maanantai 6. joulukuuta 2021

Rukous Suomen puolesta.

 Hyvää itsenäisyyspäivää.

  Ensimmäisen Timoteuskirjeen toisen luvun jakeista 1 ja 2 luemme näin: "Kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta. Kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaassti ja kunniallisesti."

Me tämän ajan suomalaiset olemme saaneet elää rauhan aikaa itsenäisessä valtiossa. Jumala on siunannut kansaamme niin, että olemme menestyneet monilla elämän eri alueilla ja saavuttaneet kansallisesti moniakin meriitteja. Meidät on myöskin valittu jo neljä kertaa maailman onnellisimmaksi kansaksi. Ajattelen tänään, että meidän olisi nyt aiheellista lukea tuota yllä olevaa Timoteuskirjeen kohtaa ja tehdä parannusta tässä    mainitussa asiassa, että Jumala edelleenkin saisi siunata kansaamme. Hän rakastaa meitä ja odottaa, että käännymme hänen puoleensa ja annamme kunnian hänelle jolle kunnia kuuluu.         Hyvää itsenäisyyden päivää!


 

 


 Presidentti Kyösti Kallion rukouksesta talvisodan aikana v. 1939; on tehty hyvin kaunis ja koskettava laulu.

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti