Olimme lastenlasteni kanssa autolla liikkeellä, kun eräästä pihasta lähtiessämme käänsin virta avaimesta startatakseni, auto ei sanonutkaan mitään. Sen sijaan sakea ja pistävä savu alkoi jostakin käsittämättömästä syystä tunkeutua hyttiin. Sanoin tytöille, että "äkkiä pois autosta". Päätin soittaa naapurissa asuvan miehen ovikelloa ja pyytää hänen apuaan. Emme onnistuneet avaamaan auton nokkapeltiä ja tämä ystäväni tilasi palokunnan paikalle. Siinä vaiheessä olin jo hiljaisessa mielessäni viestittänyt rukouksen ylöspäin tilanteen johdosta.
Mieleeni ei tullut, että lapset saattaisivat olla peloissaan. Lähetin heidät ajan kulukseen leikkimään lähellä olevan koulun pihaan.
No, autosta alkoi savu hiljalleen hälvetä jo ennen palokunnan saapumista paikalle. Palomiesten tehtäväksi jäi tutkia mitä oli tapahtunut ja aiheuttanut savua. Nopeasti he saivatkin selville, että savun aiheuttaja oli ollut radio. He kiskoivat sen johtoineen päivineen irti.Mitään muuta vahinkoa ei ollut tapahtunut. Radiota en ollut autossani edes yrittänyt laittaa päälle, koska minulla oli se käsitys, että se ei toimi. Näin ollen en radion menetystä surrut. Viihdyn autolla ajaessani hyvin omien ajatusteni kanssa.
Olin tosi kiitollinen, kun se palo oli vain siinä moottori tilan ja hytin välissä. Ajattelin ja sanoinkin jo, että onkohan "mummulla kohta enään autoa".
Kotiin päin ajellessamme tytöt kertoivat nuoremman heistä pelänneen, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Sanoin, että aina kannattaa rukoilla, kun meillä on rukouksia kuuleva Jumala.
Illemmalla kertoessani papalle kokemuksiamme ja sitä, että nuorempi tyttö oli siinä tilanteessa pelännyt, kuului tytön taholta nopea tokaisu: " Minä tarvitsen terapiaa".
Muuten Jumalan puh:numero on 5015. Eli Psalmi 50:15. "Avuksesi huuda minua hädän päivänä, ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun tulee kunnioittaa minua".Jumalan sanasta löytyy meille "terapiaa" kaikenlaisiin tilanteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti