Joulun odotus

Ennustus tulevasta Messiaasta. Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhan ruhtinas.
Gal.4:4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti Poikansa, naisesta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan vapaiksi lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

Olen "tykästynyt" tähän Konsta Jylhän  tekemään kauniiseen Joululauluun.  Siinä kauniisti kuvataan  hänen vaimoansa pienenä tyttönä viemässä kynttilää äitinsä haudalle. Siinä surullisena seisoessaan tyttö saa kokea kuinka Jeesus lohduttaa häntä suuren surunsa keskellä.
Tänäkin Jouluna Jeesus haluaa syntyä meidän sydämiimme. Ja olosuhteista riippumatta hän on  kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti. Lupauksensa mukaan.

 SIUNATTUA JOULUJUHLAA!

Mietteitä näin Joulun alla.

Leivon tänään pullaa ja laitoin samalla netistä kuulumaan Joululauluja. Tänään on päällimmäisenä ajatuksenani sanoutua irti siitä kuulusta "Joulustressistä", mitä se sitten sisällään pitääkin ja mikä niin helposti meidät voi yllättää.
En tiedä vielä tuleeko meille Jouluvieraita aattona, vai menemmekö kenties papan kanssa jonkun lapsemme luokse aatoksi. Oli kuinka hyvänsä, niin uskon kaikkien Jouluvalmistelujen "tähän ikään" jo sujuvan rutiinilla. Tuli mieleeni tässä sekin äitini arkinen, mutta hyvä ja rohkaiseva tokaisu joskus takavuosilta, joka sopii hyvin nyky hetkeenkin, että "tehet sen, minkä kerkiät ja loppu jää sitten tekemättä". Se oli silloin, kun oli lapset ympärillä ja karja hoidettavana, ja joskus tuntui siltä, että työt niin sanotusti "kaatuvat päälle.
 Kuuntelin juuri Joel Hallikaisen laulua, Joulurauhaa. Siitä tarttuivat mieleeni sanat; "rauhaa, Joulurauhaa, muista Joulusi pyhittää. Kun rauhaa, Joulurauhaa, hänen kuulin toivottavan, niin silloin, vasta silloin,  tunsin Jouluni alkavan".
  Palaan vielä noihin alun mietteisiini. Toisinaan, kun herää joskus ajatus, että osasinko jakaa aikani oikein vai laiminlöinkö jotakin tärkeätä asiaa. Esim. teetinkö lapsilla liikaa kotitöitä, mikä maatilalla käsitti vähän kaikkea mahdollista. Eipä ole tullut otetuksi koskaan sitä asiaa aikuisten lasten kanssa puheeksi.
Ja eipähän se ole vielä nytkään myöhäisiä, tämänkaltaiset muistelut, vaikka tänä tulevana Jouluna ottaa puheeksi. Jouluhan oikeastikin on anteeksi pyytämisen, anteeksi antamisen ja -anteeksi saamisen juhlaa.  
Sopivasti edellisiin mietteisiini sopii netistä kuuluva Kari Tapion seuraava laulu: "Tahdoin kuulla Joulun tarinaa, kun syntyi poika neitsyt Marian. Näin Jeesus-lapsen seimessä, loisti tähti tallin hämärään ja silloin tunsin Joulun saapuvan".

Onnea isälle

Onnea isälle!

Nyt on virallinen päivä onnitella isää ja sanoa kiitos kaikkien 365:n viimeksi kuluneen päivän johdosta, sillä harvoinpa sitä kiitoksen sanaa tulee arjen keskellä lausutuksi. 
Perhe on elämämme perusyksikkö, joka on tarkoitettu olemaan "turvasatama" elämän tuulissa ja isän tehtävä perheessä on vastuullinen. Lapset oppivat elämää varten ottamalla mallia lähinnä omista vanhemmistaan.              Yhteiskunnan maallistuneet arvot ovat murentamassa näitä Jumalan säätämiä perusarvoja, joiden varassa yhteiskuntaamme on rakennettu. 

Liitän tähän osan Petri Paavolan kirjoitusta, joka mielestäni kuvaa hyvin miehen ja naisen sisään rakennettuja eroja. Näiden erojen tiedostaminen auttaa meitä ymmärtämään toisiamme.        

 

Suora lainaus tekstiin: ("Seuraavaksi käsittelen lyhyesti sopivasti huumorilla höystäen vaimoa sekä miestä. Älköön kukaan suotta loukkaantuko seuraavista kuvauksista, jotka koskevat vaimoa sekä miestä. Itsetutkistelu Kristuksen kuvastimen edessä on lääkettä meidän rikkinäiselle sydämellemme, joten ei kun käsi sydämellä eteenpäin.

 "Vaimo ja ”prinsessa kohtelu"

Nainen on rakennettu eri tavalla kuin mies. Vaimoni määritelmä naisesta on seuraavanlainen:

Nainen on tunteellinen ja helposti tunteidensa vietävissä. Tunne-elämä ja aistimaailma ohjaa usein naisen käyttäytymistä. Nainen on herkkä ja tarvitsee paljon hellyyttä. Naisessa oleva hellyys on erittäin voimakasta, joka näkyy selvästi äidin ja lapsen välisessä suhteessa. Nainen haluaa huolehtia ja hoivata monia asioita. Nainen käsittelee sisässään monta asiaa kerrallaan, jonka ansiosta nainen kykenee yhtä aikaa kutomaan sukkia ja laittamaan ruokaa sekä hoitamaan lapsiaan. Nainen haluaa miehen osallistuvan kaikkiin perheen yhteisiin asioihin. Nainen haluaa miehen ottavan perheessä sen vastuun, joka kuuluu miehelle. Nainen tarvitsee turvallisen miehen, joka pystyy täyttämään naisen elämässä olevat tarpeet.

No niin miehet!!! Nyt sitten meillä miehillä on oltava halu vastata vaimojemme tarpeisiin. Miehen tulee ottaa tosissaan vaimonsa, sekä asiat, jotka ovat vaimolle tärkeitä. Miehen tulee olla hellä vaimollensa, koska naisessa oleva hellyydenkaipuu ”vaatii” sitä. Meidän miesten tulee luoda vaimoillemme turvallinen elinympäristö, jotta vaimomme voivat elää sisäisesti turvallista elämää.

Voiko nainen nalkuttaa? Kyllä voi. Johtuuko se sinusta aviomies? Yleensä vastaus on; ei varmasti johdu, kyllä se vika on tuossa vaimossa. Tämä on joskus oikea vastaus, mutta kyllä tuo nalkutus usein myös johtuu siitä ettemme miehinä aina toimi niin kuin toimia tulee.

Vaimosi tarvitsee ”prinsessa kohtelun” , sillä Kristuskin antaa seurakunnallensa vain sitä mikä on parasta. Prinsessa kohtelu ei siis ruoki ihmisessä asuvaa turhamaisuutta, vaan kasvattaa ja ruokkii sisäistä ihmistä parhailla sanoilla ja teoilla. Prinsessa kohtelu vaatii sinulta mies kypsyyttä, jota voi vain saada Kristuksen koulussa. Vaimosi  tarvitsee siis ”Prinsessa kohtelun”, sillä Kristuskin antaa parastaan sinulle. Jos sinä haluat rakastaa vaimoasi samalla tavalla kuin Kristus rakastaa seurakuntaa, niin sinäkin haluat antaa vaimollesi vain parasta ja se on sitä, jossa on Kristuksen vaikuttamaa rakkauden hedelmää.

Mies ja ”prinssi kohtelu”

Mies on eri tavalla rakennettu kuin nainen. Mies on myös aistiensa vietävissä. Mies on metsästäjä tyyppi, joka nauttii seikkailuista sekä vauhdista. Mies vaatii toimintaa ympärillensä. Mies ei juuri tyydy istumaan kiikkutuolissa, hän haluaa olla menossa ja tehdä jotakin. Mieskin kaipaa hellyyttä ja huomiota. Mies haluaa olla huolehtia hyvin siitä, mikä on hänelle tärkeää.

Vaimo sinun miehesi tarvitsee sitä hellyyttä, jota vain sinä voit antaa hänelle. Vaimo sinun miehesi on toiminnan mies, joten anna hänen olla perheesi pää. Vaimo joskus miehesi käyttäytyy kuin pässi, joka voimansa tunnossa sarvillansa puskee muita kumoon. Vaimo tämän tähden sinun tulee rakastaa miestäsi ja rukoilla hänen puolestansa. Jos miehessä on tätä pusku tautia, niin aina voit siitä sävyisyyden ja rakkauden Hengessä hänelle kauniisti huomauttaa, mitä Raamattu opettaa siitä kuinka miehen tulee rakastaa vaimoaan samoin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa. Tämä sanominen kannattaa tehdä sitten vasta kun olet asian ensin rukouksessa valmistanut. Sävyisyys ja rakkaus on ”pässin” kesyttämisessä kaikkein viisain ja paras toimenpide.

Vaimo jos olet alamainen Jeesukselle Kristukselle, niin mikset olisi myös alamainen ”Prinssillesi” omalle rakkaalle aviomiehellesi. Vaimo, miehesi tarvitsee siis ”Prinssi kohtelun”, jossa tuoksuu Jumalan rakkauden hedelmä." )

Petri Paavola

 

Syksy

Syksy on "auttamattomasti" jälleen saapunut. Viimeksi se todentui mieleeni istuessani pienen 2-vuotiaan pojan vesselin seurana hänen kotinsa pihassa santakasan äärellä.
Korviimme kantautui muuttolintujen ääniä kaukaa metsänreunan takaa. Tähyilimme taivaalle ja näkökenttäämme ilmestyi kurkiaura jota  seurasimme katseellamme niin kauan kuin suinkin pystyimme sitä näkemään. Hetken perästä sitä seurasi vielä toinenkin lukemattomia lintuja käsittävä, vielä järjestäytymässä oleva aura muodostelma. Pienelle pojalle tämä muuttolintujen seuraaminen oli suuren suurta ihmettä. Itselleni jo tuttua, mutta joka kerran yhtä sykähdyttävää. Lyhyt kesä on jälleen ohitse ja vuoden aika on kallistunut syksyn puolelle.
 Saamme ihmetellä ja ihastella tätä Jumalan luomakunnan moninaista rikkautta. Tätäkin muuttolintujen kykyä osata ja jaksaa lentää joka syksy tuhansia kilometrejä lämpimään etelään ja keväällä taas palata takaisin tänne pohjolaan.
Aivankuin sisällensä  rakennetun tutkan avulla ne osaavat lähteä ajallaan ja suunnistaa oikeaa reittiä määränpäähänsä.
Siinä kurkiauraa katsellessa tulee mieleen myös tuttua haikeutta. Jälleen on vuosi kulunut edellisestä syksystä ja tuntuu kuin siitä olisi kulunut hyvin vähän aikaa.

Aikaa on kulunut siitäkin, kun olen tuon edellisen tapauksen kirjoittanut ja muistiin merkinnyt. Sitten se on jäänyt tänne koneelle viimeistelyä vaille.
Eräs serkkuni sanoikin kerran viisaasti, että ihmisellä täytyy olla aina jokin työ tai projekti kesken.
Ja kyllähän meillä itsekullakin näitä tekemättömiä asioita ja töitä riittää.  Itselläni ainakin liiankin kanssa. Näin ikääntyessään  ajan rajallisuuden huomaa aina vain selvemmin ja selvemmin, kun aika ei riitäkkään kaikkeen siihen, mitä on suunnitellut tekevänsä.
Tähän asiaan onkin hyvä pyytää Jumalalta viisautta ja hänen johdatustaan, sekä pitää mielessä Jeesuksen sanat hänen kertomastaan Martta ja Maria vertauksesta. Että "todella tärkeätä on vain vähän tai vain yksi ainoa". Jeesus sanoi tämän Mariasta, joka oli valinnut hyvän osan istua Jeesuksen jalkojen juuressa kuunnellen häntä.
Eikä Jeesus tarkoittanut sitä, etteikö näitä jokapäiväisiä ja arkisia asioitakin tulisi tehdä ja hoitaa, vaan hän teroitti asioiden tärkeysjärjestystä. Sillä muuttolintujen lailla mekin kerran lähdemme täältä toinen toisemme jälkeen.
 Olen kiinnittänyt jääkaapin oveen saamamme postikortin, jossa lukee: "Elämän tärkein asia ei ole niinkään se missä olemme, vaan se, minne olemme menossa".




 

Hyvää sanomaa

Jaoin aamulenkilläni Hyvä sanoma-lehtiä naapurien postilaatikoihin. Ajattelen, että lehdellä on sen sisältöä hyvin kuvaava nimi, sillä lehti kertoo hyvää sanomaa Jeesuksesta. Tässä lehdessä ihmiset kertovat siitä, mitä Jumalan antaman hyvän sanoman vastaanottaminen on heidän elämässään saaanut aikaan.
Päivittäin saamme lukea lehdistä paljon huonoja uutisia. Ne luovat mieliimme negatiivista ajattelua,  toivottomuutta, masennusta ja pelkoa. Kuitenkin keskellämme on myöskin toinen todellisuus. Hyvän Jumalan yliluonnollinen, silmillemme näkymätön maailma enkeleineen kaikkineen.
Meille täällä Suomessa tätä hyvää sanomaa Jeesuksesta on aikain saatossa julistettu tavalla jos toisellakin. Ennen vanhaan oli pyhäkouluja, kansakoulussa  opetettiin Jumalan sanaa, siihen opetukseen palattiin rippikoulussa, oli lukusia eli kinkereitä, oli telttakokouksia, tupakokouksia, seuroja, puhumattakaan kirkoissa ja eri seurakunnissa julistetusta Jumalan sanasta. Herää kysymys, että onko kansakuntamme ihmiset aivankuin "rokotettu" näille hengellisille asioille. Löytyykö niihin mitään tartuntapintaa? Kristinuskosta on tehty uskonto muiden uskontojen joukkoon.
Ei meitä kuitenkaan pelasta johonkin tiettyyn seurakuntaan tai kirkkoon kuuluminen. Ei pelasta kaste, ei ehtoollinen, ei hyvä vaelluksemme, eivätkä hyvät tekommekaan.
 Raamattu sanoo Ap.t. 4: 12, " Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
Harvemmin nykyisin kuulee tuota pelastus sanaakaan lausuttavan. Kuitenkin tämä on meille elämän ja kuoleman kysymys. 
Jumala valmisti meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa ja tämä on se hyvä sanoma jota meille tarjotaan.
Tyyliin ota tai jätä.
 

 

Syvällisiä ajatuksia.

"Ajatteletko sinä koskaan syvällisiä?" Näin minulta kerran kysyi tyttäreni, kun hän itse oli ajatellut ja halusi kertoa minulle ajatuksiaan. Asia yhteys oli silloin eri, kuin minun ajatuksillani tänä aamuna. Olen ajatellut sitä, kuinka vaikeata meidän onkaan luopua omastamme tai jakaa sitä toisten kanssa. Jälleen muistot toivat esiin monia esimerkkejä asiasta.
Olen itse sen aikakauden lapsia, jolloin ei kaikenlaista tarviketta ja vaatetta ollut niin kuin sitä tänä päivänä on. Silloin kaikki mitä oli, säilytettiin tarkasti, vaikkei sitä olisi juuri sillä hetkellä tarvinnutkaan.
Muistan yhdenkin vaalen sinisen takkimallisen puseron, jonka olin saanut eräältä sukulaiseltani hänelle itselleen pieneksi jääneenä, ja kuinka se seurasi kotoa pois muutoissani mukana pitkän aikaa, ennenkuin luovuin siitä. Sain sen noin 15-vuotiaana, enkä muista olisinko sitä koskaan tullut käyttäneeksi. Ajatus oli, että joskus sitä voin vielä tarvita.
Parin vuoden takainen muuttoni yli 40-vuotta kotinani olleesta maalaistalosta ja sinne jättämistäni tavaroista toi myöskin mieleeni havainto esimerkkejä ajatellessani tätä luopumis asiaa.
Koska sinne jäi poikamme asumaan, niin yritin tehdä tasajakoa kaikesta huushollissa käytettävistä asioista, astioista ynnä muista tarvikkeista. Jossain kohdin jonkun mielestä ehkä liiankin pikkutarkasti.
Näin ajattelen jälkeenpäin. Ei sillä, että mitään sinne jättämääni katuisin, vaan sen tähden, kun jätin sellaistakin, minkä olin joltakin toiselta lapseltamme lahjaksi tai tuliaiseksi saanut.
Joudun sanomaan itselleni, että haikeus pois. Ajattelen edelleen näin, että "aikansa kutakin". Se lause on jäänyt  mieleeni elämään oman äitini sanomana. Tästä myöskin tyttäreni muistutti minua muutto touhussa. Sen lauseen siivin oli helppo luopua monista muistoja sisältävistä rakkaista esineistä, joita oikeasti en enää tarvinnut.   Lisäksi Lähetyskirpputorille vietyinä ne "siunavuntuvat" monelle puutteen alaiselle hyödyksi.         
 Eivät ne minun omat muistoni kuitenkaan seuraa enää lapsiani, vaan he elävät omaa elämäänsä ja synnyttävät sen myötä omia muistojaan.
On hyvä joskus, tai oikeastaan useinkin pysähtyä miettimään, eli "ajattelemaan syvällisiä." Sitä mikä tässä elämässä on todella tärkeätä ja millä asialla on oikeasti merkitystä minun elämässäni.
Luotanko minä Jumalan huolenpitoon, vai yritänkö seviytyä kaikella tapaa omin voimin?

Oi Herra suuri, Luoja maaan ja taivaan.

    Sain jälleen kerran todeta sen, että Jumalan luoma maailma on yllättävän kaunis ja ihmeellinen.
Muutama viikko takaperin katselin aamuauringon nousua järven takaa. Yllättäin näinkin aivankuin kirkkaasti  säkenöivän tähden, enkä tahtonut saada silmiäni siitä irti. Tutkin pitkään, mitkä asiat yhdessä vaikuttivat tämän erikoisen ilmiön muodostumisen. Tähti  näytti aivan todelliselta, vain tavallista suuremmalta tähdeltä, jonka säteet siivilöityivät koivun rungon ja oksien välistä. Sumuverhon siinä edessä pehmentäen vaikutelmaa ja antaen sille erikoista ilmettä ja tunnelmaa. Sumu verhosi koivun rungon ja oksat varjoonsa, niin että vain tähti säteineen täytti maiseman. Vertauksena voisi ajatella talven tähtimäisiä lumihiutaleita monen kertaisesti suurennettuna, sillä erotuksella vain, että tämä tähti oli loistavan kirkas.
Todellisuudessa nouseva aurinko kuvastui hehkuvan kirkkaasti veden pinnassa lähettäen säteitään ympärilleen.
 Ajattelin näkemiäni luonto kuvia Sydän- Hämeen lehden palstoilla. "Olispa minulla nyt  kamera kädessä ja Eero Mäki-Mantilan taito ottaa tästä loistavasta luonnon ilmiöstä kuvia", ajattelin.  Kuva tiettävästi"puhuu enemmän, kuin tuhat sanaa".
Joka tapauksessa olin näkemästäni hyvin vaikuttunut.
Liitän tähän tekstiini hyvin sopivan, vanhan laulun, Oi Herra suuri, Luoja maan ja taivaan. Löysin siitä uudenlaisen version.

Koen, että tässä kuorossa erilaiset ihmiset yhdessä antavat oman uskon tunnustuksensa suureen Jumalaansa ja Vapahtajaansa.