Uskalla.

                                                       Uskalla.
 Jos matkan on uskaltanut aloittaa, sen uskaltaa saattaa loppuunkin.
Puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa iankaikkisuuteen.   
Muutos alkaa rohkeudesta
kierteitä ei katkaista valitsemalla samoja valintoja.

Aina voi jäädä tien sivuun ihmettelemään, mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla liian myöhäistä lähteä liikkeelle.  
Jos ei uskalla tänään, miksi uskaltaisi huomennakaan? Elämää ei kannata jättää huomiselle.
Henriikka Hintikka.                                                                                                                                                                      

 Tykästyin tähän Pälkäneläislukiolaisen Henriikka Hintikan runoon viime viikon Sydärissä. Hänen luvallaan julkaisen sen myöskin tässä blogissani. Ajattelen nimittäin näitä runon sanoja hengelliseltä pohjalta.
Elikkä jos olemme aloittaneet matkan Jeesuksen kanssa, olemme matkalla Jumalan taivaaseen. Tällä tiellä meillä on karttana Jumalan sana, omatunto on meidän kompassimme ja Pyhä Henki antaa voiman joka askeleelle. Ei lyödä laimin kilvoittelua tällä tiellä, sillä "puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa iankaikkisuuteen", ja lisäisin, että siellä iankaikkisuudessa kaikkein eniten.
Jos emme ole vielä aloittaneetkaan matkaa tällä tiellä, niin "uskalletaan" aloittaa se hetimiten. Sana lupaa, että Jumala antaa voiman niille, jotka uskovat hänen, (siis Jeesuksen), nimeensä. Joh. 1: 12.
Kuinka totta on tuokin; "mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla liian myöhäistä lähteä liikkeelle".
Eihän me voida tietää olemmeko me silloin enää täällä armon ajassa, kun emme tiedä huomisesta päivästäkään. Paavali kirjoittaa näin 2 Kor. 6: 2."Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. "Katso nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä".
Edelleen;  "jos ei uskalla tänään, niin miksi uskaltaisi huomennakaan".
 "Elämää ei kannata jättää huomiselle".
Varsinkaan iankaikkista elämää: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen". Nämä Jeesuksen sanat löytyvät Matteuksen evankeliumin 16:sta luvusta, jakeesta 25 ja siitä eteenpäin.
 Tähän sopii hyvin Pekka Simojoen laulu: Toisenlainen tie.

Auringonsilta.

Aamuvarhaisella katsellessani järvelle päin sain jälleen ihastella Jumalan luomistekojen suuruutta ja ihmeellistä kauneutta.  Auringon paiste muodosti ikäänkuin "neonvaloissa" välkkyvän sillan järven yli. Siinä aaltojen liike laittoi veden kimaltelemaan ja välkkymään, niin kuin Joulun ajan ulkovalot konsanaan. Miljoonat, triljoonat, biljoonat tähdet syttyivät ja sammuivat veden pinnassa kirjavana ja säteilevänä välkkeenä. Sivuilla oleva vesi näytti yksinomaan  tummalta, silmä ei siinä havainnut mitään liikettä, vain tämä auringonsilta välkkyi ja kimalteli auringon valossa. En sanoilla osaa kuvata tämän kaiken kauneutta.
Sydän-Hämeen lehden sivuilla saimme juuri ihastella lukuisia valokuva otoksia keväisistä maisemista. Väkisinkin tuli mieleeni, että kyllä se on pieni murto-osa, mitä ihminen pystyy luonnon kauneudesta vangitsemaan kameran silmään.
Hetkeä myöhemmin palatessani uudelleen paikalle, huomasin auringon muodestaman sillan siirtyneen jo huomattavasti minusta nähden oikealle päin. Johtuen siitä, että maa kiertää aurinkoa ja siinä samalla kuun kiertäessä maata. Näinhän meille koulussa opetettiin, ja että näin syntyy vuorokausien vaihtelut.  
Samoin vuoden ajat vaihtuvat säännöllisesti. Kevättä seuraa kesä, kesää syksy ja syksyä seuraavan talven jälkeen jälleen uusi kevät.

Job. 12:7-9 "Kysy vaikka eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne opettavat sen sinulle. Tai tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat siitä sinulle.
Kuka näistä kaikista ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt".
 Ps. 19:2-4   "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Päivä lausuu päivälle sanan, yö ilmoittaa yölle tiedon.
Se ei ole puhetta eikä sanoja, joiden ääni ei kuuluisi".

Kohtaaminen.

Tulin linja-autossa Pälkäneeltä kotiin päin, kun matkalta nousi kyytiin kehitysvammaisia kotitalous oppilaitoksen oppilaita. Seurasin ja samalla myöskin ihailin heidän moitteetonta käytöstään. Eräs heistä istui viereeni ja aloitti spontaanisti kanssani keskustelun ikäänkuin olisimme olleet vanhat tutut jo entuudestan. 
Tämä poika (en huomannut kysyä hänen nimeään) vieressäni otti selvää siitä, mistä olin tulossa ja minne menossa. Hän kertoi itse olevansa menossa Päijät-Hämeeseen.
 Hän kiinnostui myöskin sukan kutimestani joka oli käsissäni. Hän kysyi hyvin mutkattomasti, että " mitä sinä teet"? Seuraavaksi hän tiedusteli, kuka ne sukat saa, ja että jatkanko vielä sitten kotiin päästyänikin kutomista.  Sanoin etten jatka ja, että tämä on sellainen väliaika työ silloin, kun ei ole muuta tekemistä.
Olin yllättynyt tällaisesta tasavertaisesta suhtautumisesta.   Joskus nimittäin tuntuu siltä, että tavatessaan näitä ns. normaaleja nuoria, niin kaverien nähden eivät tututkaan nuoret aina edes tohdi tuntea saati sitten tervehtiä.
Uusi ystäväni kyseli myöskin Pälkäneen matkani tarkoitusta. Minkälaisilla asioilla liikuin, eikä se tuntunut mitenkään tungettelevalta, vaan aidolta kiinnostukselta.
Kerroin hänelle käyneeni katsomassa kolmea vanhusta, joista kaksi asui Kostiakodissa ja kolmas siitä vähän kauempana eräässä rivitalossa. Ja että yksi näistä ystävistäni oli sukulaiseni.
Jälkikäteen näitä muistellessani tuli mieleeni lause eräästä Pekka Simojoen laulamasta laulusta, jotenkin tähän tapaan. "Taivaassa ei enää valikoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa".  Jumalan edessä olemme kaikki saman arvoisia.
 Tämä poika jätti minulle sellaisen hyvän muistijäljen, etten sitä ihan pian unohda.
Äitini muuten sanoi joskus, vanhoista ja sairaista puheen ollen että: "sellaisiksi me jokainen kerran tulemme, jos vanhaksi elämme".  Sitä ei vain tulla ajatelleeksi silloin, kun "ollaan niin nuoria ja nättejä ja nyt vanhana me ei enää olla kuin nättejä".

Kevään aika.

Tänään iltapäiväkahvia juodessani katselin ikkunastamme avautuvaa maisemaa, ja mitä minä näinkään?
Järven selkä lainehti vapaana. Tuli mieleeni sanat Raamatun alkulehdiltä. "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen, eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle,ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö".  1 Moos. 8:22.
Tähän sopii hyvin jatkoksi Korkea veisun eli Laulujen laulun riemulliset sanat: Näethän, että talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, menneet menojaan, ja kukkaset ovat nousseet maasta. Laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. jne....Laulujen laulu 2:11, 12.
Nämä sanat ja lauseet on kirjoitettu Israelin perspektiivistä käsin ja kuvaavat sikäläistä vuoden aikaa ja luontoa. Esimerkiksi sateet kuuluvat siellä talvikauteen, mutta yhtä riemullista kuin Israelissa, on  kevään tulo täällä pohjolassakin, vaikka onkin vielä vähän aikaista vuoden aikaan nähden.
   "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat". Ps. 24:1.
Olemme lahjaksi saaneet kauniin maan asuaksemme. Emme omista sitä, vaan meille on annettu vastuullisen käyttäjän oikeudet. Jumala antoi ihmiselle jo luomisessa tehtävän viljellä ja varjella. Tulipa mieleeni sellainenkin asia, että Raamattuhan on oikeastaan ohjekirja meille kaikilla elämän osa alueilla.
Tahtoo vain olla niin, että sitä ohjekirjaa katsotaan ja luetaan vasta sitten, kun jotain on jo mennyt  pieleen.
           

Ajatusten penkki

Aamuisen kävely lenkkini varrella on tienviitta, jossa lukee" ajatusten penkki". Siitä johtaa polku ylös mäen kumpareen päälle ja siellä todellakin on penkki, jossa voi istahtaa ja levähtää. Siinä voi vain olla ja ajatella mieleen tulevia ajatuksia. Antaa kaiken kiireen ja hälinän jäädä ajatustensa ulkopuolelle.ja katsella/ihailla  järvelle avautuvaa maisemaa.
Jeesuskin meni usein autioon paikkaan rukoilemaan. Opetuslapsiaankin hän kehoitti.  "Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja levähtäkää vähän". Mark.6:31.

Olen mielessäni nimennyt tämän paikan "rukousvuoreksi". Nousin sinne tänään ja rukoilin Jeesuksen opettaman Isä Meidän- rukouksen sanoin.

Erikoisesti minua mietitytti lause: "Tulkoon sinun valtakuntasi", ja se, että mikä voisi olla esteenä Jumalan valtakunnan tulemiselle ja leviämiselle maan päällä. Näitä mietin ja ajattelen, että voisiko esteenä olla meidän oma epäuskomme.
Loogisesti ajatellen kysymme, missä sitten menee Jumalan valtakunnan rajat? Ne eivät noudata mitään maan päällisiä rajoja, kuten kuntien tai edes seurakuntien rajoja.
Jeesus on Taivasten valtakunnan kuningas ja hänen lähimmät opetuslapsensa myöskin kyselivät milloin hän perustaa valtakuntansa maan päälle. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, vaan se on sisäisesti teissä.  Hän kertoi mm.kylväjä vertauksen. Olemmeko me lyöneet laimin Jumalan sanan kylvämisen?
Jeesus kertoi myöskin vertauksen sinapinsiemenestä. Hän selitti että se on kaikista siemenistä pienin, mutta se kasvaa niin suureksi puuksi, että linnut tekevät pesänsä sen oksille. Samoin Jumalan valtakunnan siemen kylvetään hyvin pienenä siemenenä pieneen ihmis sydämeen.

Kirjoitin tuon alun reilusti viikko sitten ja olen ollut estynyt kirjoittamaan tällä välin yhtään mitään. Nyt palasin tähän aiheeseen ja aloin tätä kirjoitustani muokkaamaan. Ihmettelen kovasti, miksi sain tuonne väliin pari lausetta noin isolla tekstillä.  Kun en saa sitä muutettua, niin annan olla sellaisena sitten.
Joku sana vielä jatkoksi: Näky Jumalan valtakunnasta merkitsee myöskin lähetys tehtävää. Olemme valtakuntakristittyjä ja kuulumme maailmanlaajaan Jumalan perheväkeen.
Kol. 1: 13 ja 14 sanotaan:"Jumala on pelastanut neidät pimeyden vallastaja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen".
 Ja vielä Jeesuksen sanat, jotka löytyvät: Joh. 5:24.  "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään".