Kuulin, että jossakin vaiheessa on listattu uudelleen maailman seitsemän suurinta ihmettä. Siihen mukaan oli päässyt myöskin 38 metriä korkea ja 700 tonnia painava Kristus patsas, joka sijaitsee Rio de Janeirossa Brasiliassa.
Jumalan syntyminen ihmiseksi on kuitenkin vielä suurempi ihme kuin mikään näistä seitsemästä.
Jeesus vapaaehtoisesti jätti taakseen taivaan loiston ja syntyi seimen lapsena tänne maailmaan suorittaakseen meistä lunastusmaksun. Niinkuin Hebrealaiskirjeessä sanotaan, "että, ilman veren vuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta" (Hebr. 9:22) ja pienois evankeliumissa sanotaan: "ettei kukaan hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".
" Oi jos meillä ois Joulu ainainen".!
Liitän tähän kantelistin, siis kanteleen soittajan Ida Elinan esityksen, "Ensimmäinen Joulu".
Ennustus tulevasta Messiaasta. Jes. 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhan ruhtinas.
Gal.4:4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti Poikansa, naisesta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan vapaiksi lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Olen "tykästynyt" tähän Konsta Jylhän tekemään kauniiseen Joululauluun. Siinä kauniisti kuvataan hänen vaimoansa pienenä tyttönä viemässä kynttilää äitinsä haudalle. Siinä surullisena seisoessaan tyttö saa kokea kuinka Jeesus lohduttaa häntä suuren surunsa keskellä.
Tänäkin Jouluna Jeesus haluaa syntyä meidän sydämiimme. Ja olosuhteista riippumatta hän on kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti. Lupauksensa mukaan.
Leivon tänään pullaa ja laitoin samalla netistä kuulumaan Joululauluja. Tänään on päällimmäisenä ajatuksenani sanoutua irti siitä kuulusta "Joulustressistä", mitä se sitten sisällään
pitääkin ja mikä niin helposti meidät voi yllättää.
En tiedä vielä tuleeko meille Jouluvieraita aattona, vai menemmekö kenties
papan kanssa jonkun lapsemme luokse aatoksi. Oli kuinka hyvänsä,
niin uskon kaikkien Jouluvalmistelujen "tähän ikään" jo sujuvan rutiinilla. Tuli mieleeni tässä sekin äitini arkinen, mutta hyvä ja
rohkaiseva tokaisu joskus takavuosilta, joka sopii hyvin nyky hetkeenkin, että "tehet sen, minkä kerkiät ja loppu jää sitten tekemättä". Se oli silloin, kun oli lapset ympärillä ja karja hoidettavana, ja joskus tuntui siltä, että työt niin sanotusti "kaatuvat päälle.
Kuuntelin juuri Joel Hallikaisen laulua, Joulurauhaa. Siitä tarttuivat mieleeni sanat; "rauhaa, Joulurauhaa, muista Joulusi pyhittää. Kun rauhaa, Joulurauhaa, hänen kuulin toivottavan, niin silloin, vasta silloin, tunsin Jouluni alkavan".
Palaan vielä noihin alun mietteisiini. Toisinaan, kun herää joskus ajatus, että osasinko jakaa aikani oikein vai laiminlöinkö jotakin
tärkeätä asiaa. Esim. teetinkö lapsilla liikaa kotitöitä, mikä
maatilalla käsitti vähän kaikkea mahdollista. Eipä ole tullut otetuksi koskaan sitä asiaa aikuisten lasten kanssa puheeksi.
Ja eipähän se ole vielä nytkään myöhäisiä, tämänkaltaiset muistelut, vaikka tänä tulevana Jouluna ottaa puheeksi. Jouluhan oikeastikin on anteeksi pyytämisen, anteeksi antamisen ja -anteeksi saamisen juhlaa.
Sopivasti edellisiin mietteisiini sopii netistä kuuluva Kari Tapion seuraava laulu: "Tahdoin kuulla Joulun tarinaa, kun syntyi poika neitsyt Marian. Näin Jeesus-lapsen seimessä, loisti tähti tallin hämärään ja silloin tunsin Joulun saapuvan".
Nyt on virallinen päivä onnitella isää ja sanoa kiitos kaikkien 365:n viimeksi kuluneen päivän johdosta, sillä harvoinpa sitä kiitoksen sanaa tulee arjen keskellä lausutuksi. Perhe on elämämme perusyksikkö, joka on tarkoitettu olemaan "turvasatama" elämän tuulissa ja isän tehtävä perheessä on vastuullinen. Lapset oppivat elämää varten ottamalla mallia lähinnä omista vanhemmistaan. Yhteiskunnan maallistuneet arvot ovat murentamassa näitä Jumalan säätämiä perusarvoja, joiden varassa yhteiskuntaamme on rakennettu.
Liitän tähän osan Petri Paavolan kirjoitusta, joka mielestäni kuvaa hyvin miehen ja naisen sisään rakennettuja eroja. Näiden erojen tiedostaminen auttaa meitä ymmärtämään toisiamme.
Suora lainaus tekstiin: ("Seuraavaksi käsittelen lyhyesti sopivasti huumorilla
höystäen vaimoa sekä miestä. Älköön kukaan suotta loukkaantuko seuraavista
kuvauksista, jotka koskevat vaimoa sekä miestä. Itsetutkistelu Kristuksen
kuvastimen edessä on lääkettä meidän rikkinäiselle sydämellemme, joten ei kun
käsi sydämellä eteenpäin.
"Vaimo ja ”prinsessa kohtelu"
Nainen on rakennettu eri tavalla
kuin mies. Vaimoni määritelmä naisesta on seuraavanlainen:
Nainen on tunteellinen ja
helposti tunteidensa vietävissä. Tunne-elämä ja aistimaailma ohjaa usein
naisen käyttäytymistä. Nainen on herkkä ja tarvitsee paljon hellyyttä.
Naisessa oleva hellyys on erittäin voimakasta, joka näkyy selvästi äidin ja
lapsen välisessä suhteessa. Nainen haluaa huolehtia ja hoivata monia asioita.
Nainen käsittelee sisässään monta asiaa kerrallaan, jonka ansiosta nainen
kykenee yhtä aikaa kutomaan sukkia ja laittamaan ruokaa sekä hoitamaan
lapsiaan. Nainen haluaa miehen osallistuvan kaikkiin perheen yhteisiin
asioihin. Nainen haluaa miehen ottavan perheessä sen vastuun, joka kuuluu
miehelle. Nainen tarvitsee turvallisen miehen, joka pystyy täyttämään naisen
elämässä olevat tarpeet.
No niin miehet!!! Nyt sitten
meillä miehillä on oltava halu vastata vaimojemme tarpeisiin. Miehen tulee
ottaa tosissaan vaimonsa, sekä asiat, jotka ovat vaimolle tärkeitä. Miehen
tulee olla hellä vaimollensa, koska naisessa oleva hellyydenkaipuu ”vaatii”
sitä. Meidän miesten tulee luoda vaimoillemme turvallinen elinympäristö,
jotta vaimomme voivat elää sisäisesti turvallista elämää.
Voiko nainen nalkuttaa? Kyllä
voi. Johtuuko se sinusta aviomies? Yleensä vastaus on; ei varmasti johdu,
kyllä se vika on tuossa vaimossa. Tämä on joskus oikea vastaus, mutta kyllä
tuo nalkutus usein myös johtuu siitä ettemme miehinä aina toimi niin kuin
toimia tulee.
Vaimosi tarvitsee ”prinsessa
kohtelun” , sillä Kristuskin antaa seurakunnallensa vain sitä mikä on
parasta. Prinsessa kohtelu ei siis ruoki ihmisessä asuvaa turhamaisuutta,
vaan kasvattaa ja ruokkii sisäistä ihmistä parhailla sanoilla ja teoilla.
Prinsessa kohtelu vaatii sinulta mies kypsyyttä, jota voi vain saada
Kristuksen koulussa. Vaimosi tarvitsee siis ”Prinsessa kohtelun”, sillä
Kristuskin antaa parastaan sinulle. Jos sinä haluat rakastaa vaimoasi samalla
tavalla kuin Kristus rakastaa seurakuntaa, niin sinäkin haluat antaa
vaimollesi vain parasta ja se on sitä, jossa on Kristuksen vaikuttamaa
rakkauden hedelmää.
Mies ja ”prinssi kohtelu”
Mies on eri tavalla rakennettu
kuin nainen. Mies on myös aistiensa vietävissä. Mies on metsästäjä tyyppi,
joka nauttii seikkailuista sekä vauhdista. Mies vaatii toimintaa
ympärillensä. Mies ei juuri tyydy istumaan kiikkutuolissa, hän haluaa olla
menossa ja tehdä jotakin. Mieskin kaipaa hellyyttä ja huomiota. Mies haluaa
olla huolehtia hyvin siitä, mikä on hänelle tärkeää.
Vaimo sinun miehesi tarvitsee
sitä hellyyttä, jota vain sinä voit antaa hänelle. Vaimo sinun miehesi on
toiminnan mies, joten anna hänen olla perheesi pää. Vaimo joskus miehesi
käyttäytyy kuin pässi, joka voimansa tunnossa sarvillansa puskee muita kumoon.
Vaimo tämän tähden sinun tulee rakastaa miestäsi ja rukoilla hänen
puolestansa. Jos miehessä on tätä pusku tautia, niin aina voit siitä
sävyisyyden ja rakkauden Hengessä hänelle kauniisti huomauttaa, mitä Raamattu
opettaa siitä kuinka miehen tulee rakastaa vaimoaan samoin kuin Kristus
rakastaa seurakuntaa. Tämä sanominen kannattaa tehdä sitten vasta kun olet
asian ensin rukouksessa valmistanut. Sävyisyys ja rakkaus on ”pässin”
kesyttämisessä kaikkein viisain ja paras toimenpide.
Vaimo jos olet alamainen
Jeesukselle Kristukselle, niin mikset olisi myös alamainen ”Prinssillesi”
omalle rakkaalle aviomiehellesi. Vaimo, miehesi tarvitsee siis ”Prinssi
kohtelun”, jossa tuoksuu Jumalan rakkauden hedelmä." )
Syksy on "auttamattomasti" jälleen saapunut. Viimeksi se todentui mieleeni istuessani pienen 2-vuotiaan pojan vesselin seurana hänen kotinsa pihassa santakasan äärellä.
Korviimme kantautui muuttolintujen ääniä kaukaa metsänreunan takaa. Tähyilimme taivaalle ja näkökenttäämme ilmestyi kurkiaura jota seurasimme katseellamme niin kauan kuin suinkin pystyimme sitä näkemään. Hetken perästä sitä seurasi vielä toinenkin lukemattomia lintuja käsittävä, vielä järjestäytymässä oleva aura muodostelma. Pienelle pojalle tämä muuttolintujen seuraaminen oli suuren suurta ihmettä. Itselleni jo tuttua, mutta joka kerran yhtä sykähdyttävää. Lyhyt kesä on jälleen ohitse ja vuoden aika on kallistunut syksyn puolelle.
Saamme ihmetellä ja ihastella tätä Jumalan luomakunnan moninaista rikkautta. Tätäkin muuttolintujen kykyä osata ja jaksaa lentää joka syksy tuhansia kilometrejä lämpimään etelään ja keväällä taas palata takaisin tänne pohjolaan.
Aivankuin sisällensä rakennetun tutkan avulla ne osaavat lähteä ajallaan ja suunnistaa oikeaa reittiä määränpäähänsä.
Siinä kurkiauraa katsellessa tulee mieleen myös tuttua haikeutta. Jälleen on vuosi kulunut edellisestä syksystä ja tuntuu kuin siitä olisi kulunut hyvin vähän aikaa.
Aikaa on kulunut siitäkin, kun olen tuon edellisen tapauksen kirjoittanut ja muistiin merkinnyt. Sitten se on jäänyt tänne koneelle viimeistelyä vaille.
Eräs serkkuni sanoikin kerran viisaasti, että ihmisellä täytyy olla aina jokin työ tai projekti kesken.
Ja kyllähän meillä itsekullakin näitä tekemättömiä asioita ja töitä riittää. Itselläni ainakin liiankin kanssa. Näin ikääntyessään ajan rajallisuuden huomaa aina vain selvemmin ja selvemmin, kun aika ei riitäkkään kaikkeen siihen, mitä on suunnitellut tekevänsä.
Tähän asiaan onkin hyvä pyytää Jumalalta viisautta ja hänen johdatustaan, sekä pitää mielessä Jeesuksen sanat hänen kertomastaan Martta ja Maria vertauksesta. Että "todella tärkeätä on vain vähän tai vain yksi ainoa". Jeesus sanoi tämän Mariasta, joka oli valinnut hyvän osan istua Jeesuksen jalkojen juuressa kuunnellen häntä.
Eikä Jeesus tarkoittanut sitä, etteikö näitä jokapäiväisiä ja arkisia asioitakin tulisi tehdä ja hoitaa, vaan hän teroitti asioiden tärkeysjärjestystä. Sillä muuttolintujen lailla mekin kerran lähdemme täältä toinen toisemme jälkeen.
Olen kiinnittänyt jääkaapin oveen saamamme postikortin, jossa lukee: "Elämän tärkein asia ei ole niinkään se missä olemme, vaan se, minne olemme menossa".
Jaoin aamulenkilläni Hyvä sanoma-lehtiä naapurien postilaatikoihin. Ajattelen, että lehdellä on sen sisältöä hyvin kuvaava nimi, sillä lehti kertoo hyvää sanomaa Jeesuksesta. Tässä lehdessä ihmiset kertovat siitä, mitä Jumalan antaman hyvän sanoman vastaanottaminen on heidän elämässään saaanut aikaan.
Päivittäin saamme lukea lehdistä paljon huonoja uutisia. Ne luovat mieliimme negatiivista ajattelua, toivottomuutta, masennusta ja pelkoa. Kuitenkin keskellämme on myöskin toinen todellisuus. Hyvän Jumalan yliluonnollinen, silmillemme näkymätön maailma enkeleineen kaikkineen.
Meille täällä Suomessa tätä hyvää sanomaa Jeesuksesta on aikain saatossa julistettu tavalla jos toisellakin. Ennen vanhaan oli pyhäkouluja, kansakoulussa opetettiin Jumalan sanaa, siihen opetukseen palattiin rippikoulussa, oli lukusia eli kinkereitä, oli telttakokouksia, tupakokouksia, seuroja, puhumattakaan kirkoissa ja eri seurakunnissa julistetusta Jumalan sanasta. Herää kysymys, että onko kansakuntamme ihmiset aivankuin "rokotettu" näille hengellisille asioille. Löytyykö niihin mitään tartuntapintaa? Kristinuskosta on tehty uskonto muiden uskontojen joukkoon.
Ei meitä kuitenkaan pelasta johonkin tiettyyn seurakuntaan tai kirkkoon kuuluminen. Ei pelasta kaste, ei ehtoollinen, ei hyvä vaelluksemme, eivätkä hyvät tekommekaan.
Raamattu sanoo Ap.t. 4: 12, "Eikä
ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta
nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman. Harvemmin nykyisin kuulee tuota pelastus sanaakaan lausuttavan. Kuitenkin tämä on meille elämän ja kuoleman kysymys.
Jumala valmisti meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa ja tämä on se hyvä sanoma jota meille tarjotaan.
Tyyliin ota tai jätä.
"Ajatteletko sinä koskaan syvällisiä?" Näin minulta kerran kysyi tyttäreni, kun hän itse oli ajatellut ja halusi kertoa minulle ajatuksiaan. Asia yhteys oli silloin eri, kuin minun ajatuksillani tänä aamuna. Olen ajatellut sitä, kuinka vaikeata meidän onkaan luopua omastamme tai jakaa sitä toisten kanssa. Jälleen muistot toivat esiin monia esimerkkejä asiasta.
Olen itse sen aikakauden lapsia, jolloin ei kaikenlaista tarviketta ja vaatetta ollut niin kuin sitä tänä päivänä on. Silloin kaikki mitä oli, säilytettiin tarkasti, vaikkei sitä olisi juuri sillä hetkellä tarvinnutkaan.
Muistan yhdenkin vaalen sinisen takkimallisen puseron, jonka olin saanut eräältä sukulaiseltani hänelle itselleen pieneksi jääneenä, ja kuinka se seurasi kotoa pois muutoissani mukana pitkän aikaa, ennenkuin luovuin siitä. Sain sen noin 15-vuotiaana, enkä muista olisinko sitä koskaan tullut käyttäneeksi. Ajatus oli, että joskus sitä voin vielä tarvita.
Parin vuoden takainen muuttoni yli 40-vuotta kotinani olleesta maalaistalosta ja sinne jättämistäni tavaroista toi myöskin mieleeni havainto esimerkkejä ajatellessani tätä luopumis asiaa.
Koska sinne jäi poikamme asumaan, niin yritin tehdä tasajakoa kaikesta huushollissa käytettävistä asioista, astioista ynnä muista tarvikkeista. Jossain kohdin jonkun mielestä ehkä liiankin pikkutarkasti.
Näin ajattelen jälkeenpäin. Ei sillä, että mitään sinne jättämääni katuisin, vaan sen tähden, kun jätin sellaistakin, minkä olin joltakin toiselta lapseltamme lahjaksi tai tuliaiseksi saanut.
Joudun sanomaan itselleni, että haikeus pois. Ajattelen edelleen näin, että "aikansa kutakin". Se lause on jäänyt mieleeni elämään oman äitini sanomana. Tästä myöskin tyttäreni muistutti minua muutto touhussa. Sen lauseen siivin oli helppo luopua monista muistoja sisältävistä rakkaista esineistä, joita oikeasti en enää tarvinnut. Lisäksi Lähetyskirpputorille vietyinä ne "siunavuntuvat" monelle puutteen alaiselle hyödyksi.
Eivät ne minun omat muistoni kuitenkaan seuraa enää lapsiani, vaan he elävät omaa elämäänsä ja synnyttävät sen myötä omia muistojaan.
On hyvä joskus, tai oikeastaan useinkin pysähtyä miettimään, eli "ajattelemaan syvällisiä." Sitä mikä tässä elämässä on todella tärkeätä ja millä asialla on oikeasti merkitystä minun elämässäni.
Luotanko minä Jumalan huolenpitoon, vai yritänkö seviytyä kaikella tapaa omin voimin?
Sain jälleen kerran todeta sen, että Jumalan luoma maailma on yllättävän kaunis ja ihmeellinen.
Muutama viikko takaperin katselin aamuauringon nousua järven takaa. Yllättäin näinkin aivankuin kirkkaasti säkenöivän tähden, enkä tahtonut saada silmiäni siitä irti. Tutkin pitkään, mitkä asiat yhdessä vaikuttivat tämän erikoisen ilmiön muodostumisen. Tähti näytti aivan todelliselta, vain tavallista suuremmalta tähdeltä, jonka säteet siivilöityivät koivun rungon ja oksien välistä. Sumuverhon siinä edessä pehmentäen vaikutelmaa ja antaen sille erikoista ilmettä ja tunnelmaa. Sumu verhosi koivun rungon ja oksat varjoonsa, niin että vain tähti säteineen täytti maiseman. Vertauksena voisi ajatella talven tähtimäisiä lumihiutaleita monen kertaisesti suurennettuna, sillä erotuksella vain, että tämä tähti oli loistavan kirkas.
Todellisuudessa nouseva aurinko kuvastui hehkuvan kirkkaasti veden pinnassa lähettäen säteitään ympärilleen.
Ajattelin näkemiäni luonto kuvia Sydän- Hämeen lehden palstoilla. "Olispa minulla nyt kamera kädessä ja Eero Mäki-Mantilan taito ottaa tästä loistavasta luonnon ilmiöstä kuvia", ajattelin. Kuva tiettävästi"puhuu enemmän, kuin tuhat sanaa".
Joka tapauksessa olin näkemästäni hyvin vaikuttunut.
Liitän tähän tekstiini hyvin sopivan, vanhan laulun, Oi Herra suuri, Luoja maan ja taivaan. Löysin siitä uudenlaisen version.
Koen, että tässä kuorossa erilaiset ihmiset yhdessä antavat oman uskon tunnustuksensa suureen Jumalaansa ja Vapahtajaansa.
Kirpputorilta ei yleensä löydetä sitä, mitä olemme lähteneet etsimään, vaan sieltä tehdään niitä varsinaisia "löytöjä".
Edellisen postaukseni myötä muistoistani heräsi eloon käyntini erään seurakunnan lähetyskirpputorilla ja se asia, miten tämä kertomani kadonnut ja löytynyt,kultainen pieni risti ketjuineen päätyi omistukseeni, se on aivan oma tarinansa..
Olin silloin erään vanhemman ystäväni kanssa liikkeellä ja katselin siinä aikani kuluksi koruvalikoimaa. Kysyin myyjältä, että löytyiskö sieltä ristiä. Hän vastasi ettei varmaankaan löydy, mutta hänellä on kotona itsellään kaksi joista pienempää hän ei käytä juuri ollenkaan j, ettäa hän voisi antaa sen minulle.
Seuraavan kerran tapasin tämän samaisen kirpputorimyyjän aivan yllättäin. Olin jälleen tämän samaisen vanhuksen kanssa eräässä liikkeessä hänen asioillaan. Tervehdittyämme hän kaivoi kassistaan käteeni pienen mytyn sanoen, että "katso tätä kotona, mitä mieltä tästä olet ja nähdään sitten kirppiksellä". Hänen mentyään katsoin kädessäni olevaa pientä kukkaroa ja sen sisältä löytyvää pientä ristiä. Olin iloinen yllättävästä kohtaamisestamme ja ennenkaikkea olin iloinen tästä pienestä rististä, jonka tällä tavalla sain omakseni aivan kuin lahjaksi.
"Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa". Tämä myyjä toteutti tässä asiassa tätä Jumalan sanaa kirjaimellisesti.
Sillä ristin sanomahan on juuri siinä, että ristin kuolemansa kautta Jeesus sovitti meidän syntimme ja ylösnousemuksensa kautta hän antaa meille iankaikkisen elämän. Tämän elämän saamme ottaa lahjana vastaan. Tyhjä risti kaulassani puhuu minulle siitä, että Jeesus ei jäänyt ristille. Hän elää ja hänessä minäkin saan elää.
Elämässä tapahtuu hyviäkin yllätyksiä.
Kerronpa tässä pari itselleni viimeksi tapahtunutta asiaa. Aloittaisinko eilisestä päivästä, "sillä järjestys se olla pitää, vaikka huonompikin".
Tai oikeastaan se oli jo toissapäivän ilta kun yllätyin nukkumaan mennessäni, mutta mikä sitten kirkasti koko eilisen päivän antaen hyvän mielen aamusta alkaen.
Ja mitä sitten olikaan tapahtunut? Pienellä yö pöydälläni oli mummua odottamassa kaunis kukkakimppu ja vieressä pieni keko puutarhasta itse poimittuja marjoja.
Pienet lapsen lapseni olivat olleet iltasella meillä kylässä ja huomaamattani vieneet yläkertaan sänkyni viereen yöpöydälle tämän omintakeisen tervehdyksen. Tuntui, että se oli sellaista sydämen rakkauden kieltä, joka puhui minulle enemmän kuin tuhat ääneen lausuttua sanaa.
Niinpä sitten eilen ajatuksissani muistin myöskin Siunata näiden tyttösten tämän syksyn ensimmäistä koulupäivää.
Sitten se tämän päivän aivan erilainen yllätys:
Minulla oli aika terveysaseman laboratorioon ja sinne mennessäni heti ovella tämä labrahoitaja huomasi kaulaketjuni olevan putoamaisillaan. Otin sen käteeni ja huomasin, että siinä roikkuva pieni kultainen risti oli jo päässyt putoamaan. Tutkin vaatteeni ja pois lähtiessäni sitä etsittiin useammankin henkilön voimin. Ei vain löytynyt. Henkilökuntakin lupasi liikkua avoimin silmin, jos se risti sattuisi vastaisuudessa osua jonkun silmiin.
Hiljaa mielessäni kerkisin lähettää avunpyynnön myöskin Taivaan Jumalalle.
Meillä ihmisillä on sellainen syvällä oleva käsitys siitä, ettei Jumalaa voi häiritä pienillä asioilla.
Ja isoissakin asioissa Jumalan apuun turvaudutaan vasta kaikkein viimeisimpänä, jos silloinkaan.
Kokemuksesta tiedän, että Jumala haluaa auttaa meitä pienissäkin asioissa, sillä hän on myös arkipäivän Jumala.
No niin, tämä tarina ei päättynytkään tähän, vaan onnellinen jatko-osa seurasi heti kotiin päästyäni.
Sain otettua takin päältäni, niin kirkas risti aivan säteili siinä lattiamatolla silmieni edessä. Se oli pudonnut siihen jo kotoa lähtiessäni.
Edellä kertomani tapaukset ovat näitä arkipäivän ihmeitä, ja näitä sattuu varmasti meidän jokaisen kohdalle.
Virren sanoin: Laske siunaukset yksittäin, huomaa Herran hyvyys päivittäin, jne.......
Keväällä
juhlimme viime sotiemme vielä elossa olevia veteraaneja ja muistelimme
heidän uhrautuvaisuuttaan yhteisen isänmaamme puolesta. Ympäri Suomea
järjestettiin näitä juhlia, missä heille luovutettiin tasavaltamme
presidentin, Sauli Niinistön, myöntämä
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali.
