Kävin aaamulla koiran (hoitokoira) kanssa lenkillä ja katselin ympärilläni loistavia valoja. Niitä oli hyvin erilaisia ja eri värisiäkin ripustettuina erilaisiin paikkoihin asumuksien ympärillä. Ajatukseni kulkivat siinä monenlaisia ratoja pitkin. Tuli mieleeni syksyinen yrittäjien järjestämä kampanjakin. Se kulki Onkkaalassa nimellä "pimmeen kaupan ilta", ja kun täällä Luopioisissa pistetään aina vähän paremmaksi, niin täällä se samainen tapahtuma oli sitten "pimmeemmän kaupan ilta".
Olen syksystä lähtien ajatellut tätä ihmisen mieltymystä pimeään. Ymmärrän näiden tapahtumien leikkimielisyyden, mutta se on syksyn mittaan kuitenkin ajatteluttanut minua hyvinkin paljon. Sillä täällä maailmassa on olemassa kahdenlaista pimeyttä. On olemassa hengellistä pimeyttä ja tätä luonnossa tänä ajankohtana vallitsevaa syksyn pimeyttä.Valo kuitenkin voittaa pimeyden näillä molemmilla sektoreilla.
Jesaja kirjoittaa ennustuksen tulevasta ja todellisesta valosta Jeesuksesta: "Kansa joka pimeydesssä vaeltaa, näkee suuren valon, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus."(Jesaja 9:1)
Jeesus sanookin itsestään, että "minä olen maailman valo" ja jatkaa, että "joka minua seuraa, ei pimeässä vaella."
Nyt ajattelin kävellesäni ja katsellessani näitä erilaisia Jouluvaloja, että ne ovat kuin tekokukkia, verrattuna eläviin kukkasiin. Ne ovat kyllä kauniita, mutta kun ajattelin asiaa, niin löysin asioihin syvällisempiäkin merkityksiä. Esim. kuun valo on kylmää, verrattuna auringon lämpimään valoon. Samoin Jeesuksesta loistava rakkauden valo lämmittää ihmistä sydänjuuria myöten ja se lämmittää naapureitakin, kun annamme sen loistaa uloskin päin. Eli omin sanoin Raamattua siteeraten; "ei piiloteta lamppuamme pöydän alle niin se loistaa muillekkin huoneessa olijoille.
Olin juuri lukenut netistä koulu kiusaamisesta ja siitä mitä se pahimmillaan saa aikaan.
Niinpä "sokerina pohjalla" kerron mitä muutama hyvä sana puolestaan vaikuttaa.
Tutustuin loppu kesällä erääseen henkilöön, jota oli myöskin koulussa kiusattu.
Kuultuaan nimeni, hän kertoi muistavansa erään tapauksen ollessaan 5:llä - tai 6:lla luokalla. Tällaiseen kiusaamis tapaukseen liittyen alakoulussa oleva tyttäreni oli sanonut hänelle, että "Jumala rakastaa sinua" . Hän sanoi silloin ihmetelleensä, kuinka niin pieni tyttö osasi sillä tavalla hänelle sanoa. Tästä tapauksesta on kulunut jo 40-vuotta aikaa ja edelleen ne sanat häntä kantaa ja rohkaisee hänen elämänsä arjessa.
lauantai 15. joulukuuta 2018
lauantai 24. marraskuuta 2018
Lisää muistoja.
Sanotaan, että" ihminen alkaa tulla vanhaksi, kun hänellä on muistoja enemmän kuin haaveita." Se pitänee jotensakkin paikkansa.
Tuo kirjoitukseni Miettisen Virpistä nosti kuitenkin muistoistani pintaan edellisen kesän tapaamiseni Katri-Helenan kanssa kuin myöskin siitä kirjoitetun lehtijutun SHL:ssä.
Virpi Miettinenhän ei ollut nuoruuden idolini niinkuin Katri-Helena. Hän vain liittyi nuoruuteni muistoihin sillä, että oli silloin ensimmäisiä viihde alan ns. tähtiä, joista tulin yleensä tietoiseksi, kun aloin seurata näitä asioita.
Muistan elävästi, kun silloin toissakeväänä näin "Sydiksessä" ilmoituksen, että Katri-Helena tulee Aitooseen kirkastusjuhlille. Minulle oli heti päivän selvää, että nyt järjestyy sen kyseisen vihkoni luovutus Katri-Helenalle ja se, että sillä oli salattu tarkoitus, että yleensä olin säilyttänyt sitä vihkoa vuosien ajan. Koska minulle sillä ei enää ollut merkitystä.
Otin silloin yhteyttä tähän Jarmo Saloseen ja pyysin häntä antamaan tämän vihon Katri-Helenalle.
Yllätys seurasi toistaan, kun hän lupasi minulle ilmaisen pääsylipun kirkkareille, että itse antaisn sen vihon. Ja hän vielä ehdotti perään, että tehtäisiin tästä tapaamisesta lehtijuttu.
Jarmo kirjoitti siihen juttuun alku osion ja tämä jatko seurasi näillä ajatuksilla, mitä Pyhä Henki sisimmästäni nosti pintaan sitä mukaa,kun kirjoitin.
Aitoon "kirkastussunnuntai" iltana tapasin Katri-Helenan. Ihmettelen sitä, miten jokin määrätty asia toteutuu silloin, kun sen vain on aika toteutua. Viisas Salomo sanoo Saarnaajan kirjassa, että "aikansa on jokaisella asialla taivaan alla". Aika oli minunkin leikellä Katri-Helenan kuvia ja liimata niitä vihkooni, oli aika säilyttää sitä vihkoa jonkin kaapin pohjalla katseilta piilossa yli 40 vuotta. ja nyt tuli aika luovuttaa tämä monia tärkeitä muistoja sisältävä vihko Katri-Helenalle itselleen.
Mutta palatkaamme tämän tarinan alkuun.
Elettiin 60-luvun alkua ja olin siihen asti ollut onnellisesti lapsen uskossa Jumalaan ja Jeesukseen. Kunnes sitten kansakoulun ylimmillä luokilla kaverien mukana aloin kiinnostua iskelmien maailmasta. Ja se maailma veikin minut sitten mennessään.
Lapsuuteni rakkaimmat laulut; mm. "Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi" ja "Olin pyörteissä maisten huvien, vaihtuivat "puhelinlankoihin" ym. iskelmiin. Katri-Helenasta oli tullut suuri idolini.
Sakset piti löytää aina, kun jossakin lehdessä näin hänen kuvansa. Voisi sanoa, että hänestä ja iskelmistä tuli minulle epäjumalaan verrattavia, sillä mielen maailmani täyttyi iskelmillä ja tanssimusiikin kuuntelemisella. Unohdin ensimmäisen Jumalan kymmenestä käskystä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia". Nyt olin oikeasti eksynyt niihin "maisten huvien pyörteisiin", joista lapsena olin kuullut laulettavan.
Näissä merkeissä kului kymmenisen vuotta kunnes sitten tuli Jumalan aika kutsua minua uudelleen yhteyteensä. Kutsu oli hyvin voimakas ja silloin jouduin valinnan paikalle. Valinta oli tehtävä Jeesuksen ja tämän iskelmä maailman välillä.
Pyhä Henki alkoi nostaa lapsuuden ajalta mieleeni muistoja. Muistin Raamatun lupauksen siitä, että "Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Näihin jakeisiin vetosin rukoillessani ja niin sain löytää uudelleen lapsuuteni Jeesuksen syntieni sovittajana. Silloin tein myöskin järjen päätöksen lähteä Jeesusta seuraamaan.
Tästä oli seurauksena se, että Jumala alkoi muuttamaan minua sisältäpäin niin, että asenteeni ja arvonmaailmani alkoivat muuttumaan. Moni asia, mikä ennen oli tuntunut tärkeältä, oli menettänyt arvonsa ja samoin myös päinvastoin. Nyt sydämessäni soi jälleen päällimmäisenä laulu; "vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi.
Tämä on elettyä elämääni ja nyt jo historiaa.
Huomattuani Sydiksestä Katri-Helenan tulevan kirkastusjuhlille ajattelin, että tämä leikevihkoni on nyt saatava hänelle toimitetuksi tavalla tai toisella. Sillä sitä vartenhan olin sen säilyttänyt, vaikka se ajatus oli joskus utopistiselta tuntunutkin. En koskaan ollut saanut "aijjaalliseksi" edes yrittää etsiä Katri-Helenan yhteystietoja.
Kiitos Jarmolle, olin todellakin yllättynyt ja iloinen, kun kuulin, että minulle voisi järjestyä jopa tilaisuus Katri-Helenan tapaamiseen.
Tapaamisemme ei ollut pitkä, mutta sitäkin sydämellisempi. "Tämän asian johdosta pitää nyt halata" sanoi Katri-Helena, kun oli kurkistanut vihkooni. Ja niin sitten teimmekin.
Sain kertoa hänelle tämän tarinani. Myöskin sen, että Jeesus on meille ovi, jonka kautta pääsemme Taivaallisen Isän luo. Katri-Helena oli utelias kuulemaan, mikä on taustaseurakuntani, vaikken itse ollut ajatellut sitä hänelle kertoa. Sanoin olevani helluntalainen. Katri-Helena puolestaan kertoi hänellä olevan helluntaiseurakuntaan kuuluvia serkkuja Tampereella. Tätinsä, äidin siskon mies oli ollut myös saarnaaja.
Lupasin Katri-Helenalle muistaa häntä rukouksin.
Tuo kirjoitukseni Miettisen Virpistä nosti kuitenkin muistoistani pintaan edellisen kesän tapaamiseni Katri-Helenan kanssa kuin myöskin siitä kirjoitetun lehtijutun SHL:ssä.
Virpi Miettinenhän ei ollut nuoruuden idolini niinkuin Katri-Helena. Hän vain liittyi nuoruuteni muistoihin sillä, että oli silloin ensimmäisiä viihde alan ns. tähtiä, joista tulin yleensä tietoiseksi, kun aloin seurata näitä asioita.
Muistan elävästi, kun silloin toissakeväänä näin "Sydiksessä" ilmoituksen, että Katri-Helena tulee Aitooseen kirkastusjuhlille. Minulle oli heti päivän selvää, että nyt järjestyy sen kyseisen vihkoni luovutus Katri-Helenalle ja se, että sillä oli salattu tarkoitus, että yleensä olin säilyttänyt sitä vihkoa vuosien ajan. Koska minulle sillä ei enää ollut merkitystä.
Otin silloin yhteyttä tähän Jarmo Saloseen ja pyysin häntä antamaan tämän vihon Katri-Helenalle.
Yllätys seurasi toistaan, kun hän lupasi minulle ilmaisen pääsylipun kirkkareille, että itse antaisn sen vihon. Ja hän vielä ehdotti perään, että tehtäisiin tästä tapaamisesta lehtijuttu.
Jarmo kirjoitti siihen juttuun alku osion ja tämä jatko seurasi näillä ajatuksilla, mitä Pyhä Henki sisimmästäni nosti pintaan sitä mukaa,kun kirjoitin.
Aitoon "kirkastussunnuntai" iltana tapasin Katri-Helenan. Ihmettelen sitä, miten jokin määrätty asia toteutuu silloin, kun sen vain on aika toteutua. Viisas Salomo sanoo Saarnaajan kirjassa, että "aikansa on jokaisella asialla taivaan alla". Aika oli minunkin leikellä Katri-Helenan kuvia ja liimata niitä vihkooni, oli aika säilyttää sitä vihkoa jonkin kaapin pohjalla katseilta piilossa yli 40 vuotta. ja nyt tuli aika luovuttaa tämä monia tärkeitä muistoja sisältävä vihko Katri-Helenalle itselleen.
Mutta palatkaamme tämän tarinan alkuun.
Elettiin 60-luvun alkua ja olin siihen asti ollut onnellisesti lapsen uskossa Jumalaan ja Jeesukseen. Kunnes sitten kansakoulun ylimmillä luokilla kaverien mukana aloin kiinnostua iskelmien maailmasta. Ja se maailma veikin minut sitten mennessään.
Lapsuuteni rakkaimmat laulut; mm. "Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi" ja "Olin pyörteissä maisten huvien, vaihtuivat "puhelinlankoihin" ym. iskelmiin. Katri-Helenasta oli tullut suuri idolini.
Sakset piti löytää aina, kun jossakin lehdessä näin hänen kuvansa. Voisi sanoa, että hänestä ja iskelmistä tuli minulle epäjumalaan verrattavia, sillä mielen maailmani täyttyi iskelmillä ja tanssimusiikin kuuntelemisella. Unohdin ensimmäisen Jumalan kymmenestä käskystä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia". Nyt olin oikeasti eksynyt niihin "maisten huvien pyörteisiin", joista lapsena olin kuullut laulettavan.
Näissä merkeissä kului kymmenisen vuotta kunnes sitten tuli Jumalan aika kutsua minua uudelleen yhteyteensä. Kutsu oli hyvin voimakas ja silloin jouduin valinnan paikalle. Valinta oli tehtävä Jeesuksen ja tämän iskelmä maailman välillä.
Pyhä Henki alkoi nostaa lapsuuden ajalta mieleeni muistoja. Muistin Raamatun lupauksen siitä, että "Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Näihin jakeisiin vetosin rukoillessani ja niin sain löytää uudelleen lapsuuteni Jeesuksen syntieni sovittajana. Silloin tein myöskin järjen päätöksen lähteä Jeesusta seuraamaan.
Tästä oli seurauksena se, että Jumala alkoi muuttamaan minua sisältäpäin niin, että asenteeni ja arvonmaailmani alkoivat muuttumaan. Moni asia, mikä ennen oli tuntunut tärkeältä, oli menettänyt arvonsa ja samoin myös päinvastoin. Nyt sydämessäni soi jälleen päällimmäisenä laulu; "vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi.
Tämä on elettyä elämääni ja nyt jo historiaa.
Huomattuani Sydiksestä Katri-Helenan tulevan kirkastusjuhlille ajattelin, että tämä leikevihkoni on nyt saatava hänelle toimitetuksi tavalla tai toisella. Sillä sitä vartenhan olin sen säilyttänyt, vaikka se ajatus oli joskus utopistiselta tuntunutkin. En koskaan ollut saanut "aijjaalliseksi" edes yrittää etsiä Katri-Helenan yhteystietoja.
Kiitos Jarmolle, olin todellakin yllättynyt ja iloinen, kun kuulin, että minulle voisi järjestyä jopa tilaisuus Katri-Helenan tapaamiseen.
Tapaamisemme ei ollut pitkä, mutta sitäkin sydämellisempi. "Tämän asian johdosta pitää nyt halata" sanoi Katri-Helena, kun oli kurkistanut vihkooni. Ja niin sitten teimmekin.
Sain kertoa hänelle tämän tarinani. Myöskin sen, että Jeesus on meille ovi, jonka kautta pääsemme Taivaallisen Isän luo. Katri-Helena oli utelias kuulemaan, mikä on taustaseurakuntani, vaikken itse ollut ajatellut sitä hänelle kertoa. Sanoin olevani helluntalainen. Katri-Helena puolestaan kertoi hänellä olevan helluntaiseurakuntaan kuuluvia serkkuja Tampereella. Tätinsä, äidin siskon mies oli ollut myös saarnaaja.
Lupasin Katri-Helenalle muistaa häntä rukouksin.
tiistai 23. lokakuuta 2018
Kirkkoja
Erään vanhan postikortin myötä palasin muistoissani nuoruudessani käymääni leirimuotoiseen rippikouluun Rautalammin pitäjässä. Kortin oli lähettänyt Anni-tätini, isäni serkku. Hän oli kirjannut tarkasti korttiin silloin kirkossa lauletut virret ja saarnan aiheet ym.
Lupasin taannoin tällä palstalla palata tämän kortin mielessäni herättämiin muistoihin.muistellessani sillä kertaa mummoani (Muistojen aarrearkku 7.2.2016.)
Lunastan tämän lupaukseni tällä SHL:ssä lukijan palstalla julkaistulla kommentillani Jukka Pekka Lämsän muisteluihin oman elämänsä kirkoista, joista tämä Rautalammin kirkko oli lapsuuden kotikirkkonsa.
Kirkkoja
"Jussi-Pekka Lämsä muisteli kolumnissaan elämäänsä sivunneita kirkkoja SHL.15.3.-17. Mieltäni sykähdytti hänen mainintansa kotikirkostaan, Rautalammin kirkosta. Olin nimittäin käynyt leirimuotoisen rippikoulun kesällä 1965 juuri Rautalammilla. Tähän tapahtumaan johti erikoinen syy-yhteys, mitä en varmaan silloin kenellekkään ilmaissut. Olin joutunut koulussa viimeisenä vuotena parin tytön taholta koulukiusatuksi ja minua pelotti ajatella syksyllä alkavaa rippikoulua. Kuinkas ollakkaan, eräs sukulais tätini ehdotteli silloin minulle tätä leirikoulu asiaa, joka oli siihen aikaan vielä aika uusi asia. Hän jopa lupautui saattamaan minut sinne. Harkitsin asiaa pitkään, sillä tiesin kokevani siellä koti-ikävää. Kiusattuna oleminen tuntui kuitenkin pahemmalta vaihtoehdolta ja niin sinne sitten matkustimme linja-autolla, Savon sydämeen.Sitten joku sana näistä kirkoista. Vanhan testamentin aikaan Jumala johti omaisuus kansaansa Israelia ensin erämää vaelluksen aikana Ilmestysmajasta käsin. Sitä ennen jo Israelin pyhät rakensivat Jumalalle alttarin, Jumalan kohtaamispaikan, missä vain he liikkuivatkin. Luvattuun maahan päästyä rakennettiin sitten kiinteä rakennus, temppeli Jumalan asuinpaikaksi, missä papit suorittivat erilaisia uhritoimituksia kansan edestä.
Nyt elämme Uuden liiton aikaa. Jumala teki Jeesuksen kautta Uuden liiton meidän kassamme. Raamattu sanoo näin: "Hän meni, ei pukkien eikä mullikoiden veren vaan oman verensä kautta kertakaikkisesti kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen" Hebr. 9:12.
Kirkkorakennuksella itsessään ei ole enää sellaista asemaa kuin sillä oli Vanhan testamentin aikana. Alkuseurakunnan uskovat kokoontuivat yhteen kodeissa. Kun seurakunta kasvoi, tuli tarpeelliseksi rakentaa tähän tarkoitukseen isompia rakennuksia. Kirkot ja eri rukoushuoneet palvelevat tässä tehtävässä.
Jumalaa me voimme kohdata milloin ja missä tahansa sillä hän ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan, sillä Pyhän Henkensä kautta hän on läsnä kaikkialla.
Jeesus sanoo, Ilm. 3.20; "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani". Huomion arvoista on se, että sydämemme oven avain on vain sisäpuolella.
Onnellisia olemme silloin, kun Jeesus asuu sydämessämme ja saamme olla Jumalan temppeleinä tässä ajassa. Niinkuin Paavali kirjoittaa kirjeessään Korinttin seurakunnan uskoville; 1 Kor.3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä."
Lupasin taannoin tällä palstalla palata tämän kortin mielessäni herättämiin muistoihin.muistellessani sillä kertaa mummoani (Muistojen aarrearkku 7.2.2016.)
Lunastan tämän lupaukseni tällä SHL:ssä lukijan palstalla julkaistulla kommentillani Jukka Pekka Lämsän muisteluihin oman elämänsä kirkoista, joista tämä Rautalammin kirkko oli lapsuuden kotikirkkonsa.
Kirkkoja
"Jussi-Pekka Lämsä muisteli kolumnissaan elämäänsä sivunneita kirkkoja SHL.15.3.-17. Mieltäni sykähdytti hänen mainintansa kotikirkostaan, Rautalammin kirkosta. Olin nimittäin käynyt leirimuotoisen rippikoulun kesällä 1965 juuri Rautalammilla. Tähän tapahtumaan johti erikoinen syy-yhteys, mitä en varmaan silloin kenellekkään ilmaissut. Olin joutunut koulussa viimeisenä vuotena parin tytön taholta koulukiusatuksi ja minua pelotti ajatella syksyllä alkavaa rippikoulua. Kuinkas ollakkaan, eräs sukulais tätini ehdotteli silloin minulle tätä leirikoulu asiaa, joka oli siihen aikaan vielä aika uusi asia. Hän jopa lupautui saattamaan minut sinne. Harkitsin asiaa pitkään, sillä tiesin kokevani siellä koti-ikävää. Kiusattuna oleminen tuntui kuitenkin pahemmalta vaihtoehdolta ja niin sinne sitten matkustimme linja-autolla, Savon sydämeen.Sitten joku sana näistä kirkoista. Vanhan testamentin aikaan Jumala johti omaisuus kansaansa Israelia ensin erämää vaelluksen aikana Ilmestysmajasta käsin. Sitä ennen jo Israelin pyhät rakensivat Jumalalle alttarin, Jumalan kohtaamispaikan, missä vain he liikkuivatkin. Luvattuun maahan päästyä rakennettiin sitten kiinteä rakennus, temppeli Jumalan asuinpaikaksi, missä papit suorittivat erilaisia uhritoimituksia kansan edestä.
Nyt elämme Uuden liiton aikaa. Jumala teki Jeesuksen kautta Uuden liiton meidän kassamme. Raamattu sanoo näin: "Hän meni, ei pukkien eikä mullikoiden veren vaan oman verensä kautta kertakaikkisesti kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen" Hebr. 9:12.
Kirkkorakennuksella itsessään ei ole enää sellaista asemaa kuin sillä oli Vanhan testamentin aikana. Alkuseurakunnan uskovat kokoontuivat yhteen kodeissa. Kun seurakunta kasvoi, tuli tarpeelliseksi rakentaa tähän tarkoitukseen isompia rakennuksia. Kirkot ja eri rukoushuoneet palvelevat tässä tehtävässä.
Jumalaa me voimme kohdata milloin ja missä tahansa sillä hän ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan, sillä Pyhän Henkensä kautta hän on läsnä kaikkialla.
Jeesus sanoo, Ilm. 3.20; "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani". Huomion arvoista on se, että sydämemme oven avain on vain sisäpuolella.
Onnellisia olemme silloin, kun Jeesus asuu sydämessämme ja saamme olla Jumalan temppeleinä tässä ajassa. Niinkuin Paavali kirjoittaa kirjeessään Korinttin seurakunnan uskoville; 1 Kor.3:16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä."
perjantai 24. elokuuta 2018
Tapaus Virpi Miettinen
Ei hänen rukous iltaamme tulonsa aivan yllätys ollut sillä 2000- luvun alussa hän ruukasi käydä seurakuntamme tilaisuuksissa. Hänellä on kesämökki Vehkajärvellä, niin oli luonnollista hänen tulonsa uskovien yhteyeen. Silloin hän vaikutti myös täällä Luopioisten kirkollakin lähetyskirpparilla Mikkolan navetalla. Muistan silloin siellä järjestetyn muotinäytöksenkin muutamien seurakuntalaisten ja Virpin voimin .
Nyt Virpi markkinoi uutta kirjaansa, missä hän tilittää hyvinkin vauhdikkaasti elettyä elämäänsä.
Ostin hänen kirjansa ja olen sitä jo vähän silmäillyt. Kommentoida en osaa sitä millään muulla tavalla kuin, että vauhdikasta hänen elämänsä on tosiaankin ollut.
Mutta Jumalaa hänenkin on kaiken koetun jälkeen kiittäminen, että on "kuiville" selvinnyt. 27- vuotta sitten hän on kokenut hengellisen herätyksen. Menneiden vuosien aikana hän on ollut myöskin Intiassa lähetystyösssä.
Nyt tapasin hänet tuossa torilla, kun hän myi siinä tyttärensä ulkomailta tuomia vaatteita. Ostin minäkin häneltä muistoksi rimssuisen puolihameen.
Hän kysyi, "mitä sinä siitä maksat". Sanoin, että "sen mitä sinä pyydät"
Sovimme yhdessä sen hinnaksi ystävämme ehdottaman 5 euroa. Sain kaupan tekijäisiksi vielä "sävy sävyyn" hameeseen sopivan puseron.
Heräsin aamulla tai oikeammin aamuyöstä puoli kolmen aikaan ja mielessäni pyöri jae Raamatusta. "Armosta te olette pelastetut uskon kautta, -ette itsenne kautta- se on Jumalan lahja. Ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Tiistaina, silloin rukousiltana, lauloimme Virpin todistus puheenvuoron päätteeksi laulua, jonka viimeinen säkeistö kuuluu näin:
Kristus elämän voi antaa,
Kristus elämän voi antaa,
Kristus elämän voi antaa
jota elää kannattaa.
kerto:
Pyydä, niin paljon saat. Etsi, niin löydät tien.
Kolkuta, niin ovi aukee, se sullekin avataan.
maanantai 9. heinäkuuta 2018
Pihatöitä
Meillä oli Konsta pojan kanssa tosi mukava ja mielenkiintoinen päivä. Emmekä tehneet silti mitään ihmeellistä, vaan aivan tavallisia hommia. Eikä Konstaa tarvinnut viedä edes omaa kotipihaa kauemmaksi, mistä se kiva löytyi. Me nimittäin siivosimme pihaa, koska oli Konstan 4-vuotis synttärijuhlatkin tulossa.
Konsta leikkasi omalla ruohonleikkuu koneellaan nurmikkoa. Sellaisella oikean leikkurin kopiolla joka piti ensin vetää narusta käyntiin; leikisti tietenkin. Sitten sitä lykättiin samaan malliin kuin oikeaakin ruohon leikkuria. Välillä taasen poika otti käteensä samanlaisen muovisen lehtiharavan kuin minullakin oli ja juoksutti sitä perässään, niin että kuiva piha vain pöllysi.
Välillä siirryimme liiterihommiin. Siellä ensimmäinen tehtävä oli kasata talven jäljiltä rikki menneet pinon pohjat järjestykseen. Pieni miehen alku käveli ees taas matalan pinon päällä seinästä kiinni pitäen kuin strapetsi taiteilija. Pino kohosi ylemmäksi siinä päässä, mihin pinosin, niin pojalla riitti mielenkiintoa. Oli jopa niin kivaa, että pojan suusta tuli tunnustus. "Nyt ei minulla ole yhtään ikävä äitiä". Se oli paljon puhuva lause se.
No, sitten pääsimme kottikärryjen kanssa kuskaamaan lapuja sisälle liiteriin. Ei voi sanoa kumpi meistä oli mukavampaa, kottikärryjen täyttö ulkona, vai sen purkaminen sisällä suoraan pinoon. Ja kun alkoi kyllästyttää Konsta sanoi: "Mennään pihahommiin."
Meillä oli niin kivaa, että Konstaa ei tahtonut saada lähtemään välillä syömään eikä iltapäivän välipalalle sen kummemmin.
Presidentti David O. McKay (1873-1970) on sanonut: "Oivaltakaamme, että etuoikeus tehdä työtä on lahja, että voima tehdä työtä on siunaus ja, että rakkaus työhön on menestystä."
"Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa", sanoo jo vanha sananlaskukin.
.
Konsta leikkasi omalla ruohonleikkuu koneellaan nurmikkoa. Sellaisella oikean leikkurin kopiolla joka piti ensin vetää narusta käyntiin; leikisti tietenkin. Sitten sitä lykättiin samaan malliin kuin oikeaakin ruohon leikkuria. Välillä taasen poika otti käteensä samanlaisen muovisen lehtiharavan kuin minullakin oli ja juoksutti sitä perässään, niin että kuiva piha vain pöllysi.
Välillä siirryimme liiterihommiin. Siellä ensimmäinen tehtävä oli kasata talven jäljiltä rikki menneet pinon pohjat järjestykseen. Pieni miehen alku käveli ees taas matalan pinon päällä seinästä kiinni pitäen kuin strapetsi taiteilija. Pino kohosi ylemmäksi siinä päässä, mihin pinosin, niin pojalla riitti mielenkiintoa. Oli jopa niin kivaa, että pojan suusta tuli tunnustus. "Nyt ei minulla ole yhtään ikävä äitiä". Se oli paljon puhuva lause se.
No, sitten pääsimme kottikärryjen kanssa kuskaamaan lapuja sisälle liiteriin. Ei voi sanoa kumpi meistä oli mukavampaa, kottikärryjen täyttö ulkona, vai sen purkaminen sisällä suoraan pinoon. Ja kun alkoi kyllästyttää Konsta sanoi: "Mennään pihahommiin."
Meillä oli niin kivaa, että Konstaa ei tahtonut saada lähtemään välillä syömään eikä iltapäivän välipalalle sen kummemmin.
Presidentti David O. McKay (1873-1970) on sanonut: "Oivaltakaamme, että etuoikeus tehdä työtä on lahja, että voima tehdä työtä on siunaus ja, että rakkaus työhön on menestystä."
"Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa", sanoo jo vanha sananlaskukin.
.
tiistai 26. kesäkuuta 2018
Vivamo
Nykyisin halutaan kokea elämyksiä ja tehdään myös ns.elämysmatkoja. Minäkin sain keväällä tehdä sellaisen matkan.
Kysymyksessä oli Luopioisten kappeliseurakunnan olopäiväläisten jo perinteeksi muodostunut keväinen retkipäivä, joka tälllä kertaa suuntautui Vivamoon. Alunperin en ollut sille matkalle lähtemässä ollenkaan, mutta eräs hyvä ystäväni yllätti minut sanomalla, että "hän on varannut sinulle sinne paikan, sille matkalle".
Olin todellakin yllättynyt ja iloinen ja vielä iloisempi tietysti olin matkan ja kaiken siellä kokemani jälkeen.
Saimme viettää kauniin ja aurinkoisen päivän Vivamossa. Osallistua siellä" KOKO KANSAN YHTEISEEN KEVÄTJUHLAAN"
Saimme nauttia oopperalaulaja Tiina Sinkkosen kauniista laulunlahjasta. Hän lauloi näitä Negro spirituaaleja. Saimme kuunnella Jumalan sanaa eri puhujien huulilta. Mm. pyysin Ensio Klemiltä hänen sp:-osoitteensa saadakseni sitä kautta hänen lausumansa sanat vielä kotiinkin pureskeltavaksi ja märehdittäväksi".
Näimme hienosti toteutetun teatteriesityksen, joka kertasi paikan historiaa aivan alkujuurilta asti. Meille valkeni jotain Jumalan suuruudesta ja kaikkivoipaisuudesta, kun hän vie erilaisia asioita meidän ihmisten myötävaikutuksella eteenpäin ja hyvään päätökseen asti. Me ihmisinä emme aina pääse näkemään lopputulosta, mutta saamme uskossa katsella monia hänen vaikuttamiaan asioita, joilla on Siunaus pitkälle tulevaisuuteen.
Sain kohdata siellä monia ystäviä, joita en todellakaan odottanut siellä kohtaavani. Sain jutella myöskin ennestään tuntemattomien ystävien kanssa. Sain kulkea kappaleen matkaa ystävien "matkaseurueessa" ja tuntea hyvän Jumalan läsnäoloa.
Jaakobin kirje 1: 17:"Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä valojen Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoakaan vaihtelusta".
lauantai 23. kesäkuuta 2018
Diakonia
Diakonia on kristilliseen avustamiseen kuuluvaa palvelua ja se on alusta asti kuulunut seurakunnan tehtäviin. Olen saanut olla mukana suorittamassa valtakunnallista Fida Internationalin, lyhyesti Fidan, järjestämää Eväät elämään, keräystä täällä Luopioisissa.
Olen kohdannut monia ihmisiä ja kuullut monenlaisia mielipieitä keräyksestä ja yleensäkin maailman tämän hetkisistä tilanteista ja asioista.
Täällä Suomessakin, kun on niin paljon autettavia.
Tämä keräys, jossa nyt olen saanut olla mukana, antaa nimensä mukaisesti "eväitä elämään" kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille.
Näillä varoilla autetaan mm. Irakin kurdialueilla Isisin terrorin traumatisoimia lapsia. Heidän kotinsa ovat tuhoutuneet lentokoneiden pommituksissa. Myöskin Kongossa Fida on aloittanut sissisodista kärsineiden pakolaislasten tukiohjelman, jolla tuetaan vammautuneiden lasten koulunkäyntiä.
Ei pidä vähätellä sitä, että minun pienet "roponi" eivät paljon auta, kun avun tarve on niin suuri. Tosi asia on se, että Jumalan kädessä asia kuin asia "siunavuntuu" monikertaisesti. Juuri niinkuin Raamatun vertauksessa pienen pojan eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, riittivät Jeesuksen siunaamina moni satapäiselle joukolle. Joku on osuvasti sanonut; että "emme voi auttaa koko maailmaa, mutta voimme ehkä muuttaa yhden ihmisen koko maailman."
Jumalan valtakunta on "valtakunta ilman rajoja". Me voimme edistää tämän valtakunnan leviämistä monin eri tavoin ja tehtävin. "Isä meidän" rukouksessa rukoilemme näin: "Tulkoon sinun valtakuntasi" ja "tapahtukoon sinun tahtosi myöskin maan päällä, niinkuin taivaassa". Taivaassa Jumalan tahto tapahtuu koko ajan, mutta täällä maan päällä se tapahtuu juuri meidän kauttamme. Jumalan tahto on, että me teemme hyvää. "Siis ei valiteta pimeyttä, vaan sytytetään oma kynttilämme tämän pimeyden keskelle".
Näin me noudatamme Jumalan suurinta käskyä; "rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme".
Julkaistu Sydän- Hämeen Lehdessä 6.6.2018.
...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)