Laupias samarialainen. (usko ja teot)

 

                                                       

                                                                                                                                                                              Mieleeni muistui elävästä elämästä eräs tapaus vuosikymmeniä sitten. Meille oli tulossa traktorimyyjä Tampereelta, mieheni naapuri ja ystävä jo lapsuuden ajoilta. Olin silloin nuori uskova ja nuori myöskin iältäni. Mieheni kertoman mukaan tämä mies oli babtisti seurakuntaan kuuluva veli. Kun keittiön ikkunasta huomasin hänen saapuvan huonetta kohden niin jostakin sain rohkeuden puuskan ja laitoin "mankan" soimaan ja valitsin siihen Raamatun teksteihin perustuvan hyvin tutun laulun; "kerran lähti mies, alas kulkemaan, Jerusalemista Jerikoon päin, Sillä tiellä sai, hän kovan kohtelun, ryövärien käsiin joutui hän."

Vieras pysähtyi yllättyneenä kynnykselle kuuntelemaan laulun sanoja ja tervehdittyämme hän ensimmäiseksi kysyi minulta, "oletko sinä uskossa";  ja asian myönnettyäni hän vielä tarkentaa, että oletko "jättäytynyt." Vastasin tähänkin kysymykseen myöntävästi. Tämä "jättäytynyt" sana oli ennen paljon käytetty sana eri uskovien piireissä.

Mennäkseni takaisin alussa mainitsemaani lauluun, se on saanut aiheen suoraan Raamatun kertomuksesta "Laupias samarialainen." Siinä kerrotaan ryövärien käsissä ryöstetyksi tulleesta ja lopulta heitteille jätetystä miehestä.

 Ensimmäiseksi ohi kulkeneet kaksi miestä riensivät kiireissään ohitse ja vasta kolmantena paikalle osunut samarialainen mies pysähtyy auttamaan tätä haavoittunutta miestä.

Nämä kaksi eri kertomusta ilmaisee yhdessä sen, että "usko ja teot kuuluvat saumattomasti yhteen.

Uskoon tultuamme Jumala muuttaa meitä sisältä päin ja se muutos näkyy kyllä myös uloskin päin.  Sanotaan, että Jumala antaa meille aivan uuden elämän. Arvomaailmamme muuttuu; ei aina kerrasta vaan tämä Jumalan meissä alkama hyvä työ jatkuu edelleen ja Hän vie meissä alkamansa työn hyvään päätökseen. Hyvän tekeminen ja lähimmäisen auttaminen tulee silloin aivan kuin ihmisen dna:han. Sillä Jumalan tahto on, että me teemme hyvää. Tämä asia tulee ilmi Raamatun sivuilta läpi Vanhan- ja Uuden testamentin. Efesolaiskirjeessä mm. sanotaan näin: Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Jeesuksessa Kristuksessa hyviä tekoja varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" ( Ef.2:10 ). On virheellinen käsitys se, että osallemme pelastus tulee tekemällä hyviä tekoja. Tietysti niitä voidaan tehdä ja pitääkin tehdä, mutta vain Jeesus voi meidät pelastaa synnin ja kuoleman vallasta. Ja hänen "armolahjansa" meille on iankaikkinen elämä.

Asta Metsomäki

Kuhmalahden helluntaiseurakunta.

Taivasten valtakunta on kuningaskunta

Posti toi meille isännän kanssa yhteisen suurehkon kirjekuoren jonka päällekirjoitus oli varsin erikoinen. Siinä oli mieheni nimen edessä tittelinä mv. urakoitsija. Se ei vielä ollut erikoista sillä tuo kaikkihan liittyi monet kymmenet vuodet meidän ammattiimme, vaikka nyt eläkkeellä olemmekin. Mutta sitten seurasi jatkona; "prinsessa Asta jne.    Löysin tämän kyseisen kirjekuoren laatikostani ja ihmeellisesti tuo nimitys alkoi mielessäni saada uusia ulottuvuuksia.   Keksin tuolle prinsessa nimitykselle mielestäni ihan oikean selityksen.  Siis eikös kunigaskunnassa hallitsekkin kuningas ja jos kerran olen tämän kuninkaan (Taivaan isän tytär) niin enköhän minä silloin kaikessa vaatimattomuudessani ole myöskin kuninkaan tytär ja  prisessa.       Mieleeni tuli myöskin muisto monien vuosien takaa. Oli "naisten päivä" Orivedellä Rauhala kodissa ja minun oli sieltä lähdettävä hyvissä ajoin ennen tilaisuuden päättymistä illan navettatöilleni. Matkakin oli suhteellisen pitkä. No, toiset silloin tavallaan "ex tempore" kokoontuivat piiriin ympärilleni "siunaamaan" minua matkalle ja tuleviin päiviin. Mielessäni on säilynyt erään ystävän kautta tullut voimallinen kehotus. "Muista Asta, sinä olet kuninkaan tytär." Tästä tapauksesta on kulunut jo pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta muisto siitä nousi mieleeni nyt tämän kirjekuoressa olleen tekstin myötä..       Jumalan valtakunta on todellisuutta jo tässä ajassa. Se on silmiltä salattu valtakunta ja sen rajat kulkee sydämeltä sydämelle.  Jeesus tuli tänne alas maan päälle osoittamaan meille tien tähän Jumalan valtakuntaan. Hän sanoo itse olevansa sinne tie. Todellisuudessa meillä ei ole valittavana kuin kaksi tietä ja ja tätä Jeesus-tietä kulkiessamme Pyhä Henki johdattaa meidät perille taivaalliseen Jumalan valtakuntaan. 

            

 

 

 

Joulu ja uusi vuosi.

 Elämme edelleen joulun aikaa ja siksi haluan tämän postaukseni myötä toivottaa kaikille lukijoilleni  hyvää uutta vuotta 2023 Joululaulun sanoin, että "olkoon meillä joulu ainainen."  Aikamme  kuluu ja me kaikki ikäännymme tasapuolisesti ajan kuluessa. Sen kulkua emme voi pysäyttää. Ajanlaskumme aloitettiin Jeesuksen Kristuksen syntymästä, se on todellisuutta kuin myöskin se, että ikääntyessä ihminen kuluu ja tulee monenlaisia vanhuuden vaivoja. tietysti esim terveet elämän tavat näitä vaivoja jonkin verran ehkäsee ja lievittää, mutta kuitenkin. Niinkuin Raamatussa sanotaan, että ihmisen ikä on 70-vuotta tai enimmillään 80-vuotta. Sanotaan että ne sen jälkeiset ajat ovat ihmiselle varsinaisia "armon vuosia." Ihmisen ikää on alennettu muistaakseni kolme kertaa historian aikana.      Sitä vastoin Jumalan aika ei kulu vaan se "täyttyy." Raamattu sanoo, että kun "aika oli täyttynyt, lähetti Jumala poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, että me pääsisimme lapsen asemaan."  Ja Jeesuksen kautta, uskon kautta häneen, pääsemme Jumalan lapsen asemaan. Hänessä ja vain hänessä meillä on "Tulevaisuus ja toivo" ja tämä "joulu ainainen."  HYVÄÄ UUTTA VUOTTA.

Tehkää hyvää

 Jumalan pyhää kirjaa; Raamattua lukiessani olen tullut huomaamaan sen asian, että tuo otsikon  kehoitus/vaatimus; "tehdä hyvää", toistuu läpi koko Raamatun. Jo vanhasta testamentista alkaen ja kautta uuden testamentin myöskin.  Me täällä Suomessa olemme viime vuosikymmeninä tottuneet luottamaan tähän meidän hyvään sosiaaliturvaamme ja ajattelemme kaikkinaisen auttamisen kuuluvan yhteiskunnalle. Emme näin ollen aina edes huomaa lähimmäistemme moninaisia avun tarpeita. Nyt kun ajat ovat tiukkenemassa ja avun saanti yhteiskunnalta suhteessa vähenee säästösyistä johtuen on meidän hyvä ottaa tämä Raamatun ohje vakavasti. Mehän kaikki todella olemme toinen toistemme lähimmäisiä. Yleispätevä ohje Raamatussa on, että meidän pitää "huomioida ja kohdella lähimmäistämme niinkuin toivoisimme itseämme kohdeltavan."    Ja meidät on todella luotu hyviä tekoja varten, ( Ef. 2:10. “Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa niitä hyviä töitä varten, jotka Jumala on ennalta valmistanut, vaeltaaksemme niissä.”      Maailmantilanteesta johtuva lahimmäistemme avun tarve tulee aina vain lisääntymään. "Hätä ja tuska maailman, suurempi on kuin aavistan;" sanotaan jossakin hengellisessä laulussa.

  Sain syntymäpäivä kortin "Serkkutytöltäni". Siinä on tähän asiaan liittyen hyvin kattavava elämänohje joten liitän sen tähän.

 

 

Vielä pari kehoitusta Raamatun sivuilta.

  (Tiit.2:7),    Heidän tulee olla kuuliaisia, valmiita tekemään kaikkea yvää. (Tiit. 3:1),  "Minä tulen pian, ja palkkani on minun mukanani antaakseni kullekkin hänen tekojensa mukaan." (Ilm. 22.12),

Tie taivaaseen löytyi.

   PORTTI JA TIE TAIVAASEEN LÖYTYI        "Haluatko päästä taivaaseen?" Näin kuului opettajan kysymys meille ekaluokkalaisille vuosikymmeniä sitten.

Mielessäni alkoi ajatusten mylläkkä. Tietysti minä halusin taivaaseen, mutta epätietoisuus siitä tulisivatko äiti ja isäkin sinne, esti minua nostamasta kättäni ylös asian merkiksi. No, sen ymmärtää kyllä lapsen kohdalla, mutta saman suuntaisia esteitä meillä aikuisillakin on hyvin usein. Halutaan kyllä Jeesusta seurata ja päästä taivaaseen, mutta mitä siitä muut ihmisetkin sanoo ja ajattelee jos minä "hurahdan uskoon"

Raamattu sanookin, että "ihmispelko panee paulan" (Sananl. 29:25), siis esteen uskoon tulemisellemme.

 

Yksin me kuitenkin tänne maailmaan synnymme ja yksin olemme Jumalan edessä, kun lähtömme aika koittaa. Ei meille tule apua toisilta ihmisiltä; "ei idästä eikä lännestä", niin kuin nykyisin kuulee usein toisteltavan.

 

Vanhempani tulivat uskoon pian tämän tapauksen jälkeen ja sen myötä sain minäkin lapsenmielisesti omistaa Jeesuksen sovitustyön omalla kohdallani. Sain  ikioman Raamatun ja kävin vanhempieni mukana hengellisissä kokouksissa. Silloin opin paljon Jumalan sanasta ja vielä monien vuosien ja vuosikymmenien jälkeen saan huomata miten jo lapsena sydämeeni kylvetty sana on varastoitunut ja säilynyt mielessäni. 

 

Näissä merkeissä kuluivat varhaislapsuuteni vuodet kunnes sitten yläluokilla kaverieni mukana kiinnostuin iskelmistä. Ne tulivat  elämääni hiljalleen käyden aina vain tärkeämmiksi ja tärkeämmäksi täyttäen mieleni ja ajatusmaailmani. Samalla uskoni Jumalaan väistyi taka-alalle hiipuen lopulta kokonaan.

 

 Olin unohtanut Jumalan ensimmäisen käskyn: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia."

 Kansakoulun ja emäntäkoulun käytyäni olin vajaan vuoden töissä Anna Tapion koulun keittolassa. Työkaverini kanssa olimme vuoroviikoin koulun tyttöjen kanssa keittiöllä ja leipomon puolella.

 

Siellä tutustuin uskovaisiin koulun tyttöihin. Koin että minua  aivan kuin magneetilla vedettiin heidän ystävyyteensä. Olin ensimmäisillä palkka rahoillani ostanut kelanauhurin tallentaakseni radiosta iskelmiä. Nyt aloin kiinnostua näistä kauniista hengellisistä lauluista joita tytöt kitaran säestyksellä lauloivat ja kävinkin heidän luonaan äänittämässä näitä lauluja. Mm. "Miksi maailman merellä kuljet, synnin laineilla leikittelet" ja "Nyt mitä kuuluu ja mitä uutta? Nyt kuuluu uutta ja suloisuutta, kun Jeesus otti jo synnit pois" jne... Juttelimme paljon hengellisistä asioista ja Raamatusta sillä olivathan nämä minulle lapsuudesta tuttuja asioita, vaikka uskoni Jumalaan olikin jo haihtunut "taivaan tuuliin." Tämä aika silloin oli minun kohdallani sitä "etsikon aikaa" mistä Raamatussa puhutaan. En sitä silloin ymmärtänyt eivätkä tytötkään osanneet minulta rohkeasti kysyä, että olenko uskossa tai haluaisinko tulla uskoon.

 

Kevään aikana järjestettiin entisen Kettisen kaupan tiloissa myös hengellinen kokoussarja minne tytöt veivät minutkin mukanaan. Nyt ajatellen olisin silloin ollut niin sanotusti "valmista kauraa", antamaan elämäni Jumalalle. Esteeksi silloin minulle tuli oma arkuuteni.

Tyttöjen kesäloman ajan olin töissä puutarhalla ja maatilan töissä heinäpellolla ym., kunnes jälleen syksyllä tyttöjen palattua kesälomilta, olin jälleen keittiöllä lokakuulle asti. Lähdin sieltä koululta sitten pois ja menin vuoden ajaksi Mustialan karjanhoitokouluun. (Näin sivu huomautuksena; niin sieltä tuli elämääni tämä meidän isäntä.)

 

Eräs silloinen opiskelutoverini muisteli vielä hiljattain minun sielläkin asuntolassa soittaneen näitä hengellisiä lauluja niinkin paljon, että he toiset jo tiesivät odottaa, että mikä laulu tulee seuraavaksi ja mikä sitten seuraavaksi. 

Laulut jäivät muistojen joukkoon koulun tuodessa paljon uusia asioita elämääni ja Jumalan ääni vaimeni sisimmässäni, kun en tarttunut siihen kiinni.

Sen verran nämä asiat kuitenkin "kytivät" pinnan alla, että koulun loppu puolella ja jo salaa seurustellessamme tulevan mieheni kanssa ikään kuin varmuudeksi kysyin häneltä, että rukoileeko hän koskaan? Tuntui turvalliselta hänen myöntäessään joskus rukoilevansa. Ajatuksena minulla oli varmistaa hänen suhtautumisensa, että jos minä sitten joskus vanhana tulen uskoon. 

 

Kului muutamia vuosia kunnes Jumala antoi minulle uuden etsikko ajan jolloin tunsin voimakkaasti Jumalan edessä oman syntisyyteni painon.

Siinä vaiheessa Pyhä Henki nosti näitä lapsena kuulemiani Raamatun totuuksia mieleeni. Mm. sen että Jumala kutsuu ihmistä 3-4 kertaa elämämme aikana oikein voimakkaasti. Muistin myös sen mahdollisuuden, että ihminen voi niin "paatua" ettei hän enää kuule Jumalan kutsua.

Muistelin myöskin Raamattuun kirjoitettuja Jumalan lupauksia. Mm tämä, että; "anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan."   Eräänkin kerran ollessani navetan parvessa pudottamassa heiniä lehmille, polvistuin siihen heinäkasan viereen ja rukoilin siinä vetoamalla näihin Jumalan omiin sanoihin;  "Sillä jokainen anova saa ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." (Matt.7: 7,8)

Samoihin aikoihin menin myöskin telttakokoukseen sillä lapsuuden muistoihini oli tallentuneena sekin asia, että näissä kokouksissa yleensä aina kysyttiin sitä tärkeää asiaa, että "kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle:" Nyt minä todella halusin tehdä niin. 

Näin sitten tapahtuikin ja siellä toiset uskovat rukoilivat puolestani.  Silloin, nuorena aviovaimona, sain uudistaa matkaliittoni Herran Jeesuksen kanssa.

 

 Koin myöskin selvästi sen asian, että minun itseni pitää tehdä valinta Jeesuksen ja kaiken sen välillä mikä silloin oli minulle tärkeintä ja aikoinaan olikin loitontanut minut pois Jumalani yhteydestä. 

Näin aivan kuin sellaisen vanhan ajan kirje vaa`an jonka toisessa vaakakupissa näin Jeesuksen ja toisessa entiset rakkaat harrastukseni.

Jumala odottaa meiltä kokonaisvaltaista antautumista hänelle niin kuin hänkin antoi meille kaikkensa, oman rakkaan poikansa kuolemaan ristillä meidän edestämme. Saamme tehdä aivan kuin vaihtokaupan, kun luovutamme itsemme kaikkinemme Jumalalle niin hän kirjaimellisesti "siirtää meidät pimeydestä valkeuteen, ja Saatanan vallasta Jumalan rakkaan pojan valtakuntaan." (Apost.t. 26:18)

Pidän myöskin tärkeänä sitä, että ei piiloteta "kynttiläämme" eli uskoamme vakan alle vaan annetaan sen näkyä elämässämme. 

Sillä muutoin on olemassa se vaara, että menetämme uskomme. Raamattu sanookin, että "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." (Room. 10:10)  Tuo sana vanhurskas tarkoittaa syyttömäksi julistamista Jumalan edessä.

Hän "ikään kuin" katsoo meitä Jeesuksen läpi ja näkee meidät puhtaina. Näin eräs ystäväni ilmaisi tämän asian. Tätä sanomaa  meidän tulee viedä eteenpäin kaikille sukupolville.

Näin laulamme tutussa lähetyslaulussa HLk. 216: säkeistöt; 1 ja 3 

  "Maailman ääriin vie sanoma kallis, Jeesus on syntimme sovittanut,

Pelastus ompi nyt kaikille valmis, armon on portti jo avautunut. 

Maailman ääriin vie sanoma taivaan: Pilvissä kohta jo pasuuna soi,

Ja Jeesus saapuu kirkkaudessaan, taivaaseen noutaa hän omansa oi."

Asta Metsomäki

Kirjoittaja on syntynyt Luopioisten kirkolla; 3kk:n ikäisenä muuttanut Aitooseen.

Ja palannut löytämänsä Kauhajokisen isäntänsä kanssa juurilleen syntymä kotiinsa

Luopioisten kirkolle. Nyt viettää eläkepäiviä Luopioisten keskustassa.

Oikea tie?

 Olin hakemassa lapsenlastani kavereiltansa kyläilemästä ja ajoin harhaan. Se nyt ei vielä niin ihmeellistä ollut, vaan se, että eksyin sinne mennessäni ja myöskin sieltä kotiin tullessamme. Minun täytyi oikein pysähtyä miettimään mihin suuntaan risteyksessä ajaisin. Tässä tilanteessa tämä pieni miehen alku "viisasi" kädellään oikeaan suuntaan ja neuvoi. "Mene tästä suoraan niin pääset perille jos et aja mettikkoon."    Se oli mummulle hyvä ja viisas neuvo; ohjaus oikealle tielle.  Tämän asian voimme myöskin hengellistää koska meillä elämässämmekin on niin kovin monia erilaisia teitä joista joudumme valitsemaan. Snl.16:25 sanoo näin:  "Miehen (ja myös naisen) mielestä oikea on monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie". Mutta mikä tie se nyt sitten on se oikea; on hyvä kysymys.  Jumalan pyhä sana, Raamattu, antaa meille tähän vastauksen. Jeesus on "tie, totuus ja elämä" (Joh.14:6). Tätä "Jeesus tietä", vaeltaen pääsemme iankaikkiseen elämään Jumalan taivaassa. Tämä tie on "kaita tie" jolta me voimme myös "ajaa mettikkoon"; pikkupojan sanoin. Jumalan sana on meille hyvä kartta ja omatunto on se navigaattori, jotka tällä Jeesus-tiellä ohjaavat meidät turvallisesti perille kaikkien maailman "myrskyjen" keskeltä.

 

 

 

                                                                                                                                                                                                                                           

     

 

 

Pääsiäinen.

 Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pääsiäisen tapahtumista jo paljoa ennen kuin Jeesus oli vielä syntynytkään. Jo noin 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Israelin kansan keskellä vaikuttanut Jesaja ennustaa Jeesuksesta ja hänen sovitus uhristaan meidän hyväksemme seuraavasti:  "Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä  niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas joka on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Jesaja 53: 5-7.  Pieni tyttö, 3-vuotias  Claire Ryann laulaa alla olevalla videolla Jeesuksen täyttävän hänestä kauan sitten annetun lupauksen. Jeesuksen tie vei Getsemanen kautta Golgatalle. Getsemanessa rukoillessaan hänen tuskansa meidän tähtemme oli niin suuri, että hänen hikensäkkin valui veripisaroina. Niin paljon hän rakasti meitä kaikkia. Sain tämän pienen videon pätkän Anu-serkultani ja liitän sen tähän blogiini pääsiäis tervedyksenä blogi- ystävilleni.

 

 

(laulun teksti suomeksi).   "Jeesus kiipesi kukkulalle. Rauhalliseen puutarhaan raskain ja hitain askelin. Rakkaus ja rukous vei hänet sinne; paikkaan jonne vain hän saattoi mennä. GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua. Joten hän meni auliisti. Hän tunsi kaiken surun, synnin tai pahan. Kaiken tuskan jonka voimme koskaan ymmärtää. Kun hänen ystävänsä nukkuivat, hän taisteli pitääkseen lupauksensa, joka tehtiin kauan sitten.  GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua joten hän meni auliisti. GETSEMANE. Vaikein asia mitä koskaan on tehty. Suurin tuska, mikä koskaan on tunnettu. Suurin taistelu mikä koskaan on voitettu. Sen teki Jeesus. Taistelun voitti Jeesus. GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua joten hän antoi lahjansa minulle Getsemanessa. GETSEMANE. Jeesus rakastaa minua joten hän antoi lahjansa minulle; Getsemanessa."