Mietteitä näin Joulun alla.

Leivon tänään pullaa ja laitoin samalla netistä kuulumaan Joululauluja. Tänään on päällimmäisenä ajatuksenani sanoutua irti siitä kuulusta "Joulustressistä", mitä se sitten sisällään pitääkin ja mikä niin helposti meidät voi yllättää.
En tiedä vielä tuleeko meille Jouluvieraita aattona, vai menemmekö kenties papan kanssa jonkun lapsemme luokse aatoksi. Oli kuinka hyvänsä, niin uskon kaikkien Jouluvalmistelujen "tähän ikään" jo sujuvan rutiinilla. Tuli mieleeni tässä sekin äitini arkinen, mutta hyvä ja rohkaiseva tokaisu joskus takavuosilta, joka sopii hyvin nyky hetkeenkin, että "tehet sen, minkä kerkiät ja loppu jää sitten tekemättä". Se oli silloin, kun oli lapset ympärillä ja karja hoidettavana, ja joskus tuntui siltä, että työt niin sanotusti "kaatuvat päälle.
 Kuuntelin juuri Joel Hallikaisen laulua, Joulurauhaa. Siitä tarttuivat mieleeni sanat; "rauhaa, Joulurauhaa, muista Joulusi pyhittää. Kun rauhaa, Joulurauhaa, hänen kuulin toivottavan, niin silloin, vasta silloin,  tunsin Jouluni alkavan".
  Palaan vielä noihin alun mietteisiini. Toisinaan, kun herää joskus ajatus, että osasinko jakaa aikani oikein vai laiminlöinkö jotakin tärkeätä asiaa. Esim. teetinkö lapsilla liikaa kotitöitä, mikä maatilalla käsitti vähän kaikkea mahdollista. Eipä ole tullut otetuksi koskaan sitä asiaa aikuisten lasten kanssa puheeksi.
Ja eipähän se ole vielä nytkään myöhäisiä, tämänkaltaiset muistelut, vaikka tänä tulevana Jouluna ottaa puheeksi. Jouluhan oikeastikin on anteeksi pyytämisen, anteeksi antamisen ja -anteeksi saamisen juhlaa.  
Sopivasti edellisiin mietteisiini sopii netistä kuuluva Kari Tapion seuraava laulu: "Tahdoin kuulla Joulun tarinaa, kun syntyi poika neitsyt Marian. Näin Jeesus-lapsen seimessä, loisti tähti tallin hämärään ja silloin tunsin Joulun saapuvan".