Valtakunnassa kaikki hyvin?

Olin viime sunnuntaina Raamattupiiriläistemme mukana Luopioisten kirkossa toteuttamassa yhdessä suunnittelemaamme Jumalan palvelusta kesäkauden päättäjäisiksi. R:piiri kyllä jatkuu edelleen, vetäjä vain vaihtuu talvikaudeksi.
Tämän sunnuntain teksti käsitteli Jeesuksen parantamis ihmeitä. Uudessa testamentissa Matteuksen evankeliumin 9:stä jakeesta eteenpäin kerrotaan siitä, kun Jeesus parantaa sokeana syntyneen miehen. Toisesta parantamis tapauksesta luimme Ap.t. 3:sta luvusta, jossa kerrotaan ns. Kauniin portin ihmeestä. Tämän portin luokse kannettiin joka päivä rampana syntynyt mies kerjäämään almuja ohikulkijoilta. Pietari ja Johannes saapuivat paikalle ja katsoivat häneen kiinteästi ja Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele".  Tarina jatkuu, huomioi, että tämä on tositarina. Jakeet 7:n ja 8:n kertovat seuraavaa."Hän tarttui miehen oikeaan käteen ja nosti hänet ylös. Heti miehen jalat ja nilkat vahvistuivat. Hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli, ja hän meni heidän kanssaan temppeliin kävellen ja hypellen ja ylistäen Jumalaa".
Vanhan testamentin puolella toisessa Kuningasten kirjassa kerrotaan Naeman Syyrialaisen parantuminen pitali taudista. 2 Kun. 5:1-14.
Naeman oli mahtava sotapäällikkö, mutta hän sairasti pitalia. Hänen puolisollaan oli Israelista aiemmilla ryöstöretkillä mukana tuotu pieni tyttö palveluksessaan. Tämä tyttö palveli uskollisesti  Taivaan Jumalaa, joka oli myös hänen oman kansansa Jumala. Pieni tyttö neuvoi, että Israelissa on tämän Jumalan profeetta, joka kyllä voisi parantaa hänet.
Tämä mahtava mies alentui noudattamaan pienen tytön neuvoa, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Tauti olisi ajan myötä vienyt hänet eristyksiin terveistä ihmisistä ja lopuksi johtanut kuolemaan.  Monien eri vaiheiden ja tottelevaisuuden kautta profeetan välittämälle Jumalan sanalle, hän sai terveytensä takaisin.
Itselläni on tosi mielenkiintoinen ja aikuisiakin kiinnostava lasten kirja tästä samasta aiheesta. Nimittäin  "Orjatyttö Israelin maalta".
Mennäkseni vielä tähän meidän Jumalanpalvelus tilaisuuteemme, niin siinä Janne Vesto otti omassa puheessaan kantaa näihin ajankohtaisiin järkyttäviin uutisiin, joita päivittäin kuulemme ja näemme eri medioiden kautta maailmalta ja myöskin omasta maastamme. Näitä ilmiselviä pimeyden tekoja . Ahdistus ja epätoivo kasvaa maailmassa. Raamatussa  sanotaan tästä ajasta, että ihmiset jopa menehtyvät peljätessään ja odottaessaan,sitä mikä maan piiriä kohtaa. Median välittämät uutiset ovat pääsääntöisesti "huonoja uutisia". Siksi tuo otsikon kysymys on erittäin ajankohtainen. Onko valtakunnassa  ja maailmalla kaikki hyvin? Tähän sopii tämä Pekka Simojoen laulu ja siinä esitetty haaste, löytyykö valtakunnan vartijoita, esirukoilijoita kansamme puolesta. Onko se valo, mikä meissä on, Jumalan sytyttämää valoa? Entä onko suolamme käyttökelpoista, vai onko se käynyt mauttomaksi. Silloin se ei Jeesuksen sanojen mukaan "kelpaa muuhun, kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi".
 Toki maailmassa tapahtuu koko ajan näitä hyviäkin asioita, mistä tässä alussa oli puhetta. Jostain kumman syystä niistä vain ei medioissa kerrota. Hengellistä mediaa lukuun ottamatta. Tarkoitan hengellisiä lehtiä, Radio Deitä ja tv 7:ää.  Nytkin on koko ajan menossa monia hyviä kampanjoita, sekä valtakunnallisia, maakunnallisia että myöskin pienempiä. Mm. "Suomi kuuluu Jeesukselle" ja "Suomi rukoilee",  nämä nyt tulee ensimmäiseksi mieleeni ja paljon muita. Jeesus "tekee yhäti työtä" täällä maailmassa. Hän pelastaa ja parantaa sairaita ja täyttää Pyhällä hengellä. Meillä ja muualla tapahtuu näitä Jumalan vaikuttamia suuria asioita. Ja kun saamme näitä kokea, niin näistä tulee myöskin kertoa ja antaa siitä kiitos ja kunnia Jumalalle.

