Olin tänään naisten raamattu piirissä. Syvennyimme siellä Luukkaan evankliumin luvun 19:sta. jakeisiin 41-44. Siinä kerrotaan kuinka Jeesus itkee, kun hän hengessään näkee, kuinka Jerusalemille ja sen asukkaille tulee tapahtumaan sen tähden, että he eivät etsikkoaikaansa tunteneet. Jumala antaa ihmisen elämään erikoisia aikoja, jolloin hän kutsuu ja vetää ihmistä luoksensa.Tätä aikaa nimitetään etsikkoajaksi. Jerusalemin asukkaille se aika, minkä Jeesus vaelsi heidän keskuudessaan, oli etsikon aikaa. Meidän on nyt oikeastaan helpompi tulla Jeesuksen luokse, koska Jeesus on pyhän henkensä kautta läsnä joka paikassa. Silloin hän luonnollisesti oli kulloinkin vain yhdessä paikassa ja ihmisten täytyi vaeltaa pitkiäkin matkoja, voidakseen päästä Jeesuksen luokse.
Ihmisen elämä on Jumalan iankaikkisuus näkökulmasta hyvin lyhyt aika. Raamattu sanoo, että se on niinkuin "savu, joka haihtuu"ja tuntuu ,että me "niinkuin lentäisimme pois."
Usein Jumala kutsuu meitä jo lapsena ja nuorena, Jeesuksen aikana äidit veivät lapsiaan Jeesuksen luokse, että hän siunaisi heitä. Ympärillä olevat ihmiset eivät tätä aina ymmärtäneet, vaan estelivät heitä. Jeesus nuhteli opetuslapsiaan. "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta." Itsekin sain olla jo lapsena "lapsen uskossa"Jeesukseen, mutta sitten nuoruudessa omien valintojeni kautta jouduin elämän harhapoluille. Kunnes Jumala suuressa armossaan uudisti kutsunsa ollessani 23-24 vuotias. Ilm. 3:20 sanotaan näin: "Katso minä seison ovella ja kolkutan jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani."
Minäkin kuulin Jumalan kolkuttavan sydämeni ovella. Minun omatuntoni todisti, että olen syntinen Jumalan edessä. Tiesin, että menneisyyteni tuomia tahroja ei voinut puhdistaa mikään muu kuin Jeesuksen ristillä vuotanut pyhä veri. Jumala oli antanut minulle uuden etsikkoajan ja hänen armoaan on, että sain avata sydämeni oven uudelleen Jeesukselle.
Lapsena ollessani lauloimme paljon seuraavaa laulua.
Kun nuoruuden aika on ruusuinen ja riemuinen sen joka puoli,
Ota tiestäsi vaari ja suunnasta sen, älä kaikista ruusuista huoli.
Ota tiestäsi vaari, kun muuten se vie,syvyyksihin joissa voi kuolla.
Ah,vaaroja täynnä on maailman tie, ja kuiluja sen joka puolla.
Ilo maailmass`on lyhyt pettävi tuo, pois kohta sen viehätys vaihtuu.
Kuin ruusu, min lehtiset henkäys luo, kuin kupla min hohti ja haihtuu.
Ilo Herrassa on iankaikkinen vaan, se ruusu ei lehtiä poista.
Jo nuorena riennä se saavuttamaan, ei vertaista ruusua toista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti