Jouluevankeliumi

Joulu jatkuu aina Nuutin päivään asti. Siksi haluan vielä jakaa blogiystävilleni Jouluevankeliumin "Tampereen kiälestä" täkäläiseen kiälen käyttöön mukaeltuna. Eikähän  tämä suuri sanoma  rajoitu ainoastaan Joulun aikaan, vaan se on voimassa ja raamatusta luettavissa ympäri vuoden.  Siis tähän tapaan:
1. Kyähäh herrojem metkut tiäletää. Tiätysti tää Aukustus-keisarikin aikonaa kekkas, että kaikkien tarttiskim maksaa jottaiv verroo.
2. Se muuten olikin  siäpäi ensmänen kerta. Aukustuksen apu miähenä hääräs joku Kyrenius vai kekä se ny oli. Se oli sen seudun käskynhaltija.
3. Kaikkien tartti siihen maailman aikaan rahrata itte ne verorahansa semmottelle keruupaikalle, kerta ei viä ollu ennakom pidätyksiä eikä edes maksullista maksupalvelua eikä mittää. Niitä veroja kerättiin siä eri kaupunkeissa.
4. Ne kyä oli nöyrää porukkaa siä suunnalla. Ne totteli hövelisti keisaria. Joka miäs kuulemma lähti talsii justiinsa sille veronmaksu paikalle, mikä oli sille käsketty. Semmosesta kai aika piänestä Nasareeti kaupunkista, jostai Kalilesta ampas liikkeelle yks Joosev. Se lähti vetelee ylämäkee kohti Beetlehemiä, Juuttaan maan Taavetin kaupunkia. Kun se oli meinaan itte sitä Taavetin sukua. Betlehem oli siks varten se Joosevin veronmaksu paikka.
5. Reissussa oli Joosevin kans sen morsiam, Maria.Se vartos lasta.
6. Siä Betlehemissä Maria huamas, että nysse vauvva taitaa syntyäkki.
7. Kaikki Betlehemin matkustajakodit oli täpösen täynnä niitä veronmaksajia, eikä Joosevim perhe ollu saanu kortteeria, ei sittem mistää.  Ne joutu nukkuu jossain  navetassa. Siä tää Marian esikoispoikakin synty.  Maria-äite kääräs sem pilttinsä johki tuukeihin ja nosti sev varovasti nukkuun semmoseen ruakakaukaloon, mistä kotieläimet syä.
8. Jossakin kedolla ihan samoilla nurkilla sattu olleem paimenia yätöissä.
9. Ihan äkkiä tuli ihan kirkasta, keskellä yätä. Paimenet tiätysti ällisteli, että mikä nyo, mutta sitten ne honas enkelij joka seiso siinä niitten edessä ja sano:
10. "Älkää hyvät miähet hualestuko.Muullom meinaa ilonen tiadotus joka kuuluu joka iikalle missä maassa vaa:
11. Tossa Daavidin kaupunkissa ommeinaa justiinsa tänäpänä syntyny Ristus, Vapauttaja.
12. Löydätte sev Vapauttajan kelveesti: Se nääs uinuu tiiviisti kapaloituna yhlem pilttuum perällä."
13. Siihem sammaan syssyyn enkelin taakse ilmesty taivaallista sotaväkkee tiäs kuinka monta komppaniaa ja lutuunaa, ja ne porukalla ylisti Jumalaa:
14." Hunööriä Jumalalle, kerta se tahtoo vaa rauhaa ja kaiken sorttista hyvvää ihmisille maam päällä".
15. Jakka enkelisoltut oli loinassu takasi taivaallisille harjotuskentille, nin siinä paimennusmiästen yä vuorossa alko melkonen kuhina. " Jos mentäski kattoom Petlehemiin mimmosta siä on tapahtunu, meinaan kuh Herra suvaitti meille tommottia ilmottaa."
16. Kauheella höökillä paimenet viuhto sinne navetalle, ja olihan siä toden totta se laps kaukalossa.
17. Nää paimenet siinä sitte selosti sem mitä oli sattunu siä kedolla ja mitä niille oli kerrottu...
18. ....ja kaikki kekkä sen kuuli, oli ihan silmäp pyäreenä.
19. Maria tiätty oli pelkkänä korvana ja paino tarkasti miäleensä mitä kaikkee sanottiin. Sitä se sittem myähemmin pohdiskeli itte tykönänsä.
20. Paimenille juttua piisas sitte kun ne oli palannu töihi. Kilvan ne ylisti Jumalaa, kerta kaikki oli menny sillai jetsullee niinku Jumala oli enkelien kautta saattanu tiadoks. IHME JUTTU.

JOULUILOA

Erään Gollegani innostamana olen etsinyt ilon aiheita omassa elämässäni.Olen löytänyt niitä yllätävän paljon Huomasin, että minullahan oikeastaan kaikki asiat ovat yllättävän hyvin. Ei tarvitse odottaa tulevaa sellaisen kaavan mukaan, että kun vielä saan tai saavutan tämän tai tuon, tms., niin sitten on hyvä. Vaan saan elää elämääni tässä ja nyt. Tyyliin, "Katso uskoen ylöspäin, rakkaudella sivullepäin, kiittäen taaksepäin ja toivoen eteenpäin.
Nyt Jouluna on hyvä ajatella maailmankaikkeuden suurinta iloa ja ilon antajaa, vapahtajaamme Jeesusta Kristusta. Olen eri yhteyksissä  päässyt tutustumaan vanhan testamentin ennustuksiin tulevasta Messiaasta. Kuinka monessa eri kohdassa raamattu puhuukaan tulevasta Messiaasta.Esim. Jeesus sanoi näin:"Luukas 24:44. Ja hän sanoi heille."Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken piti käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja Psalmeissa."Galatalaiskirje 4:jakeessa 4 sanotaan näin: Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Tätä Jumalan lapsen asemaa meille tarjotaan lahjaksi tänä Jouluna ja ympäri vuoden niin kauan kuin tässä armon ajassa saamme elää.
Meidän toinen toisillemme antamat lahjat ovat vain varjo tästä suuresta Jumalan antamasta lahjasta, mutta ne ovat siitä esikuvia. Emmekä aina osaa antaa niitä ihan pyyteettömästikään. Siis odottamatta vasta lahjaa. Jumala kuitenkin antaa lahjansa rakkaudesta meihin.
Tämä maallinen elämämme on meille Jumalan lahjaa ja iankaikkinen elämä on armolahja Jeesuksessa Kristuksessa. Sen vastaanottaminen tuo meille suurimman ilon.
SIUNATTUA VAPAHTAJAMME SYNTYMÄJUHLAA!

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin"

Luin paikallislehdestä artikkelia eräästä työssään hyvin menestyneestä mies henkilöstä. Kertomuksesta jäi mieleeni elämään yksi, ehkä sivulauseeksi tarkoitettu ajatus. Tämä mies ei kertomansa mukaan pysty antamaan anteeksi jos joku on häntä väärin kohdellut, vaikka tapauksesta olisi kulunut 20-vuotta. Lukemani laittoi minut ajattelemaan sitä, millainen voima ja mahti anteeksi antamus ja-antamattomuus on elämässämme. Se vapauttaa tai sitten myöskin sitoo meitä sisäisesti.     Kun Jeesus ristillä kuollessaan kantoi kaikki minun syntini ja antaa ne minulle anteeksi, niin enkö minäkin ole silloin velvollinen antamaan anteeksi lähimmäiselleni, joka rikkoo minua vastaan. 
Näitä asioita jouduin "peilaamaan", lukiessani Corrie ten Boomin kirjaa, Jumalan kulkuri", missä hän kertoo kokemuksistaan natsien keskitysleirillä Ravensbruckissa, Saksassa.   Jumalan rakkauden kautta hänessä syntyi tahtotila antaa anteeksi kiduttajillensa. Kokemukset natsien keskitysleirillä eivät murtaneet häntä. Päinvastoin. Tämä hollantilainen kelloseppä lähti kertomaan kokemuksistaan kaikkialle maailmaan.
Munchenin kirkossa Saksassa hän puhui siitä, kuinka Jumala vertauskuvallisesti heittää anteeksi annetut synnit syvimpään valtamereen, jonka rannalla on kyltti: KALASTAMINEN KIELLETTY. Tilaisuuden jälkeen häntä tapaamaan tuli mies,jonka hän tunnisti yhdeksi julmimmista,  kohtaamistaan vartijoista. Mies ei kuitenkaan voinut tunnistaa häntä, yhtä vankia, tuhansien vankien joukosta.  Mies kertoo olleensa vartijana Ravensbruckissa ja sen jälkeen hänestä on tullut kristitty. Hän tietää, että Jumala on antanut hänelle anteeksi ne julmuudet, mitä hän siellä teki. Mutta hän haluaa kuulla sen nyt myöskin Corrien huulilta. Hän kertoo, kuinka mies ojentaa kättään häntä kohden. Hän muistaa miehen heiluvan ruoskan ja kylmyys puristaa hänen sydäntään.Mies kysyy, annatko minulle anteeksi?
Corrie ten Boom kertoo edelleen: "Hän ei voinut seisoa siinä montakaan sekunttia käsi ojennettuna,  mutta minusta aika tuntui tunneilta, kun painiskelin elämäni vaikeimman asian kanssa. Tiesin, että minun oli tehtävä se. Jumalan anteeksiantamuksen sanomalla on yksi tärkeä ehto: Se että me annamme anteeksi niille, jotka ovat vahingoittaneet meitä.  Jeesus sanoo: "Jos te ette anna ihmisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, ei myöskään teidän taivaallinen isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne".
Hän kertoo edelleen: "Anteeksiantamus ei ole tunne, vaan se on tahdon teko ja tahto voi toimia sydämen lämpötilasta huolimatta. "Jeesus, auta minua, rukoilin hiljaa!" Voin ojentaa käteni. Voin tehdä sen verran. Anna sinä tunne. Niinpä työnsin  jäykästi, mekaanisesti käteni minulle ojennettuun käteen. Silloin tapahtui uskomaton asia.Olkapäästäni lähti uskomaton virta, se kulki pitkin käsivarttani ja hypähti yhteen liitettyihin käsiimme. Sitten tämä parantava lämpö tuntui virtaavan koko olemukseeni ja sai kyyneleet virtaamaan silmiini. Annan anteeksi teille, veli", huudahdin. "Koko sydämestäni". Pitkän aikaa me, entinen vanki ja entinen vartija, puristimme toistemme käsiä.En ollut koskaan tuntenut Jumalan rakkautta niin voimakkaasti, kuin silloin. Mutta silloinkin tunsin, ettei se ollut minun rakkauttani. Olin yrittänyt, mutta minulla ei ollut voimaa siihen. Tämä oli Pyhän Hengen voimaa, josta on kirjoitettu Room.5:5:ssä. Sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."
Tällaisia ajatuksia ja mietteitä on viime aikoina päässäni pyörinyt. Elämän kohdallemme tuovat asiat tuntuvat olevan joskus ylitse pääsemättömiä. Mutta Jumalan avulla me niistä selviämme. Corrie ten Boomin elämä on hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka voimme kokea anteeksi antamuksen siunauksen elämässämme.

Rinnalla kulkija

Parsin aamutuimaan villasukkia ja samalla ajatukseni ehtivät kiertää monissa eri asioissa ja tapahtumissa. Ajatuksiani hallitsivat ystäväni ja sukulaiseni, joita suru oli kohdannut heille läheisen ihmisen kuoleman johdosta. Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana olin saanut kolme eri kertaa osallistua hautajaisiin. Olla mukana saattamassa heidän rakkaitaan viimeiselle matkalle.  Ja myötä elää heidän suruaan ja kaipaustaan, samoja tunteita itsekin kokien.  
Jumala sanassaan kehoittaakin meitä itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa ja tällä tavalla osallistumaan lähimmäistemme eri elämän tilanteisiin. Olla näin ikäänkuin rinnalla kulkijoita tai vierellä kulkijoita. Kumpi nyt sitten lieneekään osuvampi ilmaus.
Sain sukistani selvät reiät parsittua umpeen, kun huomasin niissä vielä sellaisia "hiuki" kuluneita kohtia, joita olisi hyvä vielä langalla vahvistaa. Näin ehkäistä  uusien reikien nopeaa syntymistä.
Nyt tässä vaiheessa huomasin voivani vetää yhtäläisyys merkit ajatusteni ja työni välille.  Nimittäin sillä on merkitystä, osaammeko ottaa osaa lähimmäisemme elämän kulkuun ja auttaa silloin, kun näemme hänellä olevan vaikeuksia elämässään.
Suomalainen sananlasku sanookin: Auta miestä mäessä, eikä mäen alla. Kumpa meillä olisikin näkevät silmät tässä kohtaa ja rohkeutta ja viisautta antaa apuamme lähimmäisillemme silloin, kun he apua tarvitsevat. Ja näin "vahvistaa"heidän elämäänsä ja ehkä estääkin erilaisia "rikki menemisiä." Raamatussa muuten luvataan, Jaak.1:5 että jos joltakin teistä puuttuu viisautta, niin anokoon sitä Jumalalta. Jeesuksen kertoma vertaus Laupiaasta samarialaisesta osoittaa, kuinka tärkeätä on auttaa kohtaamaamme apua tarvitsevaa ihmistä. Sillä juuri hän on tämä lähimmäisemme ja hänen elämänsä muuttumista edes hieman helpommaksi voimme näin olla edesautttamassa.
                                                 

                                                             
                               Hiljaa

1.
Hiljaa, ystävät, hiljaa,siellä vaeltakaa                   
missä suru ja murhe portille kolkuttaa,                                                                                              
missä taakkojen alle uupuvat sydämet,                        
missä itkien käyvät vaivatut ihmiset.                           

2.
Ken on tuskien tuttu, kyllä hän tietävi sen,           
siipehen satutettu arka on lintunen.                              
Yhtä se toivoo, pyytää;paikka jos pieni ois,                 
minne tuulilta maailman turvaan paeta vois.                
 
3.
Älkää ankarin käsin sattuko sydämeen,
jonka harpussa soivat sävelet särkyneen.
jollet sa ruokoa maasta korjata turvaan vois,
jätä se Mestarin huomaan, väisty vaieten pois!

4.
Ei ole helppoa kantaa ristiä ihmisen.
Työläs on taakkojen alla kulkea nauraen
Siksi, ystävät, hiljaa siellä vaeltakaa,
missä elämän murhe portille kolkuttaa.
                                                       
                                                          Vilho Rantanen                                                                                             
                      

Kuninkaan tytär

"Muista Asta, että sinä olet kuninkaan tytär." Nämä sanat saattelivat minua kotimatkalle eräiltä Rauhala kodin naisten päiviltä vuosia sitten.
Meillä oli silloin vielä karjaa, joten jouduin lähtemään niiltä päiviltä kesken kaiken pois, koska karja  kotona odotti hoitajaansa.  Ystävät halusivat siunata minut kotimatkalle ja he kokoontuivat piiriin ympärilleni. Tällaiset kehykset olivat hetkessä, missä tämä ystäväni Jumalan hengessä sanoi minulle nämä sanat, joita en ehkä saata koskaan unohtaa. "Muista Asta, sinä olet kuninkaan tytär." Eikä siinä varmasti ollut mitään liioitteluakaan. Sanoohan Raamattu: 1Piet.2:9,10 seuraavasti." Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja," joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa".
Nyt saatat kysyä, että mihin tämä asia sitten perustuu? Tämä perustuu Golgatalla täytettyyn ristin työhön, ja tästä saamme lukea esim. Johanneksen evankeliumin 19:sta. luvusta. Mm.Jeesuksen ristin päällekirjoituksena luki, "Jeesus Nasretilainen, Juutalaisten kuningas".
Kohta on taas Adventin aika, jolloin mekin jälleen laulamme Hoosiannaa seurakunnissamme ja kirkoissamme. Jeesuksen aikana oli tapana laulaa hoosiannaa kuninkaalle. Joh.12:13-15 kerrotaan  kuinka kansa otti Jeesuksen vastaan, kuin kuninkaan, he ottivat palmupuiden oksia ja sitten he menivät häntä vastaan huutaen: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!"
Ja saatuansa nuoren aasin, Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on: "Älä pelkää, tytär Siion;katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä".
Jeesuksen opetuslapset odottivat Jeesuksesta maallista hallitsijaa, joka vapauttaisi heidät Rooman vallan alaisuudesta. He eivät siinä vaiheessa vielä ymmärtäneet, että Jeesuksen tehtävä oli paljon suurempi. Sillä Hän tulisi vapauttammaan  heidät ja myöskin meidät synnin kahleista. Jeesus, meidän vapahtajamme on todellinen kunnian kuningas ja herrain herra, ja hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, jolla ei tule olemaan loppua.

Muutoksen aika.

Elämämme on täynnänsä erilaisia virstanpylväitä. Saamme niistä helposti kiinnekohtia elettyä elämäämme muistellessa. Esim. itse muistan lasten syntymävuosista, jonkin muun silloin tapahtuneen asian. Tai sitten sen, minkä ikäinen joku lapsista on ollut, jonkin määrätyn tapahtuman aikaan. Usein elämämme myöskin jollakin tavalla muuttuu tällaisten virstan pylväitten kohdalla ja niiden jälkeen.
Me olemme isännän kanssa jälleen saavuttamassa erään merkittävän virstan pylvään. On tullut sukupolven vaihdoksen aika. Lapsikatraastamme nuorin on ensi vuoden alussa ottamassa vastaan Ojamäen isännyyden. Sopivasti nyt tulee juuri kuluneeksi 40-vuotta siitä, kun tulimme tähän Ojamäkeen ja aloitimme tilan pidon isovanhempieni jälkeen. Mummo ja pappa olivat silloin jo varsin iäkkäitä. Lähisuku yritti saada heidät myymään talonsa nuoremmille, koska apu oli heille tarpeen erilaisissa arjen askareissa. Ennen alkumetrejä oli pientä dramatiikkaakin ilmassa. Muistan sen kuinka meillä oli kaikki asiat jo valmiiksi puhuttuna, kun mummo yllättäen saapui meille ilmoittamaan mielensä muuttuneen. Mummo ja pappa olivat olleet jo vuosia tai oikeammin  vuosikymmeniä kahdestaan, niin että mummo ilmeisesti pelkäsi heidän arkensa muuttuvan liian äänekkääksi, kun tulee pieniä lapsiakin taloon. Niinpä mummo pyysi naapurin isännän kyytimieheksi ja tuli meille perumaan aiotun talo kaupan.
No, päivät vierivät ja jonkin ajan kuluttua  meillä sitten kuitenkin oli  uusi kaupanteko päivä sovittuna. Ja niinpä sitten tulimme mieli korkealla ja suurin toivein kaupan teko tilaisuuteen tänne Ojamäkeen. Kaupan vahvistajakin oli kutsuttu paikalle. Mutta kuinkas ollakkaan: Melkein ensi sanoikseen pappa rientää meille sanomaan, "että toi mummo on nyt vähän pahalla päällä". Ja mummo sitten selittää ihmettelyymme, että "hän on tullut perumapäälle." Keittelimme kuitenkin siinä sitten kahvit.
Kahvipöydässä pappa muisteli edellisen talven vaikeuksia  kaikkine lämmityksineen ja lumen luontineen. Talosta puuttuivat siihen aikaan niin viemäri, kuin tuomarikin. Myöskään kauppa asioiden hoitaminen ei enää niin helppoa ollut.
Ja kääntyihän se mummonkin pää kaupan teolle suosiolliseksi näitä kaikkia vaikeuksia muistellessa. Kaupat saatiin tehtyä ja paperit allekirjoitettua.
Siitä on nyt tosiaankin kulunut 40-vuotta aikaa.  Melkein tekisi mieli kutsua lähipiiri kylään ja juhlia tätä asiaa oikein kakku kahveiden merkeissä.
Liitän tähän loppuun paljon puhuvan Pekka Simojoen laulun, Muutoksen aika. Siinä sanotaan, että "älä pelkää, kun jokin muuttuu". Muistan jostakin kuulleeni, että raamatussa sanotaan 365 kertaa, että älä pelkää. Siis lupaus siitä, ettei tarvitse peljätä on vuoden jokaiselle päivälle.

Surujuhla

Aurinko oi, pilveen mennä voi, ja harmaat värit luonnon usein peittää. Yllä pilvien, on taivas sininen ja yläpuolla kaiken sen, on kotimaani kirkkauden.
:,:Taivaan isä pitää huolta lapsistaan, ja voimaa antaa päivään uuteen.:,: jne......(Erik Haapalo).
Olin mukana surujuhlassa, joka oli minullekin hyvin koskettava tilaisuus. Vainaja oli lapsuuskotini lähinaapurin emäntä ja lapsuuteni ajan sellainen ystävä, joka jätti paljon pysyviä muistoja elämääni. Hän oli sellainen voimavara, mitä on vaikea selittää. Kääntäen. Jos ajattelen hänen puuttumistaan elämästäni, tilalla olisi ollut valtava tyhjiö.Eikä vain minun, vaan myöskin perheeni kohdalla. Tuntui hyvältä yhdessä surevien perhekuntalaisten kanssa käydä vainajaan liittyviä muistoja läpi ja jakaa niitä yhdessä heidän kanssaan.
Näitä muistoja alkoi tulvia mieleeni siitä lähtien, kun sain viestin hänen kuolemastaan.
Kirkon penkissä istuessani ja nostaessani katseeni ylöspäin, silmiini osui jälleen kerran suurella kirjoitettu, lohduttava lause. "MINÄ ANNAN SINULLE ELÄMÄN KRUUNUN".
Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, hän elää, eikä kukaan, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole". Joh.11:25,26. Tämän sanan mukaan usko Jeesukseen kantaa meidät ajan rajan yli. Sillä vaikka tämä savimajamme  peitetään multaan, niin usko Jeesukseen nostaa meidän iankaikkisen henkemme Jumalan luo."Iankaikkisuus alkaa jo täällä, maitten päällä ja jatkuu iäti taivaassa", sanotaan eräässä laulussa.
Jeesuksessa on meidän turvamme tässä  niin monella tapaa turvattomassa ja yhä epävarmemmaksi käyvässä maailmassa. Tulkaamme hänen tykönsä kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin hän (Jeesus) antaa meille levon.
Alussa siteeraamani laulun viimeinen säkeistö kuuluu näin :  Mä riemuitsen, vaik`vähäinen on kaikessa, mitt`eloon, tähän tulee.
Vaan tiedän tään ja uskossa jo nään, kun synti lakkaa kerran, onnellinen, olen luona Herran.
:,:Taivaan isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen.:,:

Koti

"Teillä on täällä aina niin kodikasta", lausahdus yllätti minut täysin, mutta tuntui kieltämättä hyvältä.Eihän, kiitos, vastasin yllättyneenä.  Tämä tunnustus tuli meillä yö kylässä olevalta poikani kaverilta.
"On koti, jonne myrskyt maan, ei saavu konsanaan". Tämän laulun sanat alkoivat soida mielessäni.  Laulu löytyy Hengellisestä laulukirjasta n:o 633.  Tässä elämässä vuoroin paistaa päivä, vuoroin myrskyää.  Nämä maalliset kodit saattavat näissä myrskyissä jopa hajotakin. "Onneksi on Jeesus",lausahti eräs  mies henkilö. Jeesus pystyy hiljentämään myrskynkin meidän elämässämme. Ja on hyvä muistaa, että hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän sanoi menevänsä "valmistamaan meille sijaa". Joh 14:1-3. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa,tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

Kihlasormus

2 Kor. 11.2 "Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella. Minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen."
Nämä Paavalin sanat Korinttin seurakunnalle tulivat mieleeni, pujottaessani kultaisia sormuksia jälleen, monien vuosien jälkeen sormeeni.
Olin tehnyt elämäni löydön. Löysin kuin vahingossa, erästä muuta asiaa etsiessäni, kihla- ja muistosormukseni. Sikäli, kuin ne nyt olivat hukassa olleetkaan. Hyvässä tallessa tosin.
Jossain elämäni vaiheessa sormukseni olivat käyneet niin väljiksi, että yksi niistä, vihkisormus, oli päässyt luiskahtamaan pois sormestani  ja hukkunut tietysti saman tien. Sen seurauksena jäljelle jääneet sormukseni joutuivat jäähylle.  Käytin sormuksiani kuitenkin vielä senkin jälkeen, mutta sitten muistan niiden käyneen vuorostaan liian tiukoiksi. Ratkaisu tilanteeseen oli silloin se, että laitoin sormukseni hyvään talteen. Olin jopa kuvitellut, etten tulisi niitä enää koskaan käyttämään.
Tässä tämä historia.
Nyt, pujottaessani sormuksia sormeeni, huomasin niiden sopivan siihen yhtä hyvin, kuin silloin yli 40-vuotta sitten. Iloni oli suuri. Tunsin olevani jälleen kuin 19-vuotias.
Palaan jälleen tuohon alussa kirjoittamaani raamatun paikkaan. Kuinka paljoa arvokkaampi asia onkaan se, että minut on kihlattu Jeesukselle Kristukselle. Hän on ostanut minut tästä maailmasta oman verensä hinnalla. Saan kuulua siihen morsiusseurakuntaan, jonka ylkä kerran noutaa taivaalliseen hääjuhlaan.
Kuinkahan suuri ilo siellä taivaassa silloin vallitseekaan,kun raamattu sanoo siellä olevan suuren ilon jo siitä, kun täällä alhaalla maan päällä yksikin syntinen tekee parannuksen. Mitä onkaan sitten kun kaikki armahdetut syntiset, Jumalan lapset, kansoittavat  taivaan.

Siunauksen salaisuus

Siunauksen salaisuus!

Seurakuntamme pastori puhui meille  hyvin tärkeästä asiasta. Nimittäin  Jumalan  siunauksen salaisuudesta.  Vastoin yleistä käsitystä, me voimme siihen ihan itse vaikuttaa. Meillä on hyvä Jumala.  Heti raamatun alussa kerrotaan kuinka Jumala antoi ihmiselle parhaan paikan asua. Eedenin paratiisin.  Josta kuitenkin ihmisen oli lähdettävä syntiin lankeemuksen seurauksena.  Edelleen hyvä Jumala antoi oman poikansa  meidän syntiemme  sovittajaksi,  välimieheksi  meidän ja itsensä välille.  Kaikki meidän elämässämme on  lahjaa Jumalalta. Kaiken saamme hänen armostaan.    Nyt herää kysymys, mitä me voimme antaa Jumalalle. Toki on olemassa paljonkin asioita ja mahdollisuuksia. Yksi meitä jokaista  koskettava  asia on ajan käyttömme. Sillä aikamme  on Jumalan meille antamaa ja itse paljolti vastaamme siitä, kuinka aikamme käytämme. Muistan lapsena, kuinka eräs leikkimielinen vanhempi sukulais tätimme tuli käymään kodissani. Vanhempani tietysti kyselivät kuulumisia ja tekemisiä sitten viime näkemän.  Johon vastaksena tämä  uskovainen täti lausui "mahtipontisesti" erään tutun virren sanoja lainaten. "Jok´ainut hyödytön hetkistäs on turhaan tuhlattu leiviskäs" ja jatkoi sitten siihen, "että hänestä tuntuu siltä, että hänellä näitä hukkaan tuhlattuja leivisköitä on todella paljon."Ja sitten hän nauroi makeat naurut päälle. Mieleeni nousee toinenkin muisto. Perheellämme oli  vuosikymmeniä kestänyt  ystävyys suhde erään yksinäisen, vanhemman tädin kanssa. Joskus lähtiessäni hänen luotaan, täti ruukasi  sanoa. "Kiitos, kun annoit aikaasi."  Sitä en silloin nuorena  ymmärtänyt, mitä kiittämistä siinä nyt sitten oli, niinkuin  nyt sen ymmärrän.  Eli,  meidän tulisi antaa aikaamme ensinnäkin oman perhekuntamme  jäsenille, mutta mahdollisuuksien mukaan myöskin yksinäisille, sairaille  ja vanhuksille. Käydä heitä katsomassa ym. Pastorimme kertoi meille erään  hyvin puhuttelevan  tarinan  eräästä jossakin Pohjois Amerikassa sijainneesta seurakunnasta, jonka jäsenet olivat pääosin köyhiä ihmisiä. Tämä  tapahtui hyvin kauan sitten. Joskus orjuuden lopettamisen jälkeen.  Siellä pastori opetti heille Jumalalle uhraamisesta. Hän antoi heille kolme ohjetta. Ensimmäiseksi, että jokaisen piti antaa. Toiseksi, kukin antoi oman kykynsä ja varojensa mukaan. Ja kolmanneksi,kukin antakoon iloiten, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.  Jos nämä kolme kriteeriä eivät täyttyneet, lahjaa ei otettu vastaan. Köyhästä Makedonian seurakunnasta kerrotaan raamatussa  2 kor,8:1-5, mitä Jumalan armo oli saanut heissä aikaan."Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnassa. Että vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.  Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin he antoivat omasta halustansa. Paljolla pyytämisellä anoen meiltä sitä suosiota, että pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen. Eivätkä he vain tehneet, niinkuin me olimme toivoneet, vaan  antoivat itsensäkin, ennen kaikkea  Herralle ja sitten meille, Jumalan tahdosta."  Näin meidänkin tulisi tehdä,  antaa ensin itsemme"elävänä uhrina Jumalalle."Sen jälkeen muukin uhraaminen tuntuu luonnolliselta.  Vanhan liiton aikana oli säädetty, että kaikesta annettiin kymmenykset Jumalalle. Kukin antoi hänelle satonsa parhaimmasta. Ensin Jumalalle. Esimerkkinä muistamme Jumalan profeetan, Elian, leskivaimon luona Sarpatissa. Siellä oli sellainen tilanne, että kuivuuden tähden maassa oli kova nälänhätä ja tällä  vaimolla oli enään vain vähän jauhoja jäljellä vakkasessa ja vähän öljyä astiassa. Silti Elia sanoi hänelle, "leivo minulle  ensin". Vaimo  totteli ja  sen seurauksena  hänellä riitti jauhoja  ja  öljyä  siihen asti, kunnes Jumala antoi sateen ja saatiin jälleen uutta viljaa.  Näin Jumala siunasi köyhän leskivaimon uhrin, sillä hän ei jää kenellekään mitään velkaa.   Malakian kirjassa Jumala sanoo näin: Malakia 3:10," Tuokaa täydet kymmenykset  varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti."  Yksi elämän lainalaisuuksista on se, että "Joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää, ja joka niukasti kylvää, se myöskin  niukasti niittää". Mm. maanviljelijät sen hyvin tietävät. Olkoon kuitenkin uhraamisessamme  oikeanlainen mieli  ja asenne. Antamisestamme seuraa  siunausta  myöskin  sillä  tavalla, että se poistaa meistä ahneuden hengen.  Hebr. 13:15  sanoo näin. Uhratkaamme  siis hänen kauttaan aina Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään.

Jumalan aika

Olin tänään naisten raamattu piirissä. Syvennyimme siellä Luukkaan evankliumin  luvun 19:sta. jakeisiin 41-44.  Siinä kerrotaan kuinka Jeesus itkee, kun hän hengessään näkee, kuinka Jerusalemille ja sen asukkaille tulee tapahtumaan sen tähden, että he eivät etsikkoaikaansa tunteneet. Jumala antaa ihmisen elämään erikoisia aikoja, jolloin hän kutsuu ja vetää ihmistä luoksensa.Tätä aikaa nimitetään etsikkoajaksi.  Jerusalemin asukkaille se aika, minkä Jeesus vaelsi heidän keskuudessaan, oli  etsikon aikaa.  Meidän on nyt oikeastaan  helpompi tulla Jeesuksen luokse, koska Jeesus on pyhän henkensä kautta läsnä joka paikassa. Silloin hän luonnollisesti oli kulloinkin  vain yhdessä paikassa ja ihmisten täytyi vaeltaa pitkiäkin matkoja, voidakseen päästä Jeesuksen luokse.
Ihmisen elämä on Jumalan iankaikkisuus näkökulmasta hyvin lyhyt aika.  Raamattu sanoo, että se on niinkuin "savu, joka haihtuu"ja tuntuu ,että me "niinkuin  lentäisimme pois."
Usein Jumala kutsuu meitä jo lapsena ja  nuorena, Jeesuksen aikana äidit veivät lapsiaan Jeesuksen luokse, että hän siunaisi heitä. Ympärillä olevat ihmiset eivät tätä aina ymmärtäneet, vaan estelivät heitä.  Jeesus nuhteli opetuslapsiaan. "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Itsekin sain olla jo lapsena "lapsen uskossa"Jeesukseen,  mutta sitten nuoruudessa omien valintojeni kautta jouduin elämän harhapoluille.  Kunnes Jumala suuressa armossaan uudisti kutsunsa ollessani 23-24 vuotias. Ilm. 3:20 sanotaan näin: "Katso minä seison ovella ja kolkutan jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani."
Minäkin kuulin Jumalan kolkuttavan sydämeni ovella. Minun omatuntoni todisti, että olen syntinen Jumalan edessä. Tiesin, että menneisyyteni tuomia tahroja ei voinut  puhdistaa mikään muu kuin Jeesuksen ristillä vuotanut pyhä veri. Jumala oli antanut minulle uuden etsikkoajan ja hänen armoaan on, että sain avata sydämeni oven uudelleen  Jeesukselle.
Lapsena ollessani lauloimme paljon seuraavaa laulua.
Kun nuoruuden aika on ruusuinen ja riemuinen sen joka puoli,
Ota tiestäsi vaari ja suunnasta sen, älä kaikista ruusuista huoli.
Ota tiestäsi vaari, kun muuten se vie,syvyyksihin joissa voi kuolla.
Ah,vaaroja täynnä on maailman tie, ja kuiluja sen joka puolla.
Ilo maailmass`on lyhyt pettävi tuo, pois kohta sen viehätys vaihtuu.
Kuin ruusu, min lehtiset henkäys luo, kuin kupla min hohti ja haihtuu.
Ilo Herrassa on iankaikkinen vaan, se ruusu ei lehtiä poista.
Jo nuorena riennä se saavuttamaan, ei vertaista ruusua toista.

Elämysmatka

Sain tehdä elämysmatkan, vai olisiko sittenkin parempi sanoa aikamatkan lapsuuteni muistoihin ja maisemiin, saatuamme kutsun  sinne uusilta tuttaviltamme. Suurella mielenkiinnolla sitten menimme mieheni kanssa lapsuudestani tuttuun saareen. Siellä asusti silloin vanhemman puoleinen pariskunta. He ovat tietenkin  jo aikaa sitten muuttaneet "iäisiin majoihin", niinkuin sanotaan. Luonnonkauniissa saaressa asuu nyt uudet omistajat. Muistan kuinka lapsena poljimme pyörällä  äitini, isäni ja veljeni kanssa saaressa pidettäviin hengellisiin tilaisuuksiin.Varsinkin  loppupäässä oleva venematka saareen on jäänyt mieleeni. Esim. syksyn pimeällä vilkutimme taskulampun valoa, niin että meidät huomattaisiin tulla noutamaan. Muistan elävästi vettä pitkin kantautuvan äänen, vanhan miehen lykätessä veneen vesille. Muistan veden kohinan ja airon lapojen loiskeen niiden iskeytyessä veden pintaan, vanhuksen rytmikkäästi soutaessa lähemmäksi ja lähemmäksi. Venematka oli siksikin jännittävä, että hyvin harvoin lapsena ollessani pääsin moista  asiaa kokemaan.
Sitten niihin hengellisiin  kokouksiin. Pidän tosi arvokkaana  pohjana elämälleni sitä, että kuulin lapsena niinkin paljon Jumalan sanaa ja  opetusta näistä asioista. Näitä hengellisiä kokouksia pidettiin siihen aikaan muuallakin, mm. omassa  kotonani. Kokouksissa laulettiin paljon ja me lapsetkin saimme ehdotella mielilaulujamme.
Ehdoton lempparini oli "Vain yksin Jeesus, hän mulle riittävi". Toinen mistä tykkäsin, oli "Olin pyörteissä maisten huvien",josta  äitini minulle joskus "nuhahti" että eihän se sinulle  sovi, kun et sinä ole ollut pyörteissä maisten huvien". Silti tykkäsin siitä laulusta kovin.  Myöhemmin sitten kyllä ehdin muutaman vuoden kokea sitäkin, mitä on olla, pyörteissä maisten huvien.  Mutta tulin myöskin huomaamaan, että täyttä tyydytystä maailma ei voinut minulle antaa..
Raamatussa Jumalan sanaa verrataan veteen ja kaivoon. Siellä Jumala sanoo tähän asiaan liittyen näin: Jeremia 2:13. Minut elävän veden lähteen he ovat hyljänneet ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä. Myöskin uudessa testamentissa Jeesus sanoo: Joh.4:13,14. Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen. Mutta  joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. 
 Muistakaamme, että nämä näkyvät asiat meidän elämässämme ovat vain ajallisia asioita, mutta näkymättömät, siis hengelliset  asiat, ovat iankaikkisia. 

Turvaverkko

Turvaverkko on sana, jota nykyään kuulee usein käytettävän.Viime päivinä olen omalla kohdallani havahtunut tämän ns. turvaverkon tärkeyteen oman elämäni puitteissa.
Jouduin tai pääsin, kumpaa sanaa nyt käyttäisin, keuhkoveritulpan takia sairaalaan.Siellä jo ensiavussa maatessani ja ajatusten risteillessä päässäni, havahduin siihen, kuinka paljon omistankaan ystäviä. Mikä on tietysti suuri kiitosaihe Jumalalle.  Ystävät ovat osa tätä inhimillistä turvaverkkoa meidän elämässämme.Ovat kuin Jumalan käden jatke, avuksi toinen toisellemme.
Toinen vielä tärkeämpi huomio, minkä tein, oli kuitenkin se kuinka turvalliseksi ja levolliseksi tunsinkaan oloni kaiken epävarmuuden keskellä saadessani jättää itseni taivaallisen isäni haltuun.Mieleeni tuli raamatun sana: "Kun meidän turvamme on ikiaikojen Jumala, meitä kannattavat iankaikkiset käsivarret".
Myöhemmin sitten osastolla, käydessäni näitä ajatuksiani lävitse, ajattelin kuinka tärkeätä meidän olisi itse kunkin huomioida tällaiset yksinäisyydestä kärsivät lähimmäisemme.
Muistan kuinka itse olin nuorempana arka ja ujo, kuten pohjimmaltaan olen vieläkin. Ystävyyssuhteita ei niin vain syntynyt, kun ei oudoille ja vieraammille ihmisille tohtinut mitään sanoa. Se oli ennen jopa osa tätä "hämäläistä kulttuuria", ettei tuntemattomille puhuttu, ellei ollut varsinaista asiaa.
Ystävyys lähtee kasvuun hyvin pienestä alusta.  Kylvetään näitä ystävyyden siemeniä ympärillemme.
Motto: "Sentähden kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille. Sillä tämä on laki ja profeetat. Matt.7:12.

Sinapinsiemenen verran

Johdatuksen kautta sain erään mielenterveyspotilaan ystäväkseni. Sanokaamme häntä Villeksi (nimi muutettu). Tapaan häntä viikoittain. Sovimme aina kalenteriin uuden tapaamisen ystävyytemme jatkumisen turvaamiseksi. Vaikka hänellä mieli on sairas, hän on kuitenkin järkevä ja hieno tyyppi, matikkanero suorastaan. Hänen sisimpäänsä on jo varhain istutettu usko korkeimpaan elämämme auktoriteettiin, Jumalaan.Sairaus kohtasi häntä kesken herkimmän nuoruuden. Mitä olikaan tullut elämäänsä, että psyyke ei kestänyt. Jumala yksin tietää. Hänhän tuntee meidät tarkemmin kuin edes itse tunnemme itseämme.
Ensitapaamisestamme lähtien rutiineihimme on kuulunut tärkeänä osana, että luemme Isä meidän-rukouksen.
Kävimme yhdessä tervehtimässä hänen kummisetäänsä ja -tätiänsä. Matkalla meillä oli hyvät keskustelut. "Ei se vaan ole maailmanloppu vielä tullut", Ville tuumasi. Minä siihen, että "Eihän se voi vielä tullakaan, koska Jeesus hakee ennen sitä omansa pois täältä maan päältä. Ei meidän tarvitse pelätä maailmanloppua, vaan odotetaan me Jeesusta tulevaksi."
Ja kyllähän Ville häntä odottaakin. Sillä joskus mennessäni häntä katsomaan, Ville saattaa yllättäen sanoa: "Ei se Jeesus vaan ole vielä tullut."

Joku on sanonut: "kerran taivasta kansoittaa moni, jonka emme luulleet siellä olevan. Ja toisaalta sieltä puuttuu moni, jonka luulimme siellä olevan". Sillä me ihmiset pystymme näkemään vain ulkokuoren, mutta Jumala näkee sydämen. Ja siellä sydämessä olevan uskon. Kunpa sitä olisi siellä edes sen sinapinsiemenen verran.

Armelias on rikas

Muistan tuon tekstini otsikon  kuulleeni jo lapsuudessani. Siihen liittyy lapsille osoitettu kertomus, missä havainnollisesti kerrotaan, kuinka käytännössä voimme osoittaa armeliaisuuttta toinen toisiamme kohtaan. Nyt elämme tätä päivää ja lapsuudestani tuntuu kuluneen jo" ikuisuus".Saan päivittäin törmätä iän tuomaan  omaan muistamattomuuteeni.Eräs ystäväni tosin lohdutti minua sanoen: Sitä on liikkeellä,"Tarkoittaen, että en ole ainoa ,joka tämän asian on itsessään huomannut.
Kävin tässä päivänä muutamana tyttären tyttäreni kanssa asioilla kirkon kylällä. Ajoimme  suorimman tien kautta ja tyttö tuumasi, että "olisit ajanut vanhaa tietä". No minä tietysti lupasin pois tullessamme  ajaa sitten sen kautta.
Mutta kuinkas  kävikään? Muistini teki jälleen tepposet. Ajoin tienhaarassa samalle tielle, mistä olimme tulleetkin.
Minua harmitti tosi paljon ja pyysin anteeksi. Sain kuitenkin kuulla lapsen suusta niin armolliset sanat ,että luulen niiden pysyvän kauan mielessäni. Näin tuo lapsi sanoi: "Ethän sinä mummo olisikaan, jos sinä kaikki muistaisit". Olisiko asian voinut sen kauniimmin sanoa.Tässä on meille aikuisillekin  esimerkkiä, suhtautumisessa toinen toisiimme kuin myöskin lapsiimme.
Samaan asiaan liittyen, kuulin tällaisen elämän makuisen neuvon arkielämäämme ajatellen:"Meidän on hyvä usein sanoa toinen toisellemme.  "Saat anteeksi kaikki nykyiset, menneet kuin tulevatkin." Tarkoittaen sitä, kuinka helposti me tulemme toinen toisiamme "tölväisseeksi" vaikka emme aina niin tarkoittaisikaan. Jatkakaamme tässä anteeksi antamuksessa elämäämme eteenpäin.
                                                                                                                                                                    
Matt.9:13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: "Laupeutta minä tahdon ,enkä uhria.Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

Jeesusmarssi

Taannoin  hyppäsin tyttäreni auton kyytiin hänen työmatkalleen Kuopioon. Jäin pois Hankasalmella, nuoruuden aikaisen ystäväni luokse. Koin koko matkan ajan olevani sillä tavalla Jumalan johdatuksessa, että tuntui ikäänkuin palapelin palaset olisivat itsestään löytäneet oman paikkansa elämäni palapelissä. Siellä perillä tämä  ystäväni oli juuri edellisenä yönä sairastunut ripuli-ynnä oksennus tautiin. Hänenkin kannaltaan "satuin" menemään hyvään aikaan,sillä hänen koirallaan, kultaisella noutajalla oli 7:n pienen pientä pentua ja niitä täytyi jonkin verran katsoa perään ja hoivata. Vaikka olenkin enemmän kissa ihminen kuin koira ihminen, niin  todella tykkäsin näistä ihanista koirista.
Tuli todistettua sekin, "ettei tauti tartu, eikä rutto ruppee, ellei Herra salli,koska en sairastunut kyseiseen tautiin.
Kun oli kysymyksessä vappu-viikko,(vapunpäivä oli keskiviikko) niin tyttäreni tuli jo tiistai-iltana pois työmaaltaan kotiinsa Lempäälään. Jäin hänen kyydistään Tampereelle toisen tyttäreni luokse yöksi. Ajatuksena seuraavana päivänä mennä poikani ja hänen morsiamensa kanssa mukaan Jeesus marssiin.
Näitä marsseja on järjestetty jo 20-vuotta, mutta ei koskaan ole tällainen ajatus käväissyt mielessäni, että  minäkö nyt voisin täältä kotoisista ympyröistä lähteä mihinkään Tampereelle Jeesus-marssiin.
Niin vain minut sinne sitten johdatettiin. Kokoonnuimme Aleksanterin kirkon eteen  ja meille jaettiin suuria kylttejä käsissämme kannettaviksi. Meidän kylteissämme luki "Jeesus rakastaa sinua" ja "parhaat bileet - taivaassa".
Reippaan ja innostavan, kovaäänisestä kuuluvan musiikin tahdissa sitten marssimme, suuren väkijoukon katsellessa kadunvarsilla, kohti helluntaikirkon Saalem-temppeliä. Siellä oli sitten päätös tilaisuus. Meitä oli siellä muuten 7:stä eri seurakunnasta.
Juhlapuheen piti nmky:stä, eli nuorten miesten kristillisestä yhdistyksestä, nuori mies, jonka nimeä en jaksa muistaa. Pääasia on, että muistan jonkin verran puheen sisällöstä.
Aiheena oli tietenkin Jeesus Kristus. Hän puhui elävästi siitä, kuinka Jeesus eli täysillä elämäänsä ihmisten kanssa ja keskellä. Hän tunsi vahvasti tunteiden , koko skaalan. Ja hän myöskin uskalsi näyttää ne avoimesti. Esim. Hän itki Lasaruksen haudan äärellä. Tai Hän iloitsi iloitsevien kanssa. Myöskin Hän antoi suuttumisensa näkyä ja kuulua. Esim. hän teki nuorista ruoskan ja ajoi Herran temppelistä pois kovaääniset uhrieläinten myyjät. Jotka kiskoivat ylihintaa ja pitivät kovaa meteliä.
Puhuja laittoi meidät kuvittelemään nuoret miehet, siis Jeesuksen opetuslapset, Jeesuksen ympärillä. Pystyivätkö he vain hissun kissun siinä olemaan  ja kuuntelemään Jeesuksen puhetta ehkäpä nuotion ympärillä ja sen loisteessa? Tuskimpa. "Kyllä siinä varmaan sanan säilää" heiluteltiin, ehkä joskus jopa epä sovinnaisestikin. Oli varmasti menoa ja meininkiä.
Ja jos me Jeesusta seuraamme, niinkuin Jeesuksen tulisikin olla meidän esikuvamme kaikessa. Niin kyllä meidänkin tulisi uskaltaa elää elämäämme rohkeasti ja täysillä. Ilman arkuutta ja pelkoa.
Olemmeko me  liian paljon ihmisten orjia?    Tulipahan tästä ensimmäisestä blogikirjoituksestani nyt melkein romaani. Toisella kertaa sitten lyhyemmästi. Hei siihen asti.