"Kiven kovuus"

  "Anna minulle veden tyyneys ja kiven lujuus, mutta kiven kovuudelta varjele minua, Jumala". Nämä säkeet luin Anni Korpelan ja Onni Terävän runo-ja kuvateoksesta: Jos ihmisestä laulun tekisin. Runon otsikkona on: Kiven kovuus.
Olen joskus elämässäni pysähtynyt miettimään, mitä tarkoittaa Raamatun sana:"Laupeutta minä tahdon, enkä uhria". Ja silloin "joskus" kun näitä asioita mietiskelin, myöskin oivalsin tämän lauseen merkityksen. Se avasi minulle aivan uusia näköaloja. Nyt tämä lukemani runo puhuu justiinsa aivan samasta asiasta.
Siis siitä kuinka me suhtaudumme lähimmäisiimme elämän eri tilanteissa. Raamatussa tästä on hyvänä esimerkkinä  Jeesuksen kertoma vertaus laupiaasta samarialaisesta. Myöskin ihan vain hyvä sana ja ymmärtävä katse "tässä ja nyt"lähimmäistämme kohtaan vaikuttaa paljon, niin meidän omaan kuin lähimmäisemmekin elämän laatuun.
Emme me voi tekemällä ja suorittamalla palvella Jumalaa. Sillä Raamattu sanoo, että kaikki meidän parhaimmatkin tekomme ovat hänen edessään niinkuin "saastainen vaate". Samoin meidän "muka uhrimme" ovat usein vain uhrautumista omien itsekkäiden pyyteittemme ja tarkoitusperiemme saavuttamiseksi. Jumala ei odota meiltä uhria, ja  mitä me voisimmekaan antaa Jumalalle siinä mielessä. kun päin vastoin hän itse on uhrannut oman itsensäkin meidän puolestamme.
"Siinä on rakkaus- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi". 1 Joh. 4:10.

Tuhannet haaveet

Havahdun entistä useammin sen todellisuuden eteen,että pystyn toteuttamaan vain murto osan niistä kaikista ajatuksista, haaveista ja ideoista joihin helposti sytyn.
Tulin ajatelleeksi että samankaltainen asia toistuu myöskin luonnossa. Siellä mm. metsä kylvää runsaasti, mutta vain murto-osa siemenistä kasvaa täysi kasvuisiksi puiksi. Tämä huomio lohduttaa minua suuresti. Esimerkiksi saan ajatuksia ja ideoita aiheista, mistä kirjoittaisin tähän blogiini, mutta moni hyvä ajatus jää kuitenkin vain ajatukseksi.
Tänä aamuna osui tästä netin sivuilta silmiini tämä Tapani Suonnon laulu tuhansista haaveista. Sen sanat alkoivat minua puhuttelemaan juuri asia yhteyden vuoksi näistä haaveista puheen ollen. "Voimme itse kukin kysyä itseltämme tätä samaa asiaa, kun tuhannet haaveeni haudataan lopullisesti multaan, olenko minä perillä siellä, missä kadut on kultaa?

Kultaomenia hopeamaljoissa

 Pastorimme Seppo Virtanen käsitteli eräässä pyhän saarnassaan puhumista, lähtökohtanaan 3Moos. 20:6. Tässä kohdassa Mooseksen piti puhua kalliolle saadakseen siitä vettä janoiselle Israelin kansalle erämaa vaelluksen aikana. Tämä kallio kenelle Mooseksen käskettiin puhua, oli Kristus, joka heitä kaiken aikaa seurasi. Hän on myös se sama Kallio, jonka varaan meitäkin kehoitetaan rakentamaan elämämme. Sillä muuten me rakentaisimme hiekalle ja hiekalle rakennettu talo, kuin myöskin vertaus kuvallisesti hiekalle rakennettu elämä, tulee ennen pitkää sortumaan. Siis, meidän tulee puhua asioitamme Jeesukselle, ei vain rukoilla, vaan puhua hänelle aivan normaalisti. Mutta myöskin perheen keskellä meidän tulee  puhua asioita, sillä monet väärin käsitykset syntyvät juuri siksi, kun ei puhuta ja keskustella tarpeeksi.  Sanotaan, että "suomalainen mies ei puhu, eikä pussaa". Varmaan tässä on parannuksen teon paikka myöskin meillä naisilla. Sana sanoo, että: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö" ja "Älkää antako auringon laskea vihanne yli". On paljon helpompaa selvittää asiat puhumalla heti selviksi, kuin että pääsee kertymään aina vain lisää ja lisää uutta selvittämistä vaativaa  asiaa vanhan päälle. Juuri puhumallahan asiat selviävät myöskin perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.
Kohta tämän edellä kertomani jälkeen meillä poikkesi eräs ammattimies tekemässä pienen korjaus homman ja jäimme keskustelemaan hänen kanssaan teekupin ääressä. Kesken kaiken mies muisti soittaa vaimolleen ja kertoa mihin aikaan hän on tulossa kotiin. "Hei rakkaani", hän aloitti puheensa, aivan kuin se olisi kuulunut hänen jokapäiväiseen arkikielen käyttöönsä. Ja uskon hyvin kuuluvankin, sillä yleisemminkin on tiedostettu tämän jo vanhemman pariskunnan sujuva yhteiselo.
Nämä kaksi asiaa nivoutuivat mielessäni yhteen, aivan kuin toinen toisensa jatkumona, siksi sijoitin ne saman otsikon alle.
 "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat". Sananl. 20:11.

"Älä pelkää"

 Olimme lastenlasteni kanssa autolla liikkeellä, kun eräästä pihasta lähtiessämme käänsin virta avaimesta  startatakseni, auto ei sanonutkaan mitään. Sen sijaan sakea ja pistävä savu alkoi jostakin käsittämättömästä syystä tunkeutua hyttiin. Sanoin tytöille, että "äkkiä pois autosta". Päätin soittaa naapurissa asuvan miehen ovikelloa ja pyytää hänen apuaan. Emme onnistuneet avaamaan auton nokkapeltiä ja tämä ystäväni tilasi palokunnan paikalle. Siinä vaiheessä olin jo hiljaisessa mielessäni viestittänyt rukouksen ylöspäin tilanteen johdosta.
Mieleeni ei tullut, että lapset saattaisivat olla peloissaan. Lähetin heidät ajan kulukseen leikkimään lähellä olevan koulun pihaan.
No, autosta alkoi savu hiljalleen hälvetä jo ennen palokunnan saapumista paikalle. Palomiesten tehtäväksi jäi tutkia mitä oli tapahtunut ja aiheuttanut savua. Nopeasti he saivatkin selville, että savun aiheuttaja oli ollut radio. He kiskoivat sen johtoineen päivineen irti.Mitään muuta vahinkoa ei ollut tapahtunut. Radiota en ollut autossani edes yrittänyt laittaa päälle, koska minulla oli se käsitys, että se ei toimi. Näin ollen en radion menetystä surrut. Viihdyn autolla ajaessani hyvin omien ajatusteni kanssa.
Olin tosi kiitollinen, kun se palo oli vain siinä moottori tilan ja hytin välissä. Ajattelin ja sanoinkin jo, että onkohan "mummulla kohta enään autoa".
Kotiin päin ajellessamme tytöt kertoivat nuoremman heistä pelänneen, mitä kaikkea olisi voinut  tapahtua. Sanoin, että aina kannattaa rukoilla, kun meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
Illemmalla kertoessani papalle kokemuksiamme ja sitä, että nuorempi tyttö oli siinä tilanteessa pelännyt, kuului tytön taholta nopea tokaisu: " Minä tarvitsen terapiaa".
  Muuten Jumalan puh:numero on 5015. Eli Psalmi 50:15. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun tulee kunnioittaa minua".Jumalan sanasta löytyy meille "terapiaa" kaikenlaisiin tilanteisiin.

Kilparadalla juoksevat

Uimakoulu viikko täällä Luopioisissa huipentui lauantaina yhteiseen kylä tapahtumaan triathlonin, riathlonin ja duathlonin merkeissä. Onkohan joku mahdollisesti välttynyt kuulemasta näistä kisoista? Jos, niin kysymyksessä on yhdistetty uinti, pyöräily ja juoksu tapahtuma. Elikkä triathloniin kuuluu 600 metrin uinti, Kukkian ympäripyöräily 52 km. ja lopuksi vielä Haltian ympäri juoksu 13 km. Riathlon on lyhyempi, uinti 200 m, pyöräily Haltian ympäri ja juoksu tapahtuu kirkonkylän ympäri kävelytietä pitkin. Tänä vuonna oli uutena lajina lasten duathlon, missä oli hyvin lyhyet, pienille lapsille sopivat uinti- ja juoksu matkat, eikä pyöräilyä lainkaan.
Riathlon on ns. jokamies sarja, missä ei tarvitse kilpailla, sillä vaikka siinä aikakin otetaan, useimmat kuitenkin kilpailevat vain itsensä kanssa.
Riathlonia voimme hyvin verrata taivastiehen, sillä näissä kummassakin jaetaan voitto palkinto kaikille, jotka vain perille pääsevät. Vaikka sitten kontaten. Paavali kirjoittaakin 1 Kor. 9:24,  seuraavasti: "Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Tämä Jeesus tie "kirkastuu kirkastumistaan aina sydänpäivään asti". Ja Jumalan sana lupaa, että "siltä tieltä ei eksy, eivät hullutkaan". Tällä Jeesuksen viitoittamalla tiellä Raamattu on kartta ja omatunto on kompassi, joka johtaa iankaikkiseen elämään. Perillä odottaa voittopalkinto, sillä "Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä".

Hääjuhla

Jälleen kerran joudun toteamaan, kuinka kaikki onkaan vajavaista meidän elämässämme. Pystymme vangitsemaan vain pienen osan kaikesta näkemästämme ja kokemastamme muistiimme, kynällä paperille tai esim. kamerakännykällä kuviksi.
Olen saanut viettää harvinaisen mielenkiintoista, värikästä, vauhdikasta, iloa antavaa, kuin kieltämättä myöskin väsyttävää viikkoa lasten lasteni seurassa. On uimakoulu viikko meneillään ja lapset ovat sen vuoksi mummulassa vieraina. Uimarantahan on meillä tuossa aivan vieressä.
  Eilen uimakoulun jälkeen me läsnäolevat aikuiset saimme osallistua lasten ideoimaan ja itse luovasti toteuttamaan hääjuhlaan. Saimme sinne ensinnäkin kutsukortin.
"Kirkkoon" oli järjestetty penkit kahta puolta "matoilla" päällystettyä keskikäytävää. Sitä pitkin morsian (7 v) asteli ylväänä, yllään vanhasta kankaasta itse kokoon kursimansa hääpuku, kädessään puutarhan kukkapenkistä poimittu kaunis morsius kukkavihko häämarssin soidessa,(mikä sekin oli löytynyt jonkun läsnä olevan kännykästä) Ja vierellään tietenkin sulhanen, Näkymätön Niklas. Ilmeisesti poika puolinen leikkikaveri ei ollut halukas osallistumaan tähän rooliin ja niin jonkun mielikuvitus loihti Näkymättömän Niklaksen.
Pappi (9v) odotti alttarilla morsiustytön (5v) kanssa. Hän toimitti avioliittoon vihkimisen kysymyksineen kaikkineen. Tosin lyhyemmän kaavan mukaan. Tämän seremonian jälkeen seurasi morsiuskimpun heitto, mikä sujuikin hienosti. Ja lopuksi oli tarjoilun vuoro. Meidät kutsuttiin  nauttimaan mehusta ja itse tehdystä "täytekakusta" puutarhapöydän ääreen. Se oli koottu mielikuvituksellisesti makeutetuista ja kerroksittain kootuista leipäviipaleista. Hyvää oli.
Nyt kun jälkeen päin haluaisin siirtää tämän kaiken kokemamme tähän blogiini, päädyn tuohon alussa esittämääni ajatukseen. Että kaikki on täällä vajavaista ja epätäydellistä. Tuee mieleeni ajatus Raamatusta, se voisi sopia tähän päätteeksi. "Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vajavaista. Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti,mutta silloin täydellisesti, niinkuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus".  1.Kor13: 10,12,13.