Osuin keväällä paikalle erääseen tällaiseen
juhlaan, mennessäni katsomaan setääni Pälkäneen Kostia kotiin. Hänelle
oli siellä järjestetty aivan oma juhlatilaisuutensa kakkukahvien kera.
Olemme
täällä Suomessa saaneet viettää jo niin monia rauhan vuosia, että harva
kansastamme enää muistaa sodan aikaa tai on kuullut kerrottavan siitä omakohtaisia kokemuksia.
Pidämme valtiollista itsenäisyyttämme jo "itsestään selvyytenä".
Näistä "itsestään selvyyksistä"
meidän tulisi kuitenkin muistaa kiittää Jumalaa, niin kuin kaikesta
muustakin elämäämme kuuluvasta asiasta.
Tiedän, että uskovat Suomen
kirkoissa ja seurakunnissa ovat paljon rukoilleet ja edelleenkin
rukoilevat koko Suomen kansan ja rajojemme puolesta. Raamattu kehoittaakin meitä näin tekemään. Osallistuessani tuohon mainitsemaani sedälleni järjestettyyn juhlaan, mielessäni alkoi soida virren "Soi kunniaksi Luojan" sävelet.
Soi kunniaksi Luojan
nyt virsi kiitoksen.
Tuon kaiken hyvän tuojan
ja suojan ainaisen!
Hän Isä rakkahasti
ain vaalii luotujaan.
Ja kaiken taitavati
Hän ohjaa tuolta taivaastaan. jne.
Israelin valtio syntyi vuonna 1948. Kuuden päivän sota, jolloin Jerusalem vapautettiin, käytiin 5-6 kesäkuuta v. 1967.
Liitän tähän mielenkiintoista tekstiä Sirkku Saban mukaan.
"Suomalaisittain on merkittävää, että Israelin kaduilla liehui koko kuuden päivän sodan ajan Suomen ja Israelin sinivalkoiset liput. Mielestäni tällä on profeetallinen sanoma. Silloisen ulkoministerin Rafael Paasion vierailu Israelissa oli juuri ollut ennen sodan syttymistä eikä kukaan ehtinyt ottaa lippuja alas.
Papit puettiin muinoin Israelissa kokovalkoiseen ja kasukka oli sininen. Sininen ja valkoinen ovat Jumalan papin värit. Kun katselet alkuperäistä rukousviittaa, sekin on väriltään valkoinen ja sininen.
Kun Suomi alkoi valmistella omaa lippuaan, niin siihen valittiin lopulta valkoisella pohjalla sininen risti, johon keskelle upotettiin keltainen leijona. Uskon tässä olleen Jumalan johdatus. Suomella oli lippu vuosikymmeniä ennen kuin syntyi valtio nimeltä Israel.
Israelin lipussa on kaksi sinistä linjaa ylhäällä ja alhaalla. Ylempi
tarkoittaa pohjoista Israelia ja alempi eteläistä Juudaa, niiden
keskellä on Daavidin kilpi."
Kun yhdistetään nämä kaksi lippua; Suomen ja
Israelin, pistämällä ne päällekkäin, sinulla on Jumalan papin värit,
Israelin kuningaskunta ja Juuda, jotka yhdistyvät ristillä ja Daavidin
kilven keskellä on Juudan jalopeura. Siinä on koko raamattu.
Suomen lippu oli Messiaan symbolina, kun Israel voitti vihollisensa ja vapautti pyhän kaupungin, Jerusalemin".
Kesäkuussa 5.6.-16 juhlitttiin Jerusalemin vapautuksen muistopäivää. Tuon yllä olevan tekstin olen näissä tunnelmissa kopioinut Sirkku Saban tekstistä ja liittänyt tähän blogini sivulle. Aiheesta kirjoittamiseni on kuitenkin jäänyt niin sanotusti "vaiheeseen". Siksiköhän ei ole päässyt syntymään uusiakaan tekstejä, kun muutama on jäänyt luonnoksen asteelle ikäänkuin tulpaksi, Jerusalem on Israelin ikuinen pääkaupunki ja se on myöskin Suuren Kuninkaan kaupunki. Kun Jeesus palaa maan päälle, niin hän palaa Öljymäelle Jerusalemissa. Jumala sanassaan kehoittaa meitä rukoilemaan rauhaa Jerusalemille. Käsi sydämelle; olemmeko tulleet noudattaneeksi tätä kehoitusta?
Viikon loppuna meillä oli pienet sisarukset yökylässä ja sain heiltä hyvää palautetta siitä, että heistä vanhemmalle pari vuotta sitten Joululahjaksi antamaani Raamattua oli todellakin luettu.
Löysin muutama vuosi sitten luku ohjelman, jota noudattamalla saa Raamatun luetuksi lävitse vuoden aikana. Nyt pyhä aamuna luimme isännän kanssa Uuden testamentin puolelta vuorossa olevan Luukkaan evankeliumin alku lukuja, joissa kerrotaan enkelin ilmestymisestä Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä.
Tähän saumaan vanhempi tytöistä ilmoitti sen paikan olevan heille tuttu, koska silloin, kun hän sai sen Raamatun, niin hän luki sitä pikkusiskolle iltasella ja tämä halusi hänen lukevan tätä kertomusta Jesuksen syntymästä vielä Tammikuussakin.
Sanoin siihen, että sitä kyllä kannattaa lukea ja vaikka kesälläkin.
Raamatun sanaa KANNATTAA todellakin lukea sillä se varastoituu meidän mieleemme. Voi nimittäin elämässä tulla sellaisiakin aikoja, ettei sen lukeminen ole meille mahdollista. Voi tulla silmiin sokeutta tai jotain muuta sairautta niin ettemme pysty lukemaan ja myöskin maailman aika ja yhteiskunnallinen tilanne voi niin muuttua, ettei Raamatun lukeminen ole suotavaa, eikä sallittua. nytkin näkyy yhteiskunnassamme viitteitä siihen suuntaan.Silloin on hyvä jos meissä on varastoituna Jumalan sanaa jota Pyhä Henki voi nostaa alitajunnastamme aina tarpeen mukaan meille voimaksi ja rohkaisuksi ym.
Jumalan sanan siemen on sellainen siemen, joka ei koskaan kuole. Minua lohdutti joskus erään ystävän sana näidenkin tyttöjen kohdalla, että "sydämiin kylvetty sana ei häviä, eikä kuole, eikä kukaan pysty sitä sieltä pois ottamaan. Kerran Jumala antaa sille kasvun".
Kylvetään Jumalan sanaa nyt, kun on sen aika, niinhän tekee myöskin maamies pellollaan.
"Sä sanot usko Jumalaan on vanhanaikaista ja että vanhanaikaista on laulaa taivaasta". Muistini sopukoista nousi esiin pätkä vanhasta, nuoruuteni ajan laulusta ajatellessani tätä Helatorstain sanomaa. Se on toivon sanomaa meille ihmisille ja mielelläni siitä kirjoitan. Oli sitten vanhanaikaista tai ei, se on sanomaa, joka on voimassa kaikkina aikakausina. Jeesus sanoo, että "vaikka taivas ja maa katoaa, niin hänen sanansa eivät koskaan katoa".
Jumalan lupaukset Messiaan, Vapahtajan syntymästä tänne maan päälle toteutuivat kirjaimellisesti.
Jeesus syntyi ensimmäisen kerran hyvin vaatimattomasti halpaan tallin seimeen.
Raamatusta löytyy myöskin lupauksia hänen toisesta tulemisestaan.
Helatorstaita vietämme Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi. Tästä Raamatttu kertoo mm. Ap.t. 1: 9-11, että pilvi vei hänet pois opetuslasten näkyvistä.
Tessalonikalaiskirjeessä kerrotaan myöskin näin, että hänen omansa nostetaan "tuuliin ja pilviin" Jeesusta vastaan yläilmoihin hänen tulemuksessaan.1 Tess. 4: 18.
Matteuksen evankeliumin luvussa 24, on myöskin kirjoitettu samasta aiheesta meille varteen otettavaa sanaa. Siinä meitä kehoitetaan valvomaan" sillä emme tiedä päivää emmekä hetkeä", jona Jeesus saapuu.
Ennen vanhaan kiinnitimme puhelin pylväisiin ilmoituksia, missä luki: "Jeesus tulee pian, oletko valmis".
Se lause pitäisi oikeasti kääntää: Jeesus tulee äkkiä, yllättäen. Tarkoittaen, että Jeesus tulee aivan niin sekunnin murto osassa, ettei silloin kukaan ehdi tehdä parannusta, eikä muutakaan asiaa, että asiat olisi kunnossa Jumalan kanssa. Siksi valvominen näissä asioissa on enemmän kuin tarpeellista.
Tuli jälleen mieleeni sanat lapsuuteni aikana usein lauletusta laulusta. Siinä sanotaan: "Älä sano; "sitten vanhana, taikka vasta sairasvuoteella" elämäni annan Herralle, riennän ristin juurelle. Kuolon kellot voivat kumahtaa, vaikka nuoruusvuosina",
Mutta nyt tähän päätteeksi liitän vauhdikkaan ja iloisen laulun Jeesuksen tulon odotuksesta.
"Kun Jeesus saapuu". Se on nauhoitettu Örebron Elim seurakunnan suomalaisen ryhmän tilaisuudesta.
Miettimisen jälkeen liitän tähän vielä Viktor Klimenkon laulun, Valkea ratsumies, mikä on jo kauan ollut ajatuksissani. Tuo edellinen tuli sillä tavalla "ex tempore", ennalta suunnittelematta. Sen löysin etsiessäni tätä toista, Klimenkon laulua samasta aiheesta
Uskalla.
Jos matkan on uskaltanut aloittaa, sen uskaltaa saattaa loppuunkin.
Puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa iankaikkisuuteen.
Muutos alkaa rohkeudesta
kierteitä ei katkaista valitsemalla samoja valintoja.
Aina voi jäädä tien sivuun ihmettelemään, mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla liian myöhäistä lähteä liikkeelle.
Jos ei uskalla tänään, miksi uskaltaisi huomennakaan? Elämää ei kannata jättää huomiselle.
Henriikka Hintikka.
Tykästyin tähän Pälkäneläislukiolaisen Henriikka Hintikan runoon viime viikon Sydärissä. Hänen luvallaan julkaisen sen myöskin tässä blogissani. Ajattelen nimittäin näitä runon sanoja hengelliseltä pohjalta.
Elikkä jos olemme aloittaneet matkan Jeesuksen kanssa, olemme matkalla Jumalan taivaaseen. Tällä tiellä meillä on karttana Jumalan sana, omatunto on meidän kompassimme ja Pyhä Henki antaa voiman joka askeleelle. Ei lyödä laimin kilvoittelua tällä tiellä, sillä "puolimatkaan jätetyt polut jaksavat jossituttaa iankaikkisuuteen", ja lisäisin, että siellä iankaikkisuudessa kaikkein eniten.
Jos emme ole vielä aloittaneetkaan matkaa tällä tiellä, niin "uskalletaan" aloittaa se hetimiten. Sana lupaa, että Jumala antaa voiman niille, jotka uskovat hänen, (siis Jeesuksen), nimeensä. Joh. 1: 12.
Kuinka totta on tuokin; "mutta muutaman vuoden päästä saattaa olla liian myöhäistä lähteä liikkeelle".
Eihän me voida tietää olemmeko me silloin enää täällä armon ajassa, kun emme tiedä huomisesta päivästäkään. Paavali kirjoittaa näin 2 Kor. 6: 2."Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut. "Katso nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä".
Edelleen; "jos ei uskalla tänään, niin miksi uskaltaisi huomennakaan".
"Elämää ei kannata jättää huomiselle".
Varsinkaan iankaikkista elämää: "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen". Nämä Jeesuksen sanat löytyvät Matteuksen evankeliumin 16:sta luvusta, jakeesta 25 ja siitä eteenpäin.
Tähän sopii hyvin Pekka Simojoen laulu: Toisenlainen tie.
Aamuvarhaisella katsellessani järvelle päin sain jälleen ihastella Jumalan luomistekojen suuruutta ja ihmeellistä kauneutta. Auringon paiste muodosti ikäänkuin "neonvaloissa" välkkyvän sillan järven yli. Siinä aaltojen liike laittoi veden kimaltelemaan ja välkkymään, niin kuin Joulun ajan ulkovalot konsanaan. Miljoonat, triljoonat, biljoonat tähdet syttyivät ja sammuivat veden pinnassa kirjavana ja säteilevänä välkkeenä. Sivuilla oleva vesi näytti yksinomaan tummalta, silmä ei siinä havainnut mitään liikettä, vain tämä auringonsilta välkkyi ja kimalteli auringon valossa. En sanoilla osaa kuvata tämän kaiken kauneutta.
Sydän-Hämeen lehden sivuilla saimme juuri ihastella lukuisia valokuva otoksia keväisistä maisemista. Väkisinkin tuli mieleeni, että kyllä se on pieni murto-osa, mitä ihminen pystyy luonnon kauneudesta vangitsemaan kameran silmään.
Hetkeä myöhemmin palatessani uudelleen paikalle, huomasin auringon muodestaman sillan siirtyneen jo huomattavasti minusta nähden oikealle päin. Johtuen siitä, että maa kiertää aurinkoa ja siinä samalla kuun kiertäessä maata. Näinhän meille koulussa opetettiin, ja että näin syntyy vuorokausien vaihtelut.
Samoin vuoden ajat vaihtuvat säännöllisesti. Kevättä seuraa kesä, kesää syksy ja syksyä seuraavan talven jälkeen jälleen uusi kevät.
Job. 12:7-9 "Kysy vaikka eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne opettavat sen sinulle. Tai tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat siitä sinulle.
Kuka näistä kaikista ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt".
Ps. 19:2-4 "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.
Päivä lausuu päivälle sanan, yö ilmoittaa yölle tiedon.
Se ei ole puhetta eikä sanoja, joiden ääni ei kuuluisi".
Tulin linja-autossa Pälkäneeltä kotiin päin, kun matkalta nousi
kyytiin kehitysvammaisia kotitalous oppilaitoksen oppilaita. Seurasin ja samalla myöskin
ihailin heidän moitteetonta käytöstään. Eräs heistä istui viereeni ja
aloitti spontaanisti kanssani keskustelun ikäänkuin
olisimme olleet vanhat tutut jo entuudestan.
Tämä poika (en huomannut kysyä hänen nimeään) vieressäni otti selvää siitä, mistä olin tulossa ja minne menossa. Hän kertoi itse olevansa menossa Päijät-Hämeeseen.
Hän kiinnostui myöskin sukan kutimestani joka oli käsissäni. Hän kysyi hyvin mutkattomasti, että " mitä sinä teet"? Seuraavaksi hän tiedusteli, kuka ne sukat saa, ja että
jatkanko vielä sitten kotiin päästyänikin kutomista. Sanoin etten jatka ja, että tämä on sellainen väliaika työ silloin, kun ei ole muuta tekemistä.
Olin yllättynyt tällaisesta tasavertaisesta suhtautumisesta. Joskus
nimittäin tuntuu siltä, että tavatessaan näitä ns. normaaleja nuoria,
niin kaverien nähden eivät tututkaan nuoret aina edes tohdi tuntea saati
sitten tervehtiä.
Uusi ystäväni kyseli myöskin Pälkäneen matkani
tarkoitusta. Minkälaisilla asioilla liikuin, eikä se tuntunut mitenkään
tungettelevalta, vaan aidolta kiinnostukselta.
Kerroin hänelle käyneeni katsomassa kolmea vanhusta, joista kaksi asui Kostiakodissa ja kolmas siitä vähän kauempana eräässä rivitalossa. Ja että yksi näistä ystävistäni oli sukulaiseni.
Jälkikäteen näitä muistellessani tuli mieleeni lause eräästä Pekka Simojoen laulamasta laulusta, jotenkin tähän tapaan. "Taivaassa ei enää valikoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa". Jumalan edessä olemme kaikki saman arvoisia.
Tämä poika jätti minulle sellaisen hyvän muistijäljen, etten sitä
ihan pian unohda.
Äitini muuten sanoi joskus, vanhoista ja sairaista puheen ollen että: "sellaisiksi me jokainen kerran tulemme, jos vanhaksi elämme".
Sitä ei vain tulla ajatelleeksi silloin, kun "ollaan niin nuoria ja nättejä ja nyt vanhana me ei enää olla kuin nättejä".
Tänään iltapäiväkahvia juodessani katselin ikkunastamme avautuvaa maisemaa, ja mitä minä näinkään?
Järven selkä lainehti vapaana. Tuli mieleeni sanat Raamatun alkulehdiltä. "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen, eikä leikkaaminen, ei vilu eikä helle,ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö". 1 Moos. 8:22.
Tähän sopii hyvin jatkoksi Korkea veisun eli Laulujen laulun riemulliset sanat: Näethän, että talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, menneet menojaan, ja kukkaset ovat nousseet maasta. Laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. jne....Laulujen laulu 2:11, 12.
Nämä sanat ja lauseet on kirjoitettu Israelin perspektiivistä käsin ja kuvaavat sikäläistä vuoden aikaa ja luontoa. Esimerkiksi sateet kuuluvat siellä talvikauteen, mutta yhtä riemullista kuin Israelissa, on kevään tulo täällä pohjolassakin, vaikka onkin vielä vähän aikaista vuoden aikaan nähden.
"Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat". Ps. 24:1.
Olemme lahjaksi saaneet kauniin maan asuaksemme. Emme omista sitä, vaan meille on annettu vastuullisen käyttäjän oikeudet. Jumala antoi ihmiselle jo luomisessa tehtävän viljellä ja varjella. Tulipa mieleeni sellainenkin asia, että Raamattuhan on oikeastaan ohjekirja meille kaikilla elämän osa alueilla.
Tahtoo vain olla niin, että sitä ohjekirjaa katsotaan ja luetaan vasta sitten, kun jotain on jo mennyt pieleen.
Aamuisen kävely lenkkini varrella on tienviitta, jossa lukee" ajatusten penkki". Siitä johtaa polku ylös mäen kumpareen päälle ja siellä todellakin on penkki, jossa voi istahtaa ja levähtää. Siinä voi vain olla ja ajatella mieleen tulevia ajatuksia. Antaa kaiken kiireen ja hälinän jäädä ajatustensa ulkopuolelle.ja katsella/ihailla järvelle avautuvaa maisemaa.
Jeesuskin meni usein autioon paikkaan rukoilemaan. Opetuslapsiaankin hän kehoitti. "Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja levähtäkää vähän". Mark.6:31.
Olen mielessäni nimennyt tämän paikan "rukousvuoreksi". Nousin sinne tänään ja rukoilin Jeesuksen opettaman Isä Meidän- rukouksen sanoin.
Erikoisesti minua mietitytti lause: "Tulkoon sinun valtakuntasi", ja se, että mikä voisi olla esteenä Jumalan valtakunnan tulemiselle ja leviämiselle maan päällä. Näitä mietin ja ajattelen, että voisiko esteenä olla meidän oma epäuskomme.
Loogisesti ajatellen kysymme, missä sitten menee Jumalan valtakunnan rajat? Ne eivät noudata mitään maan päällisiä rajoja, kuten kuntien tai edes seurakuntien rajoja.
Jeesus on Taivasten valtakunnan kuningas ja hänen lähimmät opetuslapsensa myöskin kyselivät milloin hän perustaa valtakuntansa maan päälle. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, vaan se on sisäisesti teissä. Hän kertoi mm.kylväjä vertauksen. Olemmeko me lyöneet laimin Jumalan sanan kylvämisen?
Jeesus kertoi myöskin vertauksen sinapinsiemenestä. Hän selitti että se on kaikista siemenistä pienin, mutta se kasvaa niin suureksi puuksi, että linnut tekevät pesänsä sen oksille. Samoin Jumalan valtakunnan siemen kylvetään hyvin pienenä siemenenä pieneen ihmis sydämeen.
Kirjoitin tuon alun reilusti viikko sitten ja olen ollut estynyt kirjoittamaan tällä välin yhtään mitään. Nyt palasin tähän aiheeseen ja aloin tätä kirjoitustani muokkaamaan. Ihmettelen kovasti, miksi sain tuonne väliin pari lausetta noin isolla tekstillä. Kun en saa sitä muutettua, niin annan olla sellaisena sitten.
Joku sana vielä jatkoksi: Näky Jumalan valtakunnasta merkitsee myöskin lähetys tehtävää. Olemme valtakuntakristittyjä ja kuulumme maailmanlaajaan Jumalan perheväkeen.
Kol. 1: 13 ja 14 sanotaan:"Jumala on pelastanut neidät pimeyden vallastaja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen".
Ja vielä Jeesuksen sanat, jotka löytyvät: Joh. 5:24. "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään".
Raamatussa sanotaan, että "tämä maailma on pahan vallassa" ja eri tiedotusvälineitä seuratessa tuntuu, että ihmisten pahuus vain lisääntyy nykypäivän maailmassa. Silti ei meistä kukaaan pääse sormella toistamme osoittelemaan, sillä Jumalan sana sanoo seuraavasti: Room. 3: 22-24 22. "Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat. Ei tässä ole mitään erottelua, 23. Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 24. mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa". Ja vielä, että"älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi".
Jumalalla oli tähän synti asiaan ratkaisu."Sillä hän, Jumala, tahtoo,että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden". Hän antoi ainoan poikansa syntiuhriksi kuolemaan Golgatan ristillä meidän jokaisen edestä.
Olettaisin, että meillä täällä Suomessa on aika kattavasti ihmiset tietoisia Pitkäperjantain ja Pääsiäisen sanomasta. On eri asia kuitenkin se, että merkitseekö se meille mitään muuta kuin useampaa vapaapäivää työstä, tai muutaman Pääsiäiskortin lähettämistä, tai tavan vuoksi käymistä kirkossa, kun on tämmöinen Juhlapyhäkin.
Ajatellaanpa, mitä se Jeesukselle merkitsi. "Hän oli kuuliainen isälle kuolemaansa asti, hamaan ristin kuolemaan asti" Vähempi ei riittänyt meidän syntiemme sovitukseksi.
Vanhan liiton aikaan oli eri rikkomuksista säädetty tarkasti erilaiset elänuhrit. "Sillä ilman veren vuodatusta ei tapahdu anteeksi antamusta". Uusi liitto on parempi liitto. Jeesus on meidän ylipappimme."Hän meni oman verensä kautta kaikkeinpyhimpään".
"Sillä muuta nimeä ei ole maan päällä ihmisille annettu, missä meidän tulee pelastuman, kuin Jeesus nimi". Vain hän voi täällä täällä maan päällä antaa meille meidän syntimme anteeksi. Ja on hyvä huomata sekin, että vain maan päällä, sillä sen jälkeen katuminen on jo liian myöhäistä.
Joh, 3: 14 - 18. kertoo.
14."Ja niin kuin Mooses korotti käärmeen autiomaassa, niin on Ihmisen Poika korotettava,
15. että jokaisella, joka uskoo häneen, olisi iankaikkinen elämä.
16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa vaan sitä varten, että maailma pelastuisi hänen kauttaan.
18. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita. Mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainutsyntyisen Pojan nimeen".
" Sentähden tulee meidän sitä tarkemmin ottaa vaari siitä, mitä olemme kuulleet, ettemme vain kulkeutuisi sen ohitse".
Tulipahan tähän nyt siteerattua Raamattua Raamattu kansalle, käännöksen mukaan. Nuo muut pelkästään lainausmerkeissä olevat kohdat on kirjoitettu ulkomuistista vanhan käännöksen mukaan.
Siirrän tähän lopuksi erään Jukka Leppilammen laulun, Minun tähteni, Vian esittämänä.
Tänään on Palmusunnuntai, joka muistuttaa meille siitä riemusaatosta, millä Jeesusta saateltiin Jerusalemiin. Kansanjoukko hänen ympärillään oli aivan riemuissaan. He taittelivat Palmun oksia ja heittelivät niitä ynnä vaatteitaan tielle Jeesuksen ratsastaessa sitä pitkin aasilla. Raamattu sanoo, että "aasintamman varsalla". Jeesus, Kunnian Kuningas ja Herrain Herra, oli valinnut uljaan ratsun sijaan aasin, joka parhaiten kuvasti hänen luonnettaan: "Sillä hän on hiljainen ja nöyrä sydämeltä"
Ihmiset, jotka kulkivat hänen edellään ja jäljessään, huusivat: "Hoosianna Daavidin Pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!"
Hoosianna on alkujaan Hebreankielinen huudahdus, joka varsinaisesti merkitsee, "oi, auta" tai "pelasta", mutta jota jo varhain alettiin käyttää myös kuninkaille ja Jumalalle, sekä erityisesti odotetulle Messiaalle osoitettuna riemu- ja ylistyshuutona.
Tämä tapahtui kuitenkin vain muutamaa päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan. Tapauksen johdosta vietetään Palmusunnuntaita.
Harvempi taitaa enää muistaa tai edes tietää mistä asioista Pamusunnuntaina on kyse, mutta joka tapauksessa tänään odottelemme lapsivieraita saapumaan luoksemme virpomisvarpujen kera. Heitä varten olemme varanneet makeisia tms. palkaksi heidän meitä kohtaan osoittamastaan huomiosta.
Minäkin olen lasten lasteni kanssa- ja ohjeiden mukaan varustautunut tähän päivään.
Tämä päivä olkoon ilon päivä. Suodaan lasten iloita ja iloitaan heidän mukanaan. Iloitaan siitä Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta, ja otetaaan se vastaan sydämissämme yhtä aidosti kuin lapsi uskoo heille kerrottuihin asioihin. Sanoohan Jeesus, että "lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta" .
Kehoitus, joka annettiin valtakunnan "hierarkian" huipulta, pakotti ajatukseni uudelleen tähän jo käsittelemääni aiheeseen hyvyyden voimasta. Vielä enemmän minuun vaikutti Seppo Kääriäisen kehoitus, että se suuri "tolkun ihmisten" joukko ei olisi hiljainen joukko, vaan sanoisi ajatuksensa ääneen. Asettuisi siellä toisessa ääripäässä olevien, rasismia, muukalaisvihaa, suvaitsemattomuutta, antisemitismia (mikä tarkoittaa juutalaisvastaisuutta), ym kokevien rinnalle. Siis puolustamaan heitä. Näistä ajatuksista syntyi Joulun ajan hartauskirjoitukseni Dietrich Bonhoefferin sanoittaman laulun "Hyvyyden voima" pohjalta.
Dietrich Bonhoeffer oli saksalainen Evankelis-Luterilainen pappi. Hän mm. vastusti juutalaisten huonoa kohtelua. Vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa 19 Joulukuuta 1944, vankeudessa ollessaan, Bonhoeffer kirjoitti kihlatulleen ja perheelleen joulu tervehdykseksi valoisaa tulevaisuuden uskoa uhkuvan runon. Se julistaa, että pimeyden ja pahuuden keskelläkin on lupa uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Vähän myöhemmin tästä hänet tuomittiin kuolemaan hirttämällä joka tuomio pantiin täytäntöön aamunkoitteessa 9 huhtikuuta 1945.
Runosta on tullut hyvin suosittu hengellinen laulu ja virsi, "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan".
Virsikirjassa se on numerolla 600.
Löysin tämän laulun videona kanteleen soittaja Ida Elinan soittamana ja laulamana.
27.1. 2016 vietettiin vainojen uhrien muistopäivää. Presidentti Sauli Niinistö toi tervehdyksensä Helsingin synagoogassa järjestetyssä tilaisuudessa. Liitän tähän tämän netistä löytämäni uutisen. Asiasta ei ilmeisesti voinut lukea lehdistä, koska kuulin, että suomalainen lehdistö ei tätä muistopäivä asiaa noteerannut millään tavalla.
Historian kirjoitus voisi tässä kohtaa olla toisenkinlainen, jos se silloinen hiljainen enemmistö, "tolkun ihmiset", eivät olisi olleet niin hiljaa. Sillä olihan heitä varmasti silloinkin olemassa, 70-vuotta sitten.
Muitakin kuin Dietrich Boenheffer.
”Me emme saa koskaan unohtaa tuota vaihetta historiastamme. Uhrilukujen
lisäksi meidän on tärkeää tietää holokaustin vuoksi kuolleiden ihmisten
tarinoita; keitä he olivat, mitä he tekivät työkseen, mitä olisivat
aikuisina halunneet tehdä”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi
Vainojen uhrien muistopäivän tilaisuudessa Helsingin synagogassa.
Tiistaina 27. tammikuuta tuli kuluneeksi 70 vuotta Auschwitz-Birkenaun
keskitysleirin vapauttamisesta. ”Holokaustin on pysyttävä aina
ihmiskunnan yhteisessä muistissa – jotta sellaista ei enää koskaan
tapahtuisi.”
Viime aikoina olemme jälleen järkyttyneet näkemästänne, presidentti
sanoi tilaisuudessa, jonka kutsuvieraina olivat mm. Israelin, Puolan ja
Saksan suurlähettiläät. ”Pariisissa surmattiin julmalla tavalla ihmisiä
heidän mielipiteidensä ja työnsä vuoksi. Sattumaa ei myöskään ollut
samassa yhteydessä tehty isku juutalaiskauppaan. Viattomia ihmisiä
surmataan koko ajan myös Nigeriassa, Pakistanissa ja Jemenissä.”
Terrorismin ja väkivaltaisten ääriliikkeiden uhka on kasvanut,
presidentti sanoi. ”Rasismia ja muukalaisvihaa sekä antisemitismiä on
entistä selvemmin havaittavissa meidänkin yhteisöissämme. Myös
viharikokset ja vihapuheet ovat tämän päivän ilmiöitä, joista yksikään
valtio ei enää ole kuitenkaan vapaa. Näiden laittomien tekojen yksi
tarkoitus on luoda turvattomuutta ja levittää pelkoa. Niillä halutaan
suistaa tavallisen ihmisen ja toimivan yhteiskunnan arki pois
raiteiltaan.”
Presidentti Niinistön mukaan hyökkäyksiin on vastattava demokratian
keinoin, avoimuutta kunnioittaen ja oikeusvaltioperiaatteita korostaen.
”Demokraattinen ja moniarvoinen yhteiskunta perustuu ihmisoikeuksien
kunnioittamiseen, suvaitsevuuteen ja ihmisten väliseen tasa-arvoon.
Suomi toimii näin ja näitä periaatteita Suomi myös edistää
kansainvälisen yhteisön jäsenenä.”
Totuus on paras oikeudenmukaisuuden puolustaja
Ihmisillä on tarve ymmärtää ja löytää selityksiä kun käsittämätöntä
pahaa tapahtuu, presidentti sanoi. ”Me voimme vain yrittää kuvitella,
millaisia kysymyksiä Auschwitzin muurien sisällä on esitetty: Miksi?
Miksi kukaan ei auta ja puutu??”
Vihantekojen takaa voi löytyä monia syitä, joihin on puututtava. ”Miten
voisimme tunnistaa ja torjua ihmisen ajatuksiin pesiytynyttä
äärimmäistä mutta hiljaista vihaa ennen kuin tuo viha tekee isännästään
renkinsä?” presidentti kysyi.
”Mikään vääryyden kokemus ei voi koskaan, eikä missään tilanteessa,
oikeuttaa loukkaamaan tai vahingoittamaan toista. Ei sanoin eikä teon.
Se on aina väärin. Meidän on kunnioitettava myös heitä, jotka ovat
kansamme eri mieltä”, presidentti sanoi. ”Totuus toimii parhaiten
oikeudenmukaisuuden puolustajana.”
”Tänään muistamme ja kunnioitamme vainojen uhreja. Samalla on tärkeää
muistaa ja kunnioittaa myös heitä, joilla on ollut uskallusta ja
rohkeutta toimia vainoja vastaan. Heitä me tarvitsemme vielä tänäänkin.”
”Samaan aikaan tänään meidän tilaisuutemme kanssa Auschwitziin on
palannut sen kauhuista 70 vuotta sitten selviytyneitä eri puolilta
maailmaa. Muistojuhlassa kynttilät sytytetään yhdessä nuorten kanssa.
Elämä siis jatkuu.”
Päämuistotilaisuuden Helsingin synagogassa järjesti Holokaustin Uhrien
Muisto ry., yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön ja
ulkoasiainministeriön kanssa. Vainojen uhrien muistopäivää vietetään
Euroopan juutalaisten kansanmurhan, holokaustin, ja muiden toisen
maailmansodan ajan joukkomurhien uhrien muiston kunnioittamiseksi 27.
tammikuuta.
Kirjoitin syksyllä paikalliseen Joululehteen isäni tädistä jo vuosia sitten kuulemani eräänlaisen sukutarinan. Ystäväni Maija Magdaleena teki kertomukseen kuvituksen. Hän myöskin kannusti minua kertomaan tämän tarinan myöskin tässä blogissani.
Opin tuntemaan tämän Rauha-tädin hyvin herttaisena ja sydämellisenä, uskovaisena ihmisenä. Hän oli suvun piirissä hyvin arvostettu henkilö. Mikä tuli ilmi siinäkin, että vahingossakaan kukaan ei puhunut hänestä ilman etunimeen liitettyä täti sanaa.
Sattuipa kerran niin, että eräänä myöhäis syksyn iltana tädin mökkiin pyrki sisälle mies henkilö, joka kaupitteli suurehkoa jauhosäkkiä rahan tarpeeseensa."Minulla kuluu enään niin vähän jauhoja, etten millään voi noin suurta säkkiä ostaa", täti esteli. Mies ei tästä häkeltynyt, vaan alkoi ehdotella tädille naimakauppoja kanssaan. Hänellä kun oli vanha äiti, ja heidän olisi niin mukava sitten elellä kolmistaan.
Täti laittoi siinä vaiheessa asian leikiksi. "Me jokainen vanhenemme ja kohta sinulla sitten olisi kaksi vanhaa naista niskoillasi elätettävänä", täti järkeili. Niin miehen oli "rukkaset" saatuaan luovuttava ajatuksesta. Viimein hän alkoi odottamaan jotakin kaveriaan, jonka kyydissä hänen pitäisi päästä kotiin. Kun kaveria ei kuulunut ja ilta oli jo myöhäinen, ei tädin auttanut muu kuin alkaa järjestää miehelle yö kortteeria. Sillä eihän täti voinut miestä yön selkään lähettää.
Kamarin lattialle patjan päälle hän sitten järjesti miehelle vuoteen. Huoneen toisessa laidassa oli hänen oma sänkynsä, johon täti oikaisi itsensä nukkumaan Oli tätiä siinä vaiheessa pelottanut. Mies oli häntä rauhoitellut ja kehoittanut vain sammuttamaan valot. Jossain vaiheessa täti huomasi, että mies oli kääntynyt poikittain keittiön ja kamarin väli oven eteen. Ei tädillä ollut edes pako mahdollisuutta. Niinpä täti oli siunannut itsensä Jumalan haltuun ja yrittänyt vain nukkua.
Aamulla aikaisin täti nousi tekemään hellaan tulta ja keittämään aamukahvia.Mies oli unissaan kääntynyt sen verran sivuun, että hän pääsi pujahtamaan keittiöön. Heräsi siihen sitten mieskin ja täti herttaiseen tyyliinsä kehoitti miestä ottamaa kahvia ja "voikkoleipää". "Kun ei minulla ole tarjota, kuin tällaista rieväkakkoo vain", sanoi täti ja hyvin se kuulemma oli miehelle maistunut.
Kun aamu sitten oli valjennut ja liikenne mökin ympärillä vilkastunut, mies oli käynyt silmin nähden levottomaksi. Hän kertoi olevansa rahaton ja pitäisi päästä menemään bussilla, kun ei se kaverikaan tullut. Tädillä oli onneksi keittiön naulassa kauppakassi ja sieltä pienestä pussista hän löysi miehelle matkarahaa. Rahan saatuaan mies oli hyvin äkkiä livahtanut matkoihinsa.
Jälkeenpäin sitten huomattiin, että ulkosuojassa oli majailtu jo jonkin aikaa. Sieltä löytyi murto välineitä, sorkkarautoja ja kettinkiä. Pääteltiin, että kyseisen henkön oli täytynyt kuulla tädin ja poikansa siellä ulkosuojassa käymä keskustelu vähän aiemmin. Asia oli koskenut tädin myymää omaisuutta ja sitä että rahat olivat tädillä tallessa mökissään.
Tämä tarina ei ole satu, vaan opetus siitä, että hyvä voittaa pahan ja valo voittaa pimeyden. Rauha-tädin herttaisuus ja ystävällisyys pehmitti miehen sydämen niin ettei hän voinutkaan toteuttaa ryöstö aikeitaan.
Täti siunasi itsensä Jumalan varjeluksen alle ja sai myös kokea sen tuoman siunauksen.
"Hän elämää kantaa". Tämä sanapari ja ajatus "iskeytyi" mieleeni, kun aloin muistella juuri hiljan lukemaani kolumnia Ristin Voitto lehdestä. Väärin meni. Etsin lehden käsiini ja luin uudelleen. Kolumnisti kirjoittaa: "Älä elämää pelkää,älä sen kauneutta kiellä".
Näin kuulemma lauletaan Kaarlo Sarkian runosta tehdyssä iskelmässä vuosia sitten.
Hyvin muistin asian väärin, mutta silti nuo kaksi lausetta sopivat aivan kuin"nakutettuna" yhteen. "Hän elämää kantaa" oli minulle noin 5-vuotta sitten hyvin tärkeä hengellinen laulu. Yritän vaikka saada sen siirrettyä tähän blogiini.
Eilen olimme isännän kanssa läsnä kaksi viikkoa sitten pois nukkuneen naapurimme hautajais tilaisuudessa. Tänään oli sitten seurakunnassamme muistotilaisuus erään vanhemman seurakuntalaisemme muistoksi.
Jos loppuvuonna saimmekin osallistua tavallista useampaan ilojuhlaan, niin nyt vaikuttaa sitten olevan surujuhlien aika. Molemmat, niin ilo kuin surukin kuuluvat elämään.
Meidän ei tarvitse pelätä elämää eikä myöskään elämän loppumista täällä alhaalla, kun annamme elämämme Kaikkivaltiaan Jumalan käteen. Jeesus sanookin, että joka hänen tykönsä tulee, niin hän ei koskaan heitä luotansa pois.
"On elämä tää lahja Jumalalta, se kiitollisin mielin vastaanotetaan".
Muistan hyvin äitini antaman ohjeen, "Pitää tehdä heti se, mikä tehtävä on".
Viime viikon lauantaina oli jo puolipäivä, kun lähdin Onkkaalaan ja niin ollen ajattelin ensimmäisenä käydä katsomassa entisen naapurimme isäntää Harjutuulen vanhainkodissa. Oli jälleen päässyt kulumaan aikaa siitä kun olin viimeksi hänen luonaan käynyt ja nyt siis äitini ohjeen mukaan menin heti ensimmäiseksi katsomaan tätä tutuksi tullutta jo iäkästä ja sairasta vanhusta. Olen onnellinen, että tosiaan menin ja kävin häntä katsomassa, sillä eilen sain suru uutisen siitä, että käyntiäni seuraavana yönä naapurini oli nukkunut pois. Siirtynyt tästä ajasta iankaikkisuuteen.
Ajatukseni kiertävät tänään siinä, kuinka Raamatussa kerrotaan ihmisen elämässä kaikella olevan määrä aikansa. Saarnaajan kirjan 3:n luvun alusta luemme: "Kaikella on määräaika. Jokaisella asialla on aikansa taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla jne..." Siinä mainitaan monta muuta asiaa, mitä ihmisellä on aika tehdä.
Nyt oli tullut naapurin isännän aika lähteä täältä. Suurin piirtein 40 vuotta me elelimme naapureina. Kumpikin asuimme maalaistalossa, hoidimme karjaa ja viljelimme maata. Kannoimme saman suuntaisia iloja ja murheita. Keskustelun aiheet tavatessamme liittyivät paljolti ajankohtaisiin, sillä hetkellä meneillään oleviin töihin. Ja tietenkin ilmoista juttelimme. Onhan maanviljelijän työ pajolti säästä riippuvaista.
Muistan kuinka sitä nuorena koki olevansa niin monessa asiassa kaikkivoipainen. Tulevaisuuden usko ja itseensä luottaminen olivat huipussaan. Näin omalla kohdallani voin sanoa, että ikä antaa sitä terveellistä "perspektiiviä" asioihin. Vanhuudessa ihmistä riisutaan, terveys alkaa reistailla ym.
Tässä samaisessa Saarnaajan kirjan luvussa on eräs jae, jota rakastan. "Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä. Mutta niin on, ettei hminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. Saarn.3:11.
Saamme vain luottavaisesti jättää itsemme ja elämämme Kaikkivaltiaan Jumalan käteen ja samoin tehdä rukouksessa myös läheistemme, ystäviemme kuin myös naapuriemme kohdalla.
Toivotan kaikille blogi ystävilleni oikein hyvää ja Siunaus rikasta uutta armon vuotta 2016. En muista aikaisemmin valvoneeni uuden vuoden yönä vuoden vaihtumiseen asti, koska olen tykännyt, että se vuosi vaihtuu kyllä muutenkin. Viime yönä sekin tuli tehtyä ja koettua.
Syynä oli se, että aloin netin kautta katselemaan erästä tv7:ltä tullutta Missio maailman ohjelmaa "Nouse Suomi" Jostain linkistä siitä nappasin tuonkin tanssi videon, jonka halusin tähän tervehdykseeni liittää. Liekö tuo sitä "performanssi taidetta" vai mitä lie.
Jumalan sanaa verrataan puhtaaseen veteen, joka on meille luonnollisesti elintärkeää. Vielä tärkeämpää meille on Jumalan sana, "sillä siinä on elämän lupaus, sekä nykyisen, että tulevaisen.
Jumalan sana on varma ja täysin vastaanottamisen arvoinen"1Tim. 4:8,9.
Elämme vakavassa ajassa ja nyt on tärkeätä nostaa Jumalan sana sille kuuluvaan arvoonsa.
Jumalan sana on luotettava, muuttumaton, ikuinen, varma jne., ja Jumala valvoo sanaansa.
Ottaisimmeko tänä alkavana vuonna ohjeeksemme Ps. 119:105 sanat: "Sinun sanasi on jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni".
JUMALAN SIUNAUSTA!
