torstai 28. huhtikuuta 2016

Uskalla.

                                                       Uskalla.
 Jos matkan on uskaltanut aloittaa, sen uskaltaa saattaa loppuunkin.
Puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa iankaikkisuuteen.   
Muutos alkaa rohkeudesta
kierteitä ei katkaista valitsemalla samoja valintoja.

Aina voi jäädä tien sivuun ihmettelemään, mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla liian myöhäistä lähteä liikkeelle.  
Jos ei uskalla tänään, miksi uskaltaisi huomennakaan? Elämää ei kannata jättää huomiselle.
Henriikka Hintikka.                                                                                                                                                                      

 Tykästyin tähän Pälkäneläislukiolaisen Henriikka Hintikan runoon viime viikon Sydärissä. Hänen luvallaan julkaisen sen myöskin tässä blogissani. Ajattelen nimittäin näitä runon sanoja hengelliseltä pohjalta.
Elikkä jos olemme aloittaneet matkan Jeesuksen kanssa, olemme matkalla Jumalan taivaaseen. Tällä tiellä meillä on karttana Jumalan sana, omatunto on meidän kompassimme ja Pyhä Henki antaa voiman joka askeleelle. Ei lyödä laimin kilvoittelua tällä tiellä, sillä "puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa iankaikkisuuteen", ja lisäisin, että siellä iankaikkisuudessa kaikkein eniten.
Jos emme ole vielä aloittaneetkaan matkaa tällä tiellä, niin "uskalletaan" aloittaa se hetimiten. Sana lupaa, että Jumala antaa voiman niille, jotka uskovat hänen, (siis Jeesuksen), nimeensä. Joh. 1: 12.
Kuinka totta on tuokin; "mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla liian myöhäistä lähteä liikkeelle".
Eihän me voida tietää olemmeko me silloin enää täällä armon ajassa, kun emme tiedä huomisesta päivästäkään. Paavali kirjoittaa näin 2 Kor. 6: 2."Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. "Katso nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä".
Edelleen;  "jos ei uskalla tänään, niin miksi uskaltaisi huomennakaan".
 "Elämää ei kannata jättää huomiselle".
Varsinkaan iankaikkista elämää: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen". Nämä Jeesuksen sanat löytyvät Matteuksen evankeliumin 16:sta luvusta, jakeesta 25 ja siitä eteenpäin.
 Tähän sopii hyvin Pekka Simojoen laulu: Toisenlainen tie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti