Tulin linja-autossa Pälkäneeltä kotiin päin, kun matkalta nousi
kyytiin kehitysvammaisia kotitalous oppilaitoksen oppilaita. Seurasin ja samalla myöskin
ihailin heidän moitteetonta käytöstään. Eräs heistä istui viereeni ja
aloitti spontaanisti kanssani keskustelun ikäänkuin
olisimme olleet vanhat tutut jo entuudestan.
Tämä poika (en huomannut kysyä hänen nimeään) vieressäni otti selvää siitä, mistä olin tulossa ja minne menossa. Hän kertoi itse olevansa menossa Päijät-Hämeeseen.
Hän kiinnostui myöskin sukan kutimestani joka oli käsissäni. Hän kysyi hyvin mutkattomasti, että " mitä sinä teet"? Seuraavaksi hän tiedusteli, kuka ne sukat saa, ja että
jatkanko vielä sitten kotiin päästyänikin kutomista. Sanoin etten jatka ja, että tämä on sellainen väliaika työ silloin, kun ei ole muuta tekemistä.
Olin yllättynyt tällaisesta tasavertaisesta suhtautumisesta. Joskus
nimittäin tuntuu siltä, että tavatessaan näitä ns. normaaleja nuoria,
niin kaverien nähden eivät tututkaan nuoret aina edes tohdi tuntea saati
sitten tervehtiä.
Uusi ystäväni kyseli myöskin Pälkäneen matkani
tarkoitusta. Minkälaisilla asioilla liikuin, eikä se tuntunut mitenkään
tungettelevalta, vaan aidolta kiinnostukselta.
Kerroin hänelle käyneeni katsomassa kolmea vanhusta, joista kaksi asui Kostiakodissa ja kolmas siitä vähän kauempana eräässä rivitalossa. Ja että yksi näistä ystävistäni oli sukulaiseni.
Jälkikäteen näitä muistellessani tuli mieleeni lause eräästä Pekka Simojoen laulamasta laulusta, jotenkin tähän tapaan. "Taivaassa ei enää valikoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa". Jumalan edessä olemme kaikki saman arvoisia.
Tämä poika jätti minulle sellaisen hyvän muistijäljen, etten sitä
ihan pian unohda.
Äitini muuten sanoi joskus, vanhoista ja sairaista puheen ollen että: "sellaisiksi me jokainen kerran tulemme, jos vanhaksi elämme".
Sitä ei vain tulla ajatelleeksi silloin, kun "ollaan niin nuoria ja nättejä ja nyt vanhana me ei enää olla kuin nättejä".
Shalom, Asta!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, myös sovellettavissa vaikkapa toisinajattelijoihin ja asioista toisiin johtopäätöksiin tulleisiin. Meillä kun on useinkin niin "piintyneet oikeassaolemisen" ryhmä- tai vaikkapa "lahko"kohtaiset näkemykset, että emme edes halua kuulla tai vielä vähemmän TUTKIA asioiden totuusarvoa. Ja jos tutkimme kysellen, se kysymys on useinkin: "onhan asia näin; eikös vaan?", vaikka kysymyksen tulisi kuulua: "onko asia näin vai onko kenties noin?" Berean "jalompien juutalaisten" tapa oli tutkia KIRJOITUKSISTA asioiden totuusarvoa. -- Tuo kertomuksesi VILPITÖN KYSELIJÄ on hyvä esimerkki siitä oikeasta tiedonhalusta ja lähentymisestä KANSSAMATKAAJIIN!
Kiitos palautteesta. Jatketaan vilpitöntä sanan tutkimista.
VastaaPoistaTerveisiä Valkeakoskelle.