maanantai 6. huhtikuuta 2015

Valo voittaa.


Keltainen väri on pääsiäisen väri, niin on myöskin  minun mielivärini.  Keltaiset narsissit ja pienet keltaiset pikku tiput ja pääsiäismunat kuuluvat pääsiäiseen. Kenties myöskin keltainen aurinko, joka täydeltä terältä paistaa. Nämä asiat puhuvat meille ilosta. Pääsiäinen on valon juhla. Silloin Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Raamattu sanoo, "että niinkuin ei ollut edes mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää elämää vallassaan",
Minä muistan lapsuudestani "Anni tädiltä" saamani  hengellisiä lasten lauluja sisältävän kirjasen. Siinä jokaisella aukeamalla oli jokin laulu ja toisella sivulla on tähän lauluun liittyvä kuvitus. Erityisesti "Käy yrttitarhasta polku", on jäänyt muistoissani elämään. Pieni Jeesus lapsi siinä vaeltaa kirjan sivun alareunasta alkavaa kiemurtelevaa tietä pitkin eteenpäin ja ylöspäin. Hiljalleen tie alkaa peittyä varjoihin ja lopulta se pimenee kokonaan. Pimeyden keskellä häämöittää Golgatan kummulla kolme ristiä.
Minulla oli tapana laulun sanoja lukiessani, [opin nimittäin lukemaan jo ennen kouluun menoa], kuljettaa sormeani Jeesus lapsen mukana sitä mukaa kuin hänen matkansa eteni. Eteenpäin ja yhä eteenpäin, kunnes lapsi saapuu Golgatalle missä odottaa häntä varten pystytetty risti. Sillä sitä vartenhan Jeesus oli maailmaan tullut.
Matka ei päättynyt kuitenkaan Golgatalle. Pääsiäis aamu koitti ja nyt kirjan kuvassa Jeesuksen matka jatkuu valoisana eteenpäin. Tietä, "joka kirkastuu kirkastumistaan"   Ylhäällä poutapilvien takaa siintää loistossaan taivaallinen kultakaupunki. Sieltä Jeesus tuli tänne alas maan päälle meidän tähtemme ja sinne hän myöskin palasi takaisin Isän luokse.                                  
Hyvää Pääsiäistä!









































 saanut muuttua näkemiseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti