuudesta, kun huomaan pyyhkiessäni nokista laattiaa ja saadessani sen jopa helposti puhtaaksikin. Minulla on käytettävissäni paksua kastelun kestävää paperia ensiavuksi ja sen jälkeen saan vain vääntää hanasta ja saan lämpimän veden astiaan plus pullosta pesuanetta. Ajattelen sitä  kuinka helppoa nyky aikana esim. siivouskin voi olla. Myöskin tämä kirjoittamiseni onnistuu kesken arkisten töiden. Ei tarvitse etsiä kynää ja paperia kaapista. Istahdan vain tähän koneen ääreen ja muutama "klikkaus", niin jopa sain alkaa kirjoittamaan Jumalan minulle antamia ajatuksia, "mustaa" valkoiselle".Ja kohta painan kohdasta, julkaise, sitten ovatkin ajatukseni jo blogi ystävieni luettavissa. Niin moni asia on meille tehty helpoksi, kun ajattelemme esim. esivanhempiemme elämää sukupolvi taaaksepäin. Kysymys kuuluukin? Osaammeko me olla kaikesta tästä kiitollisia Taivaan Jumalalle. Meillä on niin paljon kiitollisuuden aiheita ympärillämme, ettemme luetella taida.  Vielä voisin mainita ruoán riittävyys, lämpimät asunnot terveydenhuolto ja koulutus. Pidämme kaikkea tätä vain itsestään selvinä, meille kuuluvina asioina. 
Mutta alkuun! Mistä se noki tuohon keittiön lattialle sitten pääsi tupsahtamaan. Meidän "talorempassamme" on menossa vaihe, että muuri on purettu ja tänä aamuna  miehet alkoivat korjata savupiippua. Kukaan ei vain huomannut tukkia "röölejä".  Sieltä kautta se noki sitten pääsi tulemaan ja sotkemaan lattiaa.
No, nyt menen jatkamaan kokkausta, että miehet pääsevät syömään. Elämä on yllätyksiä täynnä.

Totuuden etsintää.

Lueskelin Sydän-Hämeen lehteä ja mielenkiintoni heräsi silmäillessäni erästä artikkelia.  Jo kahden vuoden ajan on täällä Mikkolan navetalla jatkunut luentosarja, totuuden kaleidoskooppi. Siinä on lehden artikkelin mukaan "huhuiltu" totuuden perään, Ja lopputulemana todettiin, että lopullisinta totuutta ei koskaan tavoiteta. Ajattelin, että tuohon asiaan olisi ollut kirkolla, niinkuin tietysti myöskin meillä vapaiden suuntien Kristityillä, painavaa sanottavaa. Miksiköhän totuuden elämäänsä löytäneet, osaavatkin olla niin hiljaa löydöstään.
Tässä Totuuden kaleidoskooppi -sarjassa on totuutta yritetty lähestyä mm.historian, talouden, teologian, median, geenien ja aistien näkökulmasta. No mainittiinhan tuossa luettelossa kyllä myöskin teologia, mutta nyt sen huomattuani, ihmettelen vielä enemmän ehdottoman totuuden löytymättömyyttä. Sillä teologia merkitsee Jumaluusoppia eli oppia Jumalasta.
Jo Pontius Pilatus kyseli aikanaan totuuden perään: Mikä on totuus? Meille on vähän arvoitus, valkeniko hänelle totuus. Joka tapauksessa hän "pesi kätensä", kun ei halunnut totuutta, siis Jeesusta, tuomita, ristille. 
     Jeesus itse sanoo olevansa, Tie, Totuus ja Elämä: Eli Hän on tie Taivaallisen Isän luo. Sitten Hän  itse on Totuus ja Hänessä meillä on myöskin iankaikkinen Elämä.
Tätä voi kokeilla, sillä Jeesus lupaa: Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tietämään, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani. Joh.7:17.