Hääjuhla

Jälleen kerran joudun toteamaan, kuinka kaikki onkaan vajavaista meidän elämässämme. Pystymme vangitsemaan vain pienen osan kaikesta näkemästämme ja kokemastamme muistiimme, kynällä paperille tai esim. kamerakännykällä kuviksi.
Olen saanut viettää harvinaisen mielenkiintoista, värikästä, vauhdikasta, iloa antavaa, kuin kieltämättä myöskin väsyttävää viikkoa lasten lasteni seurassa. On uimakoulu viikko meneillään ja lapset ovat sen vuoksi mummulassa vieraina. Uimarantahan on meillä tuossa aivan vieressä.
  Eilen uimakoulun jälkeen me läsnäolevat aikuiset saimme osallistua lasten ideoimaan ja itse luovasti toteuttamaan hääjuhlaan. Saimme sinne ensinnäkin kutsukortin.
"Kirkkoon" oli järjestetty penkit kahta puolta "matoilla" päällystettyä keskikäytävää. Sitä pitkin morsian (7 v) asteli ylväänä, yllään vanhasta kankaasta itse kokoon kursimansa hääpuku, kädessään puutarhan kukkapenkistä poimittu kaunis morsius kukkavihko häämarssin soidessa,(mikä sekin oli löytynyt jonkun läsnä olevan kännykästä) Ja vierellään tietenkin sulhanen, Näkymätön Niklas. Ilmeisesti poika puolinen leikkikaveri ei ollut halukas osallistumaan tähän rooliin ja niin jonkun mielikuvitus loihti Näkymättömän Niklaksen.
Pappi (9v) odotti alttarilla morsiustytön (5v) kanssa. Hän toimitti avioliittoon vihkimisen kysymyksineen kaikkineen. Tosin lyhyemmän kaavan mukaan. Tämän seremonian jälkeen seurasi morsiuskimpun heitto, mikä sujuikin hienosti. Ja lopuksi oli tarjoilun vuoro. Meidät kutsuttiin  nauttimaan mehusta ja itse tehdystä "täytekakusta" puutarhapöydän ääreen. Se oli koottu mielikuvituksellisesti makeutetuista ja kerroksittain kootuista leipäviipaleista. Hyvää oli.
Nyt kun jälkeen päin haluaisin siirtää tämän kaiken kokemamme tähän blogiini, päädyn tuohon alussa esittämääni ajatukseen. Että kaikki on täällä vajavaista ja epätäydellistä. Tuee mieleeni ajatus Raamatusta, se voisi sopia tähän päätteeksi. "Mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vajavaista. Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti,mutta silloin täydellisesti, niinkuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus".  1.Kor13: 10,12,13.