Aamuvarhaisella katsellessani järvelle päin sain jälleen ihastella Jumalan luomistekojen suuruutta ja ihmeellistä kauneutta. Auringon paiste muodosti ikäänkuin "neonvaloissa" välkkyvän sillan järven yli. Siinä aaltojen liike laittoi veden kimaltelemaan ja välkkymään, niin kuin Joulun ajan ulkovalot konsanaan. Miljoonat, triljoonat, biljoonat tähdet syttyivät ja sammuivat veden pinnassa kirjavana ja säteilevänä välkkeenä. Sivuilla oleva vesi näytti yksinomaan tummalta, silmä ei siinä havainnut mitään liikettä, vain tämä auringonsilta välkkyi ja kimalteli auringon valossa. En sanoilla osaa kuvata tämän kaiken kauneutta.
Sydän-Hämeen lehden sivuilla saimme juuri ihastella lukuisia valokuva otoksia keväisistä maisemista. Väkisinkin tuli mieleeni, että kyllä se on pieni murto-osa, mitä ihminen pystyy luonnon kauneudesta vangitsemaan kameran silmään.
Hetkeä myöhemmin palatessani uudelleen paikalle, huomasin auringon muodestaman sillan siirtyneen jo huomattavasti minusta nähden oikealle päin. Johtuen siitä, että maa kiertää aurinkoa ja siinä samalla kuun kiertäessä maata. Näinhän meille koulussa opetettiin, ja että näin syntyy vuorokausien vaihtelut.
Samoin vuoden ajat vaihtuvat säännöllisesti. Kevättä seuraa kesä, kesää syksy ja syksyä seuraavan talven jälkeen jälleen uusi kevät.
Job. 12:7-9 "Kysy vaikka eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne opettavat sen sinulle. Tai tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat siitä sinulle.
Kuka näistä kaikista ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt".
Ps. 19:2-4 "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Päivä lausuu päivälle sanan, yö ilmoittaa yölle tiedon.
Se ei ole puhetta eikä sanoja, joiden ääni ei kuuluisi".
Olet löytänyt ja huomaat Jumalan myös noiden Hänen tekojensa kautta, kuten viisas ihminen huomaa - ja tekee oikeat johtopäätökset. Mutta 'tämän maailman viisaat' ovat sitä mieltä, että MAAILMANKAIKKEUS syntyi, kun TYHJÄ PAMAHTI (Big Bang!) ja lähti kiitämään tyhjyydessä joka suuntaan, laajeten ja lopulta järjestäytyen... Ja että elämä syntyi siinä sivussa, kun salamointia oli syntynyt ja se vaikutti "alkuliemeen", pannen äärimmäisen monimutkaiset prosessit täsmälleen oikeaan järjestykseen - kaikki ihan vain "sattumalta"! Niinhän se Rickhard Dawkins selitti mm. siinä "SOKEASSA KELLOSEPÄSSÄÄN". Faktoihin perustautuva TIEDE vaatii todisteita käytännön elämänkin tavoin siitä havaittavasta asiasta tai kappaleesta, kysytään tekijää! En ole vielä tähän päivään mennessä havainnut mitään monimutkaista laitettakaan itsestään syntyneeksi, siis sattumalta... Aina niillä on joku tekijä, mutta kaikkia niitä paljon monimutkaisempi asia, ELÄMÄ, on sellainen, jonka tekijää eivät nuo ÄLYKÄÄPIÖT "TIETEILIJÄT" kykene tunnustamaan, vaikka ovat itsekin Hänen "tuotteitaan"! --- Hyvin Raamattu heitä Paavalin sanoin kuvaakin:
VastaaPoista(Room. 1:20-23) 20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, 21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.22.Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Tosi on, "että ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua". Lukiessani kommenttiasi, tuli mieleeni Pekka Reinikaisen puhe, jota hiljattain kuuntelin.
VastaaPoistaAsia koski tätä Darvinin evoluutio teoriaa, ja siitä aas tuli mieleeni vanha satu keisarin uusista vaatteista".
Nyt on kolme tiedemiestä keksinyt uutta asiaa ihmisen soluista ja heidät on palkittu Nobel palkinnolla. Näin Raamatun totuus ja tiede lähenevät toisiaan koko ajan. Sillä tavalla, että Raamatun totuus pysyy muuttumattomana ja tieteen totuus muuttuu sitä mukaa, kun uusia totuuksia löydetän.
Tämä Pekka Reinikaaisen seminaari löytyy tv7:n ohjelma-arkistosta. "Darvin tyrmätty Nobelin arvoisesti". Se on aika pitkä, mutta hyvin mielenkiintoinen. Kannattaa katsella/kuunnella vaikka osissa. Ensilähetys on ollut 24.4.2014.