"Himmenee valot tän maan"

"Kahvipöytäparlamentit" ovat monesti hyviä ideoiden tuottajia.  Seurakunnassamme vaikuttava isäntämies ja perheen isä kertoi ideasta, josta olivat vaimonsa kanssa keskustelleet aamukahvipöydässä. Nimittäin sellaisesta, että me jokainen voitais seurakunnan tilaisuuksissa rohkeasti "rikkoa" totuttuja rajoja. Ei tietenkään mitään pahaa tai luvatonta. Johdannoksi hän luki Raamatusta 5 Moos.31:6. "Olkaat lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; Hän ei jätä, eikä hylkää sinua".
No, hän sanoi itse sitten näyttävänsä tässä asiassa esimerkkiä. Hän ajatteli laulaa meille kitaran soiton säestyksellä, mutta ei tosin kuitenkaan yksin. Niinpä hän rohkeasti sitten lauloikin yhdessä vaimonsa kanssa duettona. Vaimonsa laulamista olemme kyllä tottuneet ennenkin kuulemaan.
Laulun loputtua suosion osoituksia riitti, joten rohkeus kyllä kannatti. Itseäni "kosketti" heidän valitsemansa laulun sanat hyvinkin paljon, sillä se liippasi omaa elämän historiaani hyvin läheltä. Olen kokenut laulun sanojen todellisuuden henkilökohtaisessa elämässäni. Seuraavassa postauksessani sitten kerron tähän lauluun liittyvää elämän tarinaani.
                                    Valoja maailman

Valoja maailman mä nään, loistavat niin ne väreissään.
Jokainen niistä mulle kai lupauksen tuo, jos käyn vain niiden luo.

Himmenee valot tään maan, kun katselen rakkauttaan,
niin paljon mä Herralta saanut oon.
En päivääkään vaihtaisi pois, ei Jeesusta korvata vois,
tää maailma parhaimmillaan vaik´ ois.

Valoja maailman mä näin, katsomaan niitä kerran jäin.
huomata sain; Se kaikki on valhetta vain,
ja haihtuu matkallain.

Valoja maailman mä nään, katsomaan en nyt enää jää.
Golgatan luona valo on ihmeellinen,
risti Jeesuksen.

Kiitollisuudesta

Jumala puhuu. Hän puhuu meille arkisisten asioiden yhteydessä.  Nyt juuri ymmärrän Jumalan puhuvan minulle kiitollisuudesta, kun huomaan pyyhkiessäni nokista laattiaa ja saadessani sen jopa helposti puhtaaksikin. Minulla on käytettävissäni paksua kastelun kestävää paperia ensiavuksi ja sen jälkeen saan vain vääntää hanasta ja saan lämpimän veden astiaan plus pullosta pesuanetta. Ajattelen sitä  kuinka helppoa nyky aikana esim. siivouskin voi olla. Myöskin tämä kirjoittamiseni onnistuu kesken arkisten töiden. Ei tarvitse etsiä kynää ja paperia kaapista. Istahdan vain tähän koneen ääreen ja muutama "klikkaus", niin jopa sain alkaa kirjoittamaan Jumalan minulle antamia ajatuksia, "mustaa" valkoiselle".Ja kohta painan kohdasta, julkaise, sitten ovatkin ajatukseni jo blogi ystävieni luettavissa. Niin moni asia on meille tehty helpoksi, kun ajattelemme esim. esivanhempiemme elämää sukupolvi taaaksepäin. Kysymys kuuluukin? Osaammeko me olla kaikesta tästä kiitollisia Taivaan Jumalalle. Meillä on niin paljon kiitollisuuden aiheita ympärillämme, ettemme luetella taida.  Vielä voisin mainita ruoán riittävyys, lämpimät asunnot terveydenhuolto ja koulutus. Pidämme kaikkea tätä vain itsestään selvinä, meille kuuluvina asioina. 
Mutta alkuun! Mistä se noki tuohon keittiön lattialle sitten pääsi tupsahtamaan. Meidän "talorempassamme" on menossa vaihe, että muuri on purettu ja tänä aamuna  miehet alkoivat korjata savupiippua. Kukaan ei vain huomannut tukkia "röölejä".  Sieltä kautta se noki sitten pääsi tulemaan ja sotkemaan lattiaa.
No, nyt menen jatkamaan kokkausta, että miehet pääsevät syömään. Elämä on yllätyksiä täynnä.

Totuuden etsintää.

Lueskelin Sydän-Hämeen lehteä ja mielenkiintoni heräsi silmäillessäni erästä artikkelia.  Jo kahden vuoden ajan on täällä Mikkolan navetalla jatkunut luentosarja, totuuden kaleidoskooppi. Siinä on lehden artikkelin mukaan "huhuiltu" totuuden perään, Ja lopputulemana todettiin, että lopullisinta totuutta ei koskaan tavoiteta. Ajattelin, että tuohon asiaan olisi ollut kirkolla, niinkuin tietysti myöskin meillä vapaiden suuntien Kristityillä, painavaa sanottavaa. Miksiköhän totuuden elämäänsä löytäneet, osaavatkin olla niin hiljaa löydöstään.
Tässä Totuuden kaleidoskooppi -sarjassa on totuutta yritetty lähestyä mm.historian, talouden, teologian, median, geenien ja aistien näkökulmasta. No mainittiinhan tuossa luettelossa kyllä myöskin teologia, mutta nyt sen huomattuani, ihmettelen vielä enemmän ehdottoman totuuden löytymättömyyttä. Sillä teologia merkitsee Jumaluusoppia eli oppia Jumalasta.
Jo Pontius Pilatus kyseli aikanaan totuuden perään: Mikä on totuus? Meille on vähän arvoitus, valkeniko hänelle totuus. Joka tapauksessa hän "pesi kätensä", kun ei halunnut totuutta, siis Jeesusta, tuomita, ristille. 
     Jeesus itse sanoo olevansa, Tie, Totuus ja Elämä: Eli Hän on tie Taivaallisen Isän luo. Sitten Hän  itse on Totuus ja Hänessä meillä on myöskin iankaikkinen Elämä.
Tätä voi kokeilla, sillä Jeesus lupaa: Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tietämään, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani. Joh.7:17.  

Kaksi tietä

 Toissa sunnuntaina kirkon evankeliumi tekstinä oli Matt.7:13-14, Jeesuksen kehoitus mennä sisälle ahtaasta portista.  Toisena vaihtoehtona oli avara portti ja sen kautta laveaa tietä pitkin kulkeminen. Alkavalla viikolla raamattupiirissämme  käsiteltiin vielä samaa asiaa.Valitettavasti olin silloin  estynyt pääsemästä mukaan.  Kuulemani mukaan keskustelu oli ollut vilkasta. Olihan tosi mielenkiintoinen aihe kysymyksessä. Kipinä sieltä lensi ja sytytti  minutkin jälleen kerran miettimään tätä elämän ja kuoleman kysymystä. Sillä juuri siitähän tässä asiassa on kysymys. Valittavanamme on iankaikkinen elämä Jumalan taivaassa tai sitten iankaikkinen ero Jumalasta.
 Kuulin ja luinkin, harvinaista kyllä, tästä tekstistä useammankin version mennä viikolla. Mutta missään niissä ei mielestäni selkeästi kerrottu, miten ihminen pääsee tälle kaidalle taivastielle, koska ei sille vahingossa jouduta, eikä eksytä.
Jeesus vastaa Nikodeemukselle, joka jostakin syystä tulee yöllä Hänen luoksensa kyselemään näistä asioista, näin: "Ellei ihminen synny uudesti ylhäältä, ei hän voi päästä Jumalan valtakuntaan". Nikodeemus kysyy, "miten ihminen voi vanhana syntyä"? Tähän Jeesus vastaa, vertauksella, että ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Se on Jumalan teko ihmisessä. Mutta ihmisen täytyy itse tulla Jeesuksen tykö ja hänellä täytyy olla selkeä tahtotila, että hän haluaa tulla pelastetuksi. Silloin, kun me tunnemme itsemme epäonnistuneiksi ja syntisiksi,  niin me voimme esim. rukoilla ns. syntisen rukouksen, jos emme omin sanoin osaa rukoilla. Tämä rukous on laadittu avuksi Jumalan apua kaipaavalle ihmiselle. Se löytyy "guuglettamalla", laittaen hakusanaksi"syntisen rukous". Jumala kuule ja vastaa Hänen mielensä mukaisiin rukouksiin. Onhan hän luvannut, että kuka ikinä huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä muuta nimeä ei ole ihmiskunnalle annettu,missä me voimme pelastua, kuin Jeesus nimi. Ei meitä pelasta kaste, eikä ehtoollinen. Ei minkään kirkon, eikä seurakunnan jäsenyys, ei kummien usko, vaan täytyy olla omakohtainen usko Jeesukseen. Ja juuri tämän uskon Jumala meille lahjoittaa, kun tulemme Jeesuksen luokse. Sanassa  sanotaan: "Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskoivat hänen nimeensä". Ja tämä sama sana on voimallinen toteutumaan tänäkin päivänä. Emme ole epävarmojen asioiden kanssa tekemisissä. Jumalan sana on varma ja luotettava ja kaiken vastaan ottamisen arvoinen, sanoo Paavali kirjeessään. 
Portin kaidalle tielle tekee ahtaaksi se, että meidän itse on myöskin luovuttava jostakin. Ensiksikin meidän on jätettävä"syntisäkkimme" ristin juurelle. Emme myöskään voi tuoda Jumalan eteen esim. omia ansioitamme. Kaikki, mitä me täällä maailmassa omistamme, on meille Jumalan lahjaa ja saamme niistä iloita mutta ne eivät saa olla meille tärkeämpiä tai rakkaampia kuin on pelastus Jeesuksessa, Niinkuin Paavali tässäkin kohtaa sanoo, että " hän pitää sen kaiken roskana Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla".
Jeesus siirtää meidät kuolemasta elämään, pimeydestä valkeuteen ja Saatanan vallasta Jumalan rakkaan pojan valtakuntaan. Jeesus vielä vakuuttaa meille, että joka Hänen tykönsä tulee, sitä Hän ei heitä ulos.

Taivaallista viisautta

Kodissamme pirtin seinällä on ollut noin kolmen vuosikymmenen ajan sellainen messinkiin pakotettu taulu, jossa on kuva rukouksessa yhteen liitetyistä käsistä. Lisäksi siinä on arvokas elämän ohje, jonka tekstissä sanotaan tähän tapaan.  "Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä asiat toisistaan".
Muistan nuorempana,- meillä oli mieheni kanssa Tampereella käydessämme tapana poiketa  eräässä kone liikkeessä, vaikkei niin asiaakaan sinne aina olisi ollut. Sen koneliikkeen omistaja oli mieheni entinen naapuri pohjanmaalla, uskovainen mies. Erään kerran seisoin siellä koneliikkeen käytävällä pysähtyneenä tutkimaan seinällä olevaa taulua. Kysymyksessä oli juuri tämä mainitsemani kotimme seinällä oleva taulu. Ehkä siinä meni hetken aikaa, että sain luettua koukeroisilla kirjaimilla kirjoitetun tekstin ja lisäksi varmasti halusin sisäistää sen sanoman, niin etä se jäisi mieleeni ja voisin halutessani muistaa sen uudelleen. No, se ystävämme kävelee sitten siihen viereeni ja ehkä hetken mielijohteesta ottaa taulun seinältä,ja sanoo antavansa sen minulle. Siitä vain hän muitta mutkita ottaa taulun seinältä, käärii sen käärepaperiin ja niin taulu vaihtaa omistajaa.
Muistan kuinka kotona alkuun huomasin, että ei se teksti niin vain mieleen jäänyt. Aina oli jokin asian kohta tarkistettava uudelleen. Monesti mietin, että muistankohan käyttää tekstin ohjetta sitten, kun sitä elämän varrella tulee tarpeen noudattaa.
 Heräsin huomaamaan, että nyt aivan tiedostamattani olen saanut noudattaa tämän rukouksen esimmäistä osiota. Jumala on suonut minulle tyyneyttä hyväksyä erään haikealta ja surulliseltakin tuntuvan asian niin, että se on lähipiirini silmissä kääntynyt näyttämään jopa siltä, että iloitsen siitä asiasta.          Jumalan sanan kanssa linjassa olevat rukoukset toimivat aivan samoin kuin Jumalan sanakin toimii elämässämme silloin, kun se saa "uskossa sulautua meihin", nimittäin hyödyttäen joka päiväistä elämäämme arkemme keskellä.   Ihmeellistä, mutta kuitenkin totta.

Ajan käyttömme.

Emme saata täysin ymmärtää kuinka arvokasta onkaan meille annettu aika. Meillä on pitkälti vapaus ja oikeuskin itse vaikuttaa siihen, miten aikaamme käytämme. Emmekä tule useinkaan ajatelleeksi sitä, että olemme siitä myöskin vastuussa Jumalamme edessä.Aikamme on myöskin rajallista. Raamatun kuvauksin sanottuna."Niinkuin hiekka on valunut tiimalasissa, tai niinkuin kankuri, saatuaan kankaan valmiiksi, leikkaa sen irti loimen tutkaimista". Aivan samoin  elämämme loimet kerran katkaistaan. Tällaiset ajatukset ovat hallinneet mieltäni menneiden päivien aikana. Ja lähinnä nyt juuri oma ajankäyttöni. Kulunut kesä on perheessämme ollut hyvin tapahtumarikasta aikaa. En paljoakaan  ole ennättänyt istahtaa tähän netin äärelle. Mutta sehän on kyllä yleisesti tiedostettu asia, että eläkkeelle jäätyä ne kiireet sitten vasta alkavat ja tämän "totuuden" voin aivan hyvin allekirjoittaa kohdallani. Olen kuitenkin oppinut rukoilemaan Jumalan johdatusta ajankäyttööni ja päiviini. Olen oppinut myöskin ajattelemaan niin, että aikani ei enään ole "kortilla." Olen sen monasti sanonut ääneenkin, ja sen, että minulle annetaan sitä koko ajan lisää. Sitten, kun se kerran loppuu, niin sitten se vain loppuu tykkänään. Saan siirtyä uuteen ja parempaan olotilaan. Niinkuin Paavali sanoo, että "elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto". 
En tiedä,  se taitaa olla yleinen ajatus malli, että näitä iankaikkisuus asioita olisi aikaa ajatella sitten muka vanhana tai vasta vakavasti sairaana. Emmehän me voi tietää, annetaanko meille huomista päivää. Tuleeko meille vanhuutta tai vakavaa sairautta, ensinkään, jolloin olisi sitten aikaa iankaikkisuuteen valmistautua. Vakavasti sairaana ei sitäpaitsi jaksakaan pohtia elämän tärkeitä kysymyksiä. Eräässä vanhassa laulussa sanotaan hyvin osuvasti että: "Älä sano: Sitten vanhana, taikka vasta sairasvuoteella. Elämäni annan Herralle, riennän ristin juurelle,jne."
 "Katso, nyt on otollinen aika, katso nyt on pelastuksen päivä".2 kor. 6:2.

Paavalin kääntymys

Paavali sanoo, että "Varma on tämä sana ja kaikin puolin vastaan ottamisen arvoinen, että Jeesus Kristus on tullut syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin". Paavalikin koki itsensä syntiseksi Pyhän Jumalan edessä, vieläpä kaikkein suurimmaksi sellaiseksi, koska hän oli vainonnut Jumalan seurakuntaa.Hänen elämänsä kuitenkin muuttui totaalisesti, kun hän kohtasi Jeesuksen. Se oli hyvin vaikuttava kohtaaminen, kun Jeesus ilmestyi hänelle Damaskon tiellä. Siitä kerrotaan Apt:n yhdeksännessä luvussa. Hänellä oli mukanaan kirjeitä Damaskoksen synagoogille vietäväksi sitä varten, että hän saisi tuoda kristittyjä sidottuina Jerusalemiin."Hänen ollessaan matkalla taivaasta leimahti yht`äkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja hän kuuli äänen sanovan "Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän kysyi: "Herra, kuka olet"? Ääni vastasi: Minä olen Jeesus,jota sinä vainoat.  Sen jälkeen hän sai ohjeet, kuinka hänen tuli toimia. Hänet talutettiin sokeutuneena Damaskokseen. Siellä eräs Ananias niminen mies oli näyssä saanut Herralta ohjeet mennä Sauluksen luokse ja rukoilla hänen puolestaan. Raamattu kertoo: "Niin Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani molemmat kätensä Sauluksen päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra lähetti minut. Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota kuljit. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhällä Hengellä". Ja heti oli kuin suomut olisivat pudonneet Sauluksen silmistä, ja hän sai näkönsä. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin".  Näin Raamatussa kerrotaan Sauluksen uskoon tulo. Entisestä vainoojasta tuli nyt Jeesuksen todistaja. Näiden  vaiheiden jälkeen Sauluksesta kerrotaankin nimellä Paavali. Ja aivan samoin kuin Jeesus kohtasi Paavalia, on hänellä mahdollisuus kohdata meistä jokaista.Tätä uskoontulo prosessia kutsutaan uudestisyntymiseksi, mikä on jokaisen kohdalla erilainen kokemus, aivan niinkuin luonnollinen  syntymäkin on. Saamme lahjaksi iankaikkisen elämän. Se on Jumalan armolahja meille jokaiselle Jeesuksen omalle.
Sillä:"Iankaikkisuus alkaa jo täällä, maitten päällä, ja jatkuu iäti taivaassa.