torstai 21. elokuuta 2014

Totuuden etsintää.

Lueskelin Sydän-Hämeen lehteä ja mielenkiintoni heräsi silmäillessäni erästä artikkelia.  Jo kahden vuoden ajan on täällä Mikkolan navetalla jatkunut luentosarja, totuuden kaleidoskooppi. Siinä on lehden artikkelin mukaan "huhuiltu" totuuden perään, Ja lopputulemana todettiin, että lopullisinta totuutta ei koskaan tavoiteta. Ajattelin, että tuohon asiaan olisi ollut kirkolla, niinkuin tietysti myöskin meillä vapaiden suuntien Kristityillä, painavaa sanottavaa. Miksiköhän totuuden elämäänsä löytäneet, osaavatkin olla niin hiljaa löydöstään.
Tässä Totuuden kaleidoskooppi -sarjassa on totuutta yritetty lähestyä mm.historian, talouden, teologian, median, geenien ja aistien näkökulmasta. No mainittiinhan tuossa luettelossa kyllä myöskin teologia, mutta nyt sen huomattuani, ihmettelen vielä enemmän ehdottoman totuuden löytymättömyyttä. Sillä teologia merkitsee Jumaluusoppia eli oppia Jumalasta.
Jo Pontius Pilatus kyseli aikanaan totuuden perään: Mikä on totuus? Meille on vähän arvoitus, valkeniko hänelle totuus. Joka tapauksessa hän "pesi kätensä", kun ei halunnut totuutta, siis Jeesusta, tuomita, ristille. 
     Jeesus itse sanoo olevansa, Tie, Totuus ja Elämä: Eli Hän on tie Taivaallisen Isän luo. Sitten Hän  itse on Totuus ja Hänessä meillä on myöskin iankaikkinen Elämä.
Tätä voi kokeilla, sillä Jeesus lupaa: Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tietämään, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani. Joh.7:17.  

1 kommentti:

  1. Hyvin kirjoitettu meidän jokaisen ihmisen tärkeimmästä asiasta. :)

    VastaaPoista