Muistoja

Kauniina, vähän sadetta enteilevänä kesäiltana sain osallistua pihaseuroihin. Päivää aikaisemmin olin  ystäviltäni kuullut näistä seuroista. Innostuin pääsemään mukaan, koska tunsin tämän henkilön, tai niinhän minä silloin luulin, jonka luona seurat pidettäisiin. Sattui nimittäin hauska väärinkäsitys, kun Rautajärvellä asuu toinenkin saman niminen henkilö, josta en aiemmin tiennyt. Ystävieni porukkaan en enää sopinut, niinpä sanoin lähteväni omalla autollani. Päätin vielä kysyä lisääkin lähtijöitä, kun autossani oli kuitenkin tilaa. Eräs ystäväni lupasikin lähteä ja häneltä sitten kuulin senkin minne me oikein olimme menossa. Minulle aivan outoon paikkaan. En olisi ilman häntä sinne osannutkaan.
No, tie oli kuitenkin minulle alkupäästään tuttua. Suunnilleen puoli vuosisataa takaperin olin ajaa körötellyt sitä samaa tietä traktorilla peräkärryt perässä ja noin vuoden ikäinen lapsi, kuopuksemme, sylissäni. Matka tuntui jännittävältä, kun enhän minä nyt ihan joka päivä traktorin rattiin joutunut. Aina joskus kumminkin.
Meidän isäntä oli silloin kaivurin kanssa syventämässä kaivoa sen tien varressa olevalla kesämökillä. Minun oli tarkoitus tuoda sieltä ne vanhat, suhteellisen hyvä kuntoiset sementtirenkaat meille kotiin.
Matka meni hyvin, ei siinä mitään. Poika oli rauhallinen, varsinkin kotimatkan, kun oli nukahtanut käsivarrelleni.. Aikas puutunut vain oli käteni sen reissun jälkeen.
Tämä sama tie oli myöskin tälle ystävälleni muistojen tie, koska Hän on asunut lapsuutensa eräässä tien varren talossa. Perille päästyämme hän kertoi myös, että tämän samaisen talon pihapiirissä, missä olimme seuroissa, hän aikoinaan kirjautui rippikouluun.
Olin tuon traktori ajelun aikoihin nelikymppinen ja parhaassa iässä, niinkuin sitä sanotaan. Tämä 25- vuotta on mennä hurahtanut aivankuin huomaamatta. Sanassakin sanotaan Ps. 90 näin: " Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois".
Näin se vaan menee. Olemme ystäväni kanssa nyt siinä iässä, että meillä näitä muistoja on jo enemmän kuin haaveita.