Jeesus keskellämme

"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttansa", jne. näinhän me luemme Raamatustamme ja näin on asia vielä edelleenkin. Jeesus on meidän keskellämme ja hän tulee vastaamme erilaisten ihmisten hahmossa.
Pari päivää takaperin sain kohdata hänet lohduttajana pienen pojanpoikani hahmossa.
Asia on niin naurettava, että taidanpa jättää jotakin siitä kertomatta. Oikeastaan en ole tiennyt itkisinkö vai nauraisin, kun olen tämän tarinan jollekin kertonut.
Edellisessä postauksessani kerroin, että en tänä vuonna ota paineita Joulusta, enkä mielestäni ole ottanutkaan. Minulle vain usein sattuu sillä tavalla, että en onnistu pysymään kellon näyttämässä ajassa mukana. Päivänä, jona tämä tapahtui, tuntuivat kaikki tekemiseni venyvän aivan liian pitkälle. Iltapäiväkahvinikin oli vielä juomatta, kun kello jo näytti Konstan päiväkoti ajan päättymisen lähenevän kello neljän aikaan. Sinne toki ehdin ajoissa ja niinpä sitten ajelimme yhdessä Konstan kanssa pojan omaan kotiin.  Siellä minua odotti se suuri vai olisiko sittenkin ollut vain pieni pettymys, joka nyt vain tuntui suurelta kaikkien muiden tapahtuneiden asioiden plus orastavan päänsäryn lisänä. Niissä vaiheissa sitten tapahtui se kuuluisa "hanhen selän katkeaminen viimeiseksi pudonneen höyhenen painosta". En voinut vastustaa, vaan itku tuli siinä tilanteessa.
Oikeastaan kyky itkeä on Jumalan lahja meille ihmisille. Sillä tavalla voimme purkaa erilaisia paineita, johtuivatpa ne sitten ilosta, surusta tai mistä muusta asiasta tahansa. Myöskin Jeesus itki eri tilanteissa elämänsä aikana. Eräässä tosi vaikeassa tilanteessa Raamattu kertoo, että hänen kyyneleensä olivat kuin veripisarat. Kyyneleet myöskin puhdistaa ja siten hoitaa silmiä.
Mutta palataanpas asiaan, mikä se oli se lohdutus minulle sillä kertaa. Olin mennyt olohuoneen puolelle ja hetken kuluttua tämä pieni poika tulee perässäni suuri appelssiini kädessään. "Älä mummo itke, syö tämä" hän sanoo ojentaessaan minulle suurta appelssiinia.
Pienen pojan osaa ottavaa ääntä kuunnellessani tulin hetkessä sydänjuuriani myöten lohdutetuksi. Otin lahjan vastaan ja söin appelssiinin kyselemättä olisiko äidillä ollut sille muuta parempaa käyttöä.  Ihmettelin sitäkin mistä Konsta oli sen appelssiinin saanut käteensä, kun en ollut nähnyt   kuin ainoastaan pienia mandariineja keittiön pöydällä..
Näin minun sieluni tuli hoidetuksi eikä mennyt kauan siihenkään, kun myöskin sen kertaisen pettymykseni varsinainen aihekin korjaantui.
Toivotan Joulurauhaa ja tämän hyvän Jumalan Siunausta kaikille blogini lukijoille.

Kaikki on täytetty

On enää viikko aikaa Jouluun. Ajelin eilen Pälkäneellä ja asioin monessa eri paikassa ihmetellen kuinka paljon oli väkeä liikkeellä. Ajattelin ensi viikon ruuhkia mm.kaupoissa ja liikenteessä ja sitten sitä, että aikaa täytyy varata myöskin jonottamiseen. Tämä Jouluun valmistautuminen käytännön tasolla on paisunut kuin pullataikina. Helposti tämä ylenmääräinen kiire koettelee myös keskinäistä sopuakin, ja silloin on joulumieli kaukana.
Minusta tuntuu, että meillä monella on sellainen pakonomainen tarve saada kaikki valmiiksi ennen ns. h-hetkeä. Mitä nämä  asiat sitten meille itse kullekin merkitsevätkin ja mitä ne pitävät sisällään.
 Itse olen ajatellut vapauttaa itseni tästä tällaisesta ulkoisesta  paineesta Joulun suhteen.
Ihan jo olosuhteiden pakosta, kun on sen verran näitä "mummon virkatehtäviäkin" yms. niin teen vain sen, mitä kerkiän ja loppu sitten jää ja elämä jatkuu Joulun jälkeenkin.
Tykkään kyllä, että Jouluna on koti siivottu ja Jouluruuat laitettu ja, että tuoksuu Joululle. Ja myös haluan muistaa ystäviäni ja omaisiani pienillä lahjoilla, mutta rajansa kaikella.
Meillä on itsellämme helposti tämä täydellisyyden tavoittelu" ja kaiken valmiiksi saattaminen niin tärkeätä, että emme ehdi huomata Joulun varsinaista sanomaa kaiken kiireemme keskellä.
Eli sen, että "kaikki on jo täytetty" meitä varten ja meidän puolestamme. 
 Jumala antoi meille elämämme suurimman lahjan. Hän antoi meille oman poikansa, Jeesuksen ja hänessä syntiemme anteeksi antamuksen ja iankaikkisen elämän. Pysähdytään edes hetkeksi, että ehdimme tämän oman lahjamme vastaanottamaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää

 "Siunaa ja varjele meitä, Korkein kädelläs".

Liitän tähän onnitteluna Suomen 100-vuotispäivän kunniaksi  Lasse Heikkilän Sumalaisesta messusta jo tutuksi tulleen laulun; Laulu Suomelle. Tämä video on  Vapaaseurakunnan kesäjuhlilta.

Vierellä kulkijat

Huomasin vuosia sitten lehdessä ilmoituksen jossa kyseltiin vapaa ehtoisesta vierellä kulkemisesta kiinnostuneita  henkilöita kokoontumaan seurakuntakeskuksen kerhohuoneeseen. Vuosi oli ehkä 2010, tai jotain. Menin silloin asiasta innostuneena mukaan. Silloin perustimme Luopioisiin tämän epävirallisen, mutta silti hyvin tärkeän työmuodon.
Meidän ihmisten perustehtäviimmehän  täällä maailmassa kuuluukin olla lähimmäinen lähimmäiselle, ihminen ihmiselle.
Tämä vapaaehtoistyömme lähti liikkeelle vierailuina vuorotellen Kukkia kodon, siis entisen vanhainkodin kaikilla osastoilla ja sen lisäksi myös näissä mielenterveyden hoitokotiyksiköissä, Mikkolakodilla ja Haaparinteessä. Ollen alkuun enimmäkseen yhdessä laulamista sekä asukkaiden, että  myöskin meidän omia mielilaulujamme. Kahvin juonti päätteeksi oli tietysti tärkeä ohjelmanumero sekin.
Itse jouduin kuitenkin jäämään suhteellisen pian sivuun ajan puutteen vuoksi, koska silloin  minulla oli vielä karjanhoito vastuuta, mutta heti eläkkeelle jäätyäni menin uudelleen mukaan. Tämä porukkamme otti minut hienosti vastaan. Muistan miten joku tervehtiessään muistutti minun olevan perustajajäseniä ja se tuntui minusta erittäin hyvältä ja rohkaisevalta.
 Tämä porukkamme vapaaehtoistyö on näinä vuosina laajentunut hyvin paljon ja vain Jumala tietää näiden asioiden merkityksen. Joukossamme kukaan ei tietääkseni pidä kirjaa tehtävistämme. Kuvaannollisesti sanoen oksamme leviävät monelle taholle ja hyvin perustellusti voi sanoa, että juuremme löytyvät jo Raamatusta, sillä alkuseurakunnan  tärkeä työmuoto oli juuri diakonia.  
Kukin suoritamme tätä tehtävää oman persoonallisuutemme kautta. Varustettuna niillä lahjoilla, jotka olemme Luojaltamme lahjaksi saaneet. Enempää emme "työvälineiksemme" tarvitsekaan.
Mottonamme voisi olla; "lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa",
Ajan antaminenkin yksinäiselle on hyvin tärkeä asia. Mieleeni on jäänyt nuoruus vuosiltani erään nyt jo edesmenneen ystävän sanat hyvästellessämme toisiamme; "kiitos, kun annoit aikaasi".
Kun teemme tätä  "vierelläkulkijan" työtä sydämestämme niinkuin Jumalalle, kannamme Raamatun termein "hengellistä hedelmää".
Liitän tähän Maija ystäväni taidetta samasta aiheesta: SITÄ KUKKII JA KANTAA HEDELMÄÄ YHTÄ AIKAA.
                                                                                                                                                                   

Valtakunnan vartijoita

Valtakunnassa kaikki hyvin : Vai onko? Tämä kysymys on varmaan käynyt useampien meidän mielessämme. Päällisin puolin näyttäisi kyllä olevan suht`koht` hyvin. mutta onko se kaikki siinä?  "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto" Rauha on maassa kyllä ollut siinä mielessä että viimeisestä sodasta on kulunut jo seitsemän vuosikymmentä ja olemme saaneet elää rauhan aikaa siitä lähtien, josta kiitos kuuluu Jumalalle.
  Mutta  miten on sen keskinäisen "hyvän tahdon" laita. Tuntuu siltä, että  ihmisille oma etu on se kaikkein tärkein asia ja meitähän kannustetaankin pyörimään vain oman itsemme ja oman hyvinvointimme ympärillä. Itsekkyys kukoistaa.
Unohdamme, tahallamme vissiin, että Jumala on meidän Luojamme ja hän loi meidät ihmiset iankaikkisuus olennoiksi. Meissä on henki, sielu ja ruumis, joista muodostuu tämä ihmisen kokonaisuus. Jumala puhalsi meihin elämän hengen, joka on se kaikista tärkein osa meitä.  Eläinkin voi tuntea iloa ja ikävää ym. samoin kuin ihminenkin ja samoin kummankin ruumis kuoltuansa maatuu maaksi jälleen. Mutta vain ihmisessä on henki, joka meissä kaipaa Jumalan yhteyteen vaikka emme aina osaa sitä tiedostaa.
Nyt on suomalaisessa yhteiskunnassa nähtävissä se ilmiö, mikä tapahtuu, kun on hiljakseen unohdettu Jumala ja hänen sanansa . Asiat alkavat olla sekasortoisessa tilassa ja tämä on nähtävissä valtakunnan joka tasolla. Olemme menettämässä Jumalan siunauksen kansakuntamme yltä.
Mieleeni on jäänyt Jumalan sana, joka muinoin tuli Israelin kansalle profeetta Hesekielin kautta. Jumala oli etsinyt Israelin kansasta miestä, joka "korjaisi muurin ja seisoisi muurin aukossa",  mutta ei ollut löytänyt.
 Isrelin kansan kohdalla olivat ensin luopuneet papit, joiden tehtävänä oli tuoda Jumalan tahto tiettäväksi ruhtinaille. Siis sen ajan valtiollisille päättäjille. He joutuivat harhaan, kun eivät tienneet  Jumalan laeista ja säädöksistä. Edelleen sitten "maan kansa" toimi omassa elämässään omien mieltymystensä mukaisesti. Raamatussa israelin tavallista kansaa nimitetään "maan kansaksi".
Sama järjestys toimii edelleen myöskin meidän yhteiskunnassamme. Ensiksikin "Jumalan pappien" tulee olla "totuuden torvina", Ja ilmoittaa selvästi, mikä on Jumalan tahto missäkin asiassa.
Nyt kun tämä ei ole toiminut niin toiseksi sitten päättäjät ovat laatineet lakeja, jotka ovat selvästikin vastoin Jumalan sanaa. Kolmas vaihe tässä ketjussa on se, että kansa seuraa johtajiensa esimerkkiä, kun ei enää tiedetä, mikä on oikein ja mikä on väärin. On syntynyt yleinen mielipide, joka korostaa suvaitsevaisuutta melkein joka asiassa. Tästä esimerkkinä on se, että kaikkia Jumalan kymmentä käskyä vastaan rikotaan yleisesti. On muodostunut tällainen "ajan henki", josta Pekka Simojoen vanha laulu seuraavalla videolla hyvin selkeästi kertoo..

 Jumala etsii edelleen löytyykö miestä tai naista seisomaan "muurinaukossa" hänen totuutensa puolesta. Olemaan valona ja suolana, niinkuin Jeesus meitä kehoittaa vielä tämänkin ajan keskellä. .

Lähimmäisenrakkaus

Haluan nyt ensimmäiseksi jakaa tässä blogissani tosi ihanan ja ihmeellisen kokemukseni viime  sunnuntailta. Tulimme nimittäin pienen pojan poikani kanssa kirkkoon ja olin aivan "otettu" seuratessani kuinka hiljaa ja varovaisesti tämä pieni miehenalku (3v.) asetteli kädessään olevaa pientä muovista traktori- peräkärry yhdistelmäänsä penkille viereensä. Niin varovasti, ettei vain mitään ääntä olisi päässyt siitä kuulumaan. Olin näet ulko- ovella tullut sanoneeksi, että kirkossa ollaan hiljaa ja hän otti neuvoni niin viimeisen päälle tosissaan. Ihmettelin myös sitä, kuinka muuten tosi vilkas ja energinen poika jaksoi istua nätisti koko kirkonmenon ajan.
Sitten haluan myös kertoa siitä tärkeästä asiasta, mitä Janne Vesto käsitteli saarnassaan.
Tekstin aiheena oli lähimmäisen rakkaus. Meidän lähimmäisiämmehän ovat kaikki kohtaamamme ihmiset ja sellaisina meidän tulee heitä rakastaa ja kohdella.
Eikä rakastaa ainoastaan niitä ihmisiä, jotka meitä rakastavat, vaan ihan kaikkia. Myöskin vihollisiamme, jos nyt tiedämme itsellämme sellaisia olevan, ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka meitä vainoavat. Näinhän Raamattu meitä kehoittaa.
Tämä saattaa tuntua meistä ylivoimaiselta, mutta Jumalan avulla kykenemme kyllä siihenkin sillä häneltä me saamme pyytää tätä rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. On hyvä muistaa, että Jeeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja, että hän pystyy kyllä muuttamaan ei vain meitä itseämme, vaan myös elämämme tilanteita ja ihmiskohtaloita.
Niin, Veston Janne mainitsi saarnassaan myöskin nämä rikolliset maahan muuttajat, joiden tähden mielipitteet ovat paljolti kääntyneet muitakin pakolaisia ja maahan muuttajia vastaan. Myöskin heillä kaikilla on ihmisarvo. 
Hän mainitsi yleiseksi ilmiöksi tällaisen koston mentaliteetin, joka leviää vallankin sosiaalisessa mediassa. Meidän on hyvä näissä asioissa luottaa Suomessa hyvin toimivaan oikeuslaitokseen, eikä ottaa oikeutta omiin käsiimme. Myöskin tiedostaa se että rangaistus ei kenellekkään ole missään mielessä kosto, vaan asiallisesti määritelty rangaistus.
Rangaistuksen kärsittyään ihminen on samanlainen vapaa kansalainen ja yhteiskunnan jäsen kuin itsekkin olemme
Olemme kaikki tasapuolisesti Jumalan rakkauden kohteina Otetaan tämä Jumalan armo ja rakkaus vastaan ja annetaan sen levitä kauttamme lähimmäisillemme. Eikö tämä maailma olisi silloin vähän parempi paikka elää meille kaikille??????

"Suomi, kuule Herran sana"

Nykyisin olen viettänyt aikaa puutarhassamme marjapensaiden kimpussa. Samalla kuulen koulun kellon kutsuvan aina määrätyin väliajoin lapsia välitunnille ja taas takaisin tunnille koulutyöhön.
Tänäänkin meidän kauttamme sinne suunnisti kaksi pientä koululaista. Saan mielikuvissani myötä elää heidän arkeaan.
Tänään  kumaji myös toisenlaisen kellon ääni. Se ääni kuului kirkon kellotapulista ja ilmoitti siitä, että joku henkilö on siirtynyt ajasta iankaikkisuuteen. Tämän kellon ääni aina pysäyttää kesken arkisen kiireen. Muistuttaa meitä kiireisiä ihmisiä siitä, että kerran nämä "kiireemme" keskeytyvät lopullisesti.
Jumalallakin on oma "kellonsa". Raamatussa kerrotaan useassakin kohtaa Jumalan pasuunoista. Mm. uskovien ylöstempauksen ja Jeesuksen toisen tulemuksen yhteydessä.
Mutta kyllä Jumalalla on toisenlaisiakin, pienempiä "pasuunoita". Jokaisen Jumalan lapsen tulisi olla tällainen oman aikansa pasuuna, sillä Sanassa sanotaan, että "sana on sinua lähellä; se on sinun suussasi ja sydämessäsi"
Ja myöskin; "kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka Hyvää sanomaa julistavat".  Kaikista meistä ei ole julistajiksi, eikä kaikilla ole lauluääntäkään tai muuta vastaavaa, mutta kaikki me Jeesukseen uskovat olemme hänen todistajiaan. Kukin oman armoituksensa mukaan.
Meidän sukupolvessamme on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia sillä tavalla, että voisivat vastaanottaa ja uskoa sen. Tämän johdosta voisi sanoa, että nykypäivän lähetyskenttä aukeaa jo kotioveltamme.
Siksi vähän mukaeltuna; "Suomi, kuule Herran sana."

Maaliman varikset

Sattuipa tässä eräänä päivänä niin, että sain huolehtia samanaikaisesti lapsista, koirasta ja variksesta.
Siis sain, eikä niin, että minun täytyi. Silläkin asialla on vissi ero. Pohdin tämänkin sanan "huolehtia", merkitystä. Eikö se tarkoita sitä, että kantaa jonkinlaista huolta heidän hyvinvoinnistaan.
Koira oli naapurin koira, lapset olivat omia, siis toisessa polvessa ja varis vain tuli meidän pihaamme.
Juonen kulku meni niin, että kävimme lasten kanssa asioilla ja jätimme koiran siksi aikaa sen omaan, sillä hetkellä tyhjään kotiin.
 Kotipihaan tultuamme varis ehti kiivetä rappujamme ylös ja teki jopa tarpeensa ovemme eteen.
Hoputin lapsia kiirehtimään edellä ja hätistämään sitä pois, kun itse jäin vielä purkamaan autosta tavaroitamme. Seuratessamme  variksen liikkumista, huomasimme siinä jotakin outoa. Se lähti hyppien pihan poikki niin, että sen toinen siipi laahasi maata. Lentämään se ei pystynyt.
Siinä vaiheessa olisi pitänyt jo kiirehtiä noutamaan koiraa ja lenkittämään sitä samalla. Tuntui kuitenkin siltä, että ensin piti saada varikselle "apua".  Pelkäsin, että se katoaa pihastamme, jos ei pian löydy ihmistä lopettamaan sen elämää.  Lopettaa se täytyi, sillä viimeistään talvella se olisi pakkasen armoilla, vaikka kesän yli joten kuten selviäisikin.
Onneksi naapurimme oli kotona ja tuli ystävällisesti hoitamaan asian ja minä pääsin noutamaan koiraa.
Joku viisas on näin sanonut, että "eläimelle tulee antaa hyvä elämä ja armollinen loppu".

Lasten jutut

Lasten kanssa sattuu monenlaisia tilanteita ja asioita. Kannattaa pitää kynä ja paperia saatavilla ja tallentaa ylös lasten hyviä juttuja ja oivalluksia, sillä olen huomannut, että myöhemmin ne nousevat "arvoon arvaamattomaan"
Pieni pojan poikani, 3-vuotias, kiipesi selkäni taakse tuolilleni seisomaan. Tunsin kuinka pienet kädet hipelöivät niskassani, löysivät sieltä piilossa olleen kaulaketjuni ja sen myötä pienen ristin sormiinsa.
Varsinaisessa kyselyiässä oleva vesseli totesi: "Enkelin risti".
 Oikaisin sen olevan Jeesuksen risti ja jatkoin; se on tyhjä risti, kun Jeesus meni taivaaseen. Pikku mies oli heti kohta ajan tasalla. Pienessä päässä sijaitseva "muistikone" alkoi etsiä asiayhteyttä tähän astisiin huomioihinsa. Ensimmäinen suuhun löytynyt sana, "koulun juttu" ei hänen omasta mielestäänkään ollut hyvä, mutta heti perään löytyi oikea sana; "kirkon juttu".
"Lasten suusta saamme edelleenkin kuulla totuuksia".

Juhannus

Elämme parhaillaan keskikesän aikaa ja valmistaudumme keskikesän juhlaan, Juhannukseen.
Muistelen mielessäni lapsuuteni ajan Juhannuksia. Kodissamme siivottiin ehkä vähän vielä  perusteellisemminkin kuin normaaleina viikonloppuina. Myöskin piha siivottiin ja tuotiin nuoria koivuja "Juhannuslimoja" porraspieliin. Se antoi hyvän tuoksun ja juhlavuutta pihapiiriin.
Oli myöskin leivottu pullaa ja äiti ruukasi tehdä myös kaksi kakkua, tumman ja vaalean, kahvileiväksi. Äidillä oli varmaankin mielessä ajatus vieraiden tulosta, koska edessä oli kaksi pyhää.
Siihen aikaan kyllä yleensäkin leivottiin  ja siivottiin viikonlopuksi sen mukaan kuin nyt ehdittin ja jaksettiin. Kotimme oli maalaistalo, niin karjanhoito ynnä kaikki muu siihen liittyvä kuului normaaliin elämän menoon. Ei ollut jääkaappeja eikä pakastimia. Ei viemäreitä eikä "tuomareita". Oli juokseva vesi, kun otit likaämpärin käteesi ja toiseen puhdas vesiämpärin ja lähdit ulos ne kädessäsi. Toisen toit palatessasi tyhjennettynä ja toisen täytettynä.
Esim. maito jäähdytettiin ja säilytettiin lähteessä. Muistanpa, että taloudessa kätettävä maito saatettiin laskea ämpärissä kaivoonkin. Se tosin oli tehtävä hyvin varoen, ettei päässyt vahingossa läikkymään yli."Kun keinot loppuu, niin konstit alkaa".
Sitä työtä ei annettu lasten tehtäväksi, vaikka lapset yleensä osallistuivatkin kaikkeen työhön ikänsä tuomin edellytyksin ja voimiensa mukaan.
Kylläpä ajatukseni lähtivät liitelemään kauemmaksi kuin olin ajatellutkaan muistoihini palata.
Mutta palataan sitten vieläkin kauemmaksi, kuin kenenkään meidän muistimme kantaa.
Kuinkahan moni muistaa kuulleensa, että Juhannuksen päivänsankari Johannes Kastaja menetti päänsä vankilassa jonne hän joutui nuhdeltuaan Herodesta veljensä vaimon, Herodiaan vuoksi.
Johannes oli sanonut, että "sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa" Raamattu kertoo näistä tapahtumista Markuksen evankeliumin 6:ssa luvussa, jakeissa 21-28.
Oli ollut Herodiaksen syntymäpäiväjuhla menossa jolloin Herodiaan tytär tuli sisään ja tanssi. Se miellytti kuningasta ja hänen pöytävieraitaan. Tästä tämä tapahtumasarja lähti alkuun, joka sitten päättyi Johanneksen kannalta hyvin ikävästi.
Muuten onkin ainoa syntymäpäiväjuhla josta meille Raamatussa kerrotaan.
 Muistetaan Johannesta ja vietetään tätä keskikesän juhlaa silti iloisella mielellä ja oikealla asenteella.
Olihan Johannes suuren ilosanoman tuojan, Jeesuksen edelläkävijä.
HYVÄÄ JUHANNUSTA.

"Vain muutos on pysyvää".

Tänä aamuna ajatuksiani hallitsee teema muutoksesta. Lueskelin Sydän Hämeen Lehteä ja sieltä osui silmiini artikkeli Mikkolan navetan pihapiirin eri rakennuksiin sijoitetusta näyttelystä, joka sisältää hyvin monimuotoista taidetta, teemana on muutos. Siinä esiin tuodaan taiteen keinoin ympärillämme ja elämässämme tapahtuvia muutoksia. Tämä ei varmaankaan ollut alkusysäys ajatuksilleni, vaan täydensi niitä. Sopi kuin "nenä päähän", niinkuin sanotaan. Lehden edellisellä sivulla kerrottiinkin Senioriklovnien palkitsemisesta otsikolla;"Punaiset nenät palkittiin". Tämä kolmen naisen ryhmä käy eri tapahtumissa levittämässä hyvää mieltä ihmisille. Ryhmään kuuluva Tarja Saksala tiivisti tunnot sanoihin;
"Lahja voi olla laulu tai itse tehty taulu,
Tai auttamista tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli ja tulee hyvä mieli."
Kyllä tulikin hyvä mieli, voin sen todistaa kahdestikin mukana olleena. Tapasin heidät ensi kerran käydessäni Kostiakodissa katsomassa vanhaa sukulaistani ja toisen kerran sitten täällä Luopioisten olopäivillä.
Valtakunnallisia hengellisiä tapahtumiakin järjestetään ja mainostetaan otsikolla; "Mahdollisuus muutokseen."  Näitä tapahtumia ovat järjestämässä aina jonkun maakunnan eri seurakunnat yhdessä.  Kun Jumalan henki saa muuttaa ihmisen, niin se muutos tapahtuu niin syväluotaavasti, että ihmisen sisin muuttuu. Mutta Jumalan työ meissä, sekin on jatkuvaa. Raamattu kehoittaakin meitä näin, että; "muuttukaa mielenne uudistuksen kautta". Kun otamme vastaan hänen rakkautensa, se mahdollistaa sen että mekin osaamme ja voimme ja pystymme rakastamaan lähimmäisiämme.

Raamattuherätys

          
 Ohessa oleva kirjoitukseni julkaistiin Sydä Hämeen  Lehden hartauskirjoitus palstalla  jo 22.3-17. 

Päätin näin "hännästä jälkeenpäin" julkaista sen  myöskin tässä blogissani, vaikka monet ovat sen jo lukeneet SHL:n palstalta.

Sain nämä ajatukseni, Niihin liittyvät Raamatunpaikat ja muistoni eletystä elämästäni niin ihmeellisen selkeinä että oli aivan pakko istua kirjoittamaan niitä tähän koneelle.

RAAMATTUHERÄTYS
Koska nyt on Uskonpuhdistuksen merkkivuosi, on meidän syytä pitää esillä uskoa Jumalaan ja hänen sanaansa. Tehdään oikein järjen päätös aloittaa Jumalan sanan lukeminen ja tutkiminen.

Etsitään se mahdollinen Vihkiraamattu tai joskus lapsuudessa tai nuoruudessa saatu kirja pois sieltä kirjahyllystä enää pölyttymästä ja tuodaan se siihen keittiön pöydälle.

Kun se on siinä lähellä, niin silloin sitä tulee myöskin luettua. Jos emme omista kyseistä kirjaa, niin hankitaan se. Ja ellei ole rahaa sijoittaa tähän arvokkaaseen hankintaan, niin uskon, että mistä tahansa seurakunnasta se annetaan kyllä lahjaksikin.

Jumalan sana on meille Elämän leipää. ”Sillä ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (1Tim. 2.4).

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa lukemaan Raamattua. Sillä ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. (Matt. 4.4.) Emme elä täällä ajassa ainoastaan tätä elämää varten, vaan iankaikkisuutta varten. Meidän jokaisen elämä on mittaamattoman arvokas, eikä se pääty tähän ajalliseen kuolemaan.

Kerron oman kokemukseni tähän Raamattu asiaan. Sain ensimmäisen Raamattuni vanhemmiltani, kun olin oppinut lukemaan ja innokkaasti myöskin silloin luin sitä kirjaa. Muistiini tallentuivat Raamatun henkilöt aina vanhaa testamenttia myöten. Varhais nuoruudessani kulkeuduin hiljalleen pois Jumalan yhteydestä, kun elämäni täyttyi liikaa muista elämän asioista. Tuli sellaiset ”elämäni hallavuodet”, kunnes Jumala antoi voimakkaan etsikkoajan ja sain palata uudelleen hänen yhteyteensä. Nyt omistin sitten jo vihkiraamatunkin ja se kului vuosien saatossa irtolehtiseksi ja kannetkin siitä lopulta irtoilivat. Syystä, että kun se oli yöpöydälläni niin milläs sen estit, ettei sitä myöskin lasten pienet kädet ehtineet selailla. Tietenkin hankimme jokaiselle lapselle oman Raamatun, sitä myöten, kun he oppivat lukemaan. Itsellenikin hankin sellaisen reunoista lovetun, mikä nopeuttaa hakemaan jotain määrättyä Raamatun kohtaa.

Raamatun lukemiseni tosin väheni niinä vuosina joita nykyään sanotaan ”ruuhkavuosiksi”. Oli suuri perhe ja karjanhoito ynnä muut maatilan työt veivät oman aikansa.

Muistan erään ystäväni antaneen minulle silloin hyvän neuvon juuri siihen elämän tilanteeseen. ”Lue joka ilta säännöllisesti edes vähän ja jos jaksat, niin sitten luet enemmän”. Näin ei tullut sitä ”paussia” , mikä sitten helposti voi venyä pidemmäksikin ajaksi.

Nyt eläkkeelle jäätyäni olen noudattanut sellaista luku ohjelmaa, jota noudattamalla Raamatun saa noin vuoden aikana luettua alusta loppuun kokonaan.

Eli aloitetaan lukemaan kolmesta eri kohdasta. Esim. Raamatun alusta ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, sitten toinen kohta keskelta Psalmeista ja kolmas Uuden testamentin alusta. Luetaan joka päivä yksi luku jokaisesta kohdasta ja sunnuntaina joka kohdasta kolme lukua. Tai vaihto ehtoisesti jokaisena viikonpäivänä neljä lukua, Tosin tällä menetelmällä ehtii lukea Uuden testamentin uudelleen jo puoleen väliin, mutta eihä se haittaa. Siitä voi jatkaa, kun aloittaa alusta lukemaan uudelleen Vanhaa testamenttia.

Nyt on olemassa Raamatun käännöksiäkin useampia. Itse luen nykyisin pääasiassa ystävältäni lahjaksi saamaani Raamattu kansalle, käännöstä, koska koen sen mielestäni parhaaksi.

Nykytekniikalla voi myös näihin uusiin puhelimiin ladata koko Raamatun ja lukea sitten sitä kautta. Nuoret paljolti näin tekevätkin.

Myöskin Gooklea voi käyttää apuna etsiessä jotain tiettyä Raamatunpaikkaa.

Toivotan hyviä lukuhetkiä Raamatun äärellä.

Äitienpäivänä

On ilo kirjoittaa ajatuksiani tähän blogini sivuille, kun aurinko paistaa näin aamuvarhaisesta alkaen.
On kaunis äitienpäivän aamu.
Minulla on tänäänkin näitä "mummon virkatehtäviä" ja olen tiedottanut mahdollisille tämän päivän vierailleni, että sen vuoksi olen tavattavissa vasta iltapäivällä.
Tämä työ, jos tätä nyt työksi voi sanoa, on hyvin palkitsevaa. Eräänkin kerran  tämä pieni noin 3-vuotias miehen alku leikin tiimellyksessä huikkasi minulle, että "äiti" ja hämmentyi siitä itsekkin. Minä kysyin, että jaa olenko minä "äiti-mummo?" Poika nyökkäsi tomerana: "juu`u!
Luin hiljan jostakin lehdestä kehotuksen; "nauti elämästä!" Me saamme nauttia tästä elämästä, jonka Jumala on meille antanut. Muistetaan myöskin kiittää elämän antajaa. Esim. Psalmeissa meitä kehoitetaan tähän kiitokseen. Ps. 103:2 "Ylistä minun sieluni Herraa, äläkä unohda, mitä hyvää hän on tehnyt."  Ja Ps. 16: 7. "Minä ylistän Herraa, joka on minua neuvonut. Yölläkin sisimpäni siihen kehoittaa." Tuon minä koin hiljattain todeksi, kun yöllä herätessäni muutamankin kerran, sisimpäni oli täynnä Jumalan kiitosta ja muistin samalla tuon kehoituksen, että yölläkin Jumala siihen kehoittaa.
Tiedän, että elämässä tulee pimeitäkin päiviä, mutta niinkuin Jobin kirjassa sanotaan; Job. 2:10 " Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan myös pahaa".
Tänään haluan iloita ja toivotan blogiystävillenikin oikein HYVÄÄ JA AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!!

Arkipäivän onnea

Ilon ja onnen hetkemme voimme löytää aivan tavallisen arkemme keskeltä.
"Sillä arkeahan tämä elämä enimmäkseen on"; näin sanoi vanha ja viisas eläinlääkärimme aikoinaan.
Muistan vuosia sitten lukeneeni lehdestä, (ehkä se oli joku kolumni) 3 asiaa esimerkkeinä siitä, mitkä ovat arkipäivän onnea.  Siihen oli listattu seuraavat asiat:  Puhtaat, juuri vaihdetut lakanat nukkumaan mentäissä. Toiseksi lapsen pissa, joka lirisee pottaan ja sitä kolmatta asiaa en vain saata muistaa.
Itselläni mieleeni jäi hiljan tapahtunut kahden pienen koululaisen vierailu ennen kouluun menoa.
Liitän tähän asiaa selittävän kuvan, sillä kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa.Nämä tytöt saavat nopeasti aikaseksi sen, mitä milloinkin haluavat tehdä. Kyseisenä aamuna he halusivat leipoa tällaisa  herkkuja.
Usein meidän aikuisten ensi reaktio tällaiseen asian on se," että ei nyt, kun siitä tulee sotkua", tai, että" ei minulla nyt ole aikaa katsoa teidän peräänne". 
  Kuva näistä herkkuista tuli otettua vasta seuraavana päivänä, kun herkkuja oli jäljellä enää vain kaksi kappaletta. Se jäi kuitenkin todistukseksi siitä, että me kolme saimme kokea tätä mainostamaani "arkipäivän onnea".

Se on täytetty.

 Tänään Pitkäperjantaina muistelemme Jeesuksen ristinkuolemmaa. Hän antoi henkensä meidän puolestamme ollen Jumalan uhrikaritsana. Ristin kuolemallaan hän sovitti koko maailman synnit. Raamattu sanoo; "sillä ilman veren vuodatusta ei ole syntien anteeksiantamusta".
Se on täytetty! Näin Jeesus huusi ristillä ja antoi henkensä. "Hän antoi henkensä". Sitä ei kukaan häneltä ottanut vaan hän antoi sen vapaa ehtoisesti rakkaudesta meihin.
Jeesus täytti puolestamme kaiken lain, joten minun ei enää tarvitse ryhtyä sitä täyttämään ollakseni Jumalalle kelpaava.  Ei niin, että minun täytyy suorittaa, vaan niin että minä saan....    "Sillä; vapauteen Kristus vapautti meidät".
Kirjoitan tähän erään lapsuus muistoihini liittyvän laulun sanat.                 

 MUN TÄHTENI......
Sä jätit loiston taivaan. Sä puhdas viaton ja synnitön. Maan päälle tulit alas tuskaan vaivaan, mun tähteni näin kurjan ihmisen.

Sun päällesi mä pilkkapuvun laitoin, sun jalkoihis ja käsiis naulat löin. Mä kruunun sulle tappuroista taitoin, ja otsan puhtaan silllä seppelöin.

Oi rakkaus sä tuskan aateloima, nyt eessäs tahdon maahan kumartaa. On ylistetty pyhän veren voima, se kurjan kuolemasta pelastaa.

Saa lunastettu lauma luokses tulla, sen kohta kutsut päälle pilvien. Saan minäkin! Ei ansiota mulla kuin arvet lyömieni haavojen.

Laulun säkeistöjen viimeinen lause on kertosäe.
Laulun tekijöistä en nyt löytänyt tähän tietoja.

Vaalityötä

                                           
Kävin kaupalla ja osuin paikalle sopivasti pieneen kansankokoukseen. Ainakin kolmen eri puolueen
ehdokkaat siinä mainostivat kukin omaa puoluettaan. Eräs naapurini ojensi minulle muovipussissa pikkuleivän saatesanoilla; että he ovat vaihtoehto.
Toinen puolue tarjosi maistuvat kahvit vastaleivotun pullan kera. Nautin kahvista, vaikkei varsinainen kahvi aika ollutkaan ja keskustelin mielenkiinnolla ennestään minulle tuntemattoman ehdokkaan kanssa.
Kolmas ehdokas oli sitten lähikoulun opettaja, joka oli juuri edellispäivän aamuna soittanut minulle erään oppilaansa asiasta. Syystä, että tämä kyseinen tyttö sattui juuri sinä aamuna olemaan meillä (mummolassa) vauhtia ottamassa koulupäivään.
Hän tarjosi karamellin ja hänen kanssaan juttelimme kouluasioista. 
Yhdelle näistä kolmesta tulin sanoneeksi, että jos en nuoresta lähtien olisi ollut uskossa, olisin saattanut alkaa harrastaa vaikka politiikkaa. Usko Jeesukseen ei tosin sulje sitäkään elämän aluetta sivuun, vaan minun elämäni on täyttynyt niin monesta muusta asiasta, että "rajansa kaikella".
Tällä hetkellä koen olevani varsin epäpoliittinen henkilö. En seuraa politiikkaa juuri ollenkaan, mutta äänestämässä kyllä käyn.
Koti matkalla huomasin yhtäläisyyden näiden ajallisessa vaali työssä olevien henkilöiden ja itseni välillä. He hoitavat tämän ajallisen kotimaamme asioita ja minä sen sijaan saan Jumalan armosta olla taivaallisen valtakunnan edustajana. Tehdä "taivaallista" vaalityötä yhtenä vähimmistä tai ehkä jopa kaikkein vähin, mutta silti.
Kunpa me kristitytkin hoitaisimme yhtä innokkaasti, kuin kuntavaali ehdokkaat omaansa,  tätä taivaallista pestiämme.
Taivaan valtakunnan hallitsija on kuningas ja se on rakkauden valtakunta. Hallitusmuoto ei suinkaan ole demokratia vaan kuningaskunta ja siellä ovat voimassa oikeudenmukaiset kuningaskunnan lait. Sen rajat ovat meidän silmiltämme näkymättömissä, sillä ne kulkevat sydämeltä sydämelle.
Ja kun viimeinen sydän on voitettu Jeesukselle ja hän on näin saanut astua Jumalan pojan iankaikkiseen valtakuntaan, sillöin saapuu herrojen Herra ja Kuningasten kuningas. Tapahtuu kauan odotettu Jeesuksen toinen tulemus.
Tämä voi jonkun mielestä tuntua naiivilta uskolta, mutta lasten kaltaisiksihan meidän täytyisi tullakin päästäksemme sisälle Jumalan valtakuntaan
😊 
 

Yöllisiä ajatuksia

Olen nyt siinä iässä, että että uni ei aina tule yöllä silmään, tai sitten saatan herätä aamulla hyvinkin aikaisin. Se ei minua haittaa, sillä olen iltauninen ja toisena iltana yritän sitten vastaavasti päästä ajoissa nukkumaan. "Aamuhetki kullan kallis". Muistan tämän lauseen jo lapsuudestani.
Nytkin olin toista tuntia valveilla odotellen unta silmääni, kunnes nousin ylös ja tulin tähän koneeni ääreen. Kerkisin tätä ennen ajatuksissani käydä monen ystäväni luona ja tehdä parannusta yhteyden ottamisessa heihin. Varsinkin vanhimpia  ja jo lapsuuteeni liittyneitä ystäviäni muistin.
Ajattelin sanontaa; "elämä on nyt". Ei eletä eilisessa, tai vastaavasti huomisessa - tulevaisuudessa. 
Nyt tänään voimme kirjoittaa kirjeen, lähettää s;postia, soittaa puhelimella tai "piipahtaa" luona eli "käylähtää" kylässä.
Tällaisia ajatuksia tälle aamulle sillä aamuahan tämä jo alkaa olla, kun kello on yli neljän. Niinpä lähdenkin tästä aamukahvin keitolle.

Juhlaa

Ystäväni, taiteilija, on suunnitellut ja myöskin toteuttanut suunnitelmansa tehdä kauniita tauluja ja postikortteja käyttäen materiaalina irrallisia virsikirjan lehtiä.
Etsin aamulla sopivaa onnittelukorttia pienelle pojan pojallemme ja hänen perheellensä ja mieleeni tulivat silloin nämä ystäväni kortit.
Voin hyvin kuvitella, että tässä kortin kuvassa Jumalan enkelit taivaassa yhtyvät yhteiseen iloomme uuden ihmistaimen syntymisestä perhekuntamme keskuuteen.
Saamme tänään olla yhdessä Siunaamassa tätä pientä ihmistainta näin hänen elämänsä alkutaipaleella. Pyytää hyvän Jumalan Siunausta ja enkel` vartiota hänen elämänsä ylle.



Kortin synty historia on sellainen, että ystäväni osui paikalle erääseen kotiin missä tehtiin suursiivousta. Hän osui juuri sopivasti näkemään ja "pelastamaan"roskiin menevän laatikon päältä  irtolehtisen virsikirjan. Saatuaan luvan ottaa ja pitää kyseisen kirjan hän alkoi suunnitella sille uusiokäyttöä. Kuvassa näkyy nyt yksi versio näistä ihanista korteista.

Hyvää ystävänpäivää.

Ystävät ovat tärkeä osa elämäämme ja sellainen meidän vaikutttavuus kanavamme. Se on  kaksisuuntainen asia, koska sillä on vaikutusta meihin itseemme ja me myös vaikutamme lähimmäisiimme.
Viime yönä hereillä ollessani ajattelin ja muistelin joitakin ystäviäni. 
 Erityisesti jo edesmennyttä ystävääni Esteriä, johon tutustuin 70-luvun lopulla. Kerronpa eräästä kohtaamisestamme hänen kanssaan, koska siinä tulee esiin suuri ilo ystävän näkemisestä.
Eräänä kesäisenä päivänä olin menossa kauppaan ja tämä Esteri-ystäväni tuli kaupan pihassa sitten  rollaattorinsa kanssa minua vastaan. Ja aivan spontaanisti hän iloisena huudahtaa: "Ei sitä vaan aamulla herätessään ja sängystä noustessaan tiedä, mitä mukavaa sitä päivän aikana voikaan tapahtua"!
Tästäkin tapauksesta on kulunut ehkä jo parikymmentä vuotta, mutta aina mieleen tullessaan se rohkaisee minua ystävyys suhteiden vaalimiseen. 
"Lyhyestä virsi kaunis" joten nyt en pitempään "haasta", vaan menen laittamaan aamukahvia ja herätän isännän kanssani kahville.
Sitä ennen toivotan kaikille blogiystävilleni oikein hyvää ystävänpäivää!

"Kultaomenia hopeamaljoissa"

"Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat"( Sananl. 25: 11)
Huomasin Sydän Hämeen lehdessä "lukijan palstalla" kirjoituksen otsikolla: "Sanoilla on merkitystä".  Se oli lyhyt kirjoitus, mutta osoittaa hyvin todeksi sen asian, että sanoillamme on merkitystä enemmän kuin tiedostammekaan. Tämäkin kirjoitus herätti mielessäni paljon ajatuksia kyseisestä aiheesta ja niinpä en voinut olla kirjoittamatta kommenttiani ja antamatta palautetta tästä  kirjoituksesta samaiseen lehteen.
Ajattelin käsitellä tätä samaa aihetta sanojemme merkityksestä myöskin tässä blogini sivuilla. Sanoillammehan me vaikutamme niin omaan kuin myöskin  lähimmäistemme elämään. Sekä hyvää, että pahaa. 
Ja koska asiat on aina hyvä perustella, että me ne oikein ymmärtäisimme, niin perustelen nämä ajatukseni Jumalan sanalla.
Siksi, että Jeesus sanoi näin, että;"taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa". (Matt. 24:35). Jumalan sana pysyy voimassa kautta kaikkien aikakausien, huolimatta siitä, uskommeko me siihen sanaan vai emme.
  Filippiläiskirjeessä meitä neuvotaan ajattelemaan ja puhumaan sitä, ”mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa.” (Fil. 4:8)
 Sillä jos me ajattelemme sydämessämme negatiivisesti, niin ajatuksistamme helposti muodostuu  puheemme ja loppuviimeksi myöskin tekomme.
Sanoihin liittyen Jeesus puhuu meille vakavia sanoja  (Matt. 12:34,36,37):  "Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, ja paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mutta minä sanon teille; jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.
Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi". ( Matt. 12: 34,36,37) .
    Kanssa käymisessä toinen toistemme kanssa voimme olla rakentamassa rauhaa, sillä ; "leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan"  (Snl. 15.1.), ja "Öljy ja suitsuke ilahduttavat sydämen, samoin ystävän lempeys ja hänen alttiit neuvonsa".  (Snl.27.9.)
Annetaan Jumalan sanallaan puhdistaa ja Jeesuksen uskon kautta asua sydämessämme, niin hän muuttaa meitä hänen itsensä kaltaisuuuteen. Ollaan valmiita kylvämään hyviä sanoja lähimmäistemme elämään kukin oman persoonallisuutemme mukaan ja -rajoissa.  
Psalmissa 141: 3; pyydetään: "Herra, aseta suulleni vartija, vartioi huulteni ovea".
Muistan aina äitini opetuksen pikkutyttönä ollessani, kun hän neuvoi minua olemaan kiroilematta, vaikka muut sitä tekisivätkin. Perusteluna hänelläkin oli Jumalan sana Raamatusta. "Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja,  samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni".(Jaak: 3-4.)
Kun juttelemme ihmisten kanssa, niin ei puhuta pahaa toisista ihmisistä, vaan jos ei ole hyvää sanottavaa,  niin ei puhuta sitten ollenkaan. Eikä "lausuta väärää todistusta". Se on  8:s Jumalan kymmenestä käskystä.
Edelleen: "Mitä se siis sanoo? Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi; nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista niin sinä pelastut, Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.  Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".  (Room. 10. 8-10, 13.)

Ja lopuksi vielä: (Snl. 4:23). "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee".
     

Muinaisia polkuja

 Keskustelin syksyllä ystäväni kanssa oman polun kulkemisesta. Siitä, kuinka meillä jokaisella täällä elämässä on oma, erilainen polkunsa kuljettavana. Tällöin muistutin ystävääni myöskin siitä polusta ja tiestä, joka johtaa taivaaseen. 
Mieleeni jäivät soimaan ystäväni sanat, kun hän neuvoi minua kirjoittamaan aiheesta tähän tapaan: "Nythän on toi polkujuoksukin ajankohtanen. Kirjota sillai, että tämmönen tavallinen ihminen pääsee jyvälle. Jotain radikaalia".  "Jotain kongreettista otetta uskoon."
 Meillä ihmisilla on kaipaus löytää jokin "onnenmaa tai -satama", jonne pääsyä kaivataan. Iskelmienkin sanoituksissa tämä tulee esille, mm: "Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa"....  jne. Sananlaskujen kirjasssa todetaan näin: "Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie" Sananl. 16:25.
 Me kuljemme aivankuin luontojaan omaa tietämme,kuljemme niin sanotusti "oman tahdon tietä".  Jumala rakkaudessaan kutsuu meitä "taivastielle". Nämä kaksi tietä ovat hyvin erilaisia teitä ja johtavat aivan eri päämäärään.
Kuuntelin kauan sitten Jumalan sanan saarnaa, josta mieleeni jäi elämään yksi lause ja kehoitus: "Etsikää muinaisia polkuja".
Ikiaikojen Jumalan suunnittelema tie on ollut olemassa kautta ihmiskunnan historian. Muinaisista ajoista alkaen. Raamattu kertoo, että jo vanhan liiton pyhät kulkivat tätä samaa Jumalan ilmoittamaa ja valmistamaa tietä.
  Lapsikin voi uskossa astua tälle tielle ilman mitään turhaa järkeilyä ja epäilystä, mihin me aikuiset usein sorrumme. Lisäksi Raamattu lupaa, että "siltä tieltä ei eksy, eivät hullutkaan".
Kirjoitan tähän muutamia mieleeni tulevia Raamatun esimerkkejä tästä tiestä.
Uskon isästä" Aabrahamista kerrotan. "Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva". .Hebr. 11:8.
Jesajan kirjassa kerrotaan kuinka Jumala puhui Mooseksen kautta kansalleen heidän vaeltaessaan  kohden Luvattua maata:
Jesaja 30:21.  "Jos poikkeat oikealle tai vasemmalle, kuuluu takaa korviisi nämä sanat: "Tässä on tie, tätä kulkekaa."
Jeremia 6:16. kerrotaan: “Näin sanoo Herra: "menkää teiden varsille ja katselkaa, kyselkää muinaisia polkuja. Kysykää, mikä tie on hyvä, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: Emme vaella".
 Tällä tavalla mekin valitettavan usein saatamme Jumalalle vastata. Viisasta olisi kuitenkin 
rukoilla psalmin kirjoittajan sanoin:  Ps. 25:4. "Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi". Näin Daavidkin rukoili, "jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut oikealle tielle".
Ps. 139:24.
Uuden testamentin sanoma on selkeä siinä, että; "Jeesus on tie, totuus ja elämä".Raaamattu sanoo vielä, että "Hän on vihkinyt tiensä uudeksi ja eläväksi tieksi". Tämä on niin tosi radikaalia, kuin vain jokin asia voi radikaalia olla. Kunpa meiltä vain löytyisi rohkeutta lähteä tälle tielle, jonka tien alkupää löytyy aivan läheltä, se löytyy omasta sydämestä. Siellä käydään se tärkeä kamppailu, "Jaakobin paini", tehdesämme valintaa  tämän maailman herran ja Taivaan Jumalan välillä. Molempia emme voi seurata, vaikka usein niin kuvittelemme.
Jumala on luvannut antaa meille kaiken tarvittavan lähtiessämme kulkemaan tätä Jeesus-tietä. Valinta ja päätös tielle lähtemisestä meidän on itse tehtävä.