maanantai 18. heinäkuuta 2022

Oikea tie?

 Olin hakemassa lapsenlastani kavereiltansa kyläilemästä ja ajoin harhaan. Se nyt ei vielä niin ihmeellistä ollut, vaan se, että eksyin sinne mennessäni ja myöskin sieltä kotiin tullessamme. Minun täytyi oikein pysähtyä miettimään mihin suuntaan risteyksessä ajaisin. Tässä tilanteessa tämä pieni miehen alku "viisasi" kädellään oikeaan suuntaan ja neuvoi. "Mene tästä suoraan niin pääset perille jos et aja mettikkoon."    Se oli mummulle hyvä ja viisas neuvo; ohjaus oikealle tielle.  Tämän asian voimme myöskin hengellistää koska meillä elämässämmekin on niin kovin monia erilaisia teitä joista joudumme valitsemaan. Snl.16:25 sanoo näin:  "Miehen (ja myös naisen) mielestä oikea on monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie". Mutta mikä tie se nyt sitten on se oikea; on hyvä kysymys.  Jumalan pyhä sana, Raamattu, antaa meille tähän vastauksen. Jeesus on "tie, totuus ja elämä" (Joh.14:6). Tätä "Jeesus tietä", vaeltaen pääsemme iankaikkiseen elämään Jumalan taivaassa. Tämä tie on "kaita tie" jolta me voimme myös "ajaa mettikkoon"; pikkupojan sanoin. Jumalan sana on meille hyvä kartta ja omatunto on se navigaattori, jotka tällä Jeesus-tiellä ohjaavat meidät turvallisesti perille kaikkien maailman "myrskyjen" keskeltä.

 

 

 

                                                                                                                                                                                                                                           

     

 

 

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Pääsiäinen.

 Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pääsiäisen tapahtumista jo paljoa ennen kuin Jeesus oli vielä syntynytkään. Jo noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Israelin kansan keskellä vaikuttanut Jesaja ennustaa Jeesuksesta ja hänen sovitus uhristaan meidän hyväksemme seuraavasti:  "Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä  niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas joka on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Jesaja 53: 5-7.  Pieni tyttö, 3-vuotias  Claire Ryann laulaa alla olevalla videolla Jeesuksen täyttävän hänestä kauan sitten annetun lupauksen. Jeesuksen tie vei Getsemanen kautta Golgatalle. Getsemanessa rukoillessaan hänen tuskansa meidän tähtemme oli niin suuri, että hänen hikensäkkin valui veripisaroina. Niin paljon hän rakasti meitä kaikkia. Sain tämän pienen videon pätkän Anu-serkultani ja liitän sen tähän blogiini pääsiäis tervedyksenä blogi- ystävilleni.

 

 

(laulun teksti suomeksi).   "Jeesus kiipesi kukkulalle. Rauhalliseen puutarhaan raskain ja hitain askelin. Rakkaus ja rukous vei hänet sinne; paikkaan jonne vain hän saattoi mennä. GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua. Joten hän meni auliisti. Hän tunsi kaiken surun, synnin tai pahan. Kaiken tuskan jonka voimme koskaan ymmärtää. Kun hänen ystävänsä nukkuivat, hän taisteli pitääkseen lupauksensa, joka tehtiin kauan sitten.  GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua joten hän meni auliisti. GETSEMANE. Vaikein asia mitä koskaan on tehty. Suurin tuska, mikä koskaan on tunnettu. Suurin taistelu mikä koskaan on voitettu. Sen teki Jeesus. Taistelun voitti Jeesus. GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua joten hän antoi lahjansa minulle Getsemanessa. GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua joten hän antoi lahjansa minulle; Getsemanessa."

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Totuudellisuus.

 

Kävin lyhyen keskustelun pienen pojan poikani kanssa. Ilman mitään tilanteesta johtuvaa ennakko odotusta poika tuumaa, että;  ”tästä lähtien puhun aina totta.” Tuohon en äkkiseltään osannut sanoa muuta kuin, että; ”no se on hyvä asia. Niinhän sitä aina pitäisi tehdä.” Pienen hetken  asiaa puntaroituaan poika huomaa asian mahdottomuuden ja jatkaa rehellisesti. "Tai ainakin melkein."  Minua alkoi naurattaa. ”Ai; niin että joskus voit huijata.” Sitten nauroimme jo yhdessä.

Tuli mieleeni Raamatun sana, että; "lasten ja imeväisten suusta kuulemme totuuden. ( kiitoksen). Jo vuosikymmeniä pieniä lapsia seuranneena olen todennut heissä tämän hyvän ominaisuuden eli rehellisyyden. Heidän takanaan eivät salaisuudet pysy ja asiat sanotaan totuuden mukaan. Iän myötä tämä viattomuus heissä hämärtyy ja katoaa, kun he tulevat tietoisiksi hyvän ja pahan olemassa olosta omassa itsessään.

Juuri tämän tähden tarvitsemme Jeesuksen välimieheksi ja syntiemme sovittajaksi pyhän Jumalan edesssä" sillä kaikkihan me  olemme syntiä tehneet ja olemme Jumalan kirkkautta vailla."

perjantai 31. joulukuuta 2021

Uusi vuosi 2022.

 Ajelin täällä Luopiosten kirkonkylän keskikatua (tietä) pitkin pienen pojan poikani kanssa meille päin. Katu- siis tievalojen loisteessa pakkasherran huurruttamat puut tekivät maiseman erikoisen valkeaksi.  Tämä oli pienelle pojalle uusi ja ihmeteltävä kokemus, minkä hän heti pukikin kysymykseksi.  Oletko sinä mummu ennen nähnyt näin valkoista maisemaa? Vähän epäröiden vastasin siihen, että en tiedä, kai minä ehkä joskus olen nähnyt. Seuraavana aamuna katsellessani keittiön ikkunastamme näkyvää maisemaa pihatien suuntaan järvelle päin sain ihastella jälleen ihmeellistä Luojan työtä. Huutelin myös tämän pikkumiehen leikeistään katsomaan tätä hienoa näkyä. Kerroin hänelle mikä rikkaus on siinä, että meillä täällä Suomessa on neljä erilaista vuodenaikaa. Vaihtelu virkistää meitä kummasti tässäkin asiassa ja sen myötä uuden odotus. Otin Raamatun pöydältä ja luin siitä aivan alusta kertomuksen taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. "Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, ja näki, että se oli erittäin hyvää.") 1Moos. 1:31)     Vielä tähän viimeksi haluan liittää ajatuksen Immi Hellén`in runon sanoin: "Oi jospa vuosi alkava, oisi Luojan siunaama."

torstai 23. joulukuuta 2021

Joulurauhaa.

Yksi yö vielä ja sitten on Joulu ja perheen pienemmillä odotuksen täyttymys; kuin tietysti myös meillä aikuisillakin.  Mikä se nyt sitten kenellekkin on joulussa tärkeintä ja mitä olemme odottaneet. Ehkä yhdessä olo omaisten, sukulaisten tai  ystävien kesken tai jouluruokien syöminen. Ehkä vain saada muutama päivä levähtää oikein kunnolla. Tai miksi emme voisi myöntää joululahjojen avaamisenkin olevan ihan kivaa. 
Älkäämme kuitenkaan unohtako Joulun todellista synttäri sankaria Jeesusta. Hänen odottamisestaan kairjoitin Sydän-Hämeen lehteen ja liitän tämän kirjoitukseni tähän jatkoksi. Toivotan myöskin blogini lukijoille rauhallista ja hyvää joulua.
 
 Adventti aikaa.
Vietämme Adventin aikaa ja samalla myöskin odotuksen aikaa. Odotamme Jeesusta tulevaksi ja saamme jälleen ja edelleen julistaa Joulun ja rauhan sanomaa ihmiskunnalle.
Yksi Jeesuksen nimistä onkin Rauhanruhtinas.  Raamattu kertoo hänestä, että kun "aika oli täyttynyt, lähetti Jumala poikansa."   Ensimmäisen kerran maailmaan tullessaan Jeesus syntyi pienenä vauvana tallin seimeen.
Tänään me saamme odottaa hänen tulevan toisen kerran tänne maan päälle sillä erotuksella vain, että nyt hän tulee Kuningasten kuninkaana ja Herrain Herrana.
Meidän aikamme  ihmiset kaipaavat "juurikin" rauhaa sydämeensä. Sillä vaikka me olemme saaneet elää rauhan aikaa valtiollisesti ja asiat ovat näennäisesti hyvin ulkoisesti, ja täällä Suomessa ehkä paremmin kuin koskaan, niin ihmiset ovat sisäisesti "rikki" ja rauhattomia. He etsivät sisäiseen kaipaukseensa tyydytystä ulkoisesta markkinahumusta ja "meiningistä", mutta sisäinen tyhjyys ei silti poistu. Raamatun mukaan; "ihmiset ovat eksyksissä niin kuin lampaat joilla ei ole paimenta. Kaikki he ovat poikenneet pois omille teillensä." 
Jeesus, Rauhanruhtinas antaa meille kestävän rauhan. Hän on se Hyvä Paimen, "joka antaa henkensä lampaiden edestä." Joh. 10:11.
Hengellisen laulun sanoin: "Maailman ääriin vie sanoma taivaan: Pilvissä kohta jo pasuuna soi, ja Jeesus saapuvi kirkkaudessaan, taivaaseen noutaa hän omansa oi."   HLK. 216:3                                                                                                                                                      

       

 


 

maanantai 6. joulukuuta 2021

Rukous Suomen puolesta.

 Hyvää itsenäisyyspäivää.

  Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun jakeista 1 ja 2 luemme näin: "Kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaassti ja kunniallisesti."

Me tämän ajan suomalaiset olemme saaneet elää rauhan aikaa itsenäisessä valtiossa. Jumala on siunannut kansaamme niin, että olemme menestyneet monilla elämän eri alueilla ja saavuttaneet kansallisesti moniakin meriitteja. Meidät on myöskin valittu jo neljä kertaa maailman onnellisimmaksi kansaksi. Ajattelen tänään, että meidän olisi nyt aiheellista lukea tuota yllä olevaa Timoteuskirjeen kohtaa ja tehdä parannusta tässä    mainitussa asiassa, että Jumala edelleenkin saisi siunata kansaamme. Hän rakastaa meitä ja odottaa, että käännymme hänen puoleensa ja annamme kunnian hänelle jolle kunnia kuuluu.         Hyvää itsenäisyyden päivää!


 

 


 Presidentti Kyösti Kallion rukouksesta talvisodan aikana v. 1939; on tehty hyvin kaunis ja koskettava laulu.

 

 

 

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Etuoikeus.

 Meillä on paljon sellaisia "etuoikeuksia" jotka puuttuvat kanssasisariltamme ja -veljiltämme. Luin uutisista, että eräs vähän kuuluisampi poliitikko oli jo kouluikäisenä lapsena järjestänyt koulussaan lakon siitä syystä, että eräänä päivänä kouluruoka oli päässyt loppumaan kesken.  Kysymyksessä oli kansanedustajien haastattelu missä kerrottiin heidän menneistä "saavutuksistaan". Tämä asia nousi tänään mieleeni ja mielikuvituksessani kertasin omia alakoulu aikojani. Ajattelin, että varmaan me senkin ajan lapset saimme jokainen kotiin tultuamme  ruokaa sinäkin päivänä.  Edelleen ajattelin, että meillä on jo etuoikeus sekin, että yleensä saamme käydä koulua. Ja suureksi osaksi vielä yhteiskunnan kustannuksella. Todella paljosta saamme olla Jumalalle kiitollisia. Kiitosaihe on myös sekin, että saamme asua omassa kodissamme ja omassa maassamme turvatuissa olosuhteissa.   No niin; nämä olivat nyt minun tämän aamupäivän ajatuksiani ja huomioitani.