Jeesuskin meni usein autioon paikkaan rukoilemaan. Opetuslapsiaankin hän kehoitti. "Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja levähtäkää vähän". Mark.6:31.
Olen mielessäni nimennyt tämän paikan "rukousvuoreksi". Nousin sinne tänään ja rukoilin Jeesuksen opettaman Isä Meidän- rukouksen sanoin.
Erikoisesti minua mietitytti lause: "Tulkoon sinun valtakuntasi", ja se, että mikä voisi olla esteenä Jumalan valtakunnan tulemiselle ja leviämiselle maan päällä. Näitä mietin ja ajattelen, että voisiko esteenä olla meidän oma epäuskomme. Loogisesti ajatellen kysymme, missä sitten menee Jumalan valtakunnan rajat? Ne eivät noudata mitään maan päällisiä rajoja, kuten kuntien tai edes seurakuntien rajoja.
Jeesus on Taivasten valtakunnan kuningas ja hänen lähimmät opetuslapsensa myöskin kyselivät milloin hän perustaa valtakuntansa maan päälle. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, vaan se on sisäisesti teissä. Hän kertoi mm.kylväjä vertauksen. Olemmeko me lyöneet laimin Jumalan sanan kylvämisen?
Jeesus kertoi myöskin vertauksen sinapinsiemenestä. Hän selitti että se on kaikista siemenistä pienin, mutta se kasvaa niin suureksi puuksi, että linnut tekevät pesänsä sen oksille. Samoin Jumalan valtakunnan siemen kylvetään hyvin pienenä siemenenä pieneen ihmis sydämeen.
Kirjoitin tuon alun reilusti viikko sitten ja olen ollut estynyt kirjoittamaan tällä välin yhtään mitään. Nyt palasin tähän aiheeseen ja aloin tätä kirjoitustani muokkaamaan. Ihmettelen kovasti, miksi sain tuonne väliin pari lausetta noin isolla tekstillä. Kun en saa sitä muutettua, niin annan olla sellaisena sitten.
Joku sana vielä jatkoksi: Näky Jumalan valtakunnasta merkitsee myöskin lähetys tehtävää. Olemme valtakuntakristittyjä ja kuulumme maailmanlaajaan Jumalan perheväkeen.
Kol. 1: 13 ja 14 sanotaan:"Jumala on pelastanut neidät pimeyden vallastaja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen".
Ja vielä Jeesuksen sanat, jotka löytyvät: Joh. 5:24. "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään".