Elämme "nyt hetkessä" ja joudumme tekemään koko ajan erilaisia valintoja, joko oikeita tai sitten, ikävä kyllä, teemme myöskin vääriä valintoja. "Nyt hetki" on myöskin se ohi menevä, ns. "hyvä tilaisuus", jolla on niin sanotusti vain otsatukka. Jos ei siitä otsatukasta käy kiinni silloin, kun se on kohdalla, niin siitä on myöhäistä tarttua enää kiinni, kun se on ohi mennyt, sillä takatukkaa ei ole.
Toivottavasti en tee aivan väärää valintaa, kun päätin kirjoittaa kokemuksiani lasten nukuttamiseen ym. liittyen. joka aihe on tämän päivän ajan pyörinyt mielessäni.
Luin aamulla erään pienen tytön äidin blogi kirjoitusta lapsen nukkumis vaikeuksista ja omasta väsymisestään. Myöskin kun asia on omassa perhekunnassammekin ajankohtainen, niin uskallan kirjoittaa omia kokemuksiani näistä asioista. Minun kokemukseni ovat jo neljännes vuosisadan takaa. ja katselen asioita nykyisin mummon vinkkelistä. Huomioidaan se, että olosuhteet ovat meillä kaikilla erilaiset ja lapset samoin kuin myös me itsekin olemme erilaisia. Minun kohdallani vielä sekin, että "aika kultaa muistot". Vertailua toinen toisiimme kuin myöskin lasten vertailua keskenään pitää yrittää välttää. Asioita voi myöskin tehdä monella tapaa oikein.
Itselleni eräs vanhempi (lapseton) henkilö antoi jossain vaiheessa sellaisen ohjeen, että illalla kannattaa koko perheen mennä samaan aikaan nukkumaan. Silloin pieni lapsi tuntee itsensä turvalliseksi.
Siinä vaiheessa meillä muistini mukaan oli neljä lasta. Mehän saimme sitten neljän välivuoden jälkeen vielä uuden samanlaisen "katraan".
Heidän kohdallaan yritin pitää kiinni tästä ohjeesta, että kaikki yhtä aikaa nukkumaan. Ainakin minä itse yritin tehdä niin, mennä lasten kanssa yhdessä "yöpuulle. Meillä se oli siinä mielessä helppoa, kun karjan takia oli aamulla aikainen ylös nousu, niin eipä sitä juuri tehnyt mieli valvoakaan. Tokihan isommat lapset saivat silti vaikka lueskella pidempään, kunhan eivät häirinneet pienempien nukkumista. Nukkuivat eri huoneissakin.
Muistan sellaisenkin vaiheen, kun eräs pojistamme oli alun toisella kymmenellä ja perheessämme oli samaan aikaan myöskin pieni vauva. Huomasin, että poika halusi jutella haaveistaan ja harrastuksistaan kanssani kaikessa rauhassa.
Järjestin niin, että kun vauva vieressäni oli unessa, hiippailin alakertaan keittiöön, jonne tämä poikamme oli jo laittanut meille kahdelle tipan kahveeta. Siinä oli hyvä sitten keskustella pojan kanssa. Muistan vielä aiheenkin. "Voi jos olis auto, vaikka kuinka huono, että sais laitella".
Vielä vuosien jälkeenkin muisto noistä hetkistä on säilynyt mielessäni ja olen siitäkin muistosta jopa kiitollinen. Kiitollinen siksi että ymmärsin sillä kertaa paneutua tämän lapsen asiaan. Muuten, kyllä pojan toive sitten pian pääsi toteutumaankin.
Näissä asioissa tein vuosien mittaan varmasti paljon virheitäkin ja vääriä valintoja. Onneksi meillä on armahtava Jumala, jolla on paljon anteeksi antamusta meitä kohtaan. Kumpa meillä itsellämmekin olisi sitä toinen toisiamme kohtaan ja itseämmekin kohtaan myöskin